Viikonloppu + bäkkärit

Rakas päiväkirja,
Tämä viikonloppu oli se ikimuistoisin...
Siitä asti kun sain ajokortin, olen huomannut rakastavani ajamista, mitä enemmän, sen parempi. Mutta nyt...Kaikki alkoi siitä, kun tilillä oli rahaa ja netissä lippuja bäkkäreiden konserttiin. Mikä yhdistelmä!

Vilkaisen kelloa, kello näyttää jo pitkälle yli klo23:n, on sunnuntai-ilta ja bäkkäreiden konsertti 2.10. on juuri päättynyt. Istun autossani pikkusiskoni kanssa ja odotamme pääsyä ulos Areenalta. Edessä pitkä ajomatka, läpi yön, syvälle Suomeen. Autojono matelee, viisarit raksuttavat.

Kun viimein pääsemme Lahden moottoritielle, kohti pohjoista, kellon viisarit näyttävät jo reilusti yli keskiyön. Nyt se alkaa, olenko valmis tähän urakkaan? Pikkusisko irrottaa turvavyönsä etupenkiltä ja kömpii auton takapenkille, häntä väsyttää. Näen tai lähinnä kuulen hänen kaatuvan takapenkille takin alle, olen yksin. Mitä ikinä tapahtuisi, minä en saisi nukahtaa. Moottoritien kaistat huutavat tyhjyyttä, olen yksin. Tunnen jalkani painavan kaasua, kohti kotia, aamu valkenisi työn merkeissä, ehtisinkö ajoissa töihin?

Kilometrit matelevat kiduttavan hitaasti, vain auto siellä täällä hurahtaa ohi. Tuijotan yksin tiehen, ympärillä vain pimeyttä ja sadetta. Pikkusisko nukkuu takapenkillä. Ei musiikkia, ei mitään. Vain minä ja auto...kohti kotia. Auton mittarissa juoksevat sadat kilometrit, minä tuijotan vain kelloa. Klo 01, 02, 03, 04, 05.....tie vain jatkuu, silmiäni alkaa painamaan, auto alkaa heittelehtiä kaistalla. Säikähdän tien reunaviivaa ja turvaudun energiajuomaan, toiseen, kolmanteen tölkkiin...pikkusisko herää, vielä on matkaa kotiin.

Kun viimein tutut kotimaisemat alkavat näyttäytyä, aurinko nousee jo taivaan rannasta, klo lyö 07, maanantai aamuna. Ehdin sittenkin töihin klo 08.. unesta en tosin ehdi nauttia. Puran autosta matkatavarat ja suunnistan suoraan töihin.

Kun kirjoitan, on viime yöunista ehtinyt kertyä jo yli 36 tuntia. Olen ns. umpihumalassa, väsymyksestä. Mutta kukaan ympärilläni ei kysele. He tietävät, miten otimme kaiken konsertista irti. Konsertti oli jokaisen kilometrin arvoinen.
KIITOS BÄKKÄRIT!
Ja nyt hyviä öitä, huomenna aukeaa taas uusi päivä.
0208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

liekitar kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu