Kenen kärsimys muistetaan? Näin kirjoitti virolainen toimittaja Imbi Paju tänään Hesarissa.

Taavi Kujansuu kirjoitti 27.9 16:22

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=uskojaelama&t=31432&p=61

Kenen kärsimys muistetaan?

"Kommunismin uhreilta puuttuu oma Anne Frank." Näin kirjoitti virolainen toimittaja Imbi Paju tänään Hesarissa. Häntä kiinnostaa suomalaisten jokapaikan-empaatikkojen tarkka valikoivuus sen suhteen mistä nyyhkitään. "Olen yrittänyt keskustella suomalaisten älymystön edustajien kanssa, mutta joskus huomaan joutuneeni poliittiselle miinakentälle." (HS 11.07.2004 s.D4).

Kysymys on siis kommunismin nimissä tehdyistä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Pajua ihmettää, että taiteilijan kymmenen vuotta sitten tappama kissa tuntuu kuohuttavan suomalaisia paljon enemmän kuin kymmenet ja sadat tuhannet Neuvostoliiton keskitysleireillä kuolleet virolaiset, muiden sukukansojen kokemista tappioista puhumattakaan. Suomalais-intelligentsijan suhtautuminen on tyly. Paju jatkaa: "'Mutta aatteen tarkoitushan oli hyvä', he vakuuttavat viattomasti... Kommunismin uhrit herättävät epäilyksiä. 'Oikeistolaisia', olen kuullut hyvien ihmisten kommentoivan."

Tällaisia ihmisiä kutsuttiin aikanaan Leningradin KGB:ssä paskansyöjiksi tai lievemmin hyödyllisiksi idiooteiksi. Siis länsimaiden älykköjä, joiden poliittinen identiteetti perustuu "lännen" (myös Suomen ja suomalaisuuden) vihaamiseen ja kommunismin, Neuvostoliiton ja "rauhanliikkeen" idealisointiin. Äskettäin avoimemmin, tänään usein huonosti salaten.

Parisen päivää sitten joku paheksui sitä, että sudanilaisten kärsimyksistä vaiettiin kymmenisen vuotta. Syytä haettiin taas "lännestä". Ei tullut mieleen, että Sudanin kansanmurhaan ei syyllistynyt tavanomainen syyllinen, "imperialismi", vaan paikalliset muslimit, joten joko avoimesti tai salaa neuvosto-orientoitunut "rauhanliike" ei pitänyt sudanilaisia uhreja oikeina kärsijöinä. Aivan samasta asiasta on kyse virolaisten kohtalosta vaikenemisessa, jota Imbi Paju käsittelee kirjoituksissaan ja dokumenttielokuvissaan.

Lasten kesälomat ovat juuri alkaneet. Miehitetyssä Virossa järjestetään kesäkuun 13:nnen ja 14:nnen välisenä yönä ensimmäinen suuri ihmisjahti. Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD on saanut Moskovasta ohjeet: Ensimmäiseksi pitää tuhota Viron poliittinen ja taloudellinen selkäranka. Tuhoamisoperaation järjestävät paikan päällä sisäasioiden komissaari, kommunisti Andrei Murro, turvallisuuskomissaari, kommunisti Boris Kumm ja kommunistisen puolueen johtaja Karl Säre.

Pahaa aavistamatta nukkumaan menneet perheet heräävät yöllä, kun ovia taotaan nyrkeillä. Punasotilaat ja NKVD:n miehet vaativat päästä sisälle. Säikähtäneille ihmisille luetaan pidätysmääräys. Kun vangitsemisten alusta on kulunut pari tuntia, ensimmäiset täyteen lastatut kuorma-autot saapuvat rautateillä odottavien junien luo. Operaatiota varten on varattu 490 eläinvaunua, jotka on jaettu rautatieasemille ympäri Viroa. Kiinni saadaan 10 861 ihmistä, joista 5 000 on naisia ja 2 500 alle 16-vuotiaita lapsia.

Vaunus täyttyvät nopeasti, miehet, naiset ja lapset erotetaan toisistaan. Matka Gulagiin on alkanut. Tiiu S. oli silloin vasta 2 vuoden 9 kuukauden vanha. Hänen äitinsä oli lisäksi raskaana. Kun hänen sydänsairas veljensä ei jaksanut kävellä öisellä pakkomarssilla kohti eläinvaunuja, venäläinen sotilas uhkasi ampua hänet siihen paikkaan. Kolmevuotias tyttö jäi roikkumaan pyssynpiipussa ja itkemään.

Enempää Tiiu S.:n kuin muidenkaan punaisille keskitysleireille vietyjen lasten kohtalo ei ole älymystöä kiinnostanut enempää kuin Hollywoodiakaan, joka jaksaa kuitenkin tuottaa lähes vuosittain uuden nyyhkyelokuvan natsien uhreista. Onko uhrien kansalaisuudella, uskonnolla tai mielipiteellä siis väliä? 'Hyödyllisten idioottien' media nostaa toisen kansamurhan pöydälle, alati märehdittäväksi pakkopullaksi, ja tekee toisesta historian alaviitteen, pelkkiä lukuja ilman henkilöitä joiden kautta tajuta tapahtuneen traagisuus. Puuttuu Anne Frank.

Eikö meihin vetoa inkeriläisten adoptiokodeistaan riistettyjen alle kouluikäisten lasten lähtö karjavaunuissa Helsingistä "sosialistiseen isänmaahan" vuosina 1944-45? Eikö Anne Frankiksi kelpaisi Tiiu S., NKVD:n julmasti kiduttama Hilja R. tai Pajun oma äiti Aino Madi, joka pääsi palaamaan tuhottuun kotiinsa Molotovskin pakkotyöleireiltä vasta 1954, valtion viholliseksi ikuisesti leimattuna? Autenttisia päiväkirjojakin löytyisi yhden Hollywoodin tarpeiksi. "Nägin unes et olin kodis" kirjoitti seitsemänvuotias virolaispoika karkoitettujen kokoamisleirissä Mordvassa. Joku on kuitenkin päättänyt ettei meitä kiinnosta.

Paju ihmettelee, miten suomalaisnuorille Neuvostoliitto on lähinnä vitsi tai muotia - kaduilla hän törmää jatkuvasti punatähtiin ja CCCP-paitoihin. Vielä useamman rintapielessä komeilee Che Guevara. Samaan aikaan tarttolaisen psykologin ja itsemurhalääkärin Heino Nooren mukaan entiset kommunistiset maat tarvitsisivat psykoterapiaa. "Kidutusten seuraukset ulottuvat kolmanteen sukupolveen asti. Meidän on alettava työstää traumaa, sillä muuten on vaarana, että vuonna 2040 Virossa on enemmän itsemurhia ja narkomaaneja", hän murehtii.

Kommunismin joukkohauta on avattava ja tunnustettava. Anteeksiannon edellytyksenä pitäisi olla syyllisten katumus, mutta kukaan ei ole katunut. Nykyään Venäjällä pystetään taas patsaita NKVD-johtaja Juri Andropoville. Paju kiinnittää huomiota keskeiseen asiaan: Suomalaisen tai länsimaisen lukijan ymmärrettäviksi tehdyt lähihistorian kauhut on tarkkaan ja harkiten valittu. "Hyvä" ja "paha" saavat poliittiset värit. Entäpäs jos se olisi tehty toisinpäin?

www.okupatsioon.ee - Tallinnan miehitysmuseo
www.occupationmuseum.lv - Riian miehitysmuseo
51092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

miksi kiinnostaa kommunismin takia kuolleet kymmenet miljoonat kun kristinuskon takia on kuollut monta sataa miljoonaa,ellei jopa miljardia!!!sekä kapitalismin takia päivittäin kuolevat ihmiset!!kommunismi on se pienempi paha

Äänestä

Amerikkalaisten vankilassa on irakilaisia kohdeltu huonosti, mistä on kirjoitettu palstametreittäin paheksuvia kirjoituksia. Toisaalta kirjoittajat sivuuttavat vähin äänin irakilaisten ja muualta tulleiden muslimien suorittamat räjäytykset joissa kuolee viikottain satoja viattomia siviilejä.

Rasismia on mm. se, että muslimeille ei aseteta samanlaisia vaatimuksia inhimillisyyden suhteen, kuin muille, vaan pidetään itsestään selvänä että he syyllistyvät raakuuksiin.

Äänestä
  • Ovathan ne irakilaisten iskut aina ykkösaihe. Haluaisitko tosiaan amerikkalaisten rikoksista vaiettavan? Sitäpaitsi irakilaisten iskut ovat amerikkalaisten rikollisen sodan synnyttämiä.

    Äänestä

http://www.kaltio.fi/index.php?87

Neuvosto-Suomen virallinen historia

3/01 Teksti: Seppo Westerlund Kuva: Erkko Airo

Suomi oli ainoa II maailmansodan "häviäjävaltio", jota ei miehitetty.

Millaiseksi Suomen kohtalo olisi muodostunut, jos olisimme päätyneet osaksi Neuvostoliittoa?

Talvisota ei koskaan syttynyt. Suomi suostuu Neuvostoliiton lokakuussa 1939 tekemiin tukikohta- ja aluevaatimuksiin. Tästä seuraa pakkokeinoin ohjattu näytelmä, jossa Neuvostoliitto toteuttaa Saksan kanssa tekemäänsä sopimusta. Sillä on vapaat kädet Suomen valloittamiseen. Hitlerin mukaan: "Venäjä ja Saksa tulevat saattamaan uudelleen voimaan ne rajat, jotka niillä oli ennen ensimmäistä maailmansotaa."

Heti tukikohtien luovutussopimuksen allekirjoituksen jälkeen joulukuussa 1939, Neuvostoliitto varustaa Hangon tukikohdan vahvaksi. Vaatimukset eivät kuitenkaan lopu tähän, vaan saadakseen nopeasti poimia Molotov-Ribbentrop-sopimuksen hedelmät, Neuvostoliitto ottaa eri puolelta Suomea lisää tukikohtia, joissa on keväällä 1940 jo 75.000 sotilasta. Kohtalokkaaksi osoittautuu joukkojen kuljetus tukikohtiin. Suomi ei kykene niitä hallitsemaan ja venäläisiä joukkoja on pian kaikkialla maassamme.

Saksa miehittää keväällä 1940 Tanskan ja Norjan sekä kesäkuussa Belgian, Hollannin ja Ranskan. Neuvostoliitto miehittää kesäkuussa Suomen ja puna-armeijalaisia tulee lisää runsaat 200.000.

Kenraalieversti Andrei Zhdanov saapuu Suomeen ja pakottaa pääministeri A. K. Cajanderin hallituksen eroamaan. Tilalle tulee Zhdanovin esittämän listan mukainen "hallitus" johdossaan Venäjällä asunut suomalainen Otto Ville Kuusinen. Heinäkuussa 1940 tasavallan presidentti Kyösti Kallio viime työkseen joutuu hajottamaan eduskunnan ja määrää uudet vaalit. Vaaleissa on ehdokkaina vain Neuvostoliiton hyväksymiä henkilöitä. Neuvostotapaan vaalit onnistuvat odotusten mukaan. Ensi töikseen uusi eduskunta päättää hakea jäsenyyttä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa.

Kuusinen tekee todellisuudessa myös ehdotuksen Viron jäsenhakemuksen hyväksymisestä osaksi Neuvostoliittoa elokuun alussa vuonna 1940. Samaa ajankohtaa voi pitää myös kuvitteellisen Suomen Sosialistisen Neuvostotasavallan syntymäaikana.

Maailmansota laajenee ja Saksa hyökkää Neuvostoliittoon kesällä 1941. Syksyllä saksalaiset nousevat maihin Neuvosto-Suomen etelärannikolle. Suomalaisia liittyy saksalaisiin joukkoihin, mutta saksalaisten tavoitteena ei ole Suomen itsenäisyyden palauttaminen, vaan nopeuttaa Karjalan kannaksen suunnasta Leningradin valloitusta. Etelä-Suomi joutuu sotatoimialueeksi ja Helsinki kärsii melkoisia tuhoja. Saksalaiset pääsevät Kannaksella Leningradin saartorenkaalle samoihin asemiin kuin suomalaiset menivät tosihistoriassa.

Saksalaisten hävittyä sodan, venäläiset palaavat Suomeen. Tässä vaiheessa kitketään rippeetkin porvarillisesta yhteiskunnasta. Kuusisen hallituksen aloitettua työnsä, jo ennen neuvostovaaleja, uudet vallanpitäjät aloittavat kansanvaltaista yhteiskuntaa vastaan terrorin, jolla murretaan suomalaisen kansanvallan selkäranka. Se kohdistuu arvaamattomana ja salakavalana jokaiseen yksilöön. Yllättävä vangitseminen ja kuljetus synnyinmaasta sekä perheen hajottaminen ovat arkea. Moni suomalainen poliitikko ja sotilas vangitaan ja kuljetetaan Leningradiin ja sieltä vähitellen muualle. Usea saa rautatiekuljetuksen Siperiaan tai teloitetaan välittömästi. Moni kuolee epäselvissä olosuhteissa suuren isänmaallisen sodan aikana. Useat sananmukaisesti kituvat pois vankilassa vielä Stalinin vuonna 1953 tapahtuneen kuoleman jälkeen.

Syitä kansalaisten likvidointiin on paljon. Uhrin väitetään joskus 1930-luvun alkupuolella lausuneen neuvostovastaisen mielipiteen tai tämä on ollut valkoisten puolella vuonna 1918 tai ei ollut suostunut kommunistien kanssa yhteistyöhön vapaussodan jälkeen tai oli tällaisten henkilöiden sukulainen. Ensimmäiset likvidoitavat ovat kommunisteja vainonnut etsivä keskuspoliisi, jonka nimi oli muutettu valtiolliseksi poliisiksi, sekä suojeluskuntalaiset, Akateemisen Karjalaseuran -taustan omanneet, kaikki upseerikoulutuksen saaneet, valtion ja kunnallishallinnon johtavat virkamiehet, liki kaikki teollisuusjohtajat ja valtaosa yksityisyrittäjistä.

Kaikki poliitikot, jotka eivät olleet alusta pitäen neuvostomyönteisiä, vangitaan ja usein teloitettiin ellei heitä ollut jo kyyditetty pois. Puolustuslaitoksen johtomiehiä syytetään siitä, että he olivat 1920- luvun alussa tehokkaasti estäneet "edistyksellisten voimien" toimintaa. Neuvostoliiton rikoslaki ­ jota ei vastaavassa muodossa edes ollut 1920-luvulla ­ siis ulottuu toisen valtion sotilaisiin parikymmentä vuotta taaksepäin ja tilanteeseen, jossa nämä itsenäisen valtion sotilaina täyttivät velvollisuutensa.

Suurta ahdistusta aiheuttaa vielä se, että yhteydet ulkomaihin on totaalisti katkaistu. Tietoa tapahtumista ei juuri saada rajojen yli.

Kesäkuussa 1941, vain viikko ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon, kyyditetään Suomesta Siperiaan noin 75. 000 ihmistä etukäteen vahvistettujen kiintiöiden mukaisesti. Neuvostoliiton vallattua Suomen uudelleen Saksan miehitysajan jälkeen syksyllä 1944, jatketaan kyydityksiä 30.000 henkilön vuosivauhdilla. Kuljetukset huipentuvat 25.3.1949 massiiviseen 75.000 ihmisen, "kulakin", kyyditykseen. Kulakiksi luetaan virallisesti henkilö, jolla on vähintään kaksi lehmää tai palveluksessaan ulkopuolinen työntekijä. Tai muuten vain.

Tämä 100 000 "kulakin" kyyditys tapahtuu yllättävän myöhään. Sota Euroopassa oli päättynyt jo vajaat neljä vuotta aikaisemmin. Neuvostoliitto oli saavuttanut tavoitteensa kaikissa läntisissä rajanaapureissaan. Suomessakin neuvostovalta oli jatkunut jo liki viisi vuotta. Vaikka eletään kylmän sodan aikaa, niin kyseessä on pahimman luokan ihmisoikeusrikos. Ylimpinä vastuunkantajina ovat Stalin ja KGB:n päällikkö Berija sekä Suomeen muuttaneet johtotehtäviin tarkoitetut venäläiset. Suomalaisia aluepomoja ja kenttätyöntekijöitä on paljon, samoin ilmiantajia.

Suomalainen upseeristo tapetaan samalla tavalla kuin 15.000 puolalaista upseeria Saksan ja Venäjän valloitettua yhdessä Puolan. Sotahistorioitsija Sampo Ahton mukaan Valko-Venäjällä sijainneesta Katynin tuhoamisleiristä oli tilattu jo maaliskuussa 1940 teloituspaikat 20.000 suomalaisupseerille. Suomalaiset kootaan ennen telotusta Kalinin alueelle, Stalingradin seudulle ja Smolenskiin.

Suomi menettää siis 1940-luvulla ilman sotaa yli 500.000 kansalaistaan, lähinnä yhteiskuntaelämään perehtynyttä ja koulua käynyttä väkeä. Karkotettujen sukulaisia ja perheenjäseniä on tähän nähden vielä puolitoistakertainen määrä eli yhteensä 1.250.000 henkilöä. Vuoteen 1950 mennessä suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle joutuu vapaaehtoisesti maasta poistuneet mukaan lukien noin puolitoista miljoonaa ihmistä eli puolet koko silloisesta väestöstä.

Vuonna 1940 Suomesta oli paennut ulkomaille, etupäässä Ruotsiin, noin 200.000 henkilöä. Ruotsissa oli perustettu Suomen pakolaishallitus, joka toimii siellä 1960-luvun puoliväliin saakka. Pääministerinä on aluksi J. K. Paasikivi ja jäseninä 1930-luvun johtavia porvarillisia ja sosialidemokraattisia poliitikkoja.

Suomen menettämät henkilöt olisivat olleet valtakunnan kehitykselle ensiarvoisen tärkeitä. Moskovasta keskusjohdettu Suomi jää tästä syystä kokemattomiin ja vain vähän koulutusta saaneiden paikallisten kommunistipolitiikkojen käsiin. Tätä "änkyröitten" aikaa kestää 1960- luvulle saakka. Seuraavalla vuosikymmenellä Suomi saa paikallistason tehtäviinsä normaalin neuvostolaisen koulutuksen saanutta ja puoluetyön kautta valikoitunutta parempaan hallintotyöhön pystyvää väkeä.

Suomalaisuuden hävittämiseksi, mutta myös perusteollisuuden työvoimaksi, tänne siirretään runsaasti venäläisiä. Vuonna 1991 heitä on jo yli 1,5 miljoonaa. Koko neuvostovallan aikana he eivät juurru Suomeen, vaan viettävät suomalaisten silmissä passiivista ja päämäärätöntä sekä ympäristöstä piittaamatonta elämää.

Virolaista kirjailijaa Jaan Krossia soveltaen neuvostoaikana suomalaisella oli kolme vaihtoehtoa: mukaan heittäytyminen ja osille pyrkiminen, äänetön sopeutuminen tai kaikkein vaikein: kapinointi ilman toivoa.

Miten me yleensä sopeuduimme täällä elämiseen? Ajattelijat ovat sitä mieltä, että ihminen pyrkii aina elämään vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Yksilön peruskannustimena on hänen oma ja lähipiirinsä turvallisuus ja menestyminen. Tästä seuraa, että osallistuimme niihin toimiin ja pyrkimyksiin, joihin täällä oli mahdollisuus. Vaikka systeemiin ei oltu tyytyväisiä, oli elettävä mahdollisuuksien mukaan pysyvältä tuntuvassa sosialistisessa järjestelmässä. Osa meistä pyrki eteenpäin ahdistavassa ilmapiirissä, mutta varsinkin nuorisolta katosi näköala.

Olen miettinyt, mikä olisi ollut oman ikäluokkani, 1930-syntyneiden kohtalo? Me emme joutuneet sotaan. Mahdollisuutemme riippuivat pätevyyden lisäksi omasta ja sukulaistemme luotettavuudesta. Opiskelemaan tosin pääsimme ilman puolueen jäsenyyttä, mutta taustoissamme ei saanut olla ongelmia. Rajamaa Suomeen ei kuitenkaan annettu juuri lainkaan koulutuksellisia voimavaroja, mikä suuntasi koulutuksen "vaarattomille" aloille, kuten luonnontieteisiin tai tekniikkaan. Korkeampi koulutus oli haettava Moskovasta ja Leningradista. Koulutettujen määrä pysytteli kohtuullisena, mutta koulutuksemme riitti vain neuvostoajan tarpeisiin.

Kommunistinen valtio on täysin poliittinen. Siitä uupuivat yhteiskunnan muut ulottuvuudet. Yhden "puolueen jäsenkirja" on edellytys politiikkaan osallistumiselle. Vaikka politiikka toi monia etuja, se kiinnosti vain harvoja, sillä terrori ja kyvykkäiden kansalaisten tuhoaminen aiheutti toisinajattelevissa turhautumista ja pelkoa politiikkaa kohtaan.
Keskeiset kansalliset demokraattiset elimet menettivät merkityksensä. Oppositiopolitiikkaa oli mahdoton harjoittaa, se oli hengenvaarallista. Kun Suomea alettiin kollektivisoida, kaikki ns. vanhat vaikuttajat olivat sitä vastaan, mutta vastustajat yksinkertaisesti poistettiin tasavallasta.

Tästä syystä alkuaikojen passiivinen vastarinta muuttui jossain määrin miehittäjiin kohdistuvaksi terroriksi. Suurvallan väkivaltakoneisto oli kuitenkin niin vahva, ettei tänne syntynyt merkittävää vastarintaliikettä. Suuret korvet antoivat suojan kesäaikaan, mutta talvinen metsä oli aktivisteillekin pysyvänä tukikohtana liian vaativa. Viimeiset metsäsissit tavattiin 1954. Vastarintaliikkeen tärkein yritys oli luoda ja pitää yllä tiedotus- ja muita yhteyksiä länteen. Varsinkin nuoret olivat tässä vaarallisessa työssä mukana.

Itsenäisen Suomen elinkeinorakenne oli kehittynyt vuoteen 1940 mennessä sellaiseksi, että sen muuttaminen sosialistiseksi ei aiheuttanut suuria rakenteellisia muutoksia juuri muualla kuin maataloudessa sekä pienessä ja keskisuuressa teollisuudessa. Varsinkin puunjalostus- ja metalliteollisuudessa valtiolla oli suuri omistusosuus. Rautatieliikenne ja maantiet olivat valtion. Valtion laitokset ja suurten teollisuuslaitosten rakennusosastot tekivät kaikki vähänkin suuremmat rakennusurakat. Valtio jatkoi omistajana, mutta perinteinen tietotaito katosi vähitellen.

Muu teollisuus sosialisoitiin, uusia tehtaita ei juuri rakennettu ja vanhat rappeutuivat.
Energian tuotanto vesivoimana oli yksi painopistealueita. Ydinvoimaakin saimme muutaman, nyt jo rapistuva ydinreaktorin verran. Korkeamman teknologian teollisuus sijaitsi Venäjän suurissa kaupungeissa ja kaikista salaisin teollisuus suljetuissa kaupungeissa. Suomeen ei riittänyt tätä tuotantoa eikä tänne kertynyt alan osaamista.

Montaakaan tieteenalaa ei Suomessa harjoitettu. Valuutan puute ja epäluulo kaikkea vierasta kohtaan, pakotti keskittymään aloihin, joissa ei tarvittu kalliita laitteita eikä ulkomailla opiskelua. Korkeateknologia jäi suomalaisten mahdollisuuksien ulkopuolelle. Kansanperinteen tutkimus kohosi korkealle. Oli helppo liikkua Neuvostoliiton rajojen sisällä suomalais-ugrilaisten kansojen parissa.

Taiteen saavutukset eivät maassamme kohonneet suuriksi. Taide ei tavoittanut kansan syviä kerroksia. Vain esittävän taiteen muutama huippu kohosi todistamaan sosialismin ylivoimaisuutta. Suomi joutui keskittymään Leningradin instituuttien ruokkimiseen. Vasta 1980-luvulla saattoi syntyä kantaa ottavaa suomalaista kirjallisuutta. Suomesta puuttui virolaisten henkireikä taiteeseen: laulujuhlat. Tosihistorian kaltaista radikaalia nuorisoa ei ollut. Siitä piti ojennuslaitosten pelko huolen.

Suomalaiset urheilijat kilpailivat "CCCP"-tunnuksen alla. Vuoden 1912 Tukholman olympiakisojen kaltaista Suomi-kyltin kantamista ei edes harkittu. Lukuisten järviemme ansiosta ja merien tultua kielletyiksi alueiksi sisäjärvistämme muodostui purjehdusurheilun paratiisi koko Neuvostoliitolle. Huippu-urheilijoiden Veikko Hakulisen ja Lasse Virenin kaltaiset ilmiöt saivat turvallisen harjoittelupaikan ja korkean sotilasarvon sotaväessä. Formula-Mikoja ja -Kekejä ei päässyt syntymään.

Miehitys vaikutti asutuksen sijoittumiseen ja valtakunnan infrastruktuuriin. Ruotsi oli liittynyt Natoon. Näin Suomen länsirajasta, Pohjanlahdesta ja Tornionjoesta oli tullut sotilasliittojen välinen raja ja rajaseutuna oleva Tornionjoen laakso oli kiellettyä aluetta kymmenien kilometrien syvyydeltä. Sen molemmin puolin oli vahvat sotavoimat asemissa. Kylmän sodan kriittisinä aikoina joukot olivat olleet täydessä taisteluvalmiudessa Tornionjoella tykinputket vastakkain. Rintamaa varten tarvittiin Rovaniemeltä pohjoiseen suuntautuva rautatie. Rata liitettiin Muurmannin rataan, mutta sille ei tullut sotilasliikenteen lisäksi juuri muuta liikennettä.

Pohjanlahdella saivat vain viralliset kalastuskolhoosit kalastaa. Osuuskunnat tekivät kalastusmatkoista yksityiskohtaiset raportit, jotka mukana seilannut politrukki vahvisti. Saaristot ja rannalla oleva 200 metriä leveä vyöhyke oli miinoitettu. Saaristoissa ja rannalla lähes kaikki liikkuminen oli kielletty. Yksityisten veneet oli sahattu poikki.

Neuvosto-Suomeen ei muodostettu kansallista sotavoimaa, vaan sotilaamme olivat osa Puna-armeijaa. Ylin upseeristo oli venäläistä. Suomalaisen kantahenkilökunnan taustojen oli oltava kunnossa; puolueuskollisuus ja puoluepätevyys olivat ratkaisevia tekijöitä.
Varusmiesaika oli kaksi vuotta, paitsi meri- ja ilmavoimissa kolme vuotta.

Korkeakouluopiskelijat vapautettiin varusmiespalvelusta, mutta heillä oli sen asemasta kerran viikossa sotilaallista koulutusta ja marxismi-leninismin oppitunteja. Vuoteen 1955 saakka suomalaiset suorittivat asevelvollisuutensa omissa joukko-osastoissa, joiden perustana oli sodan aikana muodostetut Suomi-joukot. Meidän ikäluokkamme sai palvella Suomi-joukoissa. Vuoden 1955 jälkeen varusmiehiä koulutettiin eri puolilla laajaa Venäjän maata. Pieni osa meistä hoiti velvollisuutensa korkeakouluopiskelun ansiosta viikoittaisilla kertausharjoituksilla. Opiskelu oli suosittua tästäkin syystä.

Suomen itsenäisyys palautui samaan aikaan Viron kanssa vuonna 1991. Venäjä koki Pohjois-Suomen strategisen asema niin tärkeäksi, että se oli pitänyt maassa runsaasti sotaväkeä. Tämä vaikeutti itsenäistymistä.

Suuria ongelmia tuotti silloin ja tuottaa venäläisen väestön suuri määrä. Heitä on edelleen täällä 1,5 miljoonaa. Suomen kansalaisuuden saamiselle on asetettu mm. kieliehto, jonka purkamista EU kuitenkin ponnekkaasti vaatii.

Ympäristötarkastelu on mielenkiintoinen. Luonnon kannalta Suomi selvisi osin hyvin ja osin huonosti. Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikot ovat kielletyn vyöhykkeen ansiosta lähes luonnontilassa. Saaret ovat nyt tyhjiä. Niissä riittää vuosikymmeniksi kesämökkien rakennuspaikkoja. Lomat vietettiin kolhoosien omistamissa lomakeskuksissa. Kaikki Suomen vesistöt palvelevat energian tuotantoa. Tekoaltaita on rakennettu surutta. Porkkalan, Paimion ja Kemin suuret sotilastukikohdat ovat luovutuksen jälkeen erittäin saastaisessa ja ränsistyneessä kunnossa.

Metsät ovat osin aarnimetsiä. Puunjalostustehtaitten ympäristöt on parturoitu aukeiksi.
Suurimmissa kaupungeissa keskustat ovat, huolimatta pommituksista ja muista taistelutoimista sekä vanhenemisen aiheuttamasta rapistumisesta, säilyttäneet 1930-luvun ilmeensä. Uudisrakentaminen on ollut olematonta, eikä myöskään vanhoja ränsistyneitä kivitaloja oltu purettu. Joukkoon oli kylläkin noussut muutama mahtipontinen luomus, joiden symboliarvo on verrattavissa vaikkapa Varsovan Stalinin hampaaseen. Helsingissä ei ole Makkarataloa, vaan paikalla on edelleen kaunis Skohan rakennus. Hotelli Marskin kohdalla on edelleen vanha kaunotar. Katajanokalla Uspenskin katedraalia ei peitä valkoinen laatikko. Oulussa kaupungin keskustassa komeilee edelleen ränsistynyt hieno KOP:n talo. Tampere on ilman Ilves-hotelliaan.

Turun tuomiokirkko oli muutettu ateismin museoksi, Helsingin Vanhakirkko koripallohalliksi. Moni kirkko toimi elokuvateatterina.

Useimmat nykysuomalaiselle tärkeät rakennukset ja laitteet ovat jääneet rakentamatta. Suomesta puuttuvat Finlandia-talo, Otaniemi ja muut uudet yliopistot, korkeatasoinen maantie- ja rautatieverkko sekä monet lentoasemat ja satamat. Nykyään suosittuja kylpylähankkeita vasta suunnitellaan; mutta kansan ostovoima ei vielä riitä niissä käymiseen.

Korkeita ja tiiviitä lähiöitä on kasvavien kaupunkien lähiympäristössä. Helsinki on laajentunut, eikä itsenäisiä Espoota, Kauniaista tai Vantaata ole olemassakaan. Lähiöissä asuu hyvin paljon venäläisiä.

Neuvosto-Suomen rajat olivat samat kuin Tarton rauhassa. Näitä uudelleen itsenäistyvä Suomi piti lähtökohtanaan. Viron tavoin Suomen oli kuitenkin tyydyttävä typistettyyn valtakuntaan. Venäjä ei luovuttanut Karjalan kannasta eikä Laatokan rantoja eikä Itsenäistynyt Suomi ei saanut enää Petsamoa. Kalastajasatama oli muuttunut arvokkaaksi kaivokseksi. Viipuri kuitenkin jäi Suomelle.

Elintasokehityksen tekninen vertailu saadaan EU:n pääsykriteereistä. Suomi olisi ollut kelvollinen EU:iin jo 1970-luvulla. Sosialismin kiirastulen läpikäynyt Viro lienee, kelpoisuusehtoja suuresti venyttäen valmis aikaisintaan 5-10 vuoden kuluttua 2005-2010. Sosialismi hidasti siis yli 30 vuodella hyvinvoinnin kehitystä. Ihmisten toimeentulo on jäänyt niin matalalle, että Suomen ja Ruotsin välillä oli itsenäistymisen aikoina yksi maailman korkeimmista elintasorajoista.

Luovutetun Karjalan tämän hetken tilanne antaa yleiskuvan kuvan siitä, millainen Suomi on miehityksen jälkeen. Karjala ei ole lainkaan sama kukoistava maakunta kuin 1930-luvulla. Hyvinvoipa Viipurin lääni on kurjistettu ihmiskunnan viimeiseksi takapihaksi.
Yhteiskunnan rapistuneista palasista yritetään nyt koota kansalaisyhteiskuntaa, joka kuitenkin tuntuu karkaavan yhä kauemmaksi kuin sateenkaari. Suomella on kuitenkin kaukaisessa menneisyydessä haalistunut muisto demokratiasta ja hyvinvointivaltiosta, mikä helpottaa hiukan uuden yhteiskunnan kokoamistyötä.

Lähteet:
Väkivallan vuodet I, Max Jakobson;
Molotovin coctail ­ Hitlerin sateenvarjo, Ohto Manninen;
Jukka Remeksen Baltiaa koskevat selvitykset

Äänestä

Eesti ja baltian maat tulivat osaksi Nliittoa miehityksen kautta, ja miehitykseen kuuluu, että armeijan korkeimmat upseerit ja politiikan vaikutusvaltaisimmat henkilöt likvidoidaan, siis heidät tehdään poliittisesti toimintakyvyttömiksi.

Niin on ollut tähän päivään asti Saksassa,Virossa,Chilessä kuin Irakissakin.

Anne Frank ei ollut poliittinen henkilö. Hän pakeni kotimaastaan toiseen maahan henkensä kaupalla, ja hänen vainoojansa seurasivat sinnekin. Tällaisia murhenäytelmiä mahtuu historiaan vain yksi. Anne Frank.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vippaaja kirjoitti:

Taavi Kujansuu kirjoitti 27.9 16:22

http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=uskojaelama&t=31432&p=61

Kenen kärsimys muistetaan?

"Kommunismin uhreilta puuttuu oma Anne Frank." Näin kirjoitti virolainen toimittaja Imbi Paju tänään Hesarissa. Häntä kiinnostaa suomalaisten jokapaikan-empaatikkojen tarkka valikoivuus sen suhteen mistä nyyhkitään. "Olen yrittänyt keskustella suomalaisten älymystön edustajien kanssa, mutta joskus huomaan joutuneeni poliittiselle miinakentälle." (HS 11.07.2004 s.D4).

Kysymys on siis kommunismin nimissä tehdyistä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Pajua ihmettää, että taiteilijan kymmenen vuotta sitten tappama kissa tuntuu kuohuttavan suomalaisia paljon enemmän kuin kymmenet ja sadat tuhannet Neuvostoliiton keskitysleireillä kuolleet virolaiset, muiden sukukansojen kokemista tappioista puhumattakaan. Suomalais-intelligentsijan suhtautuminen on tyly. Paju jatkaa: "'Mutta aatteen tarkoitushan oli hyvä', he vakuuttavat viattomasti... Kommunismin uhrit herättävät epäilyksiä. 'Oikeistolaisia', olen kuullut hyvien ihmisten kommentoivan."

Tällaisia ihmisiä kutsuttiin aikanaan Leningradin KGB:ssä paskansyöjiksi tai lievemmin hyödyllisiksi idiooteiksi. Siis länsimaiden älykköjä, joiden poliittinen identiteetti perustuu "lännen" (myös Suomen ja suomalaisuuden) vihaamiseen ja kommunismin, Neuvostoliiton ja "rauhanliikkeen" idealisointiin. Äskettäin avoimemmin, tänään usein huonosti salaten.

Parisen päivää sitten joku paheksui sitä, että sudanilaisten kärsimyksistä vaiettiin kymmenisen vuotta. Syytä haettiin taas "lännestä". Ei tullut mieleen, että Sudanin kansanmurhaan ei syyllistynyt tavanomainen syyllinen, "imperialismi", vaan paikalliset muslimit, joten joko avoimesti tai salaa neuvosto-orientoitunut "rauhanliike" ei pitänyt sudanilaisia uhreja oikeina kärsijöinä. Aivan samasta asiasta on kyse virolaisten kohtalosta vaikenemisessa, jota Imbi Paju käsittelee kirjoituksissaan ja dokumenttielokuvissaan.

Lasten kesälomat ovat juuri alkaneet. Miehitetyssä Virossa järjestetään kesäkuun 13:nnen ja 14:nnen välisenä yönä ensimmäinen suuri ihmisjahti. Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD on saanut Moskovasta ohjeet: Ensimmäiseksi pitää tuhota Viron poliittinen ja taloudellinen selkäranka. Tuhoamisoperaation järjestävät paikan päällä sisäasioiden komissaari, kommunisti Andrei Murro, turvallisuuskomissaari, kommunisti Boris Kumm ja kommunistisen puolueen johtaja Karl Säre.

Pahaa aavistamatta nukkumaan menneet perheet heräävät yöllä, kun ovia taotaan nyrkeillä. Punasotilaat ja NKVD:n miehet vaativat päästä sisälle. Säikähtäneille ihmisille luetaan pidätysmääräys. Kun vangitsemisten alusta on kulunut pari tuntia, ensimmäiset täyteen lastatut kuorma-autot saapuvat rautateillä odottavien junien luo. Operaatiota varten on varattu 490 eläinvaunua, jotka on jaettu rautatieasemille ympäri Viroa. Kiinni saadaan 10 861 ihmistä, joista 5 000 on naisia ja 2 500 alle 16-vuotiaita lapsia.

Vaunus täyttyvät nopeasti, miehet, naiset ja lapset erotetaan toisistaan. Matka Gulagiin on alkanut. Tiiu S. oli silloin vasta 2 vuoden 9 kuukauden vanha. Hänen äitinsä oli lisäksi raskaana. Kun hänen sydänsairas veljensä ei jaksanut kävellä öisellä pakkomarssilla kohti eläinvaunuja, venäläinen sotilas uhkasi ampua hänet siihen paikkaan. Kolmevuotias tyttö jäi roikkumaan pyssynpiipussa ja itkemään.

Enempää Tiiu S.:n kuin muidenkaan punaisille keskitysleireille vietyjen lasten kohtalo ei ole älymystöä kiinnostanut enempää kuin Hollywoodiakaan, joka jaksaa kuitenkin tuottaa lähes vuosittain uuden nyyhkyelokuvan natsien uhreista. Onko uhrien kansalaisuudella, uskonnolla tai mielipiteellä siis väliä? 'Hyödyllisten idioottien' media nostaa toisen kansamurhan pöydälle, alati märehdittäväksi pakkopullaksi, ja tekee toisesta historian alaviitteen, pelkkiä lukuja ilman henkilöitä joiden kautta tajuta tapahtuneen traagisuus. Puuttuu Anne Frank.

Eikö meihin vetoa inkeriläisten adoptiokodeistaan riistettyjen alle kouluikäisten lasten lähtö karjavaunuissa Helsingistä "sosialistiseen isänmaahan" vuosina 1944-45? Eikö Anne Frankiksi kelpaisi Tiiu S., NKVD:n julmasti kiduttama Hilja R. tai Pajun oma äiti Aino Madi, joka pääsi palaamaan tuhottuun kotiinsa Molotovskin pakkotyöleireiltä vasta 1954, valtion viholliseksi ikuisesti leimattuna? Autenttisia päiväkirjojakin löytyisi yhden Hollywoodin tarpeiksi. "Nägin unes et olin kodis" kirjoitti seitsemänvuotias virolaispoika karkoitettujen kokoamisleirissä Mordvassa. Joku on kuitenkin päättänyt ettei meitä kiinnosta.

Paju ihmettelee, miten suomalaisnuorille Neuvostoliitto on lähinnä vitsi tai muotia - kaduilla hän törmää jatkuvasti punatähtiin ja CCCP-paitoihin. Vielä useamman rintapielessä komeilee Che Guevara. Samaan aikaan tarttolaisen psykologin ja itsemurhalääkärin Heino Nooren mukaan entiset kommunistiset maat tarvitsisivat psykoterapiaa. "Kidutusten seuraukset ulottuvat kolmanteen sukupolveen asti. Meidän on alettava työstää traumaa, sillä muuten on vaarana, että vuonna 2040 Virossa on enemmän itsemurhia ja narkomaaneja", hän murehtii.

Kommunismin joukkohauta on avattava ja tunnustettava. Anteeksiannon edellytyksenä pitäisi olla syyllisten katumus, mutta kukaan ei ole katunut. Nykyään Venäjällä pystetään taas patsaita NKVD-johtaja Juri Andropoville. Paju kiinnittää huomiota keskeiseen asiaan: Suomalaisen tai länsimaisen lukijan ymmärrettäviksi tehdyt lähihistorian kauhut on tarkkaan ja harkiten valittu. "Hyvä" ja "paha" saavat poliittiset värit. Entäpäs jos se olisi tehty toisinpäin?

www.okupatsioon.ee - Tallinnan miehitysmuseo
www.occupationmuseum.lv - Riian miehitysmuseo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu