Käsketään viemään lapset pois jumalanpalveluksesta.
0Äänestä
Mikael
Kuulostaa varsin oudolta tuo. Minusta lapset saavat aina olla mukana, myös hautajaisissa.
0Äänestä
Mar Sarug
lapset kuin aukuiset antamaan jäähyväisiä ja arkku auki on oikein ja hellää opetusta kaikille omaisille. valamossa ei ole moista kieltoa. ko. juttu on provo tms. tiedän asianlaidan vuosien ja vuosien ja vuosien kokemuksesta. amen
0Äänestä
priskilla
Jaahas. Olen ollut Valamossa liturgiassa, jossa konttausikäinen taapero kerta toisensa jälkeen konttasi solealle. Kokeili siellä istumista. Äitinsä säännönmukaisesti ja hermostumatta haki pikkuisensa aina lähemmäs itseään. Joillakin karehti hymynhäive suupielissä kaverin irtautumisyrityksiä äidistään seuratessa.
Lasten on sallittua tulla Jumalan tykö. Vaikka pienen lapsen keskittyminen palveluksissa ei olekaan aikuisen luokkaa, ei tämä saa olla syy estää lapsia osallistumasta palveluksiin ja oppimaan niissä olemista.
0Äänestä
Neonilla
priskilla kirjoitti:

Joissain seurakunnissa kyllä - ellei kaikissa, en tiedä - kehotetaan vanhempia hiukan miettimään, minne leikki-ikäisensä ottavat mukaan. Esimerkiksi suuren paaston aikana monissa palveluksissa on aika hurjaa tekstiä tarjolla ja tunnelma kaiken kaikkiaan saattaa olla sen verran angstinen, ettei ehkä ole ihan välttämätöntä ottaa lapsia mukaan joka ilta. Minun nuorempi poikani on sellainen herkkis, että todella kieli keskellä suuta saa ajaa tässä elämässä eteenpäin hänen kanssaan. Ymmärtänette, jollen täällä nyt täsmennä perhe-elämäämme tuon tarkemmin, mutta tässä tulikin jo kommentti olennaiseen.
0Äänestä
priskilla
Neonilla kirjoitti:

Aivan totta, on otettava huomioon lapsen herkkyys. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että yleensä vanhemmat itse tietävät, mitä lapsi sietää ja kykenee vastaanottamaan. Tässäkin on lapsen etua ajatellen parempi hidastaa hiukan. Lapsi oppii pitkälti kokemalla asioita ja siksi onkin järkeä panostaa siihen, että kokemus olisi loppujen lopuksi positiivinen.
Jos vaikka ajatellaan suurta paastoa. On totta että katumuksen sävyttämä sanoma voi olla raskas ja ahdistava. Kuitenkin kaikki tähtää pääsiäisen riemulliseen sanomaan. Jossain vaiheessa kokemuksista syntyy kokonaisuus ja lapsellakin asiat loksahtavat kohdalleen. Ja yleensä kehityksen ja ikätason mukaisesti.
Oman ADHD -lapseni kohdalla palveluksiin osallistuminen on ollut pääsääntöisesti positiivinen kokemus. Elohopea lapsesta on kirkossa tullut tarkkaavainen ja keskittynyt, utelias ja kyselevä. Ilmeisesti palvelukset tarjoavat hänelle myös jotain mitä tarkkaavaisuuden kohottamiseen aivoissa tarvitaan.
0Äänestä
Anttuuna

Hei meillä on samanlaisia kokemuksia, elohopea lapsi kuuntelee, kuullostelee ja nauttii. Tuohukset, musiikki, suitsukkeet ja harras tunnelma tarttuu lapseen joka selvästi rauhoittuu kirkossa. Lapsella on vielä aistit tallella ja ehkä hän vastaanottaa asioita omalla tavallaan.
Pitkissä palveluksissa jossa on lapset mukana, voi joskus ollut vipinää ja liikettä, mutta lapset kuuluvat kirkkoon siinä missä me aikuisetkin ja vain olemalla läsnä voivat oppia. Kaikki eivät ehkä sulata, mutta pääasiassa näkee hymyileviä kasvoja.
0Äänestä
iL Babylon
Joo... niin siis tietenkin lapset saavat tulla kirkkoon ja eri palveluksiin. Mutta ei koko aikaa pelkästä pakosta, huvista tai aikuisten tunne syistä johtuen... itse välillä epäilen tätä suurta tarvetta tuoda ja ihastusta korostaa lapsia; puhutaan lapsesta, vaikka välillä tarkoitetaan lasta aikuisessa! Lapsethan eivät usein ole niin typeriä kuin luulemme... mielestäni lapsen kirkkoon tuominen on tavallaan yksi suurimmista taakoista ja vaikeimmista tehtävistä. Miettikää mistä kaikesta huoltaja osaltaan on vastuussa? Aika paljon menetettävää! Lapsuuden merkitystä ei pidä väheksyä, kuten ei myöskään vanhuuden luovaa kykyä... mutta kuinka kasvattaa, jos ei ole itse valmis kasvamaan? Nykyinen yhä edelleenkin erityisesti ns. kirkollisissa asioissa käytössä oleva ulkoa opetteleminen ja menetelmien mekaaninen soveltaminen (kuten aina on tehty idea) eivät ole kuitenkaan mitään kasvatusta sen enempää lapselle kuin aikuiselle. Usein tämän takana on yhtä rajoittunut kuva omien vanhempien tavoista ja totuuksista(raaka kuva syntien jatkumisesta).. ajattelin kysyä, että moniko on tullut miettineeksi, että usea hurskaskin kasvattaja on myös osittain vastuussa mitä ihmeellisimmistä pyhistä, mutta myös suuresta joukosta syntisiä ja ns.kadotettuja! Usein kuulee ja näkee vanhempien kiitettävät pyrkimykset säästä lapset niiltä kokemuksilta, jotka he itse omassa lapsuudessa joutuivat kokemaan. Mutta ovatko he varmoja siitä, että ovat jo voittaneet nuo virheet? Usein näin ei ole; mikäli heille oltii omassa lapsuudessa liian ankaria, he turmelevat lapset mauttomuutta lähenevällä sallivuudella jne... Entä taas liiallinen pakottaminen ehtoolliselle ja kirkkoon. Kuinka moni onkaan viimeistään murrosikäisenä, joko täysin hylännyt ties kuinka pitkäksi aikaa kirkon, usein liian pitkäksi aikaa, tai muuttunt kylmäksi ja persoonattomaksi metodiautomaatiksi kuten vanhempansa, jotka usein ovat itsekkin vielä puoliksi lapsia, ja ovat kykenemättömiä näkemään tai eivät tahdo nähdä sitä, että ovat itsekkin lapsen kengissä, ja että lapsen yksilön kehitys on vaikeutettu. Usein peruuttamattomasti. Kuinka monta tarinaa on ahdistavista lapsuuden kokemuksista, joissa kirkko oli lapsen maailmassa yksi aikuisten maailman helvetti! Anteeksi rankka ilmaisu, mutta monille tämä on todellisuus. Kuinka monta kirkollista ahdasmielistä ja mustavalkoista metodiautomaattia onkaan tästä seurannut! Tai kuinka usein on kadonnut se henki, jolla Kristus antoi lasten tulla tykönsä, moniksi vuosiksi... Ennen kuin korjaamme tai mietimme lasta, olisi ensiksi pohdittava huolellisesti itseään, jos vaikka kysymyksessä olisi jokin asia, joka olisi paremmin korjattavissa meissä itsessämme! Kuten tiedämme on joissakin maissa nykyäänkin tapana, että vain lapset osallistuvat ehtoollisesta usein, sillä... missä on itsetutkiskelu, kuinka symboolista käytöstä... Ehkä muistaisimme sen, että olemme myöskin tavallaan edelleen lapsia ja matkalla Jumalan valtakuntaan ja mitä suurimmassa määrin kasvatuksen tarpeessa... Mitä hautajaisiin tulee, usein olen huomannut että lapset ottavat sen kaikkein ns.parhaiten! Mehän itsekkin olemme yhtä ymmällään ja hämmentyneitä kuoleman edessä, eikä ole vastausta kiusalliseen kysymykseen...eikö lapsi muka ymmärräisi tätä? Se, että lapset olisivat jotenkin vähemmän syntisiä, koska ovat viattomia ymmärryksessä, eikä niitä saisi turmella langenneella elämällä, on mielestäni vähän epäilyttävä käsitys monessakin mielessä! Varsinkin, kun tuossa suojelussa mennään jo persoonan kasvun ja vapauden hengen tielle, niin eikö se ole pohjimmiltaan taas yksi meidän aikuisten harha ja heijastus omasta tarpeesta vaalia omia tekosyitämme ja kasvamattomuuttamme Jumalan kasvojen edessä? Peitämmekö ja häpeämmekö jotain?
0Äänestä
kaino pyyntö
Voisitko harkita kappalejaon käyttöönottoa?
0Äänestä
iL Babylon
kaino pyyntö kirjoitti:
Voisitko harkita kappalejaon käyttöönottoa?
pelästyin, kun huomasin kuinka pitkä edellinen kommentti oli!Tuota niinhän se on, mutta kun kirjoittaa tähän postimerkin kokoiseen laatikkoon... niin näin noviisina vähän lipsahti.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käsketään viemään lapset pois jumalanpalveluksesta.
Kuulostaa varsin oudolta tuo. Minusta lapset saavat aina olla mukana, myös hautajaisissa.
lapset kuin aukuiset antamaan jäähyväisiä ja arkku auki on oikein ja hellää opetusta kaikille omaisille. valamossa ei ole moista kieltoa. ko. juttu on provo tms. tiedän asianlaidan vuosien ja vuosien ja vuosien kokemuksesta. amen
Jaahas. Olen ollut Valamossa liturgiassa, jossa konttausikäinen taapero kerta toisensa jälkeen konttasi solealle. Kokeili siellä istumista. Äitinsä säännönmukaisesti ja hermostumatta haki pikkuisensa aina lähemmäs itseään. Joillakin karehti hymynhäive suupielissä kaverin irtautumisyrityksiä äidistään seuratessa.
Lasten on sallittua tulla Jumalan tykö. Vaikka pienen lapsen keskittyminen palveluksissa ei olekaan aikuisen luokkaa, ei tämä saa olla syy estää lapsia osallistumasta palveluksiin ja oppimaan niissä olemista.
Joissain seurakunnissa kyllä - ellei kaikissa, en tiedä - kehotetaan vanhempia hiukan miettimään, minne leikki-ikäisensä ottavat mukaan. Esimerkiksi suuren paaston aikana monissa palveluksissa on aika hurjaa tekstiä tarjolla ja tunnelma kaiken kaikkiaan saattaa olla sen verran angstinen, ettei ehkä ole ihan välttämätöntä ottaa lapsia mukaan joka ilta. Minun nuorempi poikani on sellainen herkkis, että todella kieli keskellä suuta saa ajaa tässä elämässä eteenpäin hänen kanssaan. Ymmärtänette, jollen täällä nyt täsmennä perhe-elämäämme tuon tarkemmin, mutta tässä tulikin jo kommentti olennaiseen.
Aivan totta, on otettava huomioon lapsen herkkyys. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että yleensä vanhemmat itse tietävät, mitä lapsi sietää ja kykenee vastaanottamaan. Tässäkin on lapsen etua ajatellen parempi hidastaa hiukan. Lapsi oppii pitkälti kokemalla asioita ja siksi onkin järkeä panostaa siihen, että kokemus olisi loppujen lopuksi positiivinen.
Jos vaikka ajatellaan suurta paastoa. On totta että katumuksen sävyttämä sanoma voi olla raskas ja ahdistava. Kuitenkin kaikki tähtää pääsiäisen riemulliseen sanomaan. Jossain vaiheessa kokemuksista syntyy kokonaisuus ja lapsellakin asiat loksahtavat kohdalleen. Ja yleensä kehityksen ja ikätason mukaisesti.
Oman ADHD -lapseni kohdalla palveluksiin osallistuminen on ollut pääsääntöisesti positiivinen kokemus. Elohopea lapsesta on kirkossa tullut tarkkaavainen ja keskittynyt, utelias ja kyselevä. Ilmeisesti palvelukset tarjoavat hänelle myös jotain mitä tarkkaavaisuuden kohottamiseen aivoissa tarvitaan.
Hei meillä on samanlaisia kokemuksia, elohopea lapsi kuuntelee, kuullostelee ja nauttii. Tuohukset, musiikki, suitsukkeet ja harras tunnelma tarttuu lapseen joka selvästi rauhoittuu kirkossa. Lapsella on vielä aistit tallella ja ehkä hän vastaanottaa asioita omalla tavallaan.
Pitkissä palveluksissa jossa on lapset mukana, voi joskus ollut vipinää ja liikettä, mutta lapset kuuluvat kirkkoon siinä missä me aikuisetkin ja vain olemalla läsnä voivat oppia. Kaikki eivät ehkä sulata, mutta pääasiassa näkee hymyileviä kasvoja.
Joo... niin siis tietenkin lapset saavat tulla kirkkoon ja eri palveluksiin. Mutta ei koko aikaa pelkästä pakosta, huvista tai aikuisten tunne syistä johtuen... itse välillä epäilen tätä suurta tarvetta tuoda ja ihastusta korostaa lapsia; puhutaan lapsesta, vaikka välillä tarkoitetaan lasta aikuisessa! Lapsethan eivät usein ole niin typeriä kuin luulemme... mielestäni lapsen kirkkoon tuominen on tavallaan yksi suurimmista taakoista ja vaikeimmista tehtävistä. Miettikää mistä kaikesta huoltaja osaltaan on vastuussa? Aika paljon menetettävää! Lapsuuden merkitystä ei pidä väheksyä, kuten ei myöskään vanhuuden luovaa kykyä... mutta kuinka kasvattaa, jos ei ole itse valmis kasvamaan? Nykyinen yhä edelleenkin erityisesti ns. kirkollisissa asioissa käytössä oleva ulkoa opetteleminen ja menetelmien mekaaninen soveltaminen (kuten aina on tehty idea) eivät ole kuitenkaan mitään kasvatusta sen enempää lapselle kuin aikuiselle. Usein tämän takana on yhtä rajoittunut kuva omien vanhempien tavoista ja totuuksista(raaka kuva syntien jatkumisesta).. ajattelin kysyä, että moniko on tullut miettineeksi, että usea hurskaskin kasvattaja on myös osittain vastuussa mitä ihmeellisimmistä pyhistä, mutta myös suuresta joukosta syntisiä ja ns.kadotettuja! Usein kuulee ja näkee vanhempien kiitettävät pyrkimykset säästä lapset niiltä kokemuksilta, jotka he itse omassa lapsuudessa joutuivat kokemaan. Mutta ovatko he varmoja siitä, että ovat jo voittaneet nuo virheet? Usein näin ei ole; mikäli heille oltii omassa lapsuudessa liian ankaria, he turmelevat lapset mauttomuutta lähenevällä sallivuudella jne... Entä taas liiallinen pakottaminen ehtoolliselle ja kirkkoon. Kuinka moni onkaan viimeistään murrosikäisenä, joko täysin hylännyt ties kuinka pitkäksi aikaa kirkon, usein liian pitkäksi aikaa, tai muuttunt kylmäksi ja persoonattomaksi metodiautomaatiksi kuten vanhempansa, jotka usein ovat itsekkin vielä puoliksi lapsia, ja ovat kykenemättömiä näkemään tai eivät tahdo nähdä sitä, että ovat itsekkin lapsen kengissä, ja että lapsen yksilön kehitys on vaikeutettu. Usein peruuttamattomasti. Kuinka monta tarinaa on ahdistavista lapsuuden kokemuksista, joissa kirkko oli lapsen maailmassa yksi aikuisten maailman helvetti! Anteeksi rankka ilmaisu, mutta monille tämä on todellisuus. Kuinka monta kirkollista ahdasmielistä ja mustavalkoista metodiautomaattia onkaan tästä seurannut! Tai kuinka usein on kadonnut se henki, jolla Kristus antoi lasten tulla tykönsä, moniksi vuosiksi... Ennen kuin korjaamme tai mietimme lasta, olisi ensiksi pohdittava huolellisesti itseään, jos vaikka kysymyksessä olisi jokin asia, joka olisi paremmin korjattavissa meissä itsessämme! Kuten tiedämme on joissakin maissa nykyäänkin tapana, että vain lapset osallistuvat ehtoollisesta usein, sillä... missä on itsetutkiskelu, kuinka symboolista käytöstä... Ehkä muistaisimme sen, että olemme myöskin tavallaan edelleen lapsia ja matkalla Jumalan valtakuntaan ja mitä suurimmassa määrin kasvatuksen tarpeessa...
Mitä hautajaisiin tulee, usein olen huomannut että lapset ottavat sen kaikkein ns.parhaiten! Mehän itsekkin olemme yhtä ymmällään ja hämmentyneitä kuoleman edessä, eikä ole vastausta kiusalliseen kysymykseen...eikö lapsi muka ymmärräisi tätä? Se, että lapset olisivat jotenkin vähemmän syntisiä, koska ovat viattomia ymmärryksessä, eikä niitä saisi turmella langenneella elämällä, on mielestäni vähän epäilyttävä käsitys monessakin mielessä! Varsinkin, kun tuossa suojelussa mennään jo persoonan kasvun ja vapauden hengen tielle, niin eikö se ole pohjimmiltaan taas yksi meidän aikuisten harha ja heijastus omasta tarpeesta vaalia omia tekosyitämme ja kasvamattomuuttamme Jumalan kasvojen edessä? Peitämmekö ja häpeämmekö jotain?