Kumpaa pidätte luotettavampana historian tulkitsijana, Paavo Haavikkoa vai Jari Tervoa?
Molemmat ovat julkaisseet kirjan Urho Kekkosesta. Haavikon teos on nimeltään: ”Tämä minun ankara vuosisatani – Valtiomiehen elämä ja toiminta 1918 – 1981”. Jari Tervo suorittaa historiallisen analyysinsä Kekkosesta kirjassaan "Myyrä".
Muuten,
On paljastavaa lukea molempia kirjoja rinnatusten.
Molemmat ovat julkaisseet kirjan Urho Kekkosesta. Haavikon teos on nimeltään: ”Tämä minun ankara vuosisatani – Valtiomiehen elämä ja toiminta 1918 – 1981”. Jari Tervo suorittaa historiallisen analyysinsä Kekkosesta kirjassaan "Myyrä".
Muuten,
On paljastavaa lukea molempia kirjoja rinnatusten.
Vastaukset 12
Vanhimmat
...käsitykset historiantutkimuksesta ja romaanikirjallisuudesta. Jari tervon "Myyrä" on romaani, eli siis fiktiota. Paavo Haavikon kirja sentään perustuu historiallisiin tositapahtumiin, mutta kovin pintapuolisesti niitä hipaisten, kun muu ei noin pienessä kirjassa ole mahdollista.
Sisällytin minäkin tuo Haavikon kirjan kekkos-tutkielmani lähdeluetteloon, vaikka en siitä muistaaksenli paljoakaan lainannut. Ainakin sen Kekkosen muistelon, jossa hän muisteli toimimistaan teloitusryhmän johtajana Haminan valleilla, otin tuosta kirjasta.
Onko tuo ainoa Kekkosesta lukemasi kirja, kun näkyy olevan Sinulle noin tärkeä? Katsopa se kekkos-tutkielmani lähdeluettelo; siinä on nimetty kolmisenkymmentä muuta, useimmat niistä parempia.
Haavikon kirja on itse asiassa hänelle tyypillinen rahanhimossa huitaisten tehty kevyt tekele. Luepa muuten Haavikon Tarja Halosesta tekemä kirja, "Tarjan tarina"; on vielä paljon enemmän kohdettaan ihannoiva kuin tuo kirja Kekkosesta.
???
Jos et jo arvannut niin kuuntele tästä tuo 151 kertaa toistuva maaginen manta, se sama joka vei taattomme mennessään.
http://www.dlc.fi/~poroila/kekkonenkekkonen.wav
Shamaani-liittojen tietäjä 1956:
"Non-nih. Kiini on ja pysyy".
on Haavikkoa parhaimmillaan - eräs viime vuosien nerokkaimmista satiireista. Se on monin verroin huvittavampi kuin koko Tervon tuotanto yhteensä.
Paavo Haavikon kirja "Tarja Halosen tarina2 on kaikkea muuta kuin satiiria; se on Paavolta lähes juhanisuomismainen täydellinen antautuminen ihannoidun kohteensa edessä. Siinä Haavikko hengessä "luja tahto vie läpi harmaan kivenkin" käy läpi Tarjan elämäntaivalta köyhän helsinkiläisperheen isättömästä (ihan hyvä isäpuoli hänellä oli) pikkutytöstä valtakunnan huipulle.
Otin kirja hyllystäni ja silmäilin sitä hengessä, että olisinko voinut sen aikoinaan ymmärtää väärin. Ihan oikein olen ymmärtänyt; asia on juuri siten kuin edellä sanon. Mutta taas rahankiilto silmissä huitaisten kirjoitettu, kuten Haavikon kirja Kekkosestakin.
Kirjan takakannessa Paavo Haavikko tiivistää näin:
- - -
"Tarja Halosen menestyksen ja urakehityksen syyksi on toisinaan haluttu nähdä pelkkä sattuma. Mutta sattumakin tuo merkitystä vain sille, joka on tehtäviin valmis. Tarja Halosen sitkeys ja uskollisuus omille ihanteilleen on tuonut hänelle hitaan mutta selvän voiton, niin ulkoministerinä kuin kamppailussa tasavallan presidentin virata.
Selvältä Halosen menestys näyttää vasta jälkikäteen, myöhemmän viisauden valossa tulkittuna. Hänen toimintansa ja henkilönsä on saanut selkeät mutta harvapiirteiset ääriviivansa. Läheltä tarkasteltuina henkilö ja tapaukset luovat yhdessä kuvan, josta tulee kovassa poliittisessa maailmassa inhimillisesti vaikuttavan naisen muotokuva. Tarja alonen on tehty lujasta aineesta niin henkilönä kuin poliitikkonakin".
- - -
Taisit saada hieman nenillesi. Niin siinä käy helposti, kun alkaa heitellä lonkalta jotakin kuvitelmiaan henkilölle, joka tietää asian oikean laidan. Minun kanssani useimmalle kepulaiselle käy aina niin.
Haavikon piti olla äärimmäisen varovainen - satiiri ei saanut olla kovin näkyvää sillä olihan kyseessä tilaustyö ja tilaajana mahtava SDP.
Tämä ä ä r i m m ä i s e n varovaisen satiirin laji syntyi entisessä Neuvostoliitossa.
Se satiiri on niin ä ä r i m m ä i s e n hienovireistä, että sen tajuaa satiiriksi vain sellainen, jonka pää on viritetty samalle ä ä r i m m ä i s e l l e taajuudelle! Siis kuten esim. Sinun ja CITY-Keskustan päät. OK!
Silloin näkee työn tilajanakin Sdp:n, kun sillä taajuudella Hagiksen punakone esiintyy kaikkialla. OK! Härskiä, että kirjan saatesanoissa Paavo Haavikko panee kirjan synnyn yksin oman harrastuneisuutensa ja firmansa Art Housen tiliin todeten mm:
"Tarja Halosen tarina on ollut minulle sekä haastava että viehättävä aihe. Halosen poliittisen uran kuluessa on tarkka ja sanoihin sidottu poliittinen litusgia, jonka tärkein tyylikeino oli tiheä toisto ja korkea abstraktiotaso, saanut väistyä ja antaa tilaa moniehtoiselle asioiden ja tapahtumien käsittelylle. Syyn ja seurauksen pakkopaita on saanut avartua sumeaksi logiikaksi, jonka puitteissa kysymykset liukuvat ja saavat vastauksensa kulloisessakin yhteydessä. Muutos ajattelussa ei ole ollut helppo".
riittää että kirjan kannessa on tekijäksi merkitty Paavo Haavikko - satiiria parhaimillaan.
Ainoaksi syyksi tulee mieleen, miksi Haavikko olisi tehnyt Tarja Halosesta kertovan kirjan täysin vilpittömästi ja vakavissaan, on myötätunto saman puhevian omaavaa lähimmäistä kohtaan.
Kirjassa ei itse asiassa puhuta Kekkosesta mitään. Pelkästään "presidentistä". Se, että "presidentti" olisi Kekkonen, on vain oman mielikuvituksesi tuotetta. Kirja on fiktiota puhtaimmillaan, vaikka muutamat kohdat saattavatkin muistuttaa joistakin todellisuudessa tapahtuneista asioista.
Tunnustan olleeni väärässä. Tässä linkissä Tervo kieltää kirjoittaneensa Kekkosesta – ”kaikki on luotu, kaikki on huijausta”.
”…Tiedustelumies on aina tiedustelumies, vakooja ei pääse karvoistaan, vaan epäilee aina kaikkia, hankkii tietoja kaikesta, koska hänelle ei ole olemassa tarpeellista ja tarpeetonta tietoa. Sen lisäksi, että on tarpeellista tietää, on tarpeen tietää kuka muu tietää, sillä tieto on valtaa. Stalin oli tiedustelumies, samoin Putin. Ja tietysti Etsivän keskuspoliisin etsivä Urho Kaleva Kekkonen.
Jari Tervon Kekkonen ei ole Juhani Suomen eikä Hannu Rautkallion Kekkonen – eikä varmasti myöskään se Kekkonen, jonka tekemää historiaa kerrotaan peruskouluissa ja lukioissa sukupolvelle, joka ei koskaan ole elänyt samaan aikaan kuin Tamminiemen pelätty ukko.
Tervo on korostanut, että hänen mielikuvituksensa on kaikkien henkilöhahmojen, myös todellisten nimisten takana, kaikki on luotu, kaikki on huijausta…”
kokonaan:
http://194.252.88.3/ijulkaisu.nsf/sivut/roihankirja?opendocument&pageid=Content14560218E08
Kirjailijana heitä on arvioitava, ei Kekkostulkkeina.
Suomalaisista historiaa kirjoittaneista kaunokirjailijoista Paavo Rintala on jäänyt hieman Väinö Linnan varjoon. Tässä suhteessa tulevat ajat tuovat asetelmaan muutoksen. Linnan vaikutus oli reaktiivinen, koska hän sormeili suoraan kansakunnan kipeitä kohtia. Samalla tuo vaikutus oli akuutti. Kirjailijana Linnan kyvyt eivät olisi riittäneet. Rintalalla on enemmän näitäkin ansioita. Rintalan valtava ahkeruus ja perusteellisuus ovat luoneet hänen tuotannolleen kestävän pohjan. Rintala myös ikääntyessään kasvoi ihmisenä, ja loppuaikoina hän kääntyi valtavien yleisinhimillisten teemojen ja haasteiden puoleen. Nekin hän hallitsi, ja tuotannon lopputrilogia tulee toisten taidemuotojen tukemana elämään ikuisesti. Haavikko ei ole ainoa, jonka tekstit ovat päätyneet oopperalibretoiksi.
Näiden lisäksi näkyvimmin sekä Veijo Meri että Paavo Haavikko ovat laajentaneet intressiensä piiriä historian suuntaan. Molemmat ovat tietyssä määrin visionäärejä, ja molemmat ovat pyrkineet uuden tiedon lisäksi myös uusien kokonaisnäkemysten kehittelyyn. Molemmilla on ansionsa, joita alan ammattilaiset kiittävät. Samalla molemmat kuitenkin ovat ajattelijoina tavantallaajien ulottumattomissa. Meren mitä syväluotaavimmasta tuotannosta suuri yleisö tietää lähinnä sen tavan, jolla hän pani marsalkkamyytin uusiksi, ja Haavikon kompleksinen kieli taas menee yli jäsennyskyvyn ja ymmärryksen pois lukien aniharvat.
Linna, Rintala, Meri, Haavikko. Nämä pitää irrottaa muista sotakirjailijoista omaan sarjaansa. Heistä sopii käyttää nimitystä intellektuelli. He ovat pystyneet kirjoittamaan historian kannalta uutta arvonmuodostusta tuottavaa tekstiä, sellaista, joita esim. omia poliittisia muistelmiaan nyhräävät tyhmät poliitikot eivät pysty tavoittamaan.
Niin mikä se kysymys taas olikaan? Jari Tervo?
No hän on kirjailija, joka ei saa tekstiään jäsentymään yhden vitsin mittaa pitemmälti. Hän on kansakunnan ikioma pyryharakka, spedeperinteen armoitettu jatkaja, nokkelaniilo, jonkalaista kansa aina tarvitsee. Huumoririntamalla on aina tervonkokoinen aukko, tai aina siinä on joku tervo.