Rasismista

Rasismille ei ole mitään tieteellistä perustetta. On turha lietsoa vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Maassamme on paljon etnisesti suomalaisiakin syrjäytyneitä, kuka mistäkin syystä, useimmat eivät omasta syystä.
Tärkeintä on auttaa omat syrjäytyneemme takaisin yhteiskuntaan heitä tukemalla. Läheskään aina he eivät tarvitse taloudellista tukea, vaan henkistä tukea. Ratkaisu ei ole jyrkkä karkottaminen sinne mistä ovat tulleetkin, vaan heidän voimavarojensa ja aivopotentiaalinsa hyödyntäminen. Heille on taattava henkisesti hyvä toimintaympäristö. Varmasti 99 % heistä oikeasti haluaa olla osa yhteiskuntaa, olla osa "meitä". Mutta tosiaan syystä tai toisesta he ovat syrjäytyneet.
Myös maahamme tulleita pakolaisia on tuettava ainakin henkisesti ja taattava siedettävä elintaso.
Sillä ihminen tulee toimeen fyysisesti yllättävän vähällä, mutta tarvitsee henkistä hyvää oloa.
Hengellä on suuri voima.
1264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hyödyntää esim. Helsingissä ryöstelevän ja pahoinpitelevän suomalaissomalialaisen lievästi sanottuna "syrjäytyneen" remmin voimavarat ja aivopotentiaalin??? Luuletko tuollaisten lopettavan rötöstelyn pelkällä henkisellä tuella??? Ole hyvä ja mene antamaan henkistä tukeasi jollekkin puukolla heiluvalle roistolle! Kuten on paljastunut jo pelkästään turvapaikkaa hakeville on taattu parempi elintaso, kuin suomalaisille köyhille työttömille. Se ei kuitenkaan estä osaa heistä tappamasta. Tämä johtuu siitä että osa heistä on jo tullessaan etsintäkuulutettuja rikollisia. Mitä tehdä niille? Miksi karkoitus ei ole oikea tapa? Miksi vaarallinen rikollinen pitää ottaa tänne elätettäväksi ja "tuettavaksi"??? Mitä hemmettiä se Suomelle kuuluu olla kaiken maailman rikollisten henkisenä tukena ja altistaa oma väestö vaaralle??? MIKSI, MIKSI??????????

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kansalainen* kirjoitti:

Rasismille ei ole mitään tieteellistä perustetta. On turha lietsoa vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Maassamme on paljon etnisesti suomalaisiakin syrjäytyneitä, kuka mistäkin syystä, useimmat eivät omasta syystä.
Tärkeintä on auttaa omat syrjäytyneemme takaisin yhteiskuntaan heitä tukemalla. Läheskään aina he eivät tarvitse taloudellista tukea, vaan henkistä tukea. Ratkaisu ei ole jyrkkä karkottaminen sinne mistä ovat tulleetkin, vaan heidän voimavarojensa ja aivopotentiaalinsa hyödyntäminen. Heille on taattava henkisesti hyvä toimintaympäristö. Varmasti 99 % heistä oikeasti haluaa olla osa yhteiskuntaa, olla osa "meitä". Mutta tosiaan syystä tai toisesta he ovat syrjäytyneet.
Myös maahamme tulleita pakolaisia on tuettava ainakin henkisesti ja taattava siedettävä elintaso.
Sillä ihminen tulee toimeen fyysisesti yllättävän vähällä, mutta tarvitsee henkistä hyvää oloa.
Hengellä on suuri voima.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu