Tanakh'in opetusta Eretz Israelista ajassamme

.
Mainitsen erään harvemmin esitetyn näkökohdan siitä, että keille Korkein on luvannut osia Israelin maasta asuinsijaksi tiettynä ajanjaksona tietyin ehdoin ja 'toistaiseksi'.

Hesekiel kirjoittaa mielenkiintoisesti siitä, ketkä tulevat asumaan Israelille luvatussa maassa lopun aikoina. Hän perustelee sen myös sangen loogisesti, mikä käy ilmi jakeista Hes.16:1-63. Selvyyden vuoksi en lainaa niitä tähän.

Lyhyesti totean, että profetiassa kerrotaan, kuinka Korkein lopunaikoina armahtaa ja palauttaa muinaisen Samarian 'tyttärineen' ja Sodoman 'tyttärineen' kuin myös luopio-Israelin eli nuo kaikki kansat omalle maalleen Eretz Israeliin. Siinä kerrotaan miten Korkein tekee sitten Israelin kansan kanssa Iankaikkisen Liiton. Profetiassa ei kerrota miten kauan Samarialaiset ja Sodomalaiset saavat asua Israelin keskuudessa.

On olemassa myös eräs toinen profetia, joka sivuaa tätä ja siinä profeetta Jeremia on kirjoittanut seuraavaa: (Jer.12:14-17 otan koko kohdan tähän)

"14. Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille: "Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa, ja Juudan heimon minä tempaan pois heidän keskeltänsä.

15. Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois, minä jälleen armahdan heitä ja palautan heidät, itsekunkin perintöosaansa ja itsekunkin maahansa.

16. Ja jos he oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: 'Niin totta kuin Herra elää', niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen.

17. Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan, sanoo Herra."

- - -

Jakeessa 16 maininta 'jos HE oppivat minun kansani tiet...niin HEIDÄT rakennetaan minun kansani KESKEEN' on ehdollinen, sillä jakeessa 17 on maininta mitä seuraa, elleivät nuo pakanakansat opi Israelin kansan tietä eli elämään rauhanomaisesti ja opi kunnioittamaan Israelin Pyhää.

Siunausta Yeshuassa !
.

8

634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinun judaistisen tulkintasi mukaan heidän olisi siis käännyttävä judaismiin.

      Meidän kristittyjen näkökulma tuohon kohtaan on kuitenkin se, että SEKÄ juutalaisten että islamilaisten tulee kääntyä KRISTINUSKOON muutoin heillä ei ole toivoa.

      • .
        Lue se uudelleen rauhallisesti, niin huomaat erehtyneesi sen suhteen.

        Jos luet tarkemmin tekstini, niin huomaat minun maininneen Korkeimman tekevän ENSIN Iankaikkisen Liiton valitun kansansa Israelin kanssa. SITTEN vasta tulee maininta siitä, että Samarialaisten ja Sodomalaisten, jotka 'tyttärineen' tulevat asumaan Israelin kansan keskuuteen, on opittava (tässä vaiheessa jo IANKAIKKISESSA LIITOSSA olevan) Israelin kansan rauhassa asumisen ja väkivallattomuuden tie, jos mielivät asua edelleen Israelin keskuudessa ja ylipäätänsä säilyä elossa.

        Siis Israel kansana on tuossa vaiheessa - mikä on lähellä, aivan oven edessä - ottanut oikean Messiaansa vastaan. Tämä ainoa oikea Messias on tietenkin Adonai Yeshua HaMashiach.

        Siunausta Yeshuassa !
        .

      • Yakov kirjoitti:

        Tuo "Iankaikkinen Liitto" hengellisen Israelin kanssa tehtiin jo 2000 vuotta sitten ja nyt on joka iikalla viimeinen aika liittyä siihen mukaan.

      • KTS kirjoitti:

        Tuo "Iankaikkinen Liitto" hengellisen Israelin kanssa tehtiin jo 2000 vuotta sitten ja nyt on joka iikalla viimeinen aika liittyä siihen mukaan.

        .
        Toki Jeremia tiesi Korkeimman tehneen iankaikkisen LAKIliiton Siinain vuorella Mooseksen aikoihin Israelin kansan kanssa jo noin 1000 vuotta ennen Jeremian syntymää.

        Jos luet alustuksessani mainitsemani profeetta Hesekielin luvun 16, niin siinä mainitaan J-H-V-H:n sanovan futuurissa, että hän tekee (siis tulee tekemään) Israelin kanssa Iankaikkisen Liiton. Kyseessä ei ole sama Lakiliitto, koska se oli jo sitä ennen tehty ja jonka Israel oli jo tuohon aikaan mennessä rikkonut, vaan kyseessä on ihan Uusi Liitto, koska sen tekoajankohta viittaa viimeisiin aikoihin.

        Totta kai Jeremias puhuu tulevaisuuden Uudesta Liitosta ja Viimeisestä Ajasta, jotka alkoivat JEESUKSESTA eikä mistään hiton tulevista mielikuvitusfantasioista:

        1.Johanneksen kirje:
        2:18 Lapsukaiset, NYT on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että NYT on viimeinen aika.

        Onko sinun noin vaikeaa myöntää erehtyneesi ?

        Varmaankaan sulla ei ole mennyt asiat viime aikoina ihan putkeen ja nyt purat pahaa mieltäsi täällä.

        Muistan sinua iltarukouksessa...

        Siunausta Yeshuassa !
        .

      • Yakov kirjoitti:

        .
        Onko sinun noin vaikeaa myöntää erehtyneesi ?

        Varmaankaan sulla ei ole mennyt asiat viime aikoina ihan putkeen ja nyt purat pahaa mieltäsi täällä.

        Muistan sinua iltarukouksessa...

        Siunausta Yeshuassa !
        .

        Ei minulla ole mitään purettavaa täällä.

        Eromme on siinä, että minä perustelen Raamatulla mielipiteeni ja sinä heittelet omia judaistisia fantasioitasi ihmisten silmille.

      • KTS kirjoitti:

        Ei minulla ole mitään purettavaa täällä.

        Eromme on siinä, että minä perustelen Raamatulla mielipiteeni ja sinä heittelet omia judaistisia fantasioitasi ihmisten silmille.

        .
        ...siis jonkinlainen irtolehtipainos, josta puuttuu yhtäsun toista. Tai sitten - mitä ilmeisimmin syynä perin puutteelliseen näkemykseesi onkin seuraava - et hyväksy tiettyä osaa UT:n Israelia koskevista profetioista, kuten esim. tätä:

        (Room.11:25-32)

        "25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,

        26. ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

        27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."

        28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.

        29. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

        30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,

        31. samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.

        32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi."

        Jos et lukenut kaikkia jakeita, niin lopuksi kertaan lyhyesti niistä olennaisimman koskien Israelille annettuja viimeistä lopun aikaa koskevia ihania lupauksia:

        - Korkein on itse paaduttanut Israelin kansana, joten Yeshuan ristiinnnaulitsemisen ja kuolleista ylösnousemisen jälkeisenä aikana aina tähän saakka valtaosa israelilaisista on ollut kykenemätön uskomaan hyvään sanomaan Yeshuasta. Siis he ovat olleet paadutettuja. Viimeiset 2000 vuotta todistavat tämän: Mikään massiivinen pakkokäännytys tai lahjontayritys saada juutalaisia kristityiksi ei ole tuottanut kuin marginaalista tulosta.

        - Israel on oleva kansana paadutettu aina siihen saakka, kunnes Korkein on raahannut ikuiseen Kuningaskuntaansa kaikki valittunsa pakanakansoista (toivon mukaan piikikkään KTS:nkin, jonka seurassa ikuisuus ei tule yksitoikkoiseksi ;). Tänä aikana vain pieni jäännös israelilaisista on ottanut Yeshuan vastaan Vapahtajanaan. Tuohon jäännökseen kuuluu erään tällä foorumilla kirjoittelevan viehättävän israelilaistytön vanhemmatkin, nimiä mainitsematta...

        - Kun sitten se suuri H-HETKI yllättää, niin käsittämättömän ihana armonaika koittaa ja taivas repeää Israelin kansalle kun Korkeimman iankaikkinen rakkaus vuotaa heidän sydämiinsä tuhat kertaa rankempana kuin Katrina hirmumyrsky USA:n rannikolle. Tahdon olla näkemässä tuon ihmeellisen Hengen vuodatuksen, jolle ei ole vertaa koko ihmiskunnan historiassa. Aaaaaaaaaah !!!!!!!

        Siunausta Yeshuassa !
        .

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2382
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe