"Olimme veljeni kanssa identtisiä kaksosia, mutta veljeni oli identtisempi kuin minä."
"Olemme kaikki tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."
Mitä pirun peeveliä?
Tahdon sanoa näitä viimeaikojen kommentteja pohdiskeltuani että yksi mielenkiintoisimmista probleemeista on se että MITEN SÄILYTTÄÄ TASAPAINO.
Miten voin tavoitella jumaluuden tuntemista ja jumaluuteen kasvamista ilman että alan kulkea liian suurissa saappaissa ennen aikojani? Miten voin tuntea hyytävää yksinäisyyttä vuorenhuipulla ilman että suorastaan potkiskelen alempana kiipeäviä takaisin vuorenjuurelle päin että selkeämmin kävisi ilmi että minä se siellä huipulla olen eikä kukaan muu?
Lievähköä epätavallisuuden ja outouden kiroutta ja siunausta elämässäni koettuani voin hahmottaa miten lähellä hajoamistilaa voi ollakaan mikäli alkaa kokea että vertaisia ei löydy niin mistään. Joutuu itse arvostelemaan itseään, koska ei ole jotakuta joka sen tekisi, joka kertoisi että meneekö nyt överiksi...
Saattaa kenties tuherrella tsakrojen parissa ja ei voi kysyä keneltäkään että oliko tämä kokemus mitä vaiko sitä vai luulinko vain omiani. Tai saattaa nähdä näkyjä, eikä tiedä että pettääkö vain itseään vai mitä että.
Kyllähän te jotkut varmaankin tiedätte, te jotka jumaluuden Tiellä kuljette kukin itsellenne tärkeitä tekijöitä painottaen.
Luulen että kun Suuri Yksinäisyys käy sietämättömäksi, pitää havaita ne seikat jotka osoittavat että se suuruus onkin vain pitkälti henkistä onanointia ja tuskalla hekumointia. Minkä tahansa elävän olennon kanssa voi tuntea yhteisyyttä kun etsii vain sen yhteisen nimittäjän. Vaikka se olisi kuinka pieni ja mitätön se yhteinen nimittäjä, niin se pitää jotenkuten järjissään ja muistaa helpommin että en minä tällä Tiellä ole yksin (vaikka Ismo Alanko niin väittikin).
Jotkut etsivät yhteisyyttä mieluummin itseään suurempien joukosta, jotkut taas kokevat mielenrauhaa vaikkapa luonnossa käyskennellessään. Kukin tavallaan.
Näillä palstoilla on muisteltu natseja, haikailtu kaikenlaisten profeettojen ja suurmiesten perään... Kaikki on aina niin suurta suurta suurta. Kyllä se meikäläisellä henkilökohtaisesti menee nimenomaan tuonne luonnon puolelle missä minä koen olevani kotonani. Änkeääkö tässä jotain sukupuolestani väkisinkin mukaan, en tiedä, mutta ehkäpä nämä suurustelut ja jediskabat tosiaankin taitavat olla miesten hommia.
Mutta mutta. Näihin itsekseen hölöttämisiini saa nyt sitten taas itsekukin kommenoida jos jotain mielenpuolta esiin pullahtaa. Tämä aihe on jollainlailla pyörinyt päässäni oikeastaan koko sen ajan (3 - 4 v) jonka olen Suomi24:ssa kupannut, ja en nyt vieläkään saanut itsestäni oikein sitä ulos mitä piti pusertaa. Ärh.
(Suomi24 saisi maksaa minulle palkkaa tästä.)
"Olemme kaikki tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."
Mitä pirun peeveliä?
Tahdon sanoa näitä viimeaikojen kommentteja pohdiskeltuani että yksi mielenkiintoisimmista probleemeista on se että MITEN SÄILYTTÄÄ TASAPAINO.
Miten voin tavoitella jumaluuden tuntemista ja jumaluuteen kasvamista ilman että alan kulkea liian suurissa saappaissa ennen aikojani? Miten voin tuntea hyytävää yksinäisyyttä vuorenhuipulla ilman että suorastaan potkiskelen alempana kiipeäviä takaisin vuorenjuurelle päin että selkeämmin kävisi ilmi että minä se siellä huipulla olen eikä kukaan muu?
Lievähköä epätavallisuuden ja outouden kiroutta ja siunausta elämässäni koettuani voin hahmottaa miten lähellä hajoamistilaa voi ollakaan mikäli alkaa kokea että vertaisia ei löydy niin mistään. Joutuu itse arvostelemaan itseään, koska ei ole jotakuta joka sen tekisi, joka kertoisi että meneekö nyt överiksi...
Saattaa kenties tuherrella tsakrojen parissa ja ei voi kysyä keneltäkään että oliko tämä kokemus mitä vaiko sitä vai luulinko vain omiani. Tai saattaa nähdä näkyjä, eikä tiedä että pettääkö vain itseään vai mitä että.
Kyllähän te jotkut varmaankin tiedätte, te jotka jumaluuden Tiellä kuljette kukin itsellenne tärkeitä tekijöitä painottaen.
Luulen että kun Suuri Yksinäisyys käy sietämättömäksi, pitää havaita ne seikat jotka osoittavat että se suuruus onkin vain pitkälti henkistä onanointia ja tuskalla hekumointia. Minkä tahansa elävän olennon kanssa voi tuntea yhteisyyttä kun etsii vain sen yhteisen nimittäjän. Vaikka se olisi kuinka pieni ja mitätön se yhteinen nimittäjä, niin se pitää jotenkuten järjissään ja muistaa helpommin että en minä tällä Tiellä ole yksin (vaikka Ismo Alanko niin väittikin).
Jotkut etsivät yhteisyyttä mieluummin itseään suurempien joukosta, jotkut taas kokevat mielenrauhaa vaikkapa luonnossa käyskennellessään. Kukin tavallaan.
Näillä palstoilla on muisteltu natseja, haikailtu kaikenlaisten profeettojen ja suurmiesten perään... Kaikki on aina niin suurta suurta suurta. Kyllä se meikäläisellä henkilökohtaisesti menee nimenomaan tuonne luonnon puolelle missä minä koen olevani kotonani. Änkeääkö tässä jotain sukupuolestani väkisinkin mukaan, en tiedä, mutta ehkäpä nämä suurustelut ja jediskabat tosiaankin taitavat olla miesten hommia.
Mutta mutta. Näihin itsekseen hölöttämisiini saa nyt sitten taas itsekukin kommenoida jos jotain mielenpuolta esiin pullahtaa. Tämä aihe on jollainlailla pyörinyt päässäni oikeastaan koko sen ajan (3 - 4 v) jonka olen Suomi24:ssa kupannut, ja en nyt vieläkään saanut itsestäni oikein sitä ulos mitä piti pusertaa. Ärh.
(Suomi24 saisi maksaa minulle palkkaa tästä.)
Vastaukset 9
Vanhimmat
että tie jumaluuteen vie nöyryyden, kunnioituksen, rakkauden ja avunannon kautta. Siihen voi varmaan lisätä vielä monia muitakin juttuja. Ja voisin varmaankin sanoa, että kaikki me täällä olemme tasa-arvoisia ja samalla lähtöviivalla kun ensimmäisen kerran rääkäsemme. Loppu sitten kylläkin riippuu mitä elämällämme teemme. Jumaluuden tavoittelu on sinänsä hyvä asia mutta siinä ei ole oikopuolkuja. Et tule edistymään tielläsi jos motiivina on itsekkyys ja oman voiton tavoittelu. Kun jonain päivänä seisot sitten siellä korkealla kukkulalla ja katselet muita ylöspäin pyrkiviä, et voi olla heitä auttamatta koska itsekkin olet taivaltanut saman kivikkoisen tien.
Tiimin puolesta tuossa päätettiin että voit tulla hakemaan palkkiosi täältä toimistolta, 20 c/viesti takautuvasti. Lisäksi olemme päättäneet muitakin asioita, jotka ovat vähemmän tasapainoisia.
>> Luulen että kun Suuri Yksinäisyys käy sietämättömäksi, pitää havaita ne seikat jotka osoittavat että se suuruus onkin vain pitkälti henkistä onanointia ja tuskalla hekumointia.
Ei ole. Onanointi ja hekumointi ovat tunneraktioita. Tunteilussa ei ole mitään suurta. Itse heijastat omia vasemman kanavasi tukoksia "suuruuteen".
>> Miten voin tuntea hyytävää yksinäisyyttä vuorenhuipulla ilman että suorastaan potkiskelen alempana kiipeäviä takaisin vuorenjuurelle päin että selkeämmin kävisi ilmi että minä se siellä huipulla olen eikä kukaan muu?
En kannata väkivaltaa. Miksi pitää potkia mitään?
>> Saattaa kenties tuherrella tsakrojen parissa ja ei voi kysyä keneltäkään että oliko tämä kokemus mitä vaiko sitä vai luulinko vain omiani.
Chakrojen kanssa työskentely on tuhertelua niin kauan kun et tee Sahasrarallesi mitään. Ei se ole vain sanoja; Sahasraran avautuminen on todellinen - ei kuviteltu - kokemus.
>> Kyllähän te jotkut varmaankin tiedätte, te jotka jumaluuden Tiellä kuljette kukin itsellenne tärkeitä tekijöitä painottaen.
On vain yksi tie ja suuri ykseys. Se että vaikuttaa siltä että on monia teitä, johtuu egosta; ego hajottaa.
>>Minkä tahansa elävän olennon kanssa voi tuntea yhteisyyttä kun etsii vain sen yhteisen nimittäjän.
Varsinkin kun tällä elävällä olennolla ei ole egoa. Kasvilla tai eläimellä ei ole.
>> Kaikki on aina niin suurta suurta suurta.
Ei ole suurta eikä pinetä. Elämä on sitä mitä se on.
>> Kyllä se meikäläisellä henkilökohtaisesti menee nimenomaan tuonne luonnon puolelle missä minä koen olevani kotonani.
Vaistosi on kohdallaan.
>> Änkeääkö tässä jotain sukupuolestani väkisinkin mukaan, en tiedä, mutta ehkäpä nämä suurustelut ja jediskabat tosiaankin taitavat olla miesten hommia.
Ei miesten; vaan egon hommia. Pelko on superegon homma. Kun Sahasrara aukeaa, huomio nousee pois egosta ja superegosta.
>> Yli-ihmisyys
Nietzsche kopioi tämän käsitteen profeetta Zarathustralta. Zarathustra puhui oikeasta yli-ihmisestä; Nietzsche vain sekoili.
>> ja muistaa helpommin että en minä tällä Tiellä ole yksin
Q. - ihminen ei koskaan ole yksin. Mutta ihmisen ego on väkivaltainen.
>> Jotkut etsivät yhteisyyttä mieluummin itseään suurempien joukosta, jotkut taas kokevat mielenrauhaa vaikkapa luonnossa käyskennellessään. Kukin tavallaan.
Ei ole kyse tästä. Sahasraran avautuessa on vain ykseys; ei edes mitään yhteisyyden tavoittelemista. Ei sitä ole yksin. Ei ole mitään yksinäistä tuskien tietä; tuo on superegon hehkutteluja.
>> Näihin itsekseen hölöttämisiini saa nyt sitten taas itsekukin kommenoida jos jotain mielenpuolta esiin pullahtaa.
Niin....
>> yksi mielenkiintoisimmista probleemeista on se että MITEN SÄILYTTÄÄ TASAPAINO.
Olemaalla ajatuksettomassa tilassa Sahasrara auki, on ainoa keino. Miksi on niin vaikea ymmärtää että ratkaisun avain on SAHASRARASSA.
Yritänpä vääntää asian kuvilla. Tässä venäläinen webbisivu Святой Дух. Siinä on kuva Богоматерь и 12 апостолов, Bogamateri i 12 apostoli; ja äidin sahasrarassa palaa liekki:
http://www.holyspirit.ru/images/Bogomaterj12apostolov.jpg
Samalla sivulal kuva Shri Matajin sahasrarasta:
http://www.holyspirit.ru/Sofija.html
Nyt en väitä tätä siinä mielessä että haluaisin olla oikeassa, tai väittää että "me" sahaja joogit olemme se ainoa kuppikunta. Vaan ihan teknisesti, että asia on kaikissa myyteissä.
Kyse on ns. monomyytistä.
Olen kuluneina vuosina kirjoittanut tänne niin paljon että en edes uskalla laskeskellakaan. Aika hyvät rahat varmaan saisin...
Mitenkäs sille sahasraralle sitten jotain tehdään? Buddha istuskeli puun juurella härkäpäisesti (Härkä kun taisi ollakin horoskoopissa?) ja sai valaistumisen. Täällä Suomessa tulee kyllä pirunmoinen vilu jos lähtee tuonne pihalle tähän aikaan kolmeksi päiväksi vaikkapa männyn juurelle kykkimään.
Paljon muitten valaistumisista en sitten tiedä. Nimittäin jos ajatellaan pysyvää s:n avautumista. Jos ajattelee sitä pientä valokokemusta mikä minulla on ollut, niin sitä en ole pystynyt enää toistamaan.
Mutta tarkoitukseni ei tässä olekaan havitella suuruutta itse, vaan ihmetellä että minkä ihmeen takia sitä pitäisi havitella. On joku rasittava hoilotus missä lauletaan että "it ain't over untill it's over" ja minulla inhimillinen elämä ei todellakaan ole mitenkään lähimainkaan ohi, eikä ole väliksikään olla.
Taisin vähän väsähtää kieltämättä teikäläiseenkin ja kaikkiin niihin jotka ovat niin kamalan täynnä itseään että eivät enää kelpaa astelemaan samalla maan kamaralla muiden ihmisten kanssa. En minä tiedä onko se nyt noin, mutta jos sellaisen fiiliksen saa kerta toisensa jälkeen, niin onko se fiilistelijän itsensä oma vika yksinomaan?
Miksei me kaikki voida vaan OLLA OLEMASSA? Miksi se jatkuva arvottaminen että kuka on mitäkin ja kenen joukoissa seisoo. Saaplari soikoon, jokaisella meillä on omat ainutlaatuisuutemme ja pienin yhteinen nimittäjä jonka aiemmin typerästi nimesin "pienimmäksi" onkin itseasiassa suurin yhteinen nimittäjä, nimittäin se missä me kaikki olemme kuin lihanpalat aladobi-hyytelössä.
Jumala, Tao, Elämä, your name it.
Nettikirjoittelu minulle on sellaista ping pong -peliä missä hetken tarkastelen yhtä vinkkeliä ja seuraavassa hetkessä jotain toista vinkkeliä. Ehkäpä minulla ei edes ole mitään "omaa juttua" lainkaan...
En minä tarkoita että pitää jäädä aloilleen tumput suorina. Tarkoitan että kaiken tavoittelun, ponnistelun ja yrittämisen lomassa olisi syytä jättää se TOISTEN ARVOSTELEMINEN ja melko pitkälti oman itsensäkin mittaaminen ja punnitseminen.
Antaa kaikenlaisen arvottamisen olla. Mitä sen väliä mitä muut ovat? Olen itse iät ajat ollut sormi pystyssä motkottamassa milloin mistäkin. Minkä ihmeen takia...
Kuinka vapaata voisikaan elämä olla jos ei jatkuvasti olisi niin ylenmäärin kiinnostunut muiden tekemisistä, olemisista ja mielipiteistä. Jos eivät silmille änkeä, olkoot omassa onnessaan. Kuulkoot minua(kin) tai olkoot kuulematta.
(Tämä vapaamielisyyden puuskani tuskin pysyy...)
>> syytä jättää se TOISTEN ARVOSTELEMINEN
Noup can do rouva Q. Se on se kolikon toinen puoli. Sensijaan pidättäydyn tuomitsemasta, ja se on jo paljon se. Kriittisyys on ilma jota hengitän, voisinko luopua ilmasta? Edes vapauden nimissä...
Ei, sinä et ole idolini suuressa mielessä, vaan HÄN; professori Sells, suuri rakkauteni! Uskontotieteilijä, Bosnia ja Islam-asiantuntija!Eikö ole jotain:
Professor Michael A. Sells
http://www.haverford.edu/relg/sells/personalphotos/michaelsells3.jpg
The Bridge Betrayed: Religion and Genocide in Bosnia. Berkeley: University of California Press, 1996. ISBN 0-520-20690-8 (Cloth) $19.95.
The glorification of St. Lazar was accelerated in the nineteenth century when art and literature even depicted him as Christ and Kosovo as a "Serb Golgotha," in the words of Michael A. Sells, who explored the role (and pernicious use) of the Kosovo legend in Serbian nationalistic aspirations and the portrayal of Muslims as "Christ-killers" in his 1996 book The Bridge Betrayed. But however much the Kosovo legend has been manipulated and abused by unscrupulous politicians, we should understand that Kosovo remains a significant and honorable symbol to Serbs; it is a perception that is not likely to be changed by this war.
http://www.haverford.edu/relg/sells/SellsShortBioIslamicStudies.htm
>> Mitenkäs sille sahasraralle sitten jotain tehdään? Buddha istuskeli puun juurella härkäpäisesti (Härkä kun taisi ollakin horoskoopissa?) ja sai valaistumisen.
Niinkuin, - Q, tässä maailmassa ei muita olisi kuin ihminen itse!!!
Minä ainakin näen Jumalattaren jokaisessa vastaankävelevässä turjakkeessakin,
nottei nyt päntiönään jakskaan jeesustella.
Toisekseen, mistä pirusta sitä tietää, kuinka korkealla joku lähimmäinen on, kuka tietää, vaikka olisi murrosiästä lähtien kävellyt kundalini kikkaralla ja aura vastaanottavaisesti väreillen.
Kolmannekseen: etsiydy noitien pariin ja tee ryhmätöitä, mutta älä erehdy invoamaan Jahvea.
>murrosiästä lähtien kävellyt kundalini kikkaralla ja aura vastaanottavaisesti väreillen
xD
>mistä pirusta sitä tietää, kuinka korkealla joku lähimmäinen on
Niin mistäpä pirusta. Sitähän tässä minäkin olen fundeerannut; liian lukuisin, eli suotta ytimen peittävin sanoin.