Syy

Aiemmin mediassa ei kerrottu mitään, ei sanallakaan mainittu maahanmuuttajien rötöstelyistä.

Koska tilanne on nyt riistäytynyt käsistä jatkuvan hyysäämisen ja hyssyttelyn sekä melkoisella varmuudella myös rankaisematta jättämisten vuoksi (mu-tu) on asialle suorastaan pakko tehdä jotain ja vain siksi niistä nyt julkisesti puhutaan.

Silmien ummistaminen kun ei tuottanutkaan toivottua tulosta vaan ainoastaan pahensi sitä. Tämän kyllä tiesivät kaikki muut etukäteen paitsi nämä piintyneet hyysärit.

Vieläkään asiaan ei tahdota puuttua normaalilla tavalla vaan nyt ollaan käynnistämässä neuvotteluja joiden takoitus on pyydellä heitä lopettamaan jos se suinkin näille rähinäjengeille sopisi. Aivan kuin somaliporukat olisivat jonkinlainen itsenäinen ja lainmukainen sopijapuoli jolla on suomessa valtuudet neuvotella, tekevätkö rikoksia vai eivät.

Minua kiinnostaa enää kuinka pitkälle tilanteen annetaan kehittyä, kuinka monta pahoinpitelyä, ryöstöä ja jopa hengen riistoa heidän sallitaan suorittaa, ennen kuin siihen puututaan ilman hyysääjien kyseenalaisia neuvoja.

Mielestäni nämä hyysääjät ja hyssyttelijät ovat aivan yhtä syyllisiä jokaiseen suojattiensa tekemään rikokseen kuin suojatit itse ja myös nämä hyssyttelijät tulisi saattaa vastuuseen toiminnastaan.
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


julkistamiseen kirjoitti:

Aiemmin mediassa ei kerrottu mitään, ei sanallakaan mainittu maahanmuuttajien rötöstelyistä.

Koska tilanne on nyt riistäytynyt käsistä jatkuvan hyysäämisen ja hyssyttelyn sekä melkoisella varmuudella myös rankaisematta jättämisten vuoksi (mu-tu) on asialle suorastaan pakko tehdä jotain ja vain siksi niistä nyt julkisesti puhutaan.

Silmien ummistaminen kun ei tuottanutkaan toivottua tulosta vaan ainoastaan pahensi sitä. Tämän kyllä tiesivät kaikki muut etukäteen paitsi nämä piintyneet hyysärit.

Vieläkään asiaan ei tahdota puuttua normaalilla tavalla vaan nyt ollaan käynnistämässä neuvotteluja joiden takoitus on pyydellä heitä lopettamaan jos se suinkin näille rähinäjengeille sopisi. Aivan kuin somaliporukat olisivat jonkinlainen itsenäinen ja lainmukainen sopijapuoli jolla on suomessa valtuudet neuvotella, tekevätkö rikoksia vai eivät.

Minua kiinnostaa enää kuinka pitkälle tilanteen annetaan kehittyä, kuinka monta pahoinpitelyä, ryöstöä ja jopa hengen riistoa heidän sallitaan suorittaa, ennen kuin siihen puututaan ilman hyysääjien kyseenalaisia neuvoja.

Mielestäni nämä hyysääjät ja hyssyttelijät ovat aivan yhtä syyllisiä jokaiseen suojattiensa tekemään rikokseen kuin suojatit itse ja myös nämä hyssyttelijät tulisi saattaa vastuuseen toiminnastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu