STEINERKOULUISTA

Tämän iltaisessa Kirvesmiehet -ohjelmassa käsiteltiin steinerkouluja. Juttu varmisti sen, mitä kriittiset äänet ovat jo vuosikausia yrittäneet jankuttaa.
1) Ohjelmassa esiintyi äiti (toimittaja Sari Tikanoja), jonka kaksi poikaa olivat olleet Vantaan seudun steinerkoulussa. Ensimmäinen pettymys äidille oli ollut se, ettei niin paljon kuulutettua vanhempien ja koulun välistä yhteistyötä juuri ollutkaan. Parhaimmillaan talkoissa oli vain muutamia vanhempia.

2) Kyseisen äidin pojat eivät vielä kolmannella luokalla olleet oppineet lukemaan. Kun äiti oli keskustellut asiasta koululla, hänelle oli todettu, että pojalla on neurologinen vamma. Steinerkouluissa tehdään siis nähtävästi aivan tuulesta temmattuja diagnooseja opettajien toimesta. Äiti siirsi pojat tavalliseen peruskouluun, jossa pojat kuitenkin alkoivat oppimaan hyvää vauhtia -eikä tietoakaan neurologisesta vammasta.

Samaisessa koulussa oli niin edelleen toinen vastaavanlainen tapaus: lukemaan oppimattoman lapsen äidille oli myös sanottu lapsen sairastavan neurologista vammaa. Tämä äiti oli vienyt lapsensa neurologisiin tutkimuksiin joissa oli osoittunut, ettei lapsella ollut niin minkäänlaista vammaa.
Mikäli nämä äidit eivät olisi olleet kriittisiä steinerpedagogien antamiin hengentieteellisiin diagnooseihin, olisivat heidän lapsensa ilmeisesti kantaneet loppukouluaikansa steinerkoulussa leimaa, jonka mukaan heillä on kyseinen vamma.

2) Ohjelmassa haastateltiin kahta nuora poikaa, joista toinen oli teekkari ja toinen Kokoomus-aktivisti. Kummatkin olivat antroposofi-perheistä ja toinen poika käynyt myös Steinerkoulun. "Pehmeästä pedagogiikasta" huolimatta kumpainenkin suuntautui nk. koviin arvoihin; toinen opiskeli steinerlaisten vastustamaa tekniikkaa ja toisen puoluekannaksi oli muodostunut porvarillinen maailmankatsomus. Steinerpedagogiikka ei siis näytä väitteistä huolimatta kasvattavan tähän yhteiskuntaan tippaakaan sen "pehmeämpiarvoisia" yksilöitä.
3) Ohjelmassa esiintyi myös Helsingin Rudolf Steiner -koulun opettaja Kari Kalliala, joka ei osannut selittää, mitä on eurytmia (sic!), eikä myöskään sitä, mitä varsinaista eroa steinerkoululla ja peruskoululla on.

Samaisen opettajan mukaan n. 30 oppilaasta 10 (lähinnä paremmin menestyvät) vaihtavat steinerkoulun tavalliseen lukioon. Tämäkin kertoo jotain oppilaiden koulutyytyväisyydestä... Steinerkouluthan mainostavat itseään sillä, että oppilaiden kouluviihtyvyys on tavallista parempi.

Ohjelmassa esiintyneet pojat taas olivat pikemminkin sitä mieltä, että KOTITAUSTALLA on ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, ei niinkään pedagogiikalla.

4) Steinerkoulusta peruskouluun poikansa pistänyt äiti totesi aivan oikein, että steinerkoulujen kritiikinsietokyky on huono, ja epäkohtiin on mahdotonta puuttua. Hänen toisen poikansa luokassa oli 30 oppilasta (Steinerkoulut eivät siis vastoin yleistä luuloa suosi pieniä luokkakokoja), mutta opettaja ei saanut oppilaisiin minkäänlaista kuria vielä kolmannella luokallakaan. Äidin mukaan ongelmallista on se, että steinerkoulussa sama opettaja johtaa samaa luokkaa 8 vuotta, joten jos opettaja on suoranaisesti kyvytön ohjaamaan lapsia, ei asiaan voida vaikuttaa esim. opettajaa vaihtamalla.

Samainen äiti totesi myös, että steinerkoulujen toinen ongelma ovat opettajat, joille antroposofia on tärkeämpi kuin itse lapset. Ongelmana olivat hänen mukaansa myös vanhemmat, joille steinerkoulu ja sen taustaideologia tuntuu olevan tärkeämpi kuin lapsille itselleen.

5) Väitetään, ettei steinerkouluissa ole kilpailua. Tähän Steinerkoulun käynyt poika totesi, että se ei pidä paikkaansa: hänen mielestään kilpailua esiintyy kaikissa yhteisöissä (kuten monin tutkimuksin on todistettukin) ja sitä esiintyy myös steinerkoulussa, vaikka numeroarvostelua ei olekaan. Se esiintyy vain muussa muodossa.

Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja vahvisti monet epäilyt siitä, että steinerpedagogiikalla ei ole mitään virkaa oppilaan arvomaailman, minäkuvan, eikä yksilöllisen kehityksen kanssa. Näitä arvoja steinerkoulut kyllä mainospuheissan korostavat, mutta menetelmät näköjään ontuvat. Steinerkouluissa ei kasva yhtään pehmeämmin, lempeämmin, eikä ihmisistä tule tippaakaan sen parempia kuin peruskoulustakaan.

Syy siihen on keskeisesti se, ettei itse lapsilla sinänsä ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä opettajille sekä osalle vanhemmista on Steinerin aataminaikuisten ja vanhentuneiden oppien ja uskonnon toteuttaminen.
6846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä uskon, että jos steinerkoulussa opiskelevien (=aikaa tappavien) lasten vanhemmat(suuri osa) olisivat perillä siitä uskonnollisesta taustasta ja aivopesusta, mitä steinerkoulussa harjoitetaan, niin ko. vanhemmat eivät olisi laittaneet lapsiaan steinerkouluun.

Tuttavani lapsi käy steinerkoulua, eivätkä vanhemmat ole selvillä edes siitä, että steinerkoulu on antroposofinen aivopesulaitos. Pojan isä suurin piirtein suuttuu, jos hänelle yrittää selittää steinerkoulun uskonnollisaatteellista taustaa. Kyseessä tavalliset ei-aktiivi-luterilaiset vanhemmat.

Minusta on käsittämätöntä, että miten viranomaiset ovat menneet myöntämään steinerkoululle tasavertaisen aseman peruskoulun rinnalla. Epäilen vahvasti, että poliittiisiä päättäjiä on onnistuttu huijaamaan piilottamalla hengellisaatteellisuus sataprosenttisesti selittämällä vain steinerpedagogian "maallinen" puoli.

Äänestä
  • No ei se ainakaan yhtään enemmän aivopesua ole kuin normaali koulukaan, jossa esim. uskonnonopetus on edelleen pahimmillaan (ja yleisimmillään) aikamoista kristillistä aivopesua.

    Steineropetus vain perustuu siihen tietoon, jonka eräs Rudolf Steiner niminen ainutlaatuisen kyvykäs selvänäköinen ihmisen ja maailman tuntija on elämäntyöllään saavuttanut. Ja Steinerin oppeihin ei kyllä varmasti kuulunut aivopesu!

    Antroposofiahan on teosofian haarauma. Teosofisen seuran perusperiaatteisiin taas kuuluu, että mitään ei tule uskoa sokeasti. Teosofiahan on VERTAILEVA USKONTOTIEDE. Teosofisen seuran tehtävä on kerta kaikkiaan rohkaista ja opastaa ihmisiä itse etsimään ja itse löytämään se "totuus". Suoraan sanottuna teosofi ei saisi uskoa mitään, mitä ihminen hänelle uskottelee. Ainoa oikea tieto on kokemusperäinen tieto.

    "Älä usko kaikkea mitä näet", sanoi joku viisas.

    Äänestä

katsoin samaa ohjelmaa ja ihmettelenkin miksi noinkin järkevän tuntuiset ihmiset tuppaavat uskomaan yhteen ohjelmaan joka kuitenkin selvästi yritti kavella steiner-koulujen huonoja puolia (joita kuitenkn kieltämättä löytyy) esiin. tiedätkö siis asiasta hnkilökohtaisesti paljoakaan? itse olen käynyt kyseistä koulua 10 vuotta joten uskon kykeneväni kertomaan todellisuudesta.

ensimmäinen kohtasi koski koulun ja vanhempien yhteistyötä, joka todella on stener-koulujen elinehto, sillä kouluhan ei saa samalla tavalla valtion tukea kuin peruskoulut. useimmiten tämä yhteistyö toimiikin edes välttävästi. muutenhan kouluja ei enää olisi. valitettavasti kuitenkaan kaikki steiner-koulujen vanhemmat eivät tätä ymmärrä ja tässä pienessä koulussa asiat eivät todellakaan ilmeisesti olleet hyvin, mikä on valitettavaa. kuitenkin tätä ei ole syytä yleistää kaikkiin kouluihin.

seuraava kohta joka koski oppimista oli itselleni myös pieni yllätys. selvää on ettei tämä opettaja ollut lainkaan oikeassa tehtävässä. näitä tapauksia valitettavasti löytyy kaikista kouluista. ilmeisesti saattaa olla jopa niin että steiner-kouluissa näitä olisi enemmän, en tiedä, mutta epäilen että johtuu yksinkertaisesti opettajapulasta. palkat ovat suorastaan naurettavat ja ylimääräinen koulutus lisänä ei varmasti houkuttele monia. minunkin koulussani näin oli. tunnustan ettei kaikissa aineissa ollut niin päteviä opettajia ollut kuin olisi toivonut. tämän toivottavasti päättäjätkin ymmärtävät ja tekevät asialle jotain. muutoin opetustyylin prusteluja kuulit kenties riitävästi jo ohjelmassa. jos kuitenkaan et, kysy niin vastaan parhaani mukaan.

kolmannesta(tai siis kakkosesta,numerot skaisin?) kohdasta sen verran että satutko tietämää millä perusteella kaksi nuorta vierailijapiokaa oli ohjelmaan valittu? minä en tiedä mutta jos itse tekisin vastaavan ohjelman, en ainakaan valitsisi vieraiksi fiksuja ja "pehmeäarvoisia" steinerkolun käyneitä. ikinä ennen en sitä paitsi ole kuullut "steinerlaisten vastustavan tekniikkaa". vanhempani jotka minut tietysti steiner-kouluun laittoivat, ovat molemmat opiskelleet ja olleet myös töissä teknillisessä korkeakoulussa.

eurytmiasta ja koulujen eroista ennen nyt jaksa selittää. kysy jos kiinnostaa! joka tapauksessa viihdyin koulussani loistavasti vaikka vaihdoikin tavallisee lukioon. syystä siitä etten olisi voinut koulussani riittävästi suuntautautua matematiikkaan ja luonnontieteisiin jo edellä mainitsemani opettajapulan johdosta.

4) kritiikinsietokyvyssä en ole koskaan huomannut ongelmia, tosin paha väittä asiasta josta ei tiedä. luokkien koosta sen verran että pieniä luokkia suositaan kuten kaikissa kouluissa, mutta resurssipulan vuoksi luokat on mahdoton piitää 15 paremmalla puolella muualla kuin maalla. kuten myös peruskouluissa.

huhhuh, nyt taitaa riittää. ei kerkee enää, mutta kuten mainitsin kysy jos kiinnostaa! ja hyvää kesää =)

Äänestä

Eiks nää steinerkoulut ole niitä velhokouluja?

Äänestä
  • siltä näyttää...eiväkä taida opilaat eddes opia oiken kunolla kirjoitamaan...mukavasti kirjotus virheitä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


WD kirjoitti:

Tämän iltaisessa Kirvesmiehet -ohjelmassa käsiteltiin steinerkouluja. Juttu varmisti sen, mitä kriittiset äänet ovat jo vuosikausia yrittäneet jankuttaa.
1) Ohjelmassa esiintyi äiti (toimittaja Sari Tikanoja), jonka kaksi poikaa olivat olleet Vantaan seudun steinerkoulussa. Ensimmäinen pettymys äidille oli ollut se, ettei niin paljon kuulutettua vanhempien ja koulun välistä yhteistyötä juuri ollutkaan. Parhaimmillaan talkoissa oli vain muutamia vanhempia.

2) Kyseisen äidin pojat eivät vielä kolmannella luokalla olleet oppineet lukemaan. Kun äiti oli keskustellut asiasta koululla, hänelle oli todettu, että pojalla on neurologinen vamma. Steinerkouluissa tehdään siis nähtävästi aivan tuulesta temmattuja diagnooseja opettajien toimesta. Äiti siirsi pojat tavalliseen peruskouluun, jossa pojat kuitenkin alkoivat oppimaan hyvää vauhtia -eikä tietoakaan neurologisesta vammasta.

Samaisessa koulussa oli niin edelleen toinen vastaavanlainen tapaus: lukemaan oppimattoman lapsen äidille oli myös sanottu lapsen sairastavan neurologista vammaa. Tämä äiti oli vienyt lapsensa neurologisiin tutkimuksiin joissa oli osoittunut, ettei lapsella ollut niin minkäänlaista vammaa.
Mikäli nämä äidit eivät olisi olleet kriittisiä steinerpedagogien antamiin hengentieteellisiin diagnooseihin, olisivat heidän lapsensa ilmeisesti kantaneet loppukouluaikansa steinerkoulussa leimaa, jonka mukaan heillä on kyseinen vamma.

2) Ohjelmassa haastateltiin kahta nuora poikaa, joista toinen oli teekkari ja toinen Kokoomus-aktivisti. Kummatkin olivat antroposofi-perheistä ja toinen poika käynyt myös Steinerkoulun. "Pehmeästä pedagogiikasta" huolimatta kumpainenkin suuntautui nk. koviin arvoihin; toinen opiskeli steinerlaisten vastustamaa tekniikkaa ja toisen puoluekannaksi oli muodostunut porvarillinen maailmankatsomus. Steinerpedagogiikka ei siis näytä väitteistä huolimatta kasvattavan tähän yhteiskuntaan tippaakaan sen "pehmeämpiarvoisia" yksilöitä.
3) Ohjelmassa esiintyi myös Helsingin Rudolf Steiner -koulun opettaja Kari Kalliala, joka ei osannut selittää, mitä on eurytmia (sic!), eikä myöskään sitä, mitä varsinaista eroa steinerkoululla ja peruskoululla on.

Samaisen opettajan mukaan n. 30 oppilaasta 10 (lähinnä paremmin menestyvät) vaihtavat steinerkoulun tavalliseen lukioon. Tämäkin kertoo jotain oppilaiden koulutyytyväisyydestä... Steinerkouluthan mainostavat itseään sillä, että oppilaiden kouluviihtyvyys on tavallista parempi.

Ohjelmassa esiintyneet pojat taas olivat pikemminkin sitä mieltä, että KOTITAUSTALLA on ratkaiseva merkitys ihmisen tulevaisuudelle, ei niinkään pedagogiikalla.

4) Steinerkoulusta peruskouluun poikansa pistänyt äiti totesi aivan oikein, että steinerkoulujen kritiikinsietokyky on huono, ja epäkohtiin on mahdotonta puuttua. Hänen toisen poikansa luokassa oli 30 oppilasta (Steinerkoulut eivät siis vastoin yleistä luuloa suosi pieniä luokkakokoja), mutta opettaja ei saanut oppilaisiin minkäänlaista kuria vielä kolmannella luokallakaan. Äidin mukaan ongelmallista on se, että steinerkoulussa sama opettaja johtaa samaa luokkaa 8 vuotta, joten jos opettaja on suoranaisesti kyvytön ohjaamaan lapsia, ei asiaan voida vaikuttaa esim. opettajaa vaihtamalla.

Samainen äiti totesi myös, että steinerkoulujen toinen ongelma ovat opettajat, joille antroposofia on tärkeämpi kuin itse lapset. Ongelmana olivat hänen mukaansa myös vanhemmat, joille steinerkoulu ja sen taustaideologia tuntuu olevan tärkeämpi kuin lapsille itselleen.

5) Väitetään, ettei steinerkouluissa ole kilpailua. Tähän Steinerkoulun käynyt poika totesi, että se ei pidä paikkaansa: hänen mielestään kilpailua esiintyy kaikissa yhteisöissä (kuten monin tutkimuksin on todistettukin) ja sitä esiintyy myös steinerkoulussa, vaikka numeroarvostelua ei olekaan. Se esiintyy vain muussa muodossa.

Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvä ja vahvisti monet epäilyt siitä, että steinerpedagogiikalla ei ole mitään virkaa oppilaan arvomaailman, minäkuvan, eikä yksilöllisen kehityksen kanssa. Näitä arvoja steinerkoulut kyllä mainospuheissan korostavat, mutta menetelmät näköjään ontuvat. Steinerkouluissa ei kasva yhtään pehmeämmin, lempeämmin, eikä ihmisistä tule tippaakaan sen parempia kuin peruskoulustakaan.

Syy siihen on keskeisesti se, ettei itse lapsilla sinänsä ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä opettajille sekä osalle vanhemmista on Steinerin aataminaikuisten ja vanhentuneiden oppien ja uskonnon toteuttaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu