oikeaa

Israelin armeijan tutkimuksen mukaan eilen Nablusissa 13v.koulupojan tappaneet Israelilais sotilaat toimivat armeijan ohjeiden mukaan!vaaditut syytteet raukesivat.Saksalaiset sotilaat toisessa maailmansodassa toimivat hekin armeijan ohjeiden mukaan,rauhaa haluavilta Palestiinalaisilta vaaditaan valtavaa itsekuria olla sekaantumatta Israelilaisten provokaatioihin.
4173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rauhaa haluavia palestiinalaisia taitaa olla yhden käden sormilla laskettava määrä.

Äänestä

Palstan vasurit ovat selkeästi antaneet tukensa Tshetsenian moukaroimiselle, koska Tshetsenia ei ole maa. Palestiinakaan ei ole maa, joten Israelilla on samat oikeudet rettelöivän alueensa suhteen, kuten on venäläisillä Tshetseniassa. Jos ei miellytä, ottaaka yhteyttä palstan vasureihin, he selittävät miksi tämä on hyväksyttävää ja suotavaa toimintaa.

Äänestä
  • Onko lähes poikkeuksetta tuotava Tshetsenia esiin,kun USA.n tahi Israelin käyttäytymisestä keskustellaan? Voisiko näistä keskustella erikseen? Jos keskustellaan Tsetseniasta,vedetään Israel / USA esiin. Jos Israel / USA on aiheena, niin päinvastoin. Nimittely on kirjoittajan henkisen tason mittari.

    Äänestä

  • sinun yksinkeraisessa sanavarastossa kun ei riitä sanoja, niin käytetään vasuri, kommari ym. sellaista. Kuka tahansa huomaa tyhmyytesi, paitsi sinä itse. Mikä vasuri siihen tarvitaa, jos ei hyväksy USA:n sotatoimia. Kyllä voi olla vaikka, äärioikeistolainen, kuten monesti onkin. Ei se vasemmisto- oikeistoakseli tähän asiaan kytkeydy mitenkään. Esim. iron mike ilmoittaa olevansa oikeistolainen, mutta USA:n sotatoimia ei hyväksy. Eihän Venäjä ole kommunistimaa, vaan oikea kapitalismin villi-itä!! Kukahan oikea vasemmistolainen puolustaisi Venäjän sotatoimia? Ei kukaan oikea vasuri!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimintaa kirjoitti:

Israelin armeijan tutkimuksen mukaan eilen Nablusissa 13v.koulupojan tappaneet Israelilais sotilaat toimivat armeijan ohjeiden mukaan!vaaditut syytteet raukesivat.Saksalaiset sotilaat toisessa maailmansodassa toimivat hekin armeijan ohjeiden mukaan,rauhaa haluavilta Palestiinalaisilta vaaditaan valtavaa itsekuria olla sekaantumatta Israelilaisten provokaatioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu