Olipa fiksu uusi ministeri

Lauantaiseurassa

Susanna Huovinen osoitti olevansa ministerinimityksen arvoinen. Katsoi toimittajaa koko ajan suoraan silmiin, puhui selkeästi ja osoitti selväsi aidon kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asiohin olevan omaehtoista ajattelua jo nuoresta saakka. Esiintymisessä ei jälkeäkään Karpelan ylimielisestä ja kuninkaallisesta käytöksestä, yleisön nuoleskelemisesta ja laskelmoinnista. Ei mitään sönkkäystä. Asiaosaaminen oman ministeriönsä asioista, vain viikon työskentelyn jälkeen, oli uskomattoman varmaa ja asiantuntevaa. Ei todellakaan tarvitse mitään eriyisavustajaa kirjoittamaan valmiita vastauksia ja suojelemaan teräviltä toimittajilta.
Nuori ja nätti Huovinen ei ollut mikään naistenlehtien bimboministeri, niinkuin häntä ennen tuntematta, luulin. Ja hakkasi tyylikkyydelläkin kaikki kokoomuksen linnanjuhlapimut a´la Tiura ja Harkimo. Olisi varmaan kelvannut Beninkin talliin aikoinaan.
Susanna Huovisesta tulee todella kova valtti demareille televisiokeskusteluissa kunhan ei päästä jotain mediakonsulttia muokkaamaan aitoa ja nuoleskelematonta persoonaansa.

12

524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mense

      provokaatio!

      Kyllä jokaista naista on nuo...rena kehuttu.

      • halusin

        vaan kerrankin positiivisesti yllättyneenä, antaa tunnustusta aidosti fiksulle nuorelle naisministerille.
        Ymmärrän teidän kepulaisten vitutuksen. Hakkashan Huovinen Karpelan 10-0.


    • JormaKKorhonen

      ...tuota ohjelmaa, mutta ei se mitään: katson ja kuuntelen sitä parhaillaan mikroltani (toiselta kaistalta, joka näin laajakaistayhteydessä on mahdollista).

      Löytyy osoitteesta:

      http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=12&t=4&q=1

      Yhdyn mielipiteeseesi. On todella tietävän ja osaavan ja yleisfiksunkin tuntuinen nuori nainen. Ei yhden yhtä änkytystä tai sananhapuilua.

      Ja ulkoisestikin edustava kuin mikä! Sdp:n uutta puheenjohtajaa voi onnitella onnistuneesta valinnasta!

      • J.Kajava

        tämä uusi sossuministeri...ei hassumpi...ei ollenkaan.

        Suomen kielessä tuntuu olevan puutteita, klassinen virhe: "alkaa hoitamaan" lipsahti johtuen ehkä alkuhermostuksesta.


        Haastattelijalta hyvä lohkaisu Fortumin optioista: "Keilaniemen köyhyyspaketti"...heh-heh.

        Kiitoksia vinkistä, näinhän se Lauantaiseuran katsominen onnistuu myöhemminkin. Lauantaiaamuisin on usein menoa jota ei viitsi tv-ohjelman takia siirtää.


      • myös...

        aamu tv,n Perjantaipörssi, missä oli Antti Piippo haastateltavana.


    • Kas kummaa, punikki se vedättää kuin "synnin sumua" sossu-prokkista, ja Kapi-pappakin on niin tohkeissaan, ja sai taas kehaistakin, niin mieli on hyvä kaikilla..

      Kannattaa kuitenkin lähteä siitä että SDP:n valinnoista puhuttaessa ei mikään niistä muutu Keskusta-saiteille sopivaksi teemaksi, kuten Kapi kuin muutkin punanurkat uskottelevat päästessään herjaamaan milloin ketäkin Keskustalaista, kuten tässä taas Karpelaa.

      OK..Olkoon..;

      Tähän sopii tulevan "syksyn sävelen" voittaja-biisi hyväksi ohjeeksi, niin avaajalle kuin Kapi-loisellekin:


      "Tavja ja punikit, Hagis' kutsuu tovevrit"
      *******************************************

      säv., sov. ja san,. Keris & meeker-rytmiboys

      Biisin uniikki esitys "torilla"

      säestys: rautanen Kapi-riio;

      Ukko ite, balalaikka ja benkki



      Seppo Hietanen
      "kerimäki st"
      CITY-Keskusta

      • JormaKKorhonen

        ...vain keskustasta ja sen politiikasta. Kuten näissäkin:

        >> Juhani Suomen kovasanainen mutta kerrankin 1:1 punakoneen kätketyn totuuden esiin nostavat Koivisto-paljastukset avaavat vihaan syttyvän kansan silmiä rajulla tavallaan. Sarjan ensimmäinen teos on jo paljastanut sen polun pään josta ei ole paluuta;

        Se nostaa esiin suurella vaivalla kätketyn punakoneen kuolemanvaarallisen toiminnan, maan kaappaamiseksi proletariaatin valvontaan, Suomen kansantasavallaksi, kuten jo OV Kuusinen Terijoen teeseissään asiansa otsikoi.

        Vaikka pääpukareihin kuuluukin, ei Mauno Koivisto suinkaan ole paljastusten perimmäinen kohde, vaan se juuri tämä, tässä ja nyt varttia vaille onnistumistaan oleva SDP-SAK:n vallankaappaus.

        Koivistolais-pernstainilaisen proletariaatin diktatuurin salattu totuus tulee nyt väkisin esiin!
        Samoin Valpo-vuodot ja Stasi-listat!

        Hakaniemeläisten myyräntyöt eivät enää jää pimentoon.> SDP-SAK:n mediassa hankkima valta perustuu lahjontaan. Sitä esiintyy kahdessa tärkeimmässä muodossa:

        1. Poliittista se on kun SDP-SAK:n linjalla olevat usean valtakunnanmedian toveritoimitukset lahjoittavat SDP:lle runsain määrin

        -TV-aikaa,
        -palstamillimetrejä,
        -kuvapintoja,
        -etusivuja,
        -lööppejä

        lukuisissa medioissa SDP-SAK:n myönteiselle usein ylilyövästi kehuvalle, kritiikittömälle informaatiolle.

        Medialinjalla vakavaa korruptiota tapahtuu myös silloin kun toveritoimitukset käytävät mediaa SDP:n hyväksi hyökkäämällä mediassa SDP:n vastustajien kimppuun. Myös niin sanottu "kuoliaaksi vaikeneminen" on osa median tuottamaa korruptiota.

        Poliittinen ryhmittymä (SDP-SAK) lahjoo mediaa sallimalla sen toimia monopolia muistuttavassa tilassa, mediamaailman oligarkin tavoin. Mediatalo saa käsitellä mielin määrin kilpailijoitaan ylivoimaisena vallankäyttäjänä kovinkin ottein, kuten "Erkkolan" tavat tunnetaan. Se levittää lonkeroitaan tarvittaessa "verisesti" edeten niin mediamaailmassa kuin jo kaikkialla näkyvänä maan kattavana ilmiönä > Halosen toimiston törkyilylle ja
        valheeliselle manipuloinnille piste!
        ******************************************


        Mediassa kerrotaan jo hurjia sinne syötettyjä emävalheita, että jopa yli 30 % Keskustan kannattajistä äänestäisi Tarja Halosta jo ensimmäisellä kierroksella!
        Se on puppua, ei ensimmäisellä kierroksella eikä toisellakaan, ei yksikäään Keskustalainen, paitsi se sokea reetta, joka petollisen avustajan vedättämänä saattaa vahingossa ruksata väärän numeron..

        Törkyilylle ja valheelliselle manipuloinnille on pantava lopultakin PISTE!

        Asia kuuluu suoraan Keskustan johdolle. Törkypuuhiin on puutututtava. Jatkuessaan näin saa emävalhe Halasen "suuresta suosiosta" siivet alleen ja keskivarto passiivinen kansa uskoo pian että lehmätkin lentävät, kun Hakaniemen saasta-generaattori saa sylkeä esteittä mitää kuonaa hyvänsä median välityksellä. > "" Toveritoimitukset vetävät Halosen
        vaalivankkureita ylilyönnein, valhein
        ja raa'asti manipuloiduin tutkimuksin"".


        Myös Erkkola-dynastian lippulaiva HS syöttää häikäilemättä paksua pajunköyttä porvarillisen rintaman hajanaisuudesta.

        Punakoneen vallassa pysyminen hyödyttää Erkkolaa kahdesta syystä: Punikkitoimitukset ovat ylen tyytyväisiä saadessaan ilman rajoja toimia proletariaatin diltatuurin lumoissa, ja toiseksi kylmät kalat business-puolella myyvät vaikka isoäitinsä kunhan vain Erkkola säilyttää yhä vahvistuvan oligarkiansa, kattavan monopolia muistuttavan valta-asemansa jo kansalliset rajat ylittävässä media-vallassaan, jonka se saa vastapalveluna SDP-SAK:lta!

        Epäpyhä mediamogulin rahan ja punaisen aatteen liitto tuottaa Erkkolalle poikkeuksellisen aseman, jossa rahan ja vallan turmelemat öykkärit ovat nouseet pintaan tavalla joka kuuluu, näkyy ja haisee pahelle!!> Kokoomuksen muodollisesta suurimman asemasta huolimatta on Helsinki todellisuudessa punikki-kylä, jota kovin ottein johdetaan SDP-SAK:n pääkallon paikalta Hakaniemestä. Kunnalliset kovat otteet toimeenlaittaa Kaupunginjohtaja Pekka Korpinen (muodollisesti SDP) kirjavan stallari -ja sossusakkinsa kanssa, josta tarkemmin jäljempänä tässä jutussa.

        Syntyperäisenä stadilaisena olen täysin vakuuttunut siitä että SDP-SAK:n koaliitio, Hakanimeen linnoittautunut punakone mellastaa tällä menolla hyvän porvarillisen Helsinkimme aivan raiskioksi jos ei tänne pikinmiten saada vankkaa Keskusta-vetoisenpaa kurinpitoa kunta-tason ytimeen.

        Kokoomuksesta ei ole Sossuille kuria pitämäään, tämä on nähty. Pormestari Raimo Ilaskiven aikaan oli toki toisin, mutta nyt on nyt ja ennen "timantissa kunossa Raimon johdossa ollut" Helsingin talous onkin kuralla, kuten väestöpohjakin, joka on kaatumassa allikkoon, josta ennusteet nykyisellä kehityksellä näillä voimasuhteilla lupaavat lähinnä kiihtyvää punakoneen vallan kasvua.


        SDP-vetoisen järjestelmän paluumuttajat ja kiintiöpakolaiset, ”pimeillä passeilla tai passeitta” nurkissa pyörivien muslimikatraitten sekamelska leimaa katukuvaa. Helsinki onkin epäilyttävällä vauhdilla kehittymässä SDP-SAK:n tahdon mukaiseksi ongelmayhteisöjen suur-slummiksi.

        Käsite "hygienia" ei sovi missään muodossa kuvamaan Helsingissä vallitsevaa sossuvaltaa, jota takavuosien stalimisti, kaupunginjohtaja ”EI-EEC” -Pekka Korpinen todellisuudessa johtaa ohi nykyisen pormestarin Jussi Pajusen, (Kokoomus).
        …Pajunen puolestaan valvoo lähinnä päätoimisesti sukunsa maaomistuksen tehokasta kaavoittamista, valmistelee maakauppoja ja niihin liittyviä suur-busineksia ja harrastaa näin synergiaa yhdessä kaupungin kaavapolitiikan todellisen määrääjän, Pekka Korpisen kanssa.


      • ja soittaa balalaicgaa!

        - jos olet syntyperäinen helsinkiläinen, miksi sinulla on ne tyypilliset savolaismurteiden maneerit, että korvasi ei sano, mihin kuuluu sanassa pehmeä tai kova konsonantti (b/p, g/k, d/t)? Varsinkin runsaasti viljelemissäsi sivistyssanoissa ne lähes aina ovat poskellaan.-

        koivistolais-pernstainilainen Keris depatoi ja soittaa balalaicgaa!

        kjehkjehkeje kih kih kih..


      • siehää hölömö out!
        ja soittaa balalaicgaa! kirjoitti:

        - jos olet syntyperäinen helsinkiläinen, miksi sinulla on ne tyypilliset savolaismurteiden maneerit, että korvasi ei sano, mihin kuuluu sanassa pehmeä tai kova konsonantti (b/p, g/k, d/t)? Varsinkin runsaasti viljelemissäsi sivistyssanoissa ne lähes aina ovat poskellaan.-

        koivistolais-pernstainilainen Keris depatoi ja soittaa balalaicgaa!

        kjehkjehkeje kih kih kih..

        Soitaisinkon tsenbaloa vai oikein cempaloa?
        Varmaa on kuitenkin että Kabi schulaa ja tsiidaa muoalimaa bunaiselta jakkaralda. Myös rämbytin on tuskanpunainen.

        per caucon velj


    • Lauantaiseura on yksi parhaita politiikkaohjelmia tv:ssä ja katselen sen aina kun vain voin.

      Vakiojuontaja Hannu Lehtilä on erinomainen toimittaja, mutta kyllä tämä nuori tuuraajakin on alkanut onnistua, vaikka ensimmäisessä ohjelmassa Matti Vanhanen halusi alentuvasti antaa toimittajalle neuvoja, joita kukaan ei todellakaan kaivannut.

      Susanna Huovinen tosiaan oli positiivinen yllätys. Tässä ei ole kyse mistään kiintiöministeristä. Nyt liikenneministerinä on hyvä tyyppi surkean Leena Luhtasen jälkeen.

      Ihmettelen muuten miksi Heinäluoma halusi säilyttää tämän ala-arvoisen Leena Luhtasen hallituksessa. Miksi ihmeessä Luhtanen piti istuttaa vieläpä oikeusministeriksi. Meillähän oli hyvä oikeusministeri Johannes Koskinen. Miksi Luhtanen mahtaa olla niin tärkeä Heinäluomalle?

      • Känän ihailija

        Känä, sinä oikeamielinen, kerro se meille!


    • EUfani

      Joo, vähän toista kuin maalaismissukkamme Karpela

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      334
      7232
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4428
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3185
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3017
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1962
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1846
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      215
      1784
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe