Tuntuu jotenkin aivan siltä,että ateistit ja uskovaiset eivät edes puhu samaa kieltä.
Ateisteille tärkeää on tiedon varmuus ja uskovaisille taas näkökannan laajuus. Ateisti pelkistää asiat havaintojen pohjalta yleisiksi laeiksi ja uskovainen näkee kaiken päämäärien valossa.
Vaikuttaa,että kummallekkin osapuolelle on sellaiset asiat,kuten "moraali" aika yhdentekeviä. Ateisti on logiikkansa lumoissa ja uskovainen ottaa moraaliasiat kovin miettimättä. Uskovaisuudessa tosin on pohjalla jo valmiina ajatus siitä,että ihminen ei määräisi moraaliasioita. Se ei tavallaan ole niinkuin uskovan asia,vaan Jumalan. Ateismi tarjoaa mahdollisuuden tähänkin miettimiseen. Mutta ei-se veisi aikaa provoilulta.(Se onkin aivan käsittämättömän hauskaa.)
Tärkeää ei tunnu olevan myöskään toisen näkökannan ymmärrys tai edes pyrkimys perustella toiselle osapuolelle.
Sen sijaan vaikuttaa kovasti,että tarkoituksena on lisätä eroja. Eli koko palstan toiminta tuntuu perustuvan leirien pystyttämiseen. Ei siis varsinaiseen sodankäyntiin tai diplomatiaan,vaan ihan puhtaaseen "poteroiden kaivamiseen".
Tarkoituksenani ei ole suinkaan haukkua palstan toimintaa tai muuta:
Foorumi on juuri sellainen,kun sen käyttäjät sen haluavat olla. Jos vakava keskustelu olisi tavoite,provoilijat ignorattaisiin.
Mutta toisaalta:onko hauskan pitäminen tai saarnaaminen tms. sen huonompi motiivi palstan käytölle,kuin mikään muukaan?
Ateisteille tärkeää on tiedon varmuus ja uskovaisille taas näkökannan laajuus. Ateisti pelkistää asiat havaintojen pohjalta yleisiksi laeiksi ja uskovainen näkee kaiken päämäärien valossa.
Vaikuttaa,että kummallekkin osapuolelle on sellaiset asiat,kuten "moraali" aika yhdentekeviä. Ateisti on logiikkansa lumoissa ja uskovainen ottaa moraaliasiat kovin miettimättä. Uskovaisuudessa tosin on pohjalla jo valmiina ajatus siitä,että ihminen ei määräisi moraaliasioita. Se ei tavallaan ole niinkuin uskovan asia,vaan Jumalan. Ateismi tarjoaa mahdollisuuden tähänkin miettimiseen. Mutta ei-se veisi aikaa provoilulta.(Se onkin aivan käsittämättömän hauskaa.)
Tärkeää ei tunnu olevan myöskään toisen näkökannan ymmärrys tai edes pyrkimys perustella toiselle osapuolelle.
Sen sijaan vaikuttaa kovasti,että tarkoituksena on lisätä eroja. Eli koko palstan toiminta tuntuu perustuvan leirien pystyttämiseen. Ei siis varsinaiseen sodankäyntiin tai diplomatiaan,vaan ihan puhtaaseen "poteroiden kaivamiseen".
Tarkoituksenani ei ole suinkaan haukkua palstan toimintaa tai muuta:
Foorumi on juuri sellainen,kun sen käyttäjät sen haluavat olla. Jos vakava keskustelu olisi tavoite,provoilijat ignorattaisiin.
Mutta toisaalta:onko hauskan pitäminen tai saarnaaminen tms. sen huonompi motiivi palstan käytölle,kuin mikään muukaan?
Vastaukset 40
Vanhimmat
miltä näyttää. Heitetään todisteta todisteiden perään eikä loppujen lopuksi tiedetä mitä oli todistettava. Kummatkin uskoo omiin kantoihinsa eikä missään perännytä. Sitä nyt tuskin tässä tarvitaan mutta ei edes yritetä ymmärtää mitä toinen on sanomassa.
Meidän ihmisten ongelma on paljon laajempi ja paljon lähempänä jokapäiväistä elämäämme ja todistamalla jumalan olemassa olo tai päinvastaista on melko hedelmätöntä. Se kun ei ratkaise ongelmia vaan pikemminkin lisää niitä.
Meidän ihmisten ongelma on vuorovaikutuksen toimimattomuus. Se näkyy ympärillämme jossa näemme sotaa, ristiriitaa, kärsimystä ja oman edun tavoittelua eikä näitä asioita usko tai epäusko voi ratkaista.
nii nii
Ehkä ateismin ja uskovaisuuden yhteensovittamisessa on se ongelma, että toista kantaa on mahdotonta täysin ymmärtää...'
Uskovaiselle jumaluuden olemassaolo on fakta. Se on kuin elämä: ei vaadi kyseenalaistamista eikä tunnu omasta tahdosta kiinni olevalta asialta. Usko on.
Ateistille fakta taas on se, ettei jumalaa ole. Samaan tapaan kuin ei ole hammaskeijuakaan, vaikka jotkut siihenkin uskovat. Mutta sen enempää ateistin tai uskovaisen kanta ei ole muutettavissa omalla tahdolla. Kukaan ei voi päättää alkavansa uskoa jos ei usko ja vice versa.
Miten siis voisivatkaan olla yhteisymmärryksessä ne, joille uskonto on tyhjiä rituaaleja ja kuvitelmaa, ja ne, joille se on todellisuus? Ja mikä pahinta, uskoville ateismi on menolippu helvettiin. Käännytyksellä he pyrkivät pelastamaan muita tältä kohtalolta... mikä taas ärsyttää niitä, joille koko helvetti on puhdasta pötyä.
No, kukaan ei tiedä varmasti ennen kuin kuolee. Ja jos ateistit ovat oikeassa, kukaan ei tiedä kuolemansa jälkeenkään.
kuten ateistikin.
Ajattele vaikkapa uskista joka on uskonut väärään jumalaan ikänsä ja kuolemansa jälkeen joutuu törmäämään toiseen "todellisuuteen"
Koska monissa tapauksissa uskis on entinen ateisti..Mutta toisinpain ei useinkaan ole asia...
No, kukaan ei tiedä varmasti ennen kuin kuolee. Ja jos ateistit ovat oikeassa, kukaan ei tiedä kuolemansa jälkeenkään.////
Ja jos uskis on oikeassa,helvetti tulee olemaan taynna 'uskovaisia' entisia atteja..
Eiko riskisi otto ole liian suuri?
ateisti.
Kukaan vastasyntynyt nasse ei usko jumaliin.
Uskovaisella onkin saman ajatus mallin mukaan vielä suurempi riski kuin ateistilla. Ajattele nyt kun on palvonut väärää jumalaa koko ikänsä ja ...
uskis on aina entinen ateisti/////Ei pida aina paikkaansa.Monet uskovat Jumalaan ,mutta jattavat Jeesuksen 'sivuun' tarpeettomana.Tama ei ole pelastavaa uskoa.Mutta ei ko.hlo. ateistikaan ole.
Jos niin olisi...niin menettaa mita?
Kyllä meitä agnostikkojakin löytyy yllättävän paljon...
takia meidän pitää niin kovasti miettiä mitä meidän fyyysisen kuoleman jälkeen tapahtuu ja ohittaa koko se aika jota elämäksi kutsutaan. Ainoa aika jokan on olemassa ja johon pystymme vaikuttamaan on tässä ja nyt ei menneiden muistoissa eikä tulevaisuuden haavekuvissa.
"Taivas" tai "helvetti" on tässä ja nyt riippuen siitä miten suhteudumme ympärillämme oleviin ihmisiin ja tapahtumiin.
Eivät uskovat ja ateistit elä eri maailmoissa. Kaikki me elämme tässä samassa maailmassa ja olemme suoraan vastuussa siitä mitä siellä tapahtuu. Sitä että emme sitä havaitse on sitten aivan eri juttu.
Nimittäin eräs katkelma eräästä kristillisestä laulusta kertoo kaiken:
"...work and pray, live on hay, you'll get a pie in the sky when you die."
En siis ole olemassa(entinen uskovainen,nykyinen ateisti).
Tietysti,heikko uskovainen sanoo,että vahva uskovainen ei käänny. (Heikko uskovainen kun ei edes uskalla kyseenalaistaa kantaansa)
Samaan malliin voisi väittää,että ateistit eivät käänny,koska "vahva ateisti ei käänny". Tällä perusteluketjulla ollaan pahasti suossa.
Ihmisten mielipiteet muuttuvat.
Toki on todennäköistä,että uskovaiset harvemmin kääntyvät.(uskossa kun on niin mielellinen kuin emotionaalinen aspekti. Ateistilla lähinnä mielellinen. Tai puhun ehkä vain omasta puolestani...)
Vastasyntynyt ei usko Jumalaan tai Jeesukseen kun ei tiedä siitä. Geneettiset valmiudet uskomiseen ovat toki geneettiset(Dean Hamerin löytämä VMAT2-geeni="uskomisgeeni",myös epilepsia ja usko käsi kädessä.) mutta vasta ympäristö sen uskon ymppää.
Näinollen,pohjimmiltaan jokainen uskovainen on entinen ateisti.
Kun tänään olen kiltti niin huomena saan karkkia eikö se vähän siihen malliin mene.
ovatkin niitä fiksuimpia. Uskovainen ei voi todistaa, että jumala on olemassa yhtään sen enempää kuin ateisti voi todistaa ettei ole. Ironisesti, kyse on uskon asiasta vaikka pointtina olisi ettei usko... Mutta agnostikko voi todistaa, ettei varmasti voi tietää.
Vaikka puhtaasti uskon kannalta on olemassa vain kyllä ja ei. Ehkä on lievennetty ei.
en varmasti voi tietää onko jumalaa olemassa.
Varsinkaan kun jumalia on tuhansittaina ja niiden ominaisuuksia ei juurikaan määritellä.
Jostain jumalista, kuten IPUsta on vahvoja todisteita, kadonneita sukkia, kinkku-ananaspitsaa yms.
Minusta vain tuntuu että todennäköisyys jumalien olemassaololle on niin pieni että huh huh
On hankalaa suhtautua uskonnolliseen vakaumukseen riskinottona (tai sijoituksena kuolemanjälekisen varalle), jos on ateisti. Siitähän se uskiksia toisinaan ärsyttävä attejen huolettomuus johtuukin. "Sittenhän sen näkee"-asenne johtuu siitä, että ateistille on varmaa ettei ole mitään näkemistä.
Joidenkin mielestä tämä on huoletonta riskinottoa ikuisen elämän kustannuksella.
Mutta omalta osaltani voin sanoa, että mikäli huomaan olleeni väärässä, kadun mitä aidoimmin, jolloin minulle tullaan antamaan entiset harhautuneet ajatukseni anteeksi... eikös vain?
Joka tapauksessa, vaikka mielipiteet muuttuvatkin, en oikein usko että kovin moni päättäisi ryhtyä uskovaiseksi koska pelkää kuolemanjälkeistä riskinottoa. Sehän on hiukan ristiriidassa sen kanssa, ettei uskoisi koko juttuun.
Mutta omalta osaltani voin sanoa, että mikäli huomaan olleeni väärässä, kadun mitä aidoimmin, jolloin minulle tullaan antamaan entiset harhautuneet ajatukseni anteeksi... eikös vain?////
Ei vain ole nain.//..Ratkaisut ja katumiset pitaa tehda taalla.'Takin vaihto' ei rajan takana onnistu..asiat ovat, for ever siella...
En siis ole olemassa(entinen uskovainen,nykyinen ateisti). Sanoinhan,etta nain ei ole useinkaan kaynyt..sanoinko?
Vai kirjoitinko ,etta ei koskaan---otahan se suurennuslasi kouraasi..
Eli mistä riskistä kerroit tossa aiemmin? Outoa, kun väärän jumalan palvonta ei ole mikään riski. Niin mitä menetät väärän jumalan palvomisella? Mietippä sitä.
Analyysissäsi on paljon perää. Tietysti eroja on niin ateisteissa kuin uskovaisissakin ja kovasti erilaisia painotuksia ja vivahteita.
Uskovaiselle maailma on paikka, jossa on järjestys. On selvä Hyvä, ja selvä Paha. Tässä jaossa itse ollaan hyvällä, pelastuvien puolella. Ateistit kuuluvat sinne roskakorin puolelle, paitsi jos nöyrtyvät sieltä kätensä nostamaan ja tarttumaan uskovaisen hyvän hyvyyttään ojentamaan käteen.
Tällainen uskovainen pyrkii selittämään maailmaa oman maailmankuvansa kautta. Ateisteja ei oikeasti voi olla olemassa. Ateisminkin pitää olla uskonto, koska ihminen ilman uskontoa on mahdottomuus uskovaisen mielestä. Ateisti on näin vähintäänkin Saatanan palvoja, koska hän kieltäytyy kristinuskon sanomasta.
Ateistiksi taas päätyy monia teitä. Yksi mahdollisuus on, ettei koskaan ole kirkkoon liitettykään eikä koe liittymistä houkuttelevaksikaan. Kristinusko ei ole vakuuttava houkutin tieteelliseen maailmankuvaan tottuneelle.
Osa ateisteista päätyy ateistiksi kristityssä ympäristössä kasvettuaan mutta siihen petyttyään tai muuten koettuaan sen opit ontoiksi vastaamaan nykyihmisen elämän asioihin. Suomen ateisteista lienee suurin osa tätä kategoriaa.
Itse olen juuri tuota toista kategoriaa. Lapsuudessani en välttynyt kristinuskon kyllästämältä ympäristöltä. Silti voin yrittää lähestyä kristinuskoa nollatasolta: jos en olisi tiennyt kristinuskosta tai Jumalan olemassaolosta mitään, mitkä seikat olisivat saaneet minut siitä kiinnostumaan ja sen totuudenmukaisuudesta vakuuttumaan?
Huomasin, että nollatasolta lähdettäessä usko osoittautui nollatasoiseksi. Uskoa ei ollut. Eipä taida olla Jumalaa. Tämä ei ole fundamentti, uskonto eikä fakta, tämä on vain uskovaisuuden nollataso. Uskon puute.
Olen siis ateisti, ilmeisesti. Ei nimi miestä pahenna. Joku voisi määritellä agnostikoksikin, hyvin perustein - tosin näin tekevät mieluusti juuri uskovaiset murtaakseen ateistin puolustusta: uskovainen uskoo agnostikon olevan helpommin vielä mahdollisesti kristinuskon tielle käännytettävissä kuin ateistin. Siis uskikselle on voitto saada ateisti edes agnostikoksi.
paitsi jos nöyrtyvät sieltä kätensä nostamaan ja tarttumaan uskovaisen hyvän hyvyyttään ojentamaan käteen. ///Jeesuksen nimeksi niin tarinasi muuttuu
pelastavaksi tositarinaksi..
Onko tuollaisten kommenttien takana sinisilmäinen toive pelastaa harhautuneet jumalattomuuden poluilta jotta heidän sielunsa pelastuisivat, vai silkka suvaitsematon typeryys?
> Ateisteille tärkeää on tiedon varmuus ja uskovaisille taas näkökannan laajuus
Väärin.
Ateisti ei välttämättä vaadi varmaa tietoa, ainakaan minä en sitä vaadi. Minulle riittä todennäköinen ja luonteva selitys - ja siihen eivät jumalat sovi.
Uskovainen ja näkökannan laajuus taas eivät oikein sovi samaan lauseeseen. Uskovaisuus on nimen omaan kapeakatseisuutta. Se on kyvyttömyyttä hyväksyä tosiasioita, vaikka ne todistettaisiin oikeiksi, mikäli ne ovat ristiriidassa oman uskon kanssa. Ateistilla tällaista ongelmaa ei ole. En tunne yhtäkään ateistia joka ei kääntyisi teistiksi heti nähdessään pätevän todistuksen jumalasta. :)
vois karkeasti sanoa, että ateisti uskaltaa tarkastella maailmaa paljain silmin ja uskovainen "ruusunpunaisten" lasien läpi. Siltä se ainakin minusta tuntuu.
Tuosta tiedon varmuudesta minäkin voisin sen verran sanoa, että hyväsksyn sen ettei kaikkea voida tieteellisesti todistaa, mutta tieto kehittyy ja joku toine voi joskus löytää vastuksen. Mutta en hyväsky sitä, että selittämättömille asioille yritetään löytää väkisin selitys. Pahimmillaan uskomuksien pohjalta.
Mutta en hyväsky sitä, että selittämättömille asioille yritetään löytää väkisin selitys. Pahimmillaan uskomuksien pohjalta.
"Tiedon varmuus" siten miten minä sen ymmärrän juontuu kahdesta pääkohdasta:
*mahdollisimman vähän oletuksia
*yhtä tiukat kriteerit sovellettava kilpailijoihin kuin itseen.
Tästä seuraa se,että selitetään mahdollisimman paljon havainnoista mahdollisimman pienin oletusmäärin. "tiedon varmuus" ei ole yhtäsuuruusmerkkien kanssa "varman tiedon" -kanssa. Ehkä tämä jäi auki,pitää olla tarkempi kun määrittelee.
(Kornein tapaamani määrittelyjuttu nojaa Jacques Monodin "sattuma ja välttämättömyys" -teokseen.
Ongelmallinen termi on "teleonomia":
*Biologisessa viitekehyksessä:Sopeutunut koneisto,joka on rakennenorminsa mahdollisimman monesti mahdollisimman pienin muutoksin kopioiva.
*Teologisessa viitekehyksessä:Päämääräsyyt
->Koska "teleonomia"-sanan käytössä annetaan mahdollisuus tahalliselle tai tahattomalle väärinymmärtämiselle. Monodin kirjan tapauksessa kävi niin,että vaikka kirja romuttaa luomisopin filosofisen pohjan liiskaksi,eivät nämä sitä tajua,koska eivät ole lukeneet sitä määritelmää ensimmäisestä luvusta... Kirjasta saadaan semantiikan muutoksella suoranainen luomisopin kannattajan suosikkikirja ja mahdollinen nimi luomistieteilijöiden listaankin... Äijähän on Molekyylibiologian Nobelisti vm. 1965)
Nyt minun täytyy puolustaa uskista vähäsen. Sanoit että he katselevat maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. En käy kiistelemään lasien väristä mutta eivät he ole ainoita jotka käyttäät värillisiä laseja.
Kerro käsi sydämellä kuka katselee maailmaa aivain sellaisena kun se on. Kyllä meillä kaikilla on jonkinlaiset viat laseissamme vaikkka emme siitä ole aina tietoisia. Kuka voi katsella esim lähimmäistään juuri sellaisena kun hän juuri nyt on antamatta kaikki menneet mustikuvat sekoittaa havaintoa. Tarkennan esimerlillä mitä tarkoitan. Kohtaat jonkun joka sanoo sinulle jotakn jonka koet loukkaavan sinua. Myöhemmin kohtaat tämän saman henkilön ja hän on aivan toisella mielellä ja muuttunut. Kohtaatko hänet juuri näin ilman muistikuvaa edellisestä kerrasta jossa loukkannuit. Kyllä meillä kaikilla "näkö" sumenee välillä eri syistä vaikka se ei olisi usko niin kuitenkin menneisyyden varjo.
Eikä tuo ole sen uskovaisemman puolustamista,kuin muidenkaan. Myönsithän tuossa samalla,että ateistikin tuntee ja on sitä kautta inhimillinen.
Minä olen "vihainen nuori mies"-ja ateisti.
Harrastan filosofiaa ja osaan HALUTESSANI ajatella monilta kanteilta. Tosiasia on,että normaalielämässä harvemmin.
Tosin tänään minulla oli mielenkiintoinen monologi opinahjon ruokalassa,kun veikko sanoi,että ei saanut selitettyä kun kaikki asiat voidaan sanoa niin monella tapaa.
Koska Wittgenstein juuri työn alla,niin rupesin soveltamaan kielipeliajatusta. Ensi alkuun tokaisin,että "eikä voi". Tällähän tarkoitetaan sitä,että tietyn kielipelin sisällä eroja on kaikessa-vähintään vivahde-eroja. Näinollen jokin asia voidaan sanoa "oikein" vain yhdellä tapaa.(mikä tuo sen vaikeuden siihen). Kuitenkin sitten myöhemmin tajusin,että niitä pelejähän on
useita,jolloin pelin mukana muuttuu merkityskin.
Tulimme loputulokseen,että KENTIES minä en sittenkään ole erehtymätön. Varma asiasta ei voinut olla(riippuu katsantokanansta),mutta asian voi tuon pohjalta ainakin asettaa vakavasti kyseenalaiseksi.
Veikko uhkasi tosin lyödä,jotta olisin hiljaa :)
Hitot mitään vaiennut.
ateistikin on ihminen. Itse asiassa me ihmiset olemme melko samanlaisia. Me vain takerrumme sanoihin ja kuvittelemme että sanaa vaihtamalla voimme muuttua toisenlaisiksi.
Haluaisin tähdentää sitä että tärkeämpää kuin kiistellä sanojen merkityksistä on kuunteleminen. Eli ei vain sanoja joita hän käyttää ja niitä mielikuvia jotka ne meissä herättävät vaan yrittäisimme päästä näiden sanojen taakse ja todella yrittää ymmärtää mitä hän on meille sanomassa. Katsantokannasta huolimatta voimme siis ymmärtää toisiamme.
Tämä ei tietenkään aina onnistu ja vaikeutena on se että molempien pitää asennoitus samoin muuten ei yhteyttä synny. Mutta jos tiedostan asian vaikeuden ja esim. huomaan että toinen ei mitenkään halua ymmärtää mitä olen sanomassa niin voin lopettaa keskustelun siihen. Eihän sitä ole järkevää jatkaa.
Ole sinä vaan vihainen nuori mies se on piristävää ja kun kauan elät sinusta tulee vanha ja toivon mukaan viisas.
katsojan (tässä tapauksessa lukijan) silmissä.
Ehkä joku toinen vertaus olisi toiminut paremmin. Paremminkin uskovainen ei halua/kykene tarkastelemaan asioita ilman, että suodattaa havaintonsa uskonnon kautta. Ateisitiin tuo aikaisempi vertaus toimii sikäli, että ateisti voi tarkastella maailmaa noiden "ruusunpunaisten linsien läpi" (tai minkä tahansa muun väristen) säilyttäen silti objektiivisuutensa. Toisin sanoen kykenee havainnoimaan toisen (uskovaisen) katsantokannan.
ymmärrän mitä ajat takaa. Yritin sanoa asian yleipätevämmin niin että emme voi koskaan olla aivan varmoja että todella näemme asiat sellaisina kun ne todella ovat jos emme tunne omia rajoituksiamme.
Voin hyvin ymmärtää ja päätyä jopa tulokseen että uskis ja minä olemme samaa mieltä tosiallisesti jos otan huomioon hänen käyttämänsä kielen ja yritän nähdä mikä tarkoitus noiden sanojen takaa paljastuu. Tämähän toimii myös toisinpäin. Kysymys on enemmänkin halusta ymmärtää kuin avarakatseisuudesta tai objektiivisuudesta. Siis pulma on pikemminkin vuorovaikutus tasolla, toimiiko vai ei. Elämä on vurovaikutus toimintoa. ihmisiähän me kaikki olemme niin uskikset kuin muut.
Uskomuksen todistaminen oikeaksi tai vääräksi on hedelmätöntä eikä edistä ymmärtämistä. Valitettavasti suuri osa aikaamme kuluu tällaisten asioiden parissa.
Aloituksesi on tällä palstalla asiallisimpien aloitusten joukossa, ,joten ansaitsee tulla vilpittömän tunnustuksen.
Petrataan vastaisuudessa laadussa pojat!!
Pieni sivukysymys: ovatko uskovaiset ajatelleet jokin päivä laatuun? En nyt tarkoita tätä palstaa, vaan yleisesti. Milloin ihmiskunta saa kuulla laadukasta argumentaatiota uskovaisilta? Vaikka ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa?
...mutta lisää pitää parannella.
Paikoin laatuakin alkaa löytyä.Aika-ajoin ;-?)
=q= En nyt tarkoita tätä palstaa, vaan yleisesti. Milloin ihmiskunta saa kuulla laadukasta argumentaatiota uskovaisilta? Vaikka ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa? =teoq=
Jos ei ensimmäistä kertaa, niin kuitenkin pian pitkästä aikaa!!?!!Se on jo matkalla.
"Jos ei ensimmäistä kertaa, niin kuitenkin pian pitkästä aikaa!!?!!Se on jo matkalla."
Kun sanot "pian", kai tarkoitat vähemmän kuin 2000 vuotta?
Todella hyvä avaus squirrel.
Niin ateisti kuin uskovainenkin elää Itse Suuressa Elämässä, jota voisi vaikka kutsua Kaikkialliseksi Tietoisuudeksi, Mailmankaikkeuden Sieluksi tai arkisemmin Jumalaksi.
Kun uskovainen hahmottaa elämänsä tällä planeetalla tämän Kaikkialla Läsnäolevan kautta
tahtoen olla yhä enenmmän ja enemmän Hänessä (Elämässä) läsnä, niin ateistille riittää tämän aineellisen, eli atomitasoisen elämän eri ilmenemismuodot ja tämäntasoisen elämän tuomat kokemukset.
Ateistin vaatimus, että uskovainen oman kokemusmaailmansa kautta pystyisi todistamaan Jumalan olemassaolon on täysin turhaa.
Se on yhtä turhaa kuin vaatia rakastunutta todistamaan järjellä tai jollakin mittatikulla rakastuneisuutensa.
Kuitenkin meistä jokainen tunnistaa rakastuneen.
Ja rakastuneella on sydämen vahvistama varmuus rakastumisestaan.
Ja uskovaisella Elämän tuoma varmuus, jonka sydän vahvistaa, Kaikkiallisesta Rakkaudesta ja omasta rakkaudestaan tähän rakkauteen.
Uskontofilosofiassa puhutaan silmän opista (päänoppineisuus) ja sydämen opista (viisaus) sanomalla, että parempi on tietämättömyys kuin tieto, jota sydänvalo ei valaise.
ihminen onkaan valmis käyttämään selittääkseen mahdottoman mahdolliseksi tai itseasiassa jopa normaaliksi, ellei peräti välttämättömäksi.
Vaikka uskis kykeneekin ehkä itselleen luomaan uskottavan maailmankuvan, ei se sivulliselle sitä ole, kuten kirjoituksesta huomaamme.
pikemminkin pyrkimys todistaa jumalan olemassaolo ei ole ateistien keksintö. Nykyään niin varmaan mielllään ajattelevat ne, joilla ei ole vastauksia... silloin on helppo turvautua "minä tiedän, ja that's it"-kantaan.
Aiemmin riitti se, että Raamatun sana on totuus. Nyt kun yleinen mielipide alkaakin olla sillä kannalla, että se ei ehkä olekaan kirjaimellinen totuus, löydetään selityksiä.
Kuten vaikkapa se, että luomistyön seitsemän päivää olivatkin itse asiassa pitkiä aikakausia. Tuskin olisi tätäkään keksitty, jolleivat uskovaiset tuntisi tarvetta todistaa jotain.
Itse uskolla ei tosin ole erilaisten kirjoitusten todenmukaisuuden tai epätodenmukaisuuden kanssa paljoa tekemistä. Mutta monet tuntuvat sekoittavan ne toisiinsa.
Voidaan sanoa, että ateistit tyytyvät materiaaliseen maailmaan (kun eivät raukat tajua paremmasta). Yhtä hyvin voidaan sanoa, että uskovaiset tarvitsevat jonkin kainalosauvan tässä maailmassa, jumalan johdattamaan (kun eivät pysty kohtaamaan maailmaa muuten).
Molemmat käsitykset ovat virheellisiä.