HS sunnuntaina 2.10.
Juhani Suomen Koivisto-pamfletti (tai pikemminkin pefletti) on kaunaisen Kekkos-ihailijan kosto Koivistolle, joka normalisoi maan poliittisen elämän Kekkosen jälkeen. Erinomainen analyysi Tarkalta tekeleestä, jota ei tutkimukseksi voi sanoa mm. täydellisesti puuttuvien lähteiden takia.
Historiantutkimuksena Suomen Koivisto-kirja kelpaa siis lähinnä UKK-perinneyhdistyksen K-horiskojen vessapaperiksi tai persiinaluseksi saunalle.
Juhani Suomen Koivisto-pamfletti (tai pikemminkin pefletti) on kaunaisen Kekkos-ihailijan kosto Koivistolle, joka normalisoi maan poliittisen elämän Kekkosen jälkeen. Erinomainen analyysi Tarkalta tekeleestä, jota ei tutkimukseksi voi sanoa mm. täydellisesti puuttuvien lähteiden takia.
Historiantutkimuksena Suomen Koivisto-kirja kelpaa siis lähinnä UKK-perinneyhdistyksen K-horiskojen vessapaperiksi tai persiinaluseksi saunalle.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Juhani Suomen parhaat päivät jäivät jonnekin Kekkosen ajan lopulle, ja se on tietty Koiviston syy.
Ehkäpä nyt ne Kekkosen ajan kuvauksetkin osataan laittaa paremmin viitekehykseensä. Suomi Kekkostutkijana olisi sama kuin teinityttö Dingon arvioitsijana 20 v. sitten.
Oli jo aika puhkaista SDPn luoma valheellinen kaukopartio- ja asevelimaine Koivistostakin.
Keitä muita veljiä vielä ryömiikään koloistaan esille? Juhani Suomen kirja saa hyvää mainosta. Varmaan Suomen kustantaja maksaa provikat niin Lipposelle kuin Tarkallekin mainonnasta.
Koiviston änkeäminen talouspolitiikkaan sosiologin ja bernsteinilaisen vallankumousidealistin taidoilla kumoaa kaiken, mitä olisi jotain hyvääkin ollut.
Tarkka on tarkka mies, ja tietää, että SDP:n politrukeilla on paljon nomenklaturoitunutta valtaa (rahaa ja "tieteellistä") hänen toimiaan ja tulevaisuutta ajatellen. Tarkkahan liikkuu usein teksteissään SDP:n valloittamalla sosiologian sektorilla.
Oikeassa elämässä Tarkka on ehta oikeistolainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Risto Reippaan kanssa perustivat Nuorsuomalaisen puolueen, Thatcherin hengessä.
Pikku juttusi oli siis höpönpöpönpuppua.
Nusuna tai ei, mutta jotta nykyisin saisi rahaa, pitää olla "piireille" nöyrää poikaa.
Joten älähän höpönpöpönpuputtele!
"Känä" on säälittävä asevelisosialisti
Kirjoittanut: Käppönen ja lina 3.10.2005 klo 10.22
Koiviston ja Sorsan tasavalta 1981-1984 - YLIÖ: Lasse Kangas, Jyväskylän yliopiston Suomen historian dosentti 28.09.2005 00:01
”Pysähtyneisyyden vuodet” luo keskustelua Koiviston ajasta.
Professori Juhani Suomi tunnetaan kiitettynä ja kiisteltynä historiantutkijana, jonka kahdeksanosainen Urho Kekkosen valtiomieselämäkerta on Suomen poliittisen historian perusteoksia. Kaikki eivät siitä pidä, mutta sen enempää historian tutkijat kuin harrastajatkaan eivät voi sitä ohittaa. Sama koskee hänen tuoreinta teostaan, tiistaina julkistettua Mauno Koiviston presidenttikauden ensimmäisistä vuosista kertovaa kirjaa Pysähtyneisyyden vuodet.
Vaikka teos on yleisesitys Suomen valtiollisesta politiikasta vuosilta 1981-1984, on se sitä kuitenkin eri tavalla kuin Kekkos-elämäkerta. Tutkijalla ei ole ollut käytettävissään Mauno Koiviston arkistoa. Koiviston penseä suhtautuminen Suomen tutkimukseen on ollut tiedossa, ja sen seurauksena monet lähdemateriaalia luovuttaneet eivät ole halunneet nimeään julkisuuteen. Niinpä Suomen teos ei sisällä lähdeviitteitä eikä lähdeluetteloa. Näissä olosuhteissa työ on ollut tekijälleen raskas ja paljon vaativa. Mutta lopputulos, lähes 700-sivuinen teos, on vakuuttava todiste tekijän kyvystä analysoida poliittista historiaa puutteellisinkin lähtein. Lähdeongelmaa on korvannut tutkijan asema ulkoministeriön virkamiehenä. Suomi istui 1980-luvun alussa niissä pöydissä - tai ainakin lähellä niitä pöytiä, jossa Suomen ulkopolitiikasta neuvoteltiin. Teos perustuukin yhdeltä osin tutkijan omiin kokemuksiin.
Koiviston arkiston puuttuminen on ollut kuitenkin ongelma. Presidentin omista muistiinpanoista olisi todennäköisesti löytynyt selitys monille hänen menettelyilleen, joita teoksessa jäädään yllättyneenä ihmettelemään. Koska 1980-luvun alkuvuosien historiaan on tarttunut rautainen ammattilainen, olisi Koiviston kannattanut avata arkistonsa tutkijalle. Epäilemättä teos olisi hiukan toisenlainen. Todennäköisesti Suomi kertoisi monille presidentin menettelyille ymmärrettävän selityksen.
Koska Koiviston menettelyjen perusteita ei kaikissa tapauksissa ole ollut mahdollista kertoa, muodostuu teoksen yleissävy Koiviston suhteen kriittiseksi. Kekkos-elämäkerrassa Suomella oli mahdollisuus kaivaa presidentin arkistosta esille ratkaisujen syitä ja presidentin motiiveja menettelyihinsä ja suhtautumistapoihinsa. Seurauksena olivat toistuvat syytökset liiallisesta Kekkosen ymmärtämisestä, myötämielisyydestä ja kriittisyyden puutteesta. Sama ”virsi” ei nyt ole mahdollinen, ja kaiketi Suomi saa tunnustusta kriittisyydestään!
Lukija vertaa väkisinkin Koivistosta piirtyvää kuvaa Suomen Kekkosesta välittämään kokonaiskuvaan. Suomi vertaakin miehiä monissa kohdin. Hänen mukaansa Koivisto oli esimerkiksi suhtautumisessaan vastustajiinsa paljon taitavampi kuin Kekkonen. Koivisto jakoi vastustajilleen mielellään kunniamerkkejä ja muita huomionosoituksia. Kekkonen ei moiseen taipunut.
Koivisto ja
KGB:n Vladimirov
Koiviston ensimmäinen presidenttikausi oli aikaa, jolloin Suomen ulkopolitiikan ja siihen kytkeytyen sisäpolitiikankin suuri kysymys oli suhteet suurvaltanaapuriin Neuvostoliittoon. Koivisto valittiin presidentiksi muutosodotusten tunnelmissa. Koettiin niinkin, että oli aika päästä Kekkosen ajan nöyristelevästä käytöksestä Neuvostoliittoon päin.
Suomi osoittaa kuitenkin, että kehitys kulki Koiviston ensimmäisinä presidenttivuosina melkeinpä päinvastaiseen suuntaan. Ulkopolitiikassa kokematon presidentti oli äärimmäisen varovainen. Maalla ei ollut kansainvälisessä politiikassa sellaista aktiivista roolia kuin ainakin ajoittain Kekkosen vuosikymmeninä. Siihen viittaa teoksen nimi Pysähtyneisyyden aika.
Koivisto pyrki hoitamaan idän suhteita Kekkosesta mallia ottaen. Asioita hoidettiin puoluelinjalla, jota 1980-luvun alkuvuosien Suomessa edusti KGB-residentti, ministerineuvos Viktor Vladimirov. Valtionpäämiehen toimeen liittyneet Koiviston ja Vladimirovin keskustelut alkoivat jo presidentinvaalia edeltäneenä iltana. Seuraavan neljän vuoden aikana Koivisto hoiti yhteyksiä Neuvostoliittoon lähes yksinomaan Vladimirovin välityksellä.
Suomen mukaan presidentti ei juuri tarvinnut ulkoministeriön apua. Hänen mukaansa Koivistolta jäi huomaamatta Neuvostoliiton johdossa tapahtuneiden muutosten heijastuminen Vladimirovin asemaan. Suurlähettiläs Vladimir Sobolevin ja ministerineuvos Juri Derjabinin edustama diplomaattilinja sai kasvavaa vaikutusvaltaa Neuvostoliiton Suomen politiikassa.
Teos sisältää yksityiskohtaista kuvausta Neuvostoliiton suurlähetystön sisäisestä valtataistelusta, jossa olivat vastakkain KGB:n mies Vladimirov ja diplomaattilinjan suurlähettiläs Sobolev tukenaan Derjabin. Ulkoministeriössä näyttää olleen tarkat analyysit valtasuhteiden muutoksista. Miksei Koivisto käyttänyt UM:n asiantuntemusta, jää kysymykseksi. Suomen mukaan Tehtaankadun suurlähetystön valtasuhteiden muutos jäi tasavallan huipulla ”tyystin huomaamatta”.
”Kyll maar”, sanoi
Koivisto Brezhneville
Suomi kuvaa Koiviston kokemattomuutta ulkopolitiikan johtajana. Näyttäisi siltä, että erityisesti valtiovierailuihin liittyvät monet seremoniat ja muodollisuudet olivat Koivistolle vieraita. Suomen mukaan Koivisto aikoi lähteä tasavallan presidenttinä ensimmäisiin Kremlin neuvotteluihinsa Suomen Pankin kalvot mukanaan ja tarkoituksella ojentaa neuvottelujen pääpuheenvuoro ajan säästämiseksi kirjallisena ns. yli pöydän. Avustajat saivat presidentin uskomaan, ettei näin sopinut menetellä.
Viralliset keskustelut Kremlin Katariinan salissa päättyivät liian aikaisin ja Brezhnev kysyi kohteliaasti, olisiko ”muilla suomalaisvaltuuskunnan jäsenillä mahdollisesti jotakin esitettävää”. Koivisto vastasi siihen kovin epävirallisesti, että ”kyll maar kaikki asia meidän puolelta jo esille tuliva”.
Tulkki käänsi presidentin vastauksen parhaansa mukaan sitä koristellen. Suomalaiset virkamiehet olivat ällistyneitä presidentin epävirallisesta kielenkäytöstä. Yksi joukossa oli ulkoasiainneuvos Juhani Suomi, jonka vastuualuetta olivat muun muassa idänsuhteet ja Pohjolan turvallisuus.
Mutta toisaalta kirja osoittaa, että Koivisto onnistui tehtävässä, joka ei todellakaan ollut helppo. Koivisto matkusti huhtikuussa 1984 Neuvostoliittoon rakentamaan jo kolmannen kerran toimiva suhde Neuvostoliiton korkeimpaan johtoon, ja vakuuttamaan se siitä, että hänen johdollaan Suomi jatkaisi horjumatta Paasikiven-Kekkosen linjalla.
Sotilaita vieroksuva
ylipäällikkö
Koiviston vastenmielisyys valtaan liittyviä seremonioita kohtaan saattaa olla yksi syy siihen, että hänen roolinsa puolustusvoimain ylipäällikkönä yllätti monia. Kun puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela kävi ilmoittautumassa viimeisen kerran ylipäällikölle siirtyessään eläkkeelle, sai hän kaikkea muuta kuin muodolliset kiitokset. Kätellessä presidentti tokaisi ainoastaan: ”No, säilyihän siellä järjestys”. Tältä osin teos perustuu Sutelan päiväkirjaan.
Suomen mukaan Koivisto ei juurikaan osallistunut armeijan piirissä järjestettyihin muistojuhliin ja hän karsi vahvalla kädellä kenraaleja itsenäisyyspäivänä juhlavastaanotolta. Törnin mies Koivisto vieroksui presidenttinä myös valtakunnallisia veteraanijuhlia.
Sen sijaan aseteknologian yksityiskohdat ja erityisesti sukellusveneet kiinnostivat presidenttiä. Moni on hämmästellyt hänen asiantuntemustaan. ”Näitä seikkoja korostettaessa en ole huomannut kenenkään pohdiskelleen sitä, oliko tämä juuri sitä tietämystä, jota ylipäälliköltä edellytetään”, Suomi huomauttaa.
SDP:n vallan
kasvun vuodet
Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Kalevi Sorsa (1930-2004) oli Koiviston ensimmäisen kauden pääministeri. Teos on kuvaus myös Kalevi Sorsan vallasta ja vallankäytöstä. Vuodet 1981-1984 merkitsivät Sorsan ja sosiaalidemokraattien vallan kasvua Paavo Väyrysen johtaman keskustan kustannuksella ei vain ulkopolitiikassa ja ulkoasiainhallinnossa vaan laajemmin maan poliittisessa elämässä.
Sdp:n historiassa aika ei merkinnyt pysähtyneisyyden vuosia. Suomen mukaan se oli suunnitelmallista etenemistä, jonka strategit olivat Koivisto ja Sorsa. Sdp:n vauhti oli kova erityisesti ulkopolitiikan haltuunotossa. Ilmeisesti ylitsekäymisiäkin sattui, koska Sorsa selvitytti suojelupoliisilla puoluetoimistonsa väen yhteydet Neuvostoliiton diplomaatteihin ja KGB:n miehiin.
Juhani Suomen Koivisto-kirja sisältää kohtia, jotka ärsyttävät monia eivätkä varmaankaan vähiten presidentti Mauno Koivistoa. Keskustelu voi nyt alkaa. Juhani Suomi siinä kyllä pärjää. Hän on tottunut kulkemaan tutkijan tietään kovissakin vastapuhureissa. Maan lähihistorian tutkimuksen kannalta olisi tärkeää, että hän jatkaisi työtään
----------------------------------------------
Juhani Suomi, Pysähtyneisyyden vuodet. Mauno Koiviston aika 1981-1984. Otava 2005
Lähde: http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=5&id=51375&threadid=51375&start=&order=&noheader=0
Lue muista "säälittävistä" enemmän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010952166
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010876649
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002630250
...juttuja!
http://www.personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/HeSa-02-09-05.htm
Juhani Suomi lainaa kirjassaan Paavo Lipposen Suomen Sosialidemokraattiin 1982 kirjoittamaa artikkelia - seuraavasti ja siis yksilöidyin lähdeviittein:
"Lännessä esiintyy näinä aikoina jopa sellaista toiveajattelua, että Neuvostoliitto on pahassa kriisissä ja tarvitaan vain riittävän kovaa painostusta kun Neuvostoliitto kohta luovuttaa kilpailussa lännen kanssa. Tutustuminen asioihin paikan päällä ja Neuvostoliiton sisäisen keskustelun seuraaminen paljastaa tämäntapaisen keskustelun harhaisuuden (...) Olisi kevytmielistä ja vastuutonta, jos meidän julkisessa sanassamme pääsisi näkyvästi esiin suomalaiselle peruslinjalle vieras, epäystävällinen ja epähistoriallinen suhtautuminen Neuvostoliittoon."
Kas kummaa? Oliko Lipponen todella parikymmentäviisi vuotta sitten yhtä "rähmällään ryssiin" kuin on sittemmin ollut "rähmällään bryssiin"?
Ja eiköstähän vaan tämä MTV:n päivystävä teknos-tohtori Jukka Tarkka ollut yhden kauden kansanedustaja, ent. EVA-johtaja ja niin muodoin maailman tappiin mm. Max Jakobssonin aisankannattaja.
Ja siinä sivussa jo nuorena nukkuneen eli manalle menneen Nuorsuomalaisten puolueen eli nusujen "pääideologi" yhdessä Risto "E.J. jne..." Penttilän, niin ikään suojatyöpaikkaa EVAssa pitäneen ja pitävän politrukin, kanssa?
Ja eipä niitä ideologeja tainnut juuri heidän lisäkseen muita ollakaan, kun ei kovin pitkää historiallisen ymmärryksen ajanjaksoa ollut kannattajiakaan!
Joten Jukka Tarkan arviota ihan yhtään mistään taitaa olla yhtä turha eli perusteetonta - kuin puuhamies Lipposenkaan - kovin objektiivisena pitää...
Voidaankos Juhani Suomen lähdeviitteetöntä kirjaa julkisesta vihamiehestään Mauno Koivistosta pitää objektiivisena?
BWAHAHHAA sanon minä tälle "tutkimukselle." Perkele, yhtä ääliömäistä kuin jos City-Ryssykkä kirjoittaisi "tutkimuksen" ay-liikkeestä.