Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseura tekee esimerkillistä rauhantyötä Lähi-idässä. Toisin kuin nämä täälläkin riehuvat sekundasiionilaiset, he eivät asetu kummankaan osapuolen politiikan tukipilareiksi, vaan auttavat kaikkia kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta. Lähetysseura työskentelee yhdessä sekä messiaanisten seurakuntien että palestiinalaiskristittyjen kanssa.

Jerusalemissa sijaitseva Shalhevetjah-keskus on työn tärkeä kiintopiste. Keskuksen toiminta sai alkunsa 1940-luvulla. Edelleen Shalhevetjah-keskuksessa toimii samanniminen hepreankielinen seurakunta. Siellä järjestetään myös jumalanpalveluksia, kursseja ja leirejä.. Kerhoja pidetään heprean, arabian, amharan, venäjän, englannin, suomen, kiinan ja thain kielellä.

Lähetysseuralla on yhteistyötä messiaanisten seurakuntien kanssa myös Jaffassa ja Haifassa. Lähetystyötä tehdään myös kiinalaisten ja thaimaalaisten vierastyöläisten parissa lähes koko maan alueella.

Palestiinalaisalueilla toimitaan yhteistyössä Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Kummioppilastoiminnan kautta tuetaan vähävaraisten lasten koulunkäyntiä kirkon kouluissa. Lähetysseura avustaa myös kirkon seurakunta- ja diakoniatyötä Ramallahissa ja Jerusalemissa.

Lähetysseura on toiminut Israelissa ja palestiinalaisalueilla yli 80 vuotta. Sillä on tällä hetkellä alueella 13 työntekijää.

2

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedät

      sekundasikaniskanatsimusulmaani tuliko ihannoimasi aatteet kaikki.sellaistako suomesta haluat

    • Viaton

      KTS ainakin on hyvin kaukana Suomen Lähetysseuran ihanteista. Niin paljon vihaa ja mytomaniaa KTS:n propaganda tällä palstalla sisältää. KTS:n on aika etsiä totuutta Lähi-idän ongelmista. KTS, ihannoit liikaa mytomaniaa ja kuolemaa, HERÄTYS!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1718
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      17
      1623
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1403
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      306
      1332
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1268
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      985
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      933
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      854
    Aihe