Isänmaattomat suomenruotsalaiset sodassa

Kielipolitiikkaa - osastolta poimittua:

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipolitiikka&t=8636

Suomenruotsalaisten sota:

Talvisota:

Talvisodassa joulukuun 23. päivän hyökkäyksessä Kannaksen ainoan suomenruotsalaisen joukko-osaston pataljoona kääntyi annetusta suunnasta 90 ja joutui taisteluun rinnalla etenevän suomalaisen joukon kanssa. Oman selityksensä mukaan se joutui ylivoimaisen vihollisen sivustahyökkäyksen kohteeksi ja palasi takaisin vajaan tunnin kuluttua. (Sotatieteen laitos Sotahistorian toimisto: Talvisodan historia, osa 2, s. 74. WSOY 1991.)"

"Suomalaiset joukot jatkoivat hyökkäystä 8 tuntia ja alkoivat vetäytyä vasta ylemmän johdon käskystä. Tämän jälkeen suomenruotsalaisille ei enää hyökkäystehtävää annettu. "

"Summassa Lähteen lohkolla suomalainen pataljoona oli pitänyt asemansa tammikuun alusta lähtien. Vastaiskuilla se oli karkottanut asemiin murtautuneen vihollisen. Yöllä 8.--9. helmikuuta pataljoonan rippeet luovutti asemat tuoreelle suomenruotsalaiselle pataljoonalle, joka seuraavana päivänä pakeni asemista ja jätti ne viholliselle. Näin murtui pääpuolustuslinja. (Talvisodan historia, osa 2. s. 138.)

Kulunut suomalainen pataljoona naapurilohkolla joutui samanlaisen painostuksen kohteeksi, mutta piti asemansa vielä neljä vuorokautta torjuen ruotsalaisten pakenemisesta johtuneen sivustauhankin. Se jätti asemansa vasta ylemmän johdon käskystä.

Suomenruotsalaisille ei enää tämän jälkeen voitu antaa vastuullista puolustustehtävääkään, selviää talvisodan historiasta.

Jatkosota

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kannaksen ainoa suomenruotsalainen joukko JR 24 osallistui Länsi-Kannaksen taisteluihin. Kertaakaan se ei suorittanut annettua tehtävää loppuun saakka selviää jatkosodan historiasta.

Porlammin-Yläsommeen taisteluissa se jopa harhautti ylempää sodanjohtoa. Se ilmoitti katkaisseensa vihollisen perääntymistien, kuten annettu tehtävä edellytti. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä. Ylempi johto suunnitteli jatkotoimet tämän väärän tilanneilmoituksen perusteella. Kului neljä vuorokautta ennen kuin se sai tietää asian oikean laidan.

Hallbäck, Heinricks, Winell olivat tämän suomenruotsalaisen joukon suomenruotsalaiset johtajat pataljoonasta divisioonaan. (Sotatieteen laitos, Suomen sota 1941--1945, osa 3. ss. 250-- 253.)

17. D:n suomenruotsalaiset rykmentit JR 13 ja JR 61 tuotiin etulinjaan 3.9.41. Ne saivat tehtäväkseen vallata Säntämän kannaksen, mutta niiden eteneminen pysähtyi aina ''vihollisen kiivaaseen tuleen''. Ne olivat erilaisia kuin suomalaiset joukot. (Suomen sota 1941--45, osa 2.)

Perääntymisvaiheessa JR 61 tuotiin puolustukseen Kivisillansalmelle 22.6.44. Vihollinen yritti täällä hyökkäystä kahtena päivänä, mutta tykistö torjui sen hyökkäykset heti alkuunsa. Sen jälkeen sota jatkui täällä rauhallisena asemasotana. (Suomen sota 1941--45, osa 7, s. 319 ja 493.)

Rykmentin tappiot koko sodan aikana olivat vain 1/10 suomalaisten tappioista.

Syväriltä samaan aikaan tuotu JR 13 joutui liikuntasotaan suomalaisten joukkojen mukana. Jokaisesta puolustusasemasta nämä suomenruotsalaiset poistuivat ilman lupaa, ainoatakaan hyökkäyskäskyä ne eivät noudattaneet, selviää jo mainitusta sodan historiasta.

Muutama esimerkki JR 13:n toiminnasta:

25.6. sen komppania poistui taakse ilman taistelukosketusta, luvattomasti, varmuuden vuoksi. (Osa 7, s. 342.)

26.6 JR 13:n II pataljoona ei noudattanut käskyä lähteä hyökkäykseen suomalaisten pataljoonien kanssa, vaan pysyi asemissaan. Tästä syystä suomalaistenkin eteneminen valui hukkaan. (Osa 7, ss. 353--354.)

27.6. JR 13:n III pataljoona hajosi ilman taistelua ja häipyi taakse. Suomalaiset määrättiin hoitamaan sen tehtäviä oman hommansa ohella. (Osa 7, s. 366)

28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa. (osa 7, s. 378.)

Perääntymisvaiheessa lyötiin hajalle suomalaisiakin joukkoja, mutta aiheettomasti ja ilman lupaa ne eivät asemiaan jättäneet. Hyökkäykseen ne lähtivät aina käskyn mukaisesti.

Tällainen on kertomus niistä suomenruotsalaisista, jotka eivät lähteneet käpykaartiin. Käpykaartilaisista kertoo Matts Andersenin kirja Flykten västerut. (Sahlgren Förlag 1987.)

''Kesällä 1944 karkureista 62 % oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Närpiöstä katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja Korsnäsistä 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet.''

Ja lopuksi: Käykääpä Maarianhaminan sankarihautausmaalla.

Karkurit
Asiaa vaihteeksi kirjoitti 15.7 20:17 ilmianna asiaton viesti

vastaa

Lehtitietojen mukaan Åke Lindman ohjaa 2 ruotsinkielisten sodasta kertovaa sankarielokuvaa (Iltasanomat 25.5.02). Sotahistorian mukaan ruotsinkielisten käyttäytyminen oli selkeästi suomalaisista joukoista poikkeavaa käyttäytymistä, joka ei sankaritarinan aineksia sisällä. Ruotsinkielisten poikkeavasta osallistumisesta kertovat muun muassa seuraavat esimerkit, jotka ovat virallisesta sotahistoriasta (Sotatieteen laitos, Suomen sota 1941-1945).
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kannaksen ainoa ruotsinkielinen joukko JR 24 osallistui Länsi-Kannaksen taisteluihin. Porlammin-Yläsommeen taisteluissa se harhautti ylempää sodanjohtoa. Se ilmoitti katkaisseensa vihollisen perääntymistien, kuten annettu tehtävä edellytti. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä. Ylempi johto suunnitteli jatkotoimet tämän väärän tilanneilmoituksen perusteella. Kului 4 vuorokautta, ennen kuin se sai tietää asian oikean laidan. Hallbäck, Heinrichs, Winell olivat tämän ruotsinkielisen joukon ruotsinkieliset johtajat pataljoonasta divisioonaan (Osa 3. s. 282-284).

Perääntymisvaiheessa ruotsinkielinen JR 61 tuotiin puolustukseen Viipuriin Kivisillan salmelle 22.6.44. Vihollinen yritti täällä hyökkäystä kahtena päivänä, mutta tykistö torjui sen hyökkäykset heti alkuunsa (Osa 7. s. 298-300 ja s. 310-311). Tästä eteenpäin sodan loppuun saakka JR 61:n lohkolla vihollisen hyökkäystoiminta pysyi taantuneena ja tykistötuli jatkui "vähäisenä häirintänä", toteaa sotahistoria (Osa 7. s. 493). Rykmentti menetti 22.-26.6. haavoittuneina ja kaatuneina yhteensä 160 miestä (Osa 7. s. 311). Samaan aikaan 22.6. kerrotaan suomalaisen I/JR 6:n taistelusta: "Pataljoonan tappiot kasvoivat tunti tunnilta, lopulta satoihin miehiin, ja mm. 10 upseeria kaatui tai haavoittui aamun kuluessa" (Osa 7. s. 301). Tässä siis yksi rykmentin kolmesta pataljoonasta menetti yhden aamun aikana satoja miehiä, kun JR 61:n kolme pataljoonaa menetti viiden päivän aikana 160 miestä. Sankarirykmenttiä tehdään kyseenalaisista aineksista.
Suomalaiset rykmentit olivat osoittaneet tuota sankaruutta jo 12 päivää ennen kuin JR 61, joka kaiken kaikkiaan osallistui suurhyökkäyksen torjuntaan vain noina viitenä päivänä, sai ensimmäisen kosketuksen viholliseen. Muun muassa suomalainen rykmentti JR 48 teki tuona venäläisten 30 päivää kestäneen suurhyökkäyksen torjunnan aikana 7 hyökkäystä ja 8 vastaiskua, torjui 14 hyökkäystä, joista 2 rynnäkköä, ja oli kerran vaarassa joutua saarroksiin.

Ruotsinkielisille, joiden mielestä virallinen historia on väärää tietoa, oman sotahistorian (Rinta rinnan) kirjoittanut Antti Juutilainen kirjoittaa Aamulehdessä: "Talin tiikereinä tunnettu jalkaväkirykmentti 13:n II pataljoona ja sen veljespataljoona III P samasta rykmentistä".
- Näistä pataljoonista sotahistoriassa sanotaan muun muassa:
Tilanne 25.6.: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/JR 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3. Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle". (Osa 7. s.342).
Näin divisioonan puolustuslohkolla yhden komppanian asemat oli jätetty tyhjäksi asiasta kenellekään mitään ilmoittamatta. Komppania siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta.

25.-26.6, tilanteesta sanotaan: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi paikallaan". Tästä syystä divisioonan komentaja antoi sille uuden käskyn liittyä sen toisella siivellä etenevän III/JR 48:n hyökkäykseen, mutta II/JR 13 ei noudattanut tätäkään käskyä. Ei siis vaikka divisioonan komentaja katsoi aiheelliseksi uudistaa sille annetun käskyn (Osa 7. s. 353-354).
27.6. JR 13:n III pataljoona hajosi ilman taistelua ja häipyi taakse. Suomalaiset määrättiin hoitamaan sen tehtäviä oman hommansa ohella (Osa 7. s. 366).
28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa (Osa 7. s. 378).
Nämä tapaukset ovat esimerkkejä ruotsinkielisten yleisestä käyttäytymisestä. "Talin tiikerit" ehtivät tekemään nämä temput, vaikka ne olivat mukana vain 18 päivää 30 päivää kestäneen suurhyökkäyksen torjunnassa. Virallisen sotahistorian kertoma ei synnytä mielikuvaa "tiikereistä", vaan aivan päinvastaisen ajatuksen.

- Tällainen on kertomus niistä ruotsinkielisistä, jotka eivät lähteneet käpykaartiin. Käpykaartilaisista kertoo Matts Andersenin kirja Flykten västerut (Sahlgren Förlag 1987): "Kesällä, 1944 karkureista 62 % oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Närpiöstä katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja Korsnäsistä 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet".

Aamulehti 14.5.-97: Ruotsinkieliset kieltäytyvät usein varusmiespalvelusta Vaasan läänissä. "Vaasan sotilasläänin alueella riittää pohdittavaa asevelvollisista jo ennestäänkin, sillä siellä on väestöpohjaan suhteutettuna erittäin korkeat asevelvollisuuden asepalveluksesta kieltäytyvien määrät erityisesti ruotsinkielisten keskuudessa".
- "Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n pääsihteerin, tohtori Silvo Hietasen mukaan Vaasan läänin luvut ovat korkeat verrattuna vaikkapa Hämeen tai Turun ja Porin läänin väestöpohjaan".

Perinne siis elää, sodan aikana rintamakarkureista 62 % oli ruotsinkielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä oli vain 10 %.

Sotaveteraanin leski