Ehkäisystä

anteeksi että kysyn taas tästä, mutta millä perusteella ehkäisy on kielletty?
231603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ehkäisyä kieltämällä voidaan tehokkaasti huolehtia siitä että katolisen kirkon jäsenmäärä ei pääse laskemaan ja sitä kautta voidaan Paavin valtaa pönkittää.
Jos väestönkasvua saadaan kuriin, hyvinvointi kohoaa ja lapsille voidaan antaa koulutusta, joka taas johtaa siihen että katolisen kirkon arvomaailma menettää uskottavuuttaan.
Tästä kehityksestä Espanja on hyvä esimerkki. Espanjan hallinto on diktatuurin jälkeisenä aikana keskittynyt enemmän tasa-arvo- ja ihmisoikeusperiaatteisiin kuin kirkon näkökantoihin ja katolisen kirkon oppeja arvostellaan esimerkiksi avoimesti televisiossa. Aiemmin tänä vuonna Espanja myös hyväksyi samat oikeudet homopareille kuin heteropareille.
Espanja on mielestäni hyvä esimerkki siitä mihin voi päästä, jos resursseja käytetään järkevästi ja EU:n rahoja saa rutkasti.
Tällä hetkellä väestönkasvu Espanjassa on 0,1 % ja jos siitä otetaan pois maahanmuutto, luku jäänee negatiiviseksi.
Muita esimerkkejä väestönkasvusta; Suomi 0,3 %, Brasilia 1.3 %, Etelä-Afrikka 1,6 % ja Kolumbia 1,8 %.
Näistä luvuista on helppoa nähdä, että jotakin on vakavasti pielessä kun lapsikuolleisuutta riivaavissa maissa väestönkasvu on 15-20 kertaa suurempi kuin Espanjassa.
Yhteiskunnan ja hyvinvoinnin rakentamiseen ei tarvita lisää väkeä, joten ainoa syy minkä takia Paavi suhtautuu kielteisesti ehkäisyvälineisiin, on pelkkä vallanhimo tai kyvyttömyys paneutua kurjuudessa elävien kanssaihmisten elämäntilanteisiin.

Äänestä
  • ...nuo näkökohdat olivat kysyjän tiedossakin; ainakin arvelisin hänen halunneen saada asiallista tietoa siitä, mihin katolisen kirkon kielteinen kanta perustuu. Kai joku senkin tietää?

    Äänestä

ehkäisykielto koskee vain englanninkielentaitoisia ;D

Äänestä
  • Yritin lukea noita linkkien takana olevia tekstejä.

    Onko todella niin, ettei ehkäisykiellolle ole olemassa mitään kirkon opista suoraan johdettavissa olevia perusteita?

    (Siis muita perusteita kuin epäsuoria ja todistamattomia väitteitä, esim. sentapaisia, että ehkäisy muka sinänsä johtaa moraalin höltymiseen ja avioliittojen hajoamiseen.)

    Jos ei ole, niin silloin tuskin voidaan pitää kovin kummallisena ehkäisyn tavanomaisuutta osana katolilaistenkin avioparien perhesuunnittelua.

    Äänestä

  • logofilos kirjoitti:

    Yritin lukea noita linkkien takana olevia tekstejä.

    Onko todella niin, ettei ehkäisykiellolle ole olemassa mitään kirkon opista suoraan johdettavissa olevia perusteita?

    (Siis muita perusteita kuin epäsuoria ja todistamattomia väitteitä, esim. sentapaisia, että ehkäisy muka sinänsä johtaa moraalin höltymiseen ja avioliittojen hajoamiseen.)

    Jos ei ole, niin silloin tuskin voidaan pitää kovin kummallisena ehkäisyn tavanomaisuutta osana katolilaistenkin avioparien perhesuunnittelua.

    Sellaisia perusteluja kirkko käyttää ehkäisykiellolle kuin: a. ehkäisyvälineet voivat houkutella aviopuolisoita uskottomuuteen ja b. ehkäisyvälineet voivat saada miehen kunnioittamaan vaimoaan vähemmän ja käyttämään tätä oman tyydytyksensä välineenä.
    En itse pidä näitä hyvinä perusteina. Olisin varmasti aivan yhtä uskollinen ja aivan yhtä kunnioittava puolisoani kohtaan siitä riippumatta, onko salittua ainoastaan seurata luonnollista ehkäisyä tai myös käyttää joitakin muita menetelmiä.

    Äänestä

  • Kyllä koskee muitakin

    Olisiko niin että nuo englanninkieliset tekstit, joihin on viitattu, ovat syypäitä siihen että esim. katolisessa Argentiinassa tehdään väestöön suhteutettuna noin 10 kertaa enemmän abortteja kuin Suomessa, vaikka abortit siellä ovat laittomia.

    Äänestä

  • Kurkkaapa tänne kirjoitti:

    Ainakin Humanae Vitae -kierotkirje on myös suomenkielisenä täällä: http://www.catholic.fi/magisterium/humanaevitae.htm

    "Voidaan nähdä jo ennakolta, että tätä opetusta eivät kaikki ehkä voi helposti hyväksyä, sillä liian lukuisia ovat ne äänet, jotka nykyaikaisten tiedotusvälineiden vahvistamina vastustavat kirkon ääntä."

    Perusteluja en löytänyt. Pitkän litanian itsensä virkaa tekeväksi Jumalaksi asettaneen kirkon ohjeita moraalin vartijan ominaisuudessa.
    En oikein pysty ymmärtämään, miten kukaan enää nykyaikana kykenee tuommoista uskomaan, vaikka kirkon härkäpäisyys herättää kyllä jonkinlaista inhon sekaista ihailua.

    Äänestä

  • Kurkkaapa tänne kirjoitti:

    Ainakin Humanae Vitae -kierotkirje on myös suomenkielisenä täällä: http://www.catholic.fi/magisterium/humanaevitae.htm

    On vahinko, että Humanae vitae -kiertokirjeen sisältö yleisesti tulkitaan pelkästään: keinotekoinen ehkäisy on kielletty, piste. Kiertokirjeen teksti on kuitenkin kaunis kokonaisuus, johon sisältyy myös esimerkiksi hallituksille kehotus viisaasti ja ahkerasti ponnistella yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja (kehitysmaissa) kansan elintason nostamiseksi (kohta 23). Piispoja kehotetaan pastoraalisen toiminnan järjestelyhin, joka ulottuvat "kaikille inhimillisen toiminnan aloille, taloudellisiin, sivistyksellisiin ja yhteiskunnallisiin seikkoihin" perheiden aseman puolustamiseksi (kohta 30).
    Ja aviopuolisoille sanotaan "Oikea ja vilpitön syntyvyyden sääntely vaatii ennen kaikkea, että aviopuolisot tunnustavat sisimmässään elämän ja perheen todellisen hyvän ja pysyvät siinä ja että he pyrkivät kohti täydellistä itsensä ja mielenliikkeittensä hallintaa." (kohta 21).

    Ehkäisyvälinekiellon ei-katoliset arvostelijat usein tuomitsevat katolisen kirkon opetuksen tässä asiassa tylyksi ja sydämettömäksi kehitysmaiden perheitä kohtaan, mutta sitä Humanae vitae ei ole.
    On sitten ihan toinen asia, että jos kiertokirjeen sisältö käytännössä vääristyy vain ehkäisyvälinekielloksi, jos papit julistavat ehkäisyn käytön olevan vakava synti aina ja kaikissa oloissa ja jos nimenomaan tämä on keskeisin asia heidän avioliitto-opetuksessaan, kirkko käyttäytyy todella tylysti. Sellainen ei ole paavin kiertokirjeen henki. Kohdassa 25 kuvataan avioliiton sakramentin vaikutusta: "Siinä aviomies ja -vaimo "vahvistetaan ja ikään kuin pyhitetään" heille kuuluvien velvollisuuksien uskolliseen täyttämiseen, heille kuuluvan kutsumuksen toteuttamiseen, aina täydellisyyteen asti ja heille kuuluvan kristillisen todistuksen antamiseen koko maailmalle". Raskauden ehkäisy vain luonnollisen, kiertoon perustuvan menetelmän avulla, kuuluu osana tähän "kutsumuksen toteuttamiseen aina täydellisyyteen asti".
    Mikä avioliitto on täydellinen? On epäonnistuneita avioliittoja, joissa yhteiselämää jatketaan monenlaisten vakavien vaikeuksien, esimerkiksi alkoholismin tai perheväkivallan keskellä. Luonnollinen ehkäisy toimii vain, kun molemmat puolisot ovat siihen sitoutuneita. Jos väkivaltainen tai mielenterveysongelmainen aviomies vaatii "oikeuksiaan" vaimonsa kierrosta piittaamatta, miten kirkko tukee vaimoa? Kun täydellisyydestä ollaan perheessä muutenkin kaukana ja kun uusi lapsi olisi kohtuuton rasitus, sanon omana mielipiteenäni, että vaimon pilleriensyönti ei ole se, mistä hyvä pappi kantaa suurinta huolta. Toivon, että pastoraalisessa työssä, ihannetta tietenkin vaalien, löytyy järkeä joustaa. Vaikeissa oloissa vaimo ja perheenäiti uhrautuu kyllin pitäessään jo olemassa olevasta perheestä parhaansa mukaan huolta. Hänen marttyyrikruunuaan ei ole oikein kirkastuttaa sitä kautta, että kirkko edellyttää hänen alistuvan jatkuviin raskauksiin.

    Ne, jotka kirkon oppia ehkäisystä julistavat, muistakoot painavana Humanae vitaen kohdan 29:
    "Vaikka se, että Kristuksen terveellisestä opetuksesta ei mitään jätetä pois, onkin erinomainen rakkauden osoitus sieluja kohtaan, täytyy siihen aina liittyä sen kärsivällisyyden ja rakkauden, joista Herra itse antoi ihmisten kanssa puhuessaan ja toimiessaan esimerkin. Hän, joka ei tullut tuomitsemaan vaan vapahtamaan maailman, oli näet erittäin ankara syntiä mutta kärsivällinen ja armahtava syntisiä kohtaan."

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    kirjoitin tämän vahingossa sisäänkirjautuneena. Tarkoitus ei ollut lähettää sitä sheriffintähdellä varustettuna.

    Hienoa lukea noinkin "jalostunut" mielipide kyseisestä kiertokirjeestä. Itse lukiessani sitä ensimmäistä kertaa huomasin samoja asioita kuin sinä: siitä, kuinka kaunis kokonaisuus se onkaan! Toki tuota kirjettä mainitaan silloin kun ehkäisyasioista tulee puhe, koska ehkäisyasioitakin siinä käsitellään ja ne kuuluvat kauniiseen kokonaisuuteen nimeltä ihmisen elämä. Kirjeen kokonaisuus on todella kaikkea muuta kuin kieltävä ja tuomitseva.

    Olet toki oikeassa siinä, että luonnollisen ehkäisymenetelmän käyttäminen vaatii molemminpuolisen sitoumuksen. Katolisessa kirkossa avioliitto on sakramentti ja sitä kautta erityisen pyhä: puolisoilla on paitsi oikeuksia, myös huomattavia velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja näitä asioita kirkkokin tahtoo opettaa (mitä nämä oikeudet ja velvollisuudet ovat niin se toki selviää kokonaisuutena pelkästään Raamatustakin esimerkiksi Paavalin kirjeistä).

    On totta, että ehkäisyjuttu ei voikaan olla se suurin juttu, mikä papin huolenaiheena on. Enkä myöskään usko että näin on sen perusteella mitä olen heidän kanssaan asiasta keskustellus. Kirkon on toki tuotava esille kuitenkin opetuksensa ja ideaalinsa - se, mikä optimina nähdään ja mielestäni näin tuleekin tehdä.

    Mutta kiitos kirjeen kokonaisuustiivistelmästä, suosittelen silti toki että jokainen kiinnostunut jaksaisi lukea itse mitä tuo pitää sisällään. Myös mainittu "Evangelium vitae" on tutustumisen arvoinen vaikkei taida "nettipainoksena" löytyäkään suomen kielellä.

    Äänestä

  • Kurkkaapa tänne kirjoitti:

    Ainakin Humanae Vitae -kierotkirje on myös suomenkielisenä täällä: http://www.catholic.fi/magisterium/humanaevitae.htm

    Minusta tuo teksti oli pelkkää puppua. Mutta ei kai se mikään ihme ole, teksti on laadittu sellaisten toimesta, joilla ei taida olla paljoakaan kokemusta (ei ainakaan virallisesti) seksielämästä, parisuhteista tai avioelämästä.
    Elävät ilmeisesti aikakaudella jolloin maa oli litteä pannukakku ja liikaväki vaan tippui reunan yli ja oli poissa silmistä ja mielestä.
    Minusta raskauspelosta vapaa seksielämä kruuna parisuhteen ja ihan riippumatta siitä onko kyseessä avioliitto tai avoliitto.
    Jos aviomiehen kanssa voi harrastaa seksiä ainoastaan lapsia hankkiakseen, niin se kyllä selittää sen miksi katolisissa maissa on niin paljon ”kahden tunnin hotelleja”. Rakastajan kanssa sitä voi ilmeisesti harrastaa ilman niitä ”pyhiä” tarkoituksia.

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    On vahinko, että Humanae vitae -kiertokirjeen sisältö yleisesti tulkitaan pelkästään: keinotekoinen ehkäisy on kielletty, piste. Kiertokirjeen teksti on kuitenkin kaunis kokonaisuus, johon sisältyy myös esimerkiksi hallituksille kehotus viisaasti ja ahkerasti ponnistella yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja (kehitysmaissa) kansan elintason nostamiseksi (kohta 23). Piispoja kehotetaan pastoraalisen toiminnan järjestelyhin, joka ulottuvat "kaikille inhimillisen toiminnan aloille, taloudellisiin, sivistyksellisiin ja yhteiskunnallisiin seikkoihin" perheiden aseman puolustamiseksi (kohta 30).
    Ja aviopuolisoille sanotaan "Oikea ja vilpitön syntyvyyden sääntely vaatii ennen kaikkea, että aviopuolisot tunnustavat sisimmässään elämän ja perheen todellisen hyvän ja pysyvät siinä ja että he pyrkivät kohti täydellistä itsensä ja mielenliikkeittensä hallintaa." (kohta 21).

    Ehkäisyvälinekiellon ei-katoliset arvostelijat usein tuomitsevat katolisen kirkon opetuksen tässä asiassa tylyksi ja sydämettömäksi kehitysmaiden perheitä kohtaan, mutta sitä Humanae vitae ei ole.
    On sitten ihan toinen asia, että jos kiertokirjeen sisältö käytännössä vääristyy vain ehkäisyvälinekielloksi, jos papit julistavat ehkäisyn käytön olevan vakava synti aina ja kaikissa oloissa ja jos nimenomaan tämä on keskeisin asia heidän avioliitto-opetuksessaan, kirkko käyttäytyy todella tylysti. Sellainen ei ole paavin kiertokirjeen henki. Kohdassa 25 kuvataan avioliiton sakramentin vaikutusta: "Siinä aviomies ja -vaimo "vahvistetaan ja ikään kuin pyhitetään" heille kuuluvien velvollisuuksien uskolliseen täyttämiseen, heille kuuluvan kutsumuksen toteuttamiseen, aina täydellisyyteen asti ja heille kuuluvan kristillisen todistuksen antamiseen koko maailmalle". Raskauden ehkäisy vain luonnollisen, kiertoon perustuvan menetelmän avulla, kuuluu osana tähän "kutsumuksen toteuttamiseen aina täydellisyyteen asti".
    Mikä avioliitto on täydellinen? On epäonnistuneita avioliittoja, joissa yhteiselämää jatketaan monenlaisten vakavien vaikeuksien, esimerkiksi alkoholismin tai perheväkivallan keskellä. Luonnollinen ehkäisy toimii vain, kun molemmat puolisot ovat siihen sitoutuneita. Jos väkivaltainen tai mielenterveysongelmainen aviomies vaatii "oikeuksiaan" vaimonsa kierrosta piittaamatta, miten kirkko tukee vaimoa? Kun täydellisyydestä ollaan perheessä muutenkin kaukana ja kun uusi lapsi olisi kohtuuton rasitus, sanon omana mielipiteenäni, että vaimon pilleriensyönti ei ole se, mistä hyvä pappi kantaa suurinta huolta. Toivon, että pastoraalisessa työssä, ihannetta tietenkin vaalien, löytyy järkeä joustaa. Vaikeissa oloissa vaimo ja perheenäiti uhrautuu kyllin pitäessään jo olemassa olevasta perheestä parhaansa mukaan huolta. Hänen marttyyrikruunuaan ei ole oikein kirkastuttaa sitä kautta, että kirkko edellyttää hänen alistuvan jatkuviin raskauksiin.

    Ne, jotka kirkon oppia ehkäisystä julistavat, muistakoot painavana Humanae vitaen kohdan 29:
    "Vaikka se, että Kristuksen terveellisestä opetuksesta ei mitään jätetä pois, onkin erinomainen rakkauden osoitus sieluja kohtaan, täytyy siihen aina liittyä sen kärsivällisyyden ja rakkauden, joista Herra itse antoi ihmisten kanssa puhuessaan ja toimiessaan esimerkin. Hän, joka ei tullut tuomitsemaan vaan vapahtamaan maailman, oli näet erittäin ankara syntiä mutta kärsivällinen ja armahtava syntisiä kohtaan."

    >>>Raskauden ehkäisy vain luonnollisen, kiertoon perustuvan menetelmän avulla, kuuluu osana tähän "kutsumuksen toteuttamiseen aina täydellisyyteen asti".

    Äänestä

  • alexia kirjoitti:

    Minusta tuo teksti oli pelkkää puppua. Mutta ei kai se mikään ihme ole, teksti on laadittu sellaisten toimesta, joilla ei taida olla paljoakaan kokemusta (ei ainakaan virallisesti) seksielämästä, parisuhteista tai avioelämästä.
    Elävät ilmeisesti aikakaudella jolloin maa oli litteä pannukakku ja liikaväki vaan tippui reunan yli ja oli poissa silmistä ja mielestä.
    Minusta raskauspelosta vapaa seksielämä kruuna parisuhteen ja ihan riippumatta siitä onko kyseessä avioliitto tai avoliitto.
    Jos aviomiehen kanssa voi harrastaa seksiä ainoastaan lapsia hankkiakseen, niin se kyllä selittää sen miksi katolisissa maissa on niin paljon ”kahden tunnin hotelleja”. Rakastajan kanssa sitä voi ilmeisesti harrastaa ilman niitä ”pyhiä” tarkoituksia.

    Paavin ja katolisten pappien ei pitäisi ollenkaan puuttua seksiin, koska siitä heillä on vain toisen käden tietoja.

    Äänestä

mikä toisaalta on hyvin kaunista. Mutta uskoisin, että pääsyy ehkäisykieltoon on se, että useimmissa ehkäisytavoissa munasolu hedelmöittyy, mutta ei pääse kiinnittymään kohtuun, vaan poistuu elimistöstä. Kyse on siis abortista. Ja abortti on Kirkon mukaan ihmiselämän tuhoamista ja siten vakava synti.

Toinen asia on tuo luomu-ajattelu. Ja kolmas perustelu ehkäisykiellolle on Tuomas Akvinolaisen sanonta, joka kuuluu suunnilleen näin: "Jos haluaa estää jonkin teon seuraukset, on vältettävä itse tekoa, eikä keinotekoisesti estettävä teon seurauksia". En tiedä, missä asiayhteydessä hän tuon on sanonut, ja mihin se liittyy. Tämän kertoi kerran eräs Kirkon työntekijä, jonka nimeä en voi kertoa. Aika viisas lause sinänsä.

Jos ollaan rehellisiä, niin kyllä e-pillereiden marssi markkinoille 60-luvulla on lisännyt "siveettömyyttä" ja välineellistänyt ihmisen, varsinkin naiset. Koko ajattelutapa on muuttnut ehkäisyn myötä. Ei tätä voi kukaan kieltää. Seksistä on tullut monille lähes/tai jumalan korvike - se tärkein asia maailmassa. Ja kuinka paljon se on lisännyt väkivaltaa, mustasukkaisuusmurhia perheissä, kun "tuo puolisohan on voinut olla kenen kanssa tahansa." Ennen, kun pelättiin raskautta, aviorikoksia tms. ei tehty niin paljon kuin nykyään. Faktaa tämä kaikki vaan on.

Elämme seksikylläisteisessä maailmassa ja se ei ole mielestäni hyvä asia.

Äänestä
  • "Pääsyy ehkäisykieltoon on se, että useimmissa ehkäisytavoissa munasolu hedelmöittyy, mutta ei pääse kiinnittymään kohtuun, vaan poistuu elimistöstä. Kyse on siis abortista."

    Ei pidä paikkaansa. Yleisimmät ehkäisyvälineet ovat ehkäisypilleri ja kondomi, eikä niistä kumpikaan toimi näin. Kondomi estää siittiöiden pääsyn emättimeen mekaanisesti ja e-pilleri taas munasolun irtoamisen. Sitä paitsi kirkko ei ole koskaan perustellut ehkäisykieltoa näin. Ehkäisy kiellettiin jo silloin, kun käytössä oli vain mekaanisia ehkäisyvälineitä (kondomit ja pessaarit). Niiden perusteluna oli se, että ne ovat luonnonvastaisia, koska ne estävät siemennesteen pääsyn naisen emättimeen (siis tuo "luomu-ajattelu").

    "Kolmas perustelu ehkäisykiellolle on Tuomas akvinolaisen sanonta, joka kuuluu suunnilleen näin: 'Jos haluaa estää jonkin teon seuraukset, on vältettävä itse tekoa, eikä keinotekoisesti estettävä teon seurauksia'."

    Kun se ei käytännössä toimi näin. Tietysti on parempi, jos naimattomat eläisivät "siveästi", mutta jos he eivät elä siveästi, niin on parempi, että he ovat edes vastuuntuntoisia. Latinaksi sama viisaus kuuluu "si non caste, tamen caute", eli "jos ei siveästi, niin varovasti".

    "Jos ollaan rehellisiä, niin kyllä e-pillereiden marssi markkinoille 1960-luvulla on lisännyt 'siveettömyyttä' ja välineellistänyt ihmisen, varsinkin naiset."

    Ja jos ollaan edelleenkin rehellisiä, niin e-pillereiden marssi markkinoille on myös vähentänyt ei-toivottuja raskauksia ja abortteja, enkelintekijöiden käsissä kuolleista nyt puhumattakaan. Jos rehellisyyttä jatketaan, niin kondomien käyttö on taittanut AIDS-epidemian länsimaissa, ei suinkaan fundisten siveyssaarnat. Ja jos vieläkin jatketaan rehellisenä olemista, niin nimenomaan suuri lapsiluku tuo kurjuutta kolmanteen maailmaan, ja vastuullinen perhesuunnittelu on se, joka pystyy tilanteen ratkaisemaan.

    Äänestä

  • old_profile_25605 kirjoitti:

    "Pääsyy ehkäisykieltoon on se, että useimmissa ehkäisytavoissa munasolu hedelmöittyy, mutta ei pääse kiinnittymään kohtuun, vaan poistuu elimistöstä. Kyse on siis abortista."

    Ei pidä paikkaansa. Yleisimmät ehkäisyvälineet ovat ehkäisypilleri ja kondomi, eikä niistä kumpikaan toimi näin. Kondomi estää siittiöiden pääsyn emättimeen mekaanisesti ja e-pilleri taas munasolun irtoamisen. Sitä paitsi kirkko ei ole koskaan perustellut ehkäisykieltoa näin. Ehkäisy kiellettiin jo silloin, kun käytössä oli vain mekaanisia ehkäisyvälineitä (kondomit ja pessaarit). Niiden perusteluna oli se, että ne ovat luonnonvastaisia, koska ne estävät siemennesteen pääsyn naisen emättimeen (siis tuo "luomu-ajattelu").

    "Kolmas perustelu ehkäisykiellolle on Tuomas akvinolaisen sanonta, joka kuuluu suunnilleen näin: 'Jos haluaa estää jonkin teon seuraukset, on vältettävä itse tekoa, eikä keinotekoisesti estettävä teon seurauksia'."

    Kun se ei käytännössä toimi näin. Tietysti on parempi, jos naimattomat eläisivät "siveästi", mutta jos he eivät elä siveästi, niin on parempi, että he ovat edes vastuuntuntoisia. Latinaksi sama viisaus kuuluu "si non caste, tamen caute", eli "jos ei siveästi, niin varovasti".

    "Jos ollaan rehellisiä, niin kyllä e-pillereiden marssi markkinoille 1960-luvulla on lisännyt 'siveettömyyttä' ja välineellistänyt ihmisen, varsinkin naiset."

    Ja jos ollaan edelleenkin rehellisiä, niin e-pillereiden marssi markkinoille on myös vähentänyt ei-toivottuja raskauksia ja abortteja, enkelintekijöiden käsissä kuolleista nyt puhumattakaan. Jos rehellisyyttä jatketaan, niin kondomien käyttö on taittanut AIDS-epidemian länsimaissa, ei suinkaan fundisten siveyssaarnat. Ja jos vieläkin jatketaan rehellisenä olemista, niin nimenomaan suuri lapsiluku tuo kurjuutta kolmanteen maailmaan, ja vastuullinen perhesuunnittelu on se, joka pystyy tilanteen ratkaisemaan.

    miten haluaa tai voi asian tulkita. "Jos he eivät elä siveästi, niin on parempi, että he ovat edes vastuuntuntoisia." Miksei vastuuntunto voisi ilmetä juuri siten, että pidättäytyy sukupuolisuhteista avioliiton ulkopuolella? Tiedän, että se on utopiaa, mutta Kirkko ei voi kehottaa ihmisiä siihen "vähemmän parempaan vaihtoehtoon".

    Kierukka ja esim. minipillerit heikentävät siittiöiden ja munasolun kulkeutumista kohtuun. Ne eivät estä hedelmöittymistä.

    HIV on todellinen ongelma, mutta sitä ei ole syytä panna Kirkon syntilistalle. Kirkko opettaa tässäkin sen "paremman vaihtoehdon" eli pidättyvyyden. Eri asia on kuitenkin se, mikä käytännössä olisi järkevintä, kun vahinko on jo tapahtunut. Kondomi on suojana tietenkin hyvä.

    Halusin tuoda keskusteluun muutakin kuin sen näkemyksen, että ehkäisykiellossa olisi kyse muka kirkon "vallanhalusta" tms. yhtä typerästä asiasta.

    Äänestä

  • hopsuli kirjoitti:

    "Kirkko ei voi kehottaa ihmisiä siihen 'vähemmän parempaan vaihtoehtoon'."

    Miksei voi? Minusta tämä olisi eettisesti ainut perusteltavissa oleva kanta. Kirkko tietää siinä kuin kuka tahansa muukin, että esiaviollista seksiä harrastetaan siitä riippumatta, mitä kirkko sanoo. Käytännössä kirkko siis pitää periaatetta tärkeämpänä kuin ihmistä, ja ottaa mieluummin kontolleen sukupuolitaudit, ei-toivotut raskaudet ja lailliset ja laittomat abortit kuin ihmisten opastamisen seksuaaliasioissa.

    Jeesus sanoi kerran: "Ihmistä ei ole luotu sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten." Eiköhän kirkon seksuaaliopetuskin ole luotu ihmistä varten eikä ihmistä seksuaaliopetusta varten.

    Eettisesti Kirkon kanta voi olla se paras. Enkä usko, että juridisessa mielessä abortit (laittomat tai lailliset), sukupuolitaudit tms. olisi Kirkon kontolla. Ihmisethän itse tekevät valintoja. Vai olisiko parempi sanoa esim. murhaajalle, että "murhaa vähemmän", tai kun lasta on opetettu ensin, että ei saa varastaa, niin sanotaan kuitenkin "varasta vähemmän"?

    Eli, jos Kirkko sanoo synniksi (lievä tai suuri) ehkäisyä, niin ei se loogisesti voi sitä heti perään kumota. Uskon, että lähes jokainen pappi tai piispa joutuu kipuilemaan tämän asian kanssa, koska luulisin, että useimmat heistä välittävät ihmisistä ja haluaisivat auttaa mahdollisimman hyvin, mutta joutuvat kuitenkin pitäytymään Kirkon opetuksessa.

    Sitä paitsi jokaisella ihmisellä on omantunnon vapaus, jota Kirkko kunnioittaa ja niin opettaa. Ehkäisykin jää jokaisen itsensä päätettäväksi.

    Juridisesti abortit ja sukupuolitaudit eivät varmasti olekaan kirkon kontolla (vaikka voisin kuvitella, että USA:ssa joku vielä joskus haastaa kirkon oikeuteen ja vaatii korvauksia). Eihän kirkkoa voi tehdä vastuulliseksi siitä, että joku noudatta sen neuvoja. Jos minä kehotan ihmisiä julkisesti olemaan käyttämättä turvavyötä, ja joku minua kuunnellut kuolee kolarissa, en minäkään ole laillisessa edesvastuussa. Minä olen vain sanonut mielipiteeni, ja jos joku on niin tyhmä, että minua uskoo, niin on kai se hänen oma vikansa.

    Sen sijaan eettisesti kirkko on kyllä vastuussa niistä hedelmistä, joita sen opetus kantaa. Tästä ei oikein pääse yli eikä ympäri.

    eikä ympäri, niin turha meidänkään on tätä keskustelua jatkaa. Lopetetaan siis jauhaminen, sopiiko?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

p.a. kirjoitti:

anteeksi että kysyn taas tästä, mutta millä perusteella ehkäisy on kielletty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu