Periaatekysymys

Mies ja nainen ovat erilaisia
aivoja ja ajattelua myöden,joten
eroa on myös arvomaailmassa ja periaatteissa.
On siis olemassa feminiiset ja maskuliiset
periaatteet, myös uskonnoissa, juuri näistä
syistä uskonnot sotivat.

Totuus ja rehellisyys on maskuliinista,
Huijaaminen ja viettely feminiinistä.
Valhe täytyy uskoa, siihen tarvitaan uskontoa.

Uskonnot ja elämänkatsomukset perustuvat johonkin,
useimmiten vallankäyttöön liittyviin tekijöihin.
Karkeasti voidaan erotella uskonnot,joiden mukaan
keho on pelkkä tomusta luotu kotelo,jota voi leikellä ja muokata hyötymistarkoituksessa, sekä Filosofiat ja Mytologiat, jotka antavat enemmän arvoa tasapainolle, sekä luonnollisille fyysisille ominaisuuksille.

Demonkratia on rakentunut kotelouskonnon perusteella.Alemman luokan puusepän pojasta, tuli arvostettu ja oikeudenmukainen opettaja, joten ihmiset alkoivat uskomaan, että jokaisesta voisi tulla hyvä johtaja.
Näin sai demonkratia ideologiana alkunsa.

MUTTA uskovaiset ihmiset eivät ymmärtäneet, että
puusepän poika ei ollut puusepän poika, vaan
Korkea-arvoisen ja hyväsukuisen miehen äpärä.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..ajoin takaa:
"Totuus ja rehellisyys on maskuliinista,
Huijaaminen ja viettely feminiinistä."

Potaskapuhetta. Ei ole vastakkainasettelua hyvä-paha mies-nainen -akselilla. Nainen ei ole sen pahempi kuin mieskään eivätkä naiselliset ominaisuudet sen huonompia kuin miehisetkään. Totuus, rehellisyys, huijaaminen ja viettely ovat tekoja ja ominaisuuksia, eikä niitä liitetä suoraan maskuliiniseksi tai feminiiniseksi.

Sovinistipatriarkaattisontaa.

Jos tietäisit oikeasti, mitä ne ajattelun ja aivotoiminnan erot ovat, et myöskään esittäisi noin järjettömiä väitteitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajatus kirjoitti:

Mies ja nainen ovat erilaisia
aivoja ja ajattelua myöden,joten
eroa on myös arvomaailmassa ja periaatteissa.
On siis olemassa feminiiset ja maskuliiset
periaatteet, myös uskonnoissa, juuri näistä
syistä uskonnot sotivat.

Totuus ja rehellisyys on maskuliinista,
Huijaaminen ja viettely feminiinistä.
Valhe täytyy uskoa, siihen tarvitaan uskontoa.

Uskonnot ja elämänkatsomukset perustuvat johonkin,
useimmiten vallankäyttöön liittyviin tekijöihin.
Karkeasti voidaan erotella uskonnot,joiden mukaan
keho on pelkkä tomusta luotu kotelo,jota voi leikellä ja muokata hyötymistarkoituksessa, sekä Filosofiat ja Mytologiat, jotka antavat enemmän arvoa tasapainolle, sekä luonnollisille fyysisille ominaisuuksille.

Demonkratia on rakentunut kotelouskonnon perusteella.Alemman luokan puusepän pojasta, tuli arvostettu ja oikeudenmukainen opettaja, joten ihmiset alkoivat uskomaan, että jokaisesta voisi tulla hyvä johtaja.
Näin sai demonkratia ideologiana alkunsa.

MUTTA uskovaiset ihmiset eivät ymmärtäneet, että
puusepän poika ei ollut puusepän poika, vaan
Korkea-arvoisen ja hyväsukuisen miehen äpärä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu