Nimimerkki "Keskustaporvari" kaipasi edelleen keskustelua hajasijoituksesta. Ystävällisesti pyrin hänelle jo eilen asiassa kommentoimaan ja tässä tulee vähän lisää.
Tulevan maaseutuviraston tehtäviä nykyisin osaltaan hoitavat kolme jaostopäällikköä kirjoittivat tämän päivän Hesarissa mielipideosastolle käsityksiään sijoituksen mielekkyydestä. He asettivat nimenomaan viraston toiminnalliset edellytykset etusijalle, mitä itsekin olen jatkuvasti korostanut. Jaostopäälliköt arvelivat, että toiminta tulee kärsimään merkittävästi sijoituksen vuoksi. Sijoituksesta aiheutuu myös erittäin suuret kertaluonteiset kustannuslisät sekä vuosittaiset menoerät verrattuna siihen, että virasto olisi ollut ihmisten ilmoilla. Jo yksistään matkakustannukset kompensoivat vähintään täysimääräisesti sen, mikä liiketilakustannuksissa voitetaan, arvioivat kirjoittajat. Viarston kaikki keskeiset yhteistyötahot ovat Helsingissä ja paljon koulutustilaisuuksia järjestävä virasto joutuu nyt huonojen yhteyksien taakse, kun esim. lentoyhteyttä ei ole. Tuleehan siinä tietysti junamatkailua edistetyksi, kun körottelee koko päivän monen mutkan kautta Seinäjoelle esim. jostain Joensuusta, mistä pääsisi lentokoneella Helsinkiin alle tunnissa. Tästä voi sitten laskea niitä kustannussäästöjä.
Kukapa olisi paras asiantuntija viraston toiminnan suhteen, elleivät tehtävistä vastaavat, joten hyvin uskottavalta mielipide kuulosti faktojen osalta. Tällaista asiantuntevuutta ei ole kuitenkaan haluttu ottaa huomioon niissä piireissä, jotka tuntevat vain sanan "alueellistaminen". Toivottavaa olisi, ettei Keskusta saisi tyrmätyksi turhanaikaisena touhuna tulevan viraston taloudellisten "etujen" seurantaa. Kirjoittajatkin nimittäin aprikoivat sitä, että millähän aikavälillä sijoituspäätös oikein mahtaa maksaa itsensä takaisin. Nämä eivät taida ihan uskoa siihen seitsemään vuoteen.
Keskustan politiikan ydin on oman kannatuksen turvaaminen. Tämä edellyttää sitä, että muuttovirta maalta kaupunkeihin saataisiin keinolla millä hyvänsä katkaistua. Tämä keinolla millä hyvänsä tulee veronmaksajille erittäin kalliiksi ja valtionhallinnon toimet takkuilevat vähän Takkulan tavoin. Ensimmäisenä takkuilusta pääsevät onneksi kylläkin kärsimään maataloustukien saajat, joten Keskusta puree tässä omaan koipeensakin. Viraston hoitamat asiat ovat jaostopäälliköiden mukaansen verran mutkikkaita, ettei niitä pystymetsästä ihan hoideta ja 200 siirrettävästä vähän pitemmällä aikavälillä tuskin muita viisi on valmis jatkamaan samoja töitä Seinäjoella. Ovatko nämä viisi edes viraston avaintehtävissä, jäi kertomatta.
Vielä hajasijoituksesta
3
134
Vastaukset 3
- oivahärkönen
Panin aamulla Netti-Hesariin tämmöisen vastineen asiasta:
Vanhat verukkeet
Kaikilla alueellistettavien virastojen henkilökunnalla on nuo samat verukkeet sitä vastustaa. Vetoaminen yhteistyökumppaneihin Helsingissä ei nykyisen tietotekniikan aikana voi olla oikea peruste. Nykyäänhän netin ja viraston sisäisen tiedonkäsittelyjärjestelmien kautta vaihdetaan tietoa saman talonkin sisällä.
Todellinen syy henkilökunnalla on se, että ei tahdota muuttaa maakuntien keskuksiin. Ei tarvitsekaan; Helsingin seudulla kyllä löytyy näille muissa valtion virastoissa töitä. Siinäkin säästetään, että vapautuva tehtävä täytetään seudulla jo asuvalla verrattuna siihen, että muuten tehtävään jouduttaisiin siirtämään ja uudelleen asuttamaan ihminen maakunnista eli rakentamaan hänelle infra, asunto ja palvelut.
Maaakuntien keskuksissa on nyt jo valmiiksi asutettuna työttömiä koulutettuja henkilöitä täyttämään alueelistettavan viraston ne tehtävät, joiden hoitaja ei ole halunnut muuttaa. Jatkuvuuden turvaamiseksi varmasti riittävä määrä muuttajiakin löytyy. Maakunnissa asuminen ja eläminen on halvempaa ja monien mielestä mukavampaa kuin pääkaupunkiseudulla.
Ilman maakunnallistamista aina joutuisiin pakkosiirtämään väkeä Helsingin seudulle paljon enemmän kuin hajasijoituksessa tapahtuu. Hajasijoituksen vastustajat unohtavat sen ja vain itkevät sitä, että siirrettävän viraston väkeä joutuu muuttamaan.- Otsikossa hymiö
...
- sinäkin..
sanomaan vaan että, "keskusta on perseestä" niin se ajaa saman asian kuin tuo monisanainen höpötys, jota ei kuitenkaan kukaan viitsi tukea!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46552
- 45498
- 47485