Gallupin johdosta

Ökyisäntä

Voinee päätellä ainakin sen tuosta ylen julkaisemasta gallupista, että Hannu Takkulan toiminnalla on hänen toiveidensa vastainen vaikutus: tuskinpa keskustan kannattajat vastaavat Halosta kannattavansa ainakaan arvokonservatiivisten takkula-hurmosten pohjalta.

Tosiasiassa lienee kysymys tyylikkäästä tavasta antaa palaute soheltamisesta kunta- ja palveluasioissa. Samat ihmiset vastaavat (vrt taloustutkimus) kuitenkin puoluekannatusta mittaavissa kyselissä äänestävänsä keskustaa.

Voi, voi, Hannu ja Bjarne nyt ei teillä ainakaan mee kovin lujaa...

3

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hannu Takkula ilmoittaa syys-lokakuun vaihteessa kannattavansa Bjarne Kallista presidentiksi ja toimivansa hänen valintansa hyväksi. Nyt sitten Ökyisäntä päättelee, että tällä Takkulan toiminnalla onkin ollut hänen toiveidensa vastainen vaikutus. YLEn kysely on tehty pari viikkoa sitten eli reilusti syyskuun puolella. Ökyisännän mukaan siis kyselyyn vastaajat ovat osanneet reagoida asiaan jo ennen kuin tiedettiinkin Takkulan Kallista tukevasta toiminnasta.

      Että tällaista päättelyä siellä Pohjantähtiopistossa opitaan. Huippua, vau!

      • gallupit

        demarit tuota vanhaa kalluppia ensivuoden puolelle asti. SAK maksaa!


      • Ökyisäntä

        Takkulan tempaus on ollut tiedossa politiikkaa seuraaville jo monta vuotta. Mm. 2004 hän kaksi eri kertaa uhkasi julkisesti mennä KD:n listoille eurovaaleissa.

        Kun sinulla jää ne aiemmat oksennukset siivoamatta - eli vastaamatta kirjoituksiisi - niin olisiko parempi lopettaa tuo aineiden käyttö kokonaan.

        Sinunkin kannattaisi ehkä jo käydä jotakin muutakin koulua kuin sitä työttömyyskortiston kiertokoulua.

        Vai maksaako joku sinulle siitä, että toimitat huonosti argumentoitua, aina omaan järjettömyyteesi kaatuvaa saastaa näille sivuille...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1204
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      880
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      805
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      653
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      547
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe