Lukiessani tätä foorumia hieman pitemmältä ajalta voin havaita kuinka ei- vanhoilliset käyttävät suhteellisen usein sanontaa, "vain me" kun puhuvat vanhoillislestadiolaisista. Ja se sanonta tulee lähes poikkeuksetta sellaisella mielellä kuin se olisi haitallinen heidän kuulla ja omaksua vanhoillislestadiolaisista. Tai voisiko sanoa näin. Että jos joku ei- vanhoillinen kuule jonkun meidän vanhoillisen suusta, tai täällä kirjoituksesta sellaista, joka antaa ymmärtää että vain vanhoillisten usko on oikea. Niin siitä helposti kehketyy ulkopuolisten silmissä sanamuoto, "vain me".
Miksi?
Sattaisiko syy löytyä seuraavasta listasta?
1 Näet vanhoillisten silmistä ja olemuksesta päällepäin että omantunnon asiat ovat heillä kunnossa.
2 On Suomen mittakaavassa huomattavan suuri, (Huom vanhoillislestadiolaisten jokakesäiset suviseurat, suomen suurin hengellinen kesätapahtuma).
3 Tiedät että usko on oikea, mutta monista asioista luopumisen takia et voi tulla tähän uskoon.Haluaisit ehkä tämän uskon olevan mielestäsi helpomman. Samoin olet yhtäaikaa jossain määrin epävarma nykyisen uskosi tuomasta turvasta Taivasta ajatellen.
4 Huomaat kuinka uskomme perustuu Raamattuun vaikka haluaisit sen toisin sanoa. (Näkyy mm. saarnoissa täällä netissäkin, joissa jae jakeelta selitetään Raamatun kirjoituksia. Samoin useat meikäläiset selittävät Raamattua näissä viesteissä tällä foorumilla).
5 Vanhoillislestadiolaisen puhujan tai papin pitämät seurat tai Jumalanpalvelus kerää mielestäsi paljon väkeä, siihen nähden kuin oman kuppikuntasi vastaavat tilaisuudet.
6 Vanhoillislestadiolaisten viesteissä täällä vastaukset tulevat ärsyttävän selkeästi ja Raamatun mukaisesti.
7 Vanhoillislestadiolaiset pystyvät liian hyvin välttämään erilaisia omastakin mielestäsi synnillisiä asioita kuten, alkoholi, esiaviollinen seksi,varastaminen,ym. ym.
8 Tunnistat että heidän uskonelämää ohjaa Pyhä Henki.
8 Jotkut muut syyt. Mitkä?
Niinpä niin, oletan että jokin ärsyttää kuitenkin.
Pyydän että voitaisiinko tästä asiallisesti ja ystävällisessä ilmapiirissä keskustella?.
Miksi?
Sattaisiko syy löytyä seuraavasta listasta?
1 Näet vanhoillisten silmistä ja olemuksesta päällepäin että omantunnon asiat ovat heillä kunnossa.
2 On Suomen mittakaavassa huomattavan suuri, (Huom vanhoillislestadiolaisten jokakesäiset suviseurat, suomen suurin hengellinen kesätapahtuma).
3 Tiedät että usko on oikea, mutta monista asioista luopumisen takia et voi tulla tähän uskoon.Haluaisit ehkä tämän uskon olevan mielestäsi helpomman. Samoin olet yhtäaikaa jossain määrin epävarma nykyisen uskosi tuomasta turvasta Taivasta ajatellen.
4 Huomaat kuinka uskomme perustuu Raamattuun vaikka haluaisit sen toisin sanoa. (Näkyy mm. saarnoissa täällä netissäkin, joissa jae jakeelta selitetään Raamatun kirjoituksia. Samoin useat meikäläiset selittävät Raamattua näissä viesteissä tällä foorumilla).
5 Vanhoillislestadiolaisen puhujan tai papin pitämät seurat tai Jumalanpalvelus kerää mielestäsi paljon väkeä, siihen nähden kuin oman kuppikuntasi vastaavat tilaisuudet.
6 Vanhoillislestadiolaisten viesteissä täällä vastaukset tulevat ärsyttävän selkeästi ja Raamatun mukaisesti.
7 Vanhoillislestadiolaiset pystyvät liian hyvin välttämään erilaisia omastakin mielestäsi synnillisiä asioita kuten, alkoholi, esiaviollinen seksi,varastaminen,ym. ym.
8 Tunnistat että heidän uskonelämää ohjaa Pyhä Henki.
8 Jotkut muut syyt. Mitkä?
Niinpä niin, oletan että jokin ärsyttää kuitenkin.
Pyydän että voitaisiinko tästä asiallisesti ja ystävällisessä ilmapiirissä keskustella?.
Vastaukset 74
Vanhimmat
1. Enpä ole moista huomannut.
2. Koolla ei ole väliä.
3. En todellakaan tiedä tuollaista asiaa.
4. En huomaa vl-uskon perustuvan erityisen tarkasti Raamattuun.
5. Kts. kohta kaksi.
6. Virheellinen väittämä.
7. :) Ellei vältä, niin ei ole vl. Yksinkertaista.
8. Seurakunta ohjaa vl:n uskonelämää.
9. "Vain me" sanomisen syynä on vanhoillislestadiolaisten eksklusiivinen seurakuntaoppi.
Muut syyt
Kateutta ajattelisin, sitä en osaa sanoa miten, mutta kuitenkin.
*Samoin olet yhtäaikaa jossain määrin epävarma nykyisen uskosi tuomasta turvasta Taivasta ajatellen.*
*6 Vanhoillislestadiolaisten viesteissä täällä vastaukset tulevat ärsyttävän selkeästi ja Raamatun mukaisesti.*
*8 Tunnistat että heidän uskonelämää ohjaa Pyhä Henki.*
HUI HAI!
aamenta.
zzzxxxxx
sano.
Vanhoillisten "vain me"- ajattelu korostuu siinä, kun olette kuitenkin samassa kirkossa muiden uskovaisten kanssa, kuitenkin tuomiten nämä kaikki muut sydämestään uskovaiset ihmiset kadotukseen keksimällä mitä ihmeellisimpiä verukkeita siihen, miksi ei-vl:ien usko on kadotukseen vievää.
Kyse ei ole mistään kateudesta, eikä siitä että jotenkin näkisi että vl:llä on oikea usko. Kyse on siitä, että ihmiset itse kokevat olevansa USKOVAISIA, ja vl:t tulevat ja sanovat tällaiselle uskovaiselle, että tuolla uskolla joutuu helvettiin.
Myöskään kyse ei ole mistään sellaisesta, että joutuisi luopumaan jostain, mikäli haluaisi alkaa vl:ksi. Päinvastoin, se esimerkki joka teistä huokuu ulospäin, on se, että kaikkea syntistäkin voi tehdä, jos sen tekee salassa tai muistaa sitten vain pyytää syntiään anteeksi.
Uskonne saattaa perustua raamattuun, mutta niin perustuu muidenkin usko, sitä ette voi kieltää. Tulkinnat voivat vaihdella eri asioista, ja myös vl:ien tulkinnat joissain kohtaa aika ontuvilta vaikuttavat.
Vl:ien keskuudessa on myös paljon paljon ikävää ja sellaista, joka ei kestä päivänvaloa, joten ei voida sanoa, että kaikkien vl:ien elämää ohjaa Pyhä Henki.
Oikein hyvin toit esiin sen kaikkein olennaisimman, kiitos!
Mihin seurakuntaan sinä Melperi kuulut ?
Oletko kirkkouskovainen, vai jonkin vapaan suunnan edustaja.
Kirjoituksistasi ei käy ilmi, etkä ole myöskään tuonut julki kotiseurakuntaasi.
Etkö kehtaa julkituoda omaa vakaumustasi sen suhteen, mitä uskoa pidät oikeana.
Lupaan, etten arvostele, enkä tuomitse, vaikka kuuluisit vapaakirkkoon.
Lukiessani kirjoitusta naurahdin ääneen;
miten voikaan listauksesi olla suora vastakohta mielipiteilleni.
Johan se on monta kertaa todettu että teidän uskon oppinne pohjautuvat SRK:n sääntöihin, ja osa niistä ei ole perusteltavissa mitenkään Raamatussa. Tiedätte sen itsekin, mutta ei se minua haittaa, NIIN KAUAN KUN ETTE VÄITÄ SITÄ ABSOLUUTTISEKSI TOTUUDEKSI.
En haluaisi olla lestadiolainen, parempi kristitty kyllä muuten.
Tehän NIMENOMAAN ette perustele mitään kunnolla, muiden uskontojen foorumeilla vastaukset perustellaan relevanteilla asioilla, täällä vastaukset eivät ole vastauksia vaan lainauksia jostain asiasta jotka eivät lainkaan liity asiaan, valitettavasti.
En ole helluntailainen, mutta tiesitkö, että heitä on maailmassa 200 000 000 maailmassa? Jehovan todistajia on reilut 5 miljoonaa jne.
Joten lestadiolaisuus on minimaalinen lahko näihin verrattuina 100 000 kannattajallaan.
Olkoon näin, mutta propagandainen viestisi ärsyti kovasti. Miten kehtaatkaan syöttää ajatuksia muille? Me ei-leppanat katsos olemme kuitenkin hieman kriittisempiä, ja perustamme uskomme faktoihin; Raamattuun.
Hyvää jatkoa sinulle (haavemaailmassasi)
Amen voisin sanoa tähän. Mielestäni lestadiolaisten usko ei perustu kaikilta osin Raamattuun ja heillä on omia sääntöjä mitä tulee noudattaa ja niitä vahditaan tarkasti. Minä en tarvitse muiden hyväksyntää uskolleni, mutta minua on aina suursti ärsyttänyt näiden vl:n "vain me" oppi. Miksi he eivät käsitä että on muitakin uskon suuntia jotka pelstaa? Ummistavatko he silmät totuudelta vai mitä se on...
Itse olen helluntailainen, tosin kuulun kyllä kirkkoonkin vielä että en ole eronnut. Helluntailaisten määrä on valtava verrattuna vanhoillislestadiolaisiin. On myös monia muita suuntia, joiden kannattajien lukumäärä on huomattavasti suurempi. Olisi todella typerää ajatella, suorastaan naurettavaa että 100 000 lestadiolaista pelastuisivat, muut maailman ihmiset heitettäisiin helvetin tuleen. Mahtaisi olla tulisessa järvessä jo tungosta...
Joko olet ei-vl, joka yrittää antaa meistä mahdollisimman ärsyttävän itsetyytyväisen ja itseriittoisen kuvan tarkoituksella. Tai jos olet todella vl, niin kehottaisin sinua miettimään olisikohan se ylpeyden synti päässyt hiipimään sydämeen.
1.En ole tätä havainnut. Joskus jotain teatteria, mutta en todellista.
2. pitää paikkansa, mutta tulee muistaa millä keinoin joukko on kasvanut: suurella lapsiluvulla, ei käännynnäisillä
3. väärin, usko on omavanhurskas
4.en voi kommentoida, koska kukaan ei ole pystynyt todistamaan suuntaan eikä toiseen. Raamattuhan on tavattoman laaja.
5. käräävät väkeä, mutta tulee muistaa säännöt: pois ei saa olla kovin usein. En kuulu mihinkään "kuppikuntaan".
6. ei, selkeästi kyllä, vain totuuden vastaiset kirjoitukset ärsyttävät, ei totuuden mukaiset.
7. voiko asiaa noin ajatella "välttämään liian hyvin", mikä olisi sitten sopivan hyvin? Minusta on aivan sama, miten vl:t elävät.
8. en ennen enkä nyt
Ärsyttää omahyväisyys sinänsä kauniissa ja meille rakkaassa asiassa.
kommentoi saamiasi vastauksia?
Tähän mennessä voin antaa kiitettävän ilmaisun vastaajille, sillä ne eivät ole olleet lähellekkään sitä tasoa että mopin tarvisi ajatella poistoja.
Kiitos kaikille tällä hetkellä jo kommentoijille!
Palataan vielä asiaan!
Henk. koht. sinulle Joakim: Pienimmät ovat suurimpia niin kauan, kun he eivät tiedä olevansa.
1. Joskus näen myös pelkoa, pidättyvyyttä, varovaisuutta, kontaktin puuttumista. Monella on varmasti myös asiat kunnossa.
2. Ei pidä paikkaansa.
3. Ei pidä paikkaansa. Kaikki Kristuksen seuraajat tietävät, munkälainen on tie Kristuksen jäljessä.
4. Perustuu raamattuun sekä ryhmän muodostamiin arvoihin.
5. Missä kaksi taikka kolme kokoontuvat minun nimeeni, siellä minä olen heidän kanssansa. Kohdassa 4 väitettiin vl-uskon perustuvan Raamattuun. Tämän verran voisi opetella ulkoakin.
6. Ärsyttävin ja selkein viesti on : Se nyt vaan on näin, sitä on ulkopuolisen vaikea ymmärtää. Olen itse saanut useita tällaisia vastauksia.
7. Ei pidä paikkaansa.
8. Toivon, että mahdollisimman monen vl:n uskoa ohjaa Pyhä Henki. Ilman Pyhän Hengen vaikutusta ei ole uskoa.
9. VL:n vain me -sanomisen syynä on pelko. Vl-seurakunnassa painotetaan voimakkaasti, jopa Raamatun yli sitä, että muistakaa pysyä Herran Siionissa. Ryhmä pyritään pitämään sisältäpäin koossa, tarvittaessa vaikka ihmiskäskyjen avulla. Ihmiskäskyt eivät ole Raamatun opetusta.
Ihmiskäskyillä ei kristittyjä voi hoitaa, ja tämä näkyy mm. siinä, että vl-liike ei kasva niin ekspansiivisesti kuin sen sisäinen syntyvyys on. Jos jokaisella vl-perhellä olisi kahdeksan lasta, nelinkertaistuisi vl-seurakunta yhden sukupolven aikana. Vielä rautalankamalli: 100 paria (200 ihmistä); tuloksena 800 lasta. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua tämä sama toistuu. 400 paria (800 ihmistä) ; tuloksena 3200 lasta. Ja niin edelleen.
Vain me- oppi, on keino erotteutua. ("Kiitos etten ole sellainen kun nuo muut ihmiset").
Näin pidetää yllä OMAA mielikuvaa suht' koht' hyvästä ihmisestä.
Miksi sitten pitää olla sut' koht' hyvä? Siksi jotta ei tulisi Jumalan hylkäämäksi.
Yhteisön sisällä myöskin yhteisön hylkäämäksi.
Uskonnollista populismia. Jumalan sanassa oi ole olemassa mitään "vain me" käsitettä.
Raamattu puhuu ainoastaan:
"Minä Kristuksessa, Kristus minussa, ja me kaikki Kristuksessa olevat yhdessä, rakkauden sitein lujasti kiinnitettyinä = seurakunta jonka Herra ja pää on Jeesus Kristus".
oli provo!!
1 Näet vanhoillisten silmistä ja olemuksesta päällepäin että omantunnon asiat ovat heillä kunnossa.
-Näkee, kenestä näkee. Sekin näkemys vaihtelee hyvinkin rajusti.
2 On Suomen mittakaavassa huomattavan suuri, (Huom vanhoillislestadiolaisten jokakesäiset suviseurat, suomen suurin hengellinen kesätapahtuma).
-mm. Paavin messuun voi osallistua miljoona ihmistä ja muitakin esimerkkejä kyllä löytyy paljon suuremmista usk.joukkokokouksista.
3 Tiedät että usko on oikea, mutta monista asioista luopumisen takia et voi tulla tähän uskoon.Haluaisit ehkä tämän uskon olevan mielestäsi helpomman. Samoin olet yhtäaikaa jossain määrin epävarma nykyisen uskosi tuomasta turvasta Taivasta ajatellen.
- Saattaahan usko olla oikeaa ja voi olla että hyvällä tuurilla joku VL voi päästä jopa taivaaseenkin, mutta miksi uskosta pitäisi tehdä vaikea? Ettei se houkuttelisi helpon leivän perään vai?
4 Huomaat kuinka uskomme perustuu Raamattuun vaikka haluaisit sen toisin sanoa. (Näkyy mm. saarnoissa täällä netissäkin, joissa jae jakeelta selitetään Raamatun kirjoituksia. Samoin useat meikäläiset selittävät Raamattua näissä viesteissä tällä foorumilla).
-osittain totta. Raamatullisuus huokuu saarnoissa, mutta ei se todista mitään, että kysymyksessä on ainoa oikea usko.
5 Vanhoillislestadiolaisen puhujan tai papin pitämät seurat tai Jumalanpalvelus kerää mielestäsi paljon väkeä, siihen nähden kuin oman kuppikuntasi vastaavat tilaisuudet.
-kyllä minäkin käyn kuuntelemassa VL-saarnoja ja puheet ovat usein hyviä, mutta uskoa löytyy muualtakin ja hyviä puheita ehkä eri korostuksin.
6 Vanhoillislestadiolaisten viesteissä täällä vastaukset tulevat ärsyttävän selkeästi ja Raamatun mukaisesti.
- vastaukset ei ärsytä, vaan ne kertovat VL-uskovaisten mielenmaisemasta ja siitä mihin heitä on pienestä pitäen opetettu. Muuta ajatusmallia ei ole ollut saatavissa.
7 Vanhoillislestadiolaiset pystyvät liian hyvin välttämään erilaisia omastakin mielestäsi synnillisiä asioita kuten, alkoholi, esiaviollinen seksi,varastaminen,ym. ym.
- näkisin ko. ominaisuuden hyvänä asiana itsekullekin. Mutta tiedossa on myös poikkeuksia ja salassa tekemistä pelon sekoittuessa tekemiseen.
8 Tunnistat että heidän uskonelämää ohjaa Pyhä Henki.
- voi ollekin, mutta Pyhän Hengen työtä ei voi rajata, tai kahlita jokin pieni ryhmä omaan karsinaansa. PH tekee työtään missä se tahtoo, voit kuulla sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja mihin se menee.
8 Jotkut muut syyt. Mitkä?
-yhteishenki ja keskinäinen rakkaus, silloin kun se on todellista. Mutta rankkojakin esimerkkejä on sisäisistä taisteluista mm. perheiden sisällä ja sukulaistenkin välillä, ettei voida edes seuroissa tervehtiä, eikä vaihtaa kuulumisia. Annetaan vain ulos päin siloiteltu ja kaunis kuva, mutta sisällä voi olla hyvinkin ahdistava ilmapiiri ja kyräilyn henki.
Ovat nämä: Se ajatus jonka vanhoilliset usein tuovat esille että käytännössä vanhoillislestadiolaiset ovat Jumalan Valtakunta, vanhoillislestadiolaiset käyttävät itsestään sanaa uskovainen samalla kun se ei heille kata muita Jeesukseen uskovia, vanhoillislestadiolaisten mielestä pitää saada suullinen synninpäästö vanhoillislestadiolaiselta jotta se olisi pätevä.
Kommenttia laittamiisi asioihin:
1. Vanhoillisten silmistä ja olemuksesta paistaa minusta lähinnä ahdistus ja surumielisyys.
2., 5. Suomikaan ei sinänsä ole mikään mittapuu millekään. Olympialaisetkin kokoavat paljon porukkaa katsomoon. Minulla ei ole kuppikuntaa joka järjestäisi tilaisuuksia. Aiheen puitteissa tosin on jokainen vapaa järjestämään tilaisuuksia jos haluaa (puhun ACIM:sta)
3. Tiedän että usko ei ole oikea (harhaoppia avainten valta-kohdassa, vain me- kohdassa). En haluaisi tulla vanhoillislestadiolaisuuteen = ihmisten orjuuden alle. Nykyinen usko tuntuu minulle turvalliselta.
4. Vanhoillislestadiolaisuus ei perustu kaikessa Raamattuun vaikka paljon oikeatakin on.
6. Päin vastoin. "6 Vanhoillislestadiolaisten viesteissä täällä vastaukset tulevat ärsyttävän selkeästi ja Raamatun mukaisesti."
Vanhoillislestadiolaiset eivät kykene vastaamaan kritiikkiin vaan hyökkäävät kirjottajaa vastaan. Jos kirjoittajassa ei löydy mitään vikaa niin koko aiheista vaietaan. Hengelliset asiat syvällisesti käsiteltyinä eivät näytä kiinnostavan vanhoillislestadiolaisia.
7. Vanhoillislestadiolaiset pystyvät kyllä välttämään hyvin näkyvimpiä ja räikeimpiä syntejä. Mutta niin pystyvät monet muutkin uskovaiset.
8. Tunnistat että heidän uskonelämää ohjaa Pyhä Henki.
Minusta näyttää siltä että vanhoillislestadiolaisia ohjaa pelko.
Kommenttiasi. Mielenkiinnolla.
...vain näyttää siltä. Siitä on pitkä matka siihen, että se on sitä.
"Minusta näyttää siltä että vanhoillislestadiolaisia ohjaa pelko."
Miksi et puhu vain omasta puolestasi? Mikä kumman vl-sydänten tuntija luulet olevasi?
...että hänestä näyttää siltä. Minä sanoin, että näyttäminen on vielä kaukana siitä, että se on sitä.
Jotain ymmärtämisongelmaa?
...että pelkäät!
Minusta näyttää, että vanhoillislestadiolaisuutta arvostellaan ihan turhaan!
Miltä sinusta näyttää?
Näyttää siltä, että arvostelu on vähintäänkin kohtuullista, ainakin siihen nähden, miten "ulkopuolisille" vastaillaan.
Lisäksi kannattaisi olla vain tyytyväinen, jos kritiikkiä tulee myös sisäpuolelta, ei vain ulkopuolelta. Keskustelu on ainoa tapa kehittää seurakunnan toimintaa. Keskustelun kieltäminen aiheuttaa epävarmuutta, pelkoa, väärinkäsityksiä ja kaikkea muuta kielteistä.
Tämä ei koske sinua vlm, koska pyrit selvästi keskustelemaan palstalla, ja omien sanojesi mukaan myös kasvokkain ihmisten kanssa.
Mutta kyllä minullakin on välillä sellainen tunne, että vl-seurakunta aiheuttaa opetuksellaan myös pelkoa lampailleen. Ja pelkään, että se on väärin.
Pelko voi olla tietysti monenlaista, mutta esimerkkinä voisin ajatella jotakin sentyyppistä, että esim. nuorta ihmistä pelotellaan tai painostetaan välttämään synnin tekoa. Tai seurakuntalaista uhkaa yksin jääminen, jos ei jaksa pysyä mukana srk:n toiminnassa. Kysymys kuuluukin henkilökohtaisesti sinulle vlm; Aiheuttaako Pyhä Henki pelkoa ihmisessä?
...ja oikea pelko sitä, että Pyhä Henki osoittaa Jumalan rakkaudesta lähtevän pelon kautta Jumalan suuruuden ja kunnian, että uskovainen häntä pelkäisi synnin turmion tähden.
Luuk. 12
5 Mutta minä tahdon osoittaa teille, ketä teidän tulee peljätä: peljätkää sitä, jolla on valta, sittekuin hän tappanut on, myös helvettiin sysätä; totta minä sanon teille: sitä te peljätkäät.
Ilm. 14
7 Joka sanoi suurella äänellä: peljätkäät Jumalaa, ja antakaat hänelle kunnia; sillä hänen tuomionsa hetki on tullut: ja kumartakaat ja rukoilkaat sitä, joka taivaan ja maan ja meret ja vesilähteet teki.
Matt. 10:28
Ja älkäät peljätkö niitä, jotka ruumiin tappavat, ja ei voi sielua tappaa; mutta peljätkäät enemmin sitä, joka voi sekä sielun että ruumiin helvetissä hukuttaa.
Ihmisen toinen toiselle aiheuttama pelko on väärin, eikä sellainen ole rakkautta.
1. Joh. 4
17 Siinä täytetään rakkaus meissä, että meillä olis turva tuomiopäivänä; sillä niinkuin hän on, niin olemme me myös tässä maailmassa.
18 Ei pelko ole rakkaudessa, vaan täydellinen rakkaus ajaa pois pelvon, sillä pelvolla on vaiva; mutta joka pelkää, ei hän ole täydellinen rakkaudessa
Kiitos vastauksesta. Olen joskus kuullut selitettävän myös niin, että Jumalan pelko ei olisikaan niin kirjaimellista.
Otetaan esimerkiksi leiviskävertaus, jossa palvelija isännän pelossa kaivoi leiviskänsä maahan, mutta isäntä ei pitänyt sitä oikeana, vaan piti tätä pahana palvelijana.
Tätä pelkokysymystä kannattaisi pohtia oikein syvemmin, jotta se oikein aukeaisi. Tunnustan heti, etten ymmärrä sitä, mutta tämänhetkinen ajatukseni on, että pelko on ihmisestä, ei Jumalasta ja sitä kautta Pyhästä Hengestä lähtevää.
Lutherin katekismuksessa muuten käytetään sanontatapaa: Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa...Miten se onnistuu samanaikaisesti?
Jos sinusta näyttää, että pelkään, niin kerro, mistä niin päättelit. Oliko se vain arvaus tai pelkkä vitsi?
Näitkö ehkä pälyilevän, pelokkaan katseeni? Ehkä tutisevat käteni ja kalvakkaan naamani? Ehkä käsialani oli horjuvaa, virheitä tekstissä ja sananvalintani ontuvia? Kaikki tuoko kertoi siitä, että pelkään?
Se on ihan totta!
Tunnen hieman veeällien ajatusmaailmaa ja tunne-elämääkin. Entisenä veeällänä voin hyvin palauttaa mieleeni sen ajan, jolloin elin kuuliaisuudessa vl-seurakunnalle.
On turha muistella vl-aikojani. Huomaan, miten eri tavalla monet nykyiset veeällät suhtautuvat uskonasioihin ja -ystäviinsä. Heistä heijastuu joskus enemminkin röyhkeys kuin pelko! Tämä on minun subjektiivinen havaintoni. Mutta onko pelkoa takana ja miten se näkyy?
Antaako ryhmään kuuluminen niin voimakkaan rohkeuden, ettei pelkoa olekaan? Jos niin on, se on kauheaa ja kovaa uskoa. Ja sen huomaa. Sitä ei voi käskyillä pehmittää. Eikä rakkautta voi teeskennellä kovin kauan. Se "haisee".
Kerran työkaverini sanoi minulle erään havaintonsa. Siitä on jo aikaa.
Kun hän kuuli, etten ole enää vl, niin hän sanoi luulleensa niin koko ajan. Minussa oli kuulemma alistetun naisen leima ja hän yhdisti sen heti vl-uskoon. Olisiko minussa ollut pelon leimaa myös? Luulen, että oli. Sitä se varmaan näytti?
Olen yrittänyt päästä tuosta leimasta eroon. Se on ollut vaikeaa olosuhteiden takia. "Pelon" takia en voi vieläkään tehdä asioita niin vapaasti kuin haluaisin. Siitä vapautuminen on seuraavaksi vuorossa. En tiedä mitä sitä tulee.
Olen itse ajatellut yleensä "pelko"-sanan synonyyminä tässa tapauksessa sanan "kunnioitus". Siis samalla tavalla kuin "kunnioitat" lähimmäistäsi, "pelkäät" myös Jumalaa: et halua saattaa Häntä teoillasi murheelliseksi.
Ei mitään syytä varsinaisesti. Mutta vl-oppi, se kuvastaa röyhkeyttä ja ylpeyttä. Ihminen kun kuuluu vl-liikkeeseen, niin hän voi pröystäillä sillä, että minä kun kuulun tähän ryhnään niin pääsen taivaaseen, ja sinä menet sinne tulimereen kun et meihin kuulu.
Siis joku sanoo sen suoraankin, mutta harva kuitenkin sanoo. Kuitenkin me kaikki tiedämme mikä on vl-opin ajatus, ja näin meidät muut uskovaiset heidän seurassaan nujerretaan jalkoihin.
Nuo Raamatulla perustelut ei yhtään kyllä ärsytä, kun se juuri harmittaa kun harva vl-uskovainen osaa mitään edes Raamatulla perustella kun kysytään, ja tuntuu ennemminkin että se vl-usko on aika kaukana niistä Raamatun opetuksista, ja sekin voisi niinpäin ärsyttää.
Teillä niin paljon täällä keskusteluja, joten päätin tähän nyt piipahtaessa kommentoida:)
liekköhän se niin menee. Ei kukaan vl usko, että
tähän "liikkeeseen" kuuluminen ketään pelastaa.
Kyllä jokaisella ihmisellä on oltava se omakohtainen usko.
Vain ihmisen oma henkilökohtainen usko merkitsee jotain ei mihinkään ryhmään kuuluminen ole tae pelastumisesta.
Mutta miksi ihminen kuuluu vl-liikkeeseen vaikkei ole tietoakaan siitä aidosta sydämenuskosta?
Tällainen ihminen kuitenkin pitää itseään parempana ihmisenä koska ajattelee kuuluvansa siihen ainoaan ryhmään jolla vain voi pelastua, ja ulkopuolella ei pelastusta ole. Hän on mielestään taivaskelpoisempi kuin sellainen ihminen joka sydämestään aidosti uskoo, kuulumatta kuitenkaan vl-liikkeeseen. Totuus kuitenkin tälläisen ihmisen kohdalla on se ettei hän ole yhtään sen parempi uskovainen vaikka sanoo kuuluvansa vl-liikkeeseen ja olevansa uskovainen, ja näyttää sen vielä kaikille ulospäin tavoillaan, samallalailla hän voi olla matkalla kadotukseen kuin hän joka on vl-liikkeen ulkopuolellakin, vaikka nimellisesti uskovainen onkin.
Oikeasti sellaisesta ihmisestä voi löytyä enemmän aitoa sydämmenuskoa joka ei voi kertoa mitään nimellistä ryhmää mitä edustaa, eikä hänen ulkoinen olemus kerro uskosta eikä tavat ole kaikken kanssa samanlaiset.
"Vain ihmisen oma henkilökohtainen usko merkitsee jotain ei mihinkään ryhmään kuuluminen ole tae pelastumisesta."
Näinhän se on. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen kristuksen tähden.
"Mutta miksi ihminen kuuluu vl-liikkeeseen vaikkei ole tietoakaan siitä aidosta sydämenuskosta?"
"Syntiset siionissa ovat peljästyneet, hämmästys on tullut ulkokullattujen päälle (ja sanovat):
"Kuka on meidän seassamme,joka taitaa asua kuluttavaisen tulen tykönä? Kuka on meidän seassamme, joka voi asua iankkaikkisten hiilten tykönä?" Joka vanhurskaudessa vaeltaa ja totta ja oikeutta puhuu; joka vääryyttä ja ahneutta vihaa, ja vetää kätensä pois, ettei hän ota lahjoja; joka tulkitsee korvansa kuulemansa vikoja, ja peittää silmänsä näkemästä pahaa; Hän on korkeudessa asuva, ja kalliot ovat hänen linnansa ja tukensa: hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä hän ole epäilevä vedestänsä.
(Js. 33: 14-16)
Ei kuuluminen vl- liikkeeseen ihmisestä parempaa uskovaista tee. Samanlainen synnintekijä se vl on kuin ei vl.
Mutta se mitä vl elämällään ja periaatteilla osoittaa,ei pitäisi olla kenellekkään pahennukseksi.
Olen tavannut paljon "uskovaisempia" ihmisiä muualla kuin nykyveeällien keskuudessa, periaatteiden ja elämäntapojen suhteen. Toki uskovaisia on varmaan veeällissäkin. Minä en ole sydäntentuomari.
Uskon mitta ei ole se, miten karusti ja askeettisesti elää tai miten ison perheen on ilman ehkäisyä saanut tai miten sitoutunut on vl-seurakuntaan!
Hengen Hedelmät ovat ihan muita. Se ilmenee käytännön tasolla, lähimmäisten kanssa toimiessa - Rakkautena.
Tässähän just oli nortista kysymys, tai ns. paheksuttavista asioista Yleeensä.
Mutta miten se Melperi1 on, että onko tuo tupakanpoltto syntiä?
Ensinnäkin kiitokset kaikille mielenkiinnosta ottamaani aihetta kohtaan.
Niinhän siinä kävi kuten ajattelinkin että luettelemastani listasta ei juurikaan syytä löydy, vaan syyt menivät viimeiseen kohtaan - Muut syyt.
En lähde jokaiselle vastaamaan erikseen, vaan vastaan yhteisesti sen minkä muistan vastauksistanne jotka äsken luin.
Syitä siis vaikutti olevan:
1.Vanhoillislestadiolaiset sanovat vain he olevan Jumalan valtakunta.
2 Pitää olla vanhoillislestadiolainen joka saarnaa synnit anteeksi, muut eivät kelpaa.
3 Erilaiset adjektiivit kuten: omahyväisyys, itsensä korostaminen ym sellaiset.
Siinä asioita joita jäi mieleenne viesteistänne.
Nyt täytyy vain todeta etten ole yhtäkään noista allekirjoittamassa, ja mitä viesteissä kaikkia olikaan joita en millään kaikkia muista en myöskään allekirjoita.
Vielä tyli mieleen , kun joku mainitsi, ettei kaikilla vanhoillislestadiolaisilla ole Pyhä Henki.
Se pitää paikkansa, sillä Raamattu mainitsee että on myös sellaisia joilla on nimi että elää mutta on kuitenkin kuollut.Toisaalla Raamattu mainitsee myös mädistä kaloista. He ovat juuri heitä.
Tällaisia vastauksia koitin koota viesteistänne.
Terv. yksi huono ja usein niin laitimmaisen tuntuinen uskovainen!
Mainitset, että et allekirjoita yhtään seuraavista väitteistä:
Ensinnäkin vaikutat että olisit ehkä hieman kiihtyneellä mielentilalla, mutta ei se mitään, ketan jotain kommentoida vielä, sitten on lähdettävä, se tuo lauantaikin on niin menoa täynnä ettei jouda täällä olemaan.
Niin...
Jumalan valtakunnata se että me emme sano että olemme Jumalan valtakunta ts Vanhoillislestadiolaisuus ei ole sama kuin Jumalan valtakunta, mutta vanhoillislestadiolaiset kuuluvat Jumalan valtakuntaan. En tiedä käsititkö, mutta voidaan keskustella myöhemmin lisää.
Syntein anteeksiantamisesta sen verran, että voihan sitä koettaa saada syntejä anteeksi suoraankin ilman saarnaajaa.Tuskin sitä kukaan kieltää. Ja jos jollakulla homma toimii, se on hänen asiansa, eikä siinä pitäisi olla muilla mitään nokan koputtamista.
Itse tarkennan sitä kuinka saarnaavan henkilön on oltava Pyhän Hengen osallisuudessa, muuten anteeksiantaminen ei toimi. Itse olenvanhoillislestadiolaisuudessa kokenut sen toimivan. Muita kokemuksia ei omalla kohdallani ole.
Anteeksi kun luin pieni hymyn häive suun pielessä lopun kirjoituksesi niistä adjektiiveista.
Tuohon voisin vastata niin että kun olemme eri seurakunnissa, on selvää että emme ymmärrä toisiamme lähimainkaan kaikissa asioissa.
En millään tunnista sanaa röyhkeys uskostamme.
Silloin kun oli ollut ne hoitokokoukset 70- luvulla, joista täälläkin on kirjoitettu, on menty varmaan adjektiiviin jopa hoitajien taholta, eli vikaan on jouduttu.
Mutta ne olivat olleet niitä vaikeita hoitokokousaikoja, joita ei nykypäivinä ole ainakaan minun tietoon tullut.
Mutta nyt ninim. Melperi, minun on kiiruhdettava päivän rientoihin. Palaan katseleen tänne sitten kun joudan.
Hyvää syyslauantaita vain sinulle jakaikille lukijoille!
Kannattaa nyt pohtia sitä, mikä sinussa aiheuttaa taman puolustusreaktion. Eivät minuakaan anababtistien väärät opit kiinnosta
vähääkään, mutta ei täällä heistä kuitenkaan suuremmin meuhkata, vai kuinka?
Yhtälailla sapettavaa sellinen oppi on, jossa Kristukseen jo pienenä kastettu ukova Jumalan lapsi ei kelpaakaan jonkun anababtistisen yhdistyksen jakamalle Herran Pyhälle Ehtoolliselle, kun häntä ole juuri minun edustamaani yhteisön hyväksymällä tavalla kastettu.
Sakraaliyhteyden puuttuminen tarkoittaa ihan todellisesti Kristuksesta erillään olemista.
Kristusta ei nimittäin ole jaettu, hän on YKSI.
Ja kaikki me Kristukseen kastetut kristityt olemme hänen ruumiinsa jäsenet. YKSI RUUMIS KRISTUKSESSA JA TOINEN TOISEMME JÄSENET.
Juhlapuheilla ei ole silloin mitään merkitustä, ellei edustamallani yhdistykdellä ole Kristuksen ruumista ja verta tajolla - jokaiselle Kristuksen Herrakseen tunnustavalle kristitylle.
Mitä todellista yhteyttä se on, jos minä suullani puhuttelen toisia kristityitä rakkaiksi veljikseni ja sisarikseni, mutta teollani julistan hänelle, että kristuksen ruumis ja veri eivät sinulle kuulu, koska sinua ei ole kastettu uskovien kasteella.
Näitä laulun sanoja hyräilen mielessäni, kun niin täällä asunnollani kuin tällä keskustelupalstalla on niin hiljaista ja rauhallista.
Mutta asiaan...
"Tee parannus - olet matkalla kadotukseen"
Miltä tuntuisi? "
Olemme samaa mieltä, ei ole oikein sanoa noin tuomitsevasti. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni.
"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"- Raamatussa ei kuitenkaan tarkoita tuonkaltaista sananmuotoa kuin kirjoitit. Se on aivan totta.
"Toivottavasti Jumala saa avata sinun ja muiden vl-nuorten silmät.."
Riittääkö se kun saan syntini anteeksi, ja saan kantaa Taiastoivoa sydämelläni?
jos sinulla on henkilökohtainen usko Kristukseen sydämessäsi. Olet luovuttanut pienen elämäsi suuren Jumalan vahvoille käsivarsille ja pyrit kilvoittelemaan oman uskonkilvoituksen kompassina Jumalan sana Raamattu ja sen opit.
Paavali puhuu urheilutermein kilparadalla juoksemisesta. Jokainen uskovainen juoksee omalla hengellisen elämän kilparadalla tavoitteenaan voittopalkinto ja se, että erään kerran hänet seppelöitäisiin. Jokainen vilpitön uskovainen toivoo kuulevansa silmien viimeisen kerran sulkeuduttua Isän sanat:
"Tervetuloa lapseni kotiin. Käy hetkeksi odottamaan - Karitsan häät alkavat aivan pian."
Sen sinua varoitan ihan ystävällisessä hengessä:
ÄLÄ ALA OPETTAA muille ihmisille niitä harhaoppeja, joita vl-herätysliike opettaa. Siitä ei välttämättä seuraa hyvää!
Pidä henkilökohtainen usko Jumalaan. Siunausta matkantekoon!
1.Kor. 9:24
"Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte."
"ÄLÄ ALA OPETTAA muille ihmisille niitä harhaoppeja joita vl-herätysliike opettaa. siitä ei välttämättä hyvä seuraa."
Mutta mitä minä teen jos minulta tullan kysymään, että saisinko minä teidän uskossanne syntini antteksi, kun niin haluaisin. Niin en kai minä voi niinkään sanoa että ei saa. Kun omastakin kokemuksesta voin sanoa että saa.
Mahtaneeko se mennä kuitenkin kokemuksen mukaan?
Sillä sinulla on hyvät kokemukset syntien anteeksi saamisesta suoraan Jumalalta. Ja jos jollakulla on jostakin nimetystä liikkeestä myös vastaava anteeksisaamisen ja kokemus.
Eikö asia silloin ole ok?
Listauksesi liittyy hyvin avausaiheeseeni "vain me.."
Itselläni tahtoo mennä helposti aiheen sivuun.
Eli listassasi vain kohdan 6. täysin allekirjoitan.
Kaikissa muissa kohdissa on enemmän tai vähemmän "rassaamista".
"Kai ymmärrät, millaisella sektorilla liikutaan, kun opetuksessa mitätöidään Jumalan voima ja nostetaan ihminen tilalle".
Nyt en voi muuta neuvoa kuin kehoitan sinua kuuntelemaan seuroja, niin voit vetää johtopäätöksiä, millä tavalla ja lailla opetetaan, ja onko ihminen nostettu jumalan edelle.
Ala siis kuunteleen seuroja. Nettiseuroja tai radioseuroja, niin vl- liike tulee sinulle tutummaksi ja monet käsitykset uskon todella sinulla muuttuvan uskostamme.
Kuunteluosoitteita on täällä palstalla annettukin.
Hyviä kuunteluhetkiä.
"Suviseurapuheet kuunneltu
Kirjoittanut: Melperi 27.7.2004 klo 16.31
Sain tänään kuunneltua viimeisenkin 44:stä suviseurapuheesta/-puheenvuorosta. Esitän seuraavassa joitakin omia havaintojani kyseisestä kokonaisuudesta.
Puheiden kirjo oli aikamoinen. Tämä on varsin selvä ja ymmärrettävä asia. Kun 44 ihmistä kapuaa pönttöön, niin monenlaista tarinaa tulee kuulijoiden korviin.
Laitoin plus-merkin ( ) jokaisen sellaisen puheen kohdalle, jossa puheessa puhuja minun tuntosarvieni mukaan julisti selkeää evankeliumia eikä hehkuttanut "vain me" -POTASKAA. Minulle tuli ohjelmavihkoseen 7 plus-merkkiä.
En rupea erittelemään, keitä nämä puhujat olivat. Olen jo aiemmin tehnyt erillisen avauksen kappalainen Osvald Carlsonin puheesta. Tässä voisin vielä mainita kappalainen Mauno Hepolan rennon, vapaan ja kuulijat mukaansa ottavan, mutta samalla kuitenkin sisältörikkaan puheen.
Hänen esitys oli piristävä poikkeus varsin monesta muusta puhujasta, joiden esiintyminen oli "rentoudessaan" suunnilleen naapurin lipputangon luokkaa.
Joillakin puhujilla "vain me" -oppi oli mukana saarnassa kohtuullisessa määrin. Joillakin taas puhe oli niin paljon "vain me" -puuroa ja potaskaa, että oikein huonoa teki.
Joitakin "itkuiikkoja" (ei onneksi montaa) mahtui myöskin puhujakaartiin. Pyhä Henki voi murtaa puhujaa kesken saarnan ja siinä voi tulla myöskin silloin tippa silmään. Jos kuitenkin puhuja on liian suuren osan puheestaan tippa linssissä, niin silloin on päästetty väärä mies puhujan paikalle.
Keskimäärin puhujajoukko oli melko vanhaa ikäluokkaa. Ei tunnu vl-herätysliike päästävän ainakaan vuotuisen suurtapahtuman puhujapaikalle kovin nuorta väkeä.
Nyt on Nivala paketissa."
Kun olet kuunnellut.
Jumalan sana ei ole pehitteeksi kenellekkään, ja pakkaa unohtumaan, jos ei sanaa kuule, ja mikä tärkeää: "Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta".
Eikö ole tärkeä tuo Jumalan sana?
Josta myös sanotaan kuinka "se on meidän ruokamme ja juomamme".
Eihän voi näin tärkeitä asioita noin vain olan kohautuksella ohittaa?
Eli kuuntelemaan vain lisää:)
Kieltämättä Oulun profetiassa on joukossa ihmisoppeja, mutta niitä on myöskin sinun edustamassasi opissa. Miksi et halua oman joukon harhoja käsitellä omilla palstoillanne vaan käsitteleet täällä heidän murheitaan.
Lestadiolaiset vaikuttavat hyvin tyytyväisiltä ruokaansa, miksi yrität tarjota heille omaasi?
Kuten myös jotkut epäilivät.
Kun katselin palstaa, laitoin merkille, kuinka samoja aiheita toistui sivulta toiselle. siksi ajattelin otta sellaisen aiheen josta ei näyttänyt olevan keskusteltu, että tulisi vaihtelua,- no-, tämä sitten leimataan provoksi.
Myöskin näyttää siltä kuin ymmärretään minun korostavan oman uskonliikkeeni hyvyyttä, samoin kuin henkilökohtaisen uskoni hyvyyttä ja onnistmista. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan täytyy todeta Paavalin tavoin: "Sitä hyvää jota minä tahdon, sitä minä en tee. Mutta sitä pahaa jota minä en tahdo sitä minä teen. En kuitenkaan silleen minä, vaan synti joka minussa asuu".
Harmittaa kun aloitin tämän keskustelun. Pyydän kaikilta lukijoilta anteeksi aiheuttamaani mielipahaa avausviestini johdosta:(
Pitänee ketju kuitenkin viedä keskustelu loppuun kun on kerran aloitettu.
Tai muutenkin sanonta rauhanyhdistyksellä opetetaan on vähän hassu,jota en ole ennen kuullut.
Me tavataan sanoa se vaikkapa näin: Seuroissamme Jumalan sanaa veljet vuorollaan haluavat kirkastaa.
Miten sinusta sopii,voitaisiinko rauhanyhdistyksellä opettaa kuten avauksessa mainitsin, vl-uskovaisen eroittaa silmistä ja katseesta.?
panin merkille kuinka siinä ei ollut lainkaan "rauhanyhdistyksellä opittua", vaan aivan omaa puhetta vain.
Tarkemmin tutkittuani "vain me" kirjoituksia, voin havaita että juuri sinä olet ahkerasti viljellyt tuota sanaa.
Et kuitenkaan luimistellut poissaolollaan, kun otin aiheen esille, vaan tulit sanomaan perustelusi sanomisellesi. Samoin teki nimim. acimlainen.
Mutta "vain me" sanomista on käytetty hyvin pitkällä ajalla ja paljon, joten täytyy olla muitakin sanojia.
Mutta kaikki eivät naköjään osoita sellaista suoraselkäisyyttä kuin sinä Melperi osoitat.
Siitä sinulle täydet 10 pistettä:)
Olen kirjoittanut tähän ketjuun kaksi viestiä. En toista niitä tässä. Niissä on jotain minun ajatuksistani.
"Vainme"- oppi ei haittaa, jos sitä ei tuoda arkipäivään, inhimilliselle tasolle. Jos se ei ole estämässä ystävyyttä tai avoimuutta meikäläisten kanssa! Mutta käytännössä se on sitä. Valitettavasti.
vielä.
Anteeksi kun en niistä huomannut vastaamisen tarvetta. silti kaikella kunnioituksella.
Sitten tähän viestiin:
Minä olen sinun ystäväsi.
Voin lähteä kanssasi ulkoileen,lenkille,melkein mihin vain, kunhan ei vain syntielämään.Ja jos asuittais samalla paikkakunnalla.
Jos joku lähtee tästä uskosta, ei ystävyyttä tarvi sen takia menettää. Ei todellakaan. Kyllä se mielestäni on väärin - Niin väärin.
Ei kenelläkään varmaan ole mitään palaamisen haluakaan, jos ystävyys katoaa, eikä haluta olla missään tekemisissä.Muistaen kuitenkin Mitä Raamattu opettaa. "Älkää istuko siellä kussa pilkkaajat istuvat". Käsittääkseni tämä tarkoittaa olla heidän seurassaan kun he Jumalatonta elämää sillä hetkellä viettävät.
Jaksamista sinulle x-vl!
En olisi ystävänäsikään houkuttelemassa sinua syntielämään, en teatteriin, en urheilukilpailuihin, enkä yökerhoihin.
Saati vielä "pahempiin, jumalattomiin" paikkoihin. Niitä lienevät muiden uskovaisten, ei-veeällien, kokoontumiset?
Kunnioittaisin vakaumustasi, vaikka se olisikin vain bluffia eli hurskastelua. Mistä minä sen tietäisin, koska avoimuus puuttuisi.
Milloin juomme munkkikahvit Essolla lenkkeilyn päätteeksi?
"Milloin juomme munkkikahvit Essolla lenkkeilyn päätteeksi"
No- eipä sattunut Essoa olemaan täällä. Asutaan vissiin vähän eri paikoissa:(
Noh tämäpä tyssäsi sitten heti alkuunsa. Arvasin. :(
Ei ne treffit kovin helposti onnistukkaan. Täytyisi ottaa sähköpostit apuvälineeksi, mikäli meinaisi tuttavuutta lisää.
Osoitteeni on julkinen.
Kiitän jaksamistoivotuksistasi!
Toivottelen hyviä lenkkikelejä -
yskin tai kaksin!
tämä MELPERI se vaan jankuttaa samoja asioita joka viestissään....puolethan täällä kirjoitetuista viesteistä on hänen kirjoittamiaan.
MELPERIllä taitaa olla jotain vikaa korvien välissä, ei tee muuta kuin jankuttaa samaa paskaa täällä lestapalstalla.
No tässä jotain vastauksia ihan perus luterilaisen näkökulmasta.
"1 Näet vanhoillisten silmistä ja olemuksesta päällepäin että omantunnon asiat ovat heillä kunnossa."
Näin näyttäisi olevan. Ja helppo on ollakkin, koska tiedetään tarkasti mikä on syntiä ja mikä ei.
"2 On Suomen mittakaavassa huomattavan suuri, (Huom vanhoillislestadiolaisten jokakesäiset suviseurat, suomen suurin hengellinen kesätapahtuma)."
Olen oikeasti onnellinen siitä, että hengellinen kesätapahtuma kokoaa näin paljon ihmisiä yhteen. Ja toivon myös, ilkeistä puheista huolimatta, että ihmiset ovat tulleet sinne kuuntelemaan Jumalan sanaa ja rukoilemaan yhdessä.
"3 Tiedät että usko on oikea, mutta monista asioista luopumisen takia et voi tulla tähän uskoon.Haluaisit ehkä tämän uskon olevan mielestäsi helpomman."
Usko ei esitä vaatimuksia. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Ei voida vaatia lisäksi tekoja, koska emme voi koskaan tietää millon tekomme ovat riittävät.
"4 Huomaat kuinka uskomme perustuu Raamattuun vaikka haluaisit sen toisin sanoa. (Näkyy mm. saarnoissa täällä netissäkin, joissa jae jakeelta selitetään Raamatun kirjoituksia. Samoin useat meikäläiset selittävät Raamattua näissä viesteissä tällä foorumilla)."
Totta joka sana. Raamattunäkemys voi joissain kysymyksissä erota omastani. VL:t ovat kuitenkin ihailtavan vanhoillisia oman näkemyksensä suhteen.
"5 Vanhoillislestadiolaisen puhujan tai papin pitämät seurat tai Jumalanpalvelus kerää mielestäsi paljon väkeä, siihen nähden kuin oman kuppikuntasi vastaavat tilaisuudet."
Edelleen hienoa, että ihmisiä kokoontuu paljon sanan ääreen. Itse viihdyn myös pienemmissä ryhmissä joissa on mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia uskosta.
"6 Vanhoillislestadiolaisten viesteissä täällä vastaukset tulevat ärsyttävän selkeästi ja Raamatun mukaisesti."
Ne ovat ärsyttävän selkeästi yhden linjan mukaisia. Toivoisin joskus, että syntyisi todellista keskustelua väittelyn sijaan.
"7 Vanhoillislestadiolaiset pystyvät liian hyvin välttämään erilaisia omastakin mielestäsi synnillisiä asioita kuten, alkoholi, esiaviollinen seksi,varastaminen,ym. ym."
On ihailtavaa, jos he todella pystyvät. Joistakin vl:stä olen kuullut ihan toista. Uskon kuitenkin, että useimmat pystyvät vastustamaan kiusausta kyseisissä kysymyksissä ja sitä ihailen kovasti.
Mutta ei minunkaan ole vaikea pysyä erossa noista. Sen sijaan puhun kyllä joskus pahaa muista ihmisistä ja ajatuksenikaan eivät aina ole Jumalan mielen mukaisia. Ja kun rikkoo lakia yhdessä kohdassa rikkoo sitä kaikista. Joten olen myös murhaaja, pedofiili, huorintekijä - vaikken kyseisiin tekoihin olekaan syyllistynyt. Ja silti minulla on mahdollisuus pelastukseen Jeesuksen sovitustyön kautta.
"8 Tunnistat että heidän uskonelämää ohjaa Pyhä Henki."
Pyhää Henkeä ei voi nähdä joten en voi olla ihan varma tästä. Mutta varmasti Pyhä Henki toimii myös vl:n piirissä, tuskin se sentään niin paha on ettei toimisi. Toimiihan Pyhä Henki myös jumalattomien keskuudessa vetäen heitä Jumalan yhteyteen.
Ei voi muutakun toivoa, että vielä jonain päivänä toteutuisi Suomen siionissakin Jeesuksen rukous: "että he kaikki olisivat yhtä" tai edes voisimme kunnioittaa toinen toistamme.