Saastan tulva

Tämän kuulin Tampereella saarnaaja,Martilta eräässä iltapäivätapahtumassa yhdessä vapaaseurakunnassa.
Oli perhe mies,vaimo ja 4-vuotias poika nimeltä Markus.
Poika valitteli iltaisin että hän ei halua kuolla ja oli peloissaan.Sitten he pyysivät tätä saarnaajaa luokseen.Sitten poika näytti Martille videopeliä jossa oli kuvia helvetistä.
Ja Martille alkoi tulla huono olo sitä katsoessaan.No kyllä sekin asia sentään saatiin ratkaistuksi.Mutta vähän ihmetyttää miksi kaikkea saastaa työnnetään lasten maailmaan.

Yhtenä toisena päivänä luin kirkkosanomia kolme n.17 v tyttöä keskusteli nuorten maailman asioista.Yksi ihmetteli miksi nykyään jopa 7-vuotiailla on kireitä farkkuja ja napapaitoja.
Siinä minulla välähti, muotimaailman johdossa täytyy olla pedofiilejä.Tai sitten vain vinksahtanutta porukkaa mitkään muut teoriat eivät selitä sitä että muoti on tuommoista.

Olen myös huomannut että joka kotiin jaettavissa ilmaisjakelulehdissä on seksipuhelinnumeroita.Jos jossain perheessä isä tai äiti eivät tarpeeksi selvästi saa lapsilleen perille sitä ettei pidä soittaa sinne tai muista laittaa puhelimeen estoja voi olla yllätyksenä aikamoinen puhelinlasku,13-vuotiaat pojat kun eivät välttämättä ymmärrä että se on kallista.

Kaliforniassa on valmisteltu lakia joka sanoo että homoseksuaalista elämäntapaa on opetettava lastentarhoissa ja ala-asteilla.
Eli homot pyrkivät siellä lainvoimalla ahdistelemaan lapsia.

Ja asiahan on niin että jollei saastan tulvaa vastaan nousta se tunkee koteihinne,olit sitten kristitty tai ateisti niin jollet ole vielä vittuuntunut saastan tulvaan niin tilanne menee varmasti siihen että olet.

11

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bansku

      tapa ittes jos et kestä

      • Irkku

        Minusta on todella huonoa pilaa sanoa jollekin, että tapa ittes jos et kestä. Ei se varmaan ainakaan jotain masentunutta yksin olijaa piristä, jos tulee nettiin ja saa tuollaista lukeakseen. Voisit vähän ajatella muitakin etkä vain tuijottaa omaan napaasi. Entäpä jos joku sanoisi sinulle noin, tuntuisiko mahtavalta?


      • etten kestä vaan siitä etten suvaitse.


    • kerro heti

      Kerro se linkki tai en usko.

      • asian

        Tietenkin olet ne jostakin lukenut tai kuullut, siis milloin ja mistä?


    • puuhis

      vai eikö viiraa..siinä pulma

    • gazpacho

      Olipa herkkä mies tämä Martti, jos ei yhtä videopeliä kestä. Eikö hänelle ole opetettu pienenä, että pelit ovat pelejä, elokuvat elokuvia ja että tosi maailma on erikseen. Itse tajusin jo hyvin pienenä pelien, elokuvien ja todellisuuden eron.

      En itsekään ole mikään napapaitojen ystävä, mutta en menisi niin pitkälle, että väittäisin muotimaailman johdon olevan pedofiilejä. Kaikki on katsojan silmässä. Jos itse näen pikkutytön napapaidassa ja paljastavassa minihameessa ajattelen "voi tyttö raukka. Luulee olevansa vanhempi kuin onkaan ja luulee vielä, että vain esittämällä seksikästä voi saada muiden hyväksynnän". Pedofiilisiä ajatuksia minulle ei tule. Johtuisiko siitä, että paljas pinta ei ole minulle sama asia kuin seksikkyys tai seksuaalisuus, kuten tuntuu pedofiileille ja uskovaisille olevan.

      Ilmaisjakelulehtien seksimainoksista tuli mieleeni eräs uskovainen tuttuni, joka lopetti Turun Sanomien tilauksen, koska siinä oli seksipuhelinmainoksia. No, tämä uskovainen kävi sitten lukemassa Turun Sanomat joko kirjastossa, tai ystäviensä luona. Sama television kanssa. TV:ssä alkoi tulla seksilinjamainoksia, joten hän luopui TV:stä. Hetken päästä hän osti pienen 14 tuuman matka-TV:n. Kun häneltä kysyttiin, että miksi ostit TV:n vaikka juuri luovuit siitä seksilinjamainosten takia hän vastasi: "tämä on vain tällainen pieni". Eli siis pieni televisio on pienempi synti. Uskovaislogiikkaa pahimmillaan. :D:D:D

      "Kaliforniassa on valmisteltu lakia joka sanoo että homoseksuaalista elämäntapaa on opetettava lastentarhoissa ja ala-asteilla.
      Eli homot pyrkivät siellä lainvoimalla ahdistelemaan lapsia."

      Onko sinulla jotain linkkiä, missä tästä olisi enemmän tietoa? Jotenkin tuo kuulostaa lähinnä jonkun fundamentalistisaarnaajan painajaisunelta, eikä todelliselta. David Wilkerson tulee ensimmäisenä mieleen. Onhan hän saarnannut jo homolaumoista, jotka kulkevat kaduilla raiskaten kaiken eteen tulevan. Niinhän homot tekevät ainakin pahimpien fundamentalistien mielestä. Miksi muuten yhdistät homot ja pedofiilit? Sehän on sama, kuin jos yhdistäisit kristillisdemokraatit ja kommunistit.

      "Ja asiahan on niin että jollei saastan tulvaa vastaan nousta se tunkee koteihinne,olit sitten kristitty tai ateisti niin jollet ole vielä vittuuntunut saastan tulvaan niin tilanne menee varmasti siihen että ole"

      Tässä olen osaksi samaa mieltä, mutta en siksi, että "saasta" olisi antikristillistä, vaan siksi, että "saasta" on Hollywood roskaa, jonka ainoa tarkoitus on tehdä paljon rahaa, välittämättä taiteellisesta puolesta hevonvaginaakaan.

      • jotain rajaa!

        Tämä on uskontopalsta, inhimillisyydellä, järkeilyllä, tiedolla ja terveellä logiikalla ei täällä "kristillisten" natsien kanssa pärjää.

        Mutta hienoa kuulla välillä myös järjen ääntä kaiken tämän saastan keskellä.


      • että tuollainen peli työnnetään lasten maailmaan.
        Mitä tulee napapaitoihin ja kireisiin farkkuihin niin teinitytöt pukeutuvat niihin kiinnittääkseen samanikäisten poikien huomion.Toki myös aikuiset naiset pukeutuvat sexysti kiinnittääkseen miesten huomion.
        Mutta millaiset tyypit haluavat lasten siis ala-asteikäisten pukeutuvan niin, millaiset työntävät heille tällaista.

        David Wilkerson on hieno mies olen kaksi hänen kirjaa lukenut ja kolmas menossa.
        Niin Hollywoodissa tehdään todellakin roskaa siitä olen samaa mieltä,enemmän siitä myöhemmin.


    • Pohdiskelija

      Ensinnä tuosta nelivuotiaasta, joka pelkäsi kuolemaa. Ehkä ei ollut hyvä asia, että sille pojalle oli hankittu videopeli, jossa oli kuvia helvetistä. Onneksi asia saatiin ratkaistuksi. Aina ei voi etukäteen tietää, miten lapset tulevat reagoimaan. Minä tiedän nelivuotiaan, jolle iltarukousta lukiessa tuli kuolemanpelko, kun siinä rukouksessa sanottiin, että "aamulla jos en nousiskaan, taivaaseen tullos noutamaan". Se lapsi alkoi pelätä, että hän kuoleee nukkuessaan. No, sekin asia saatiin keskustelemalla ratkaistuksi.

      En usko, että muotimaailman johdossa on mitään pedofiileja, vaan sellaisia henkilöitä, jotka haluavat saada tuotteita paljon myydyiksi. Välillä saatetaan mennä äärimmäisyydestä toiseen. Napapaidat eivät ole kovin terveellsiä, kun selkää jää paljaaksi, nimenomaan munuaisten kohdalta, mutta eiköhän pian tule uutta, peittävämpää muotia vanhan tilalle.

      Sanot, että joka kotiin jaettavissa ilmaisjakelulehdissä on seksipuhelinnumeroita. Vilkaisin viimeismmät ilmaisjakelulehteni läpi enkä niissä kylläkään sellaisia huomannut. Toisaalta jos niitä onkin, niin vanhemmat voivat hyvin laitattaa puhelimeensa eston, että viihdelinjoille ei voi soittaa. Kyllä tuollaisen asian luulisi muistavan tehdä.

      "Kaliforniassa on valmisteltu lakia joka sanoo, että homoseksuaalista elämäntapaa on opetettava lastentarhoissa ja ala-asteilla."

      Tuosta valmisteltavasta laista täytyisi tietää vähän enemmän, että siitä voisi sanoa yleensä jotakin. Tuntuisi kuitenkin omituiselta ajatus, että nimenoman homoseksuaalista elämäntapaa tultaisiin opettamaan yhtään missään koulussa.

      • Ps lehti Tampereella siinä on seksipuhelinnumeroita, samoin pääkaupunkiseudulla länsiväylässä vai oliko se alueuutisissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      6376
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      4082
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3373
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      14
      3080
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2355
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2337
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1936
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      25
      1862
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      28
      1604
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1392
    Aihe