kannattaa katsoa!

loven ibiä illalla, kun mimmi tulee haastatteluun. alussa katsottaisiin ote viime sunnuntain haistattelusta, jonka päälle yleisö HURRAA JA TAPUTTAA (koska studio-ohjaaja nostattaisi "applause"-lapun ylös samalla kun yli-innokas apulaisohjaaja pomppii kameran takana innoittamassa yleisön reaktiota)


OK, Jos nyt mimmistä tehdään idoli kertaheitolla, niin olisi erittäin suotavaa, että hän yrittäisi laulaa jotain vaikkakin on herkässä mielentilassa. Ennalta-arvattavaa on, että haastattelussa puututaan ensin viime sunnuntain tapahtumiin, jonka yhteydessä Ibi hieman pahoittelee käyttäytymistään, mutta samaan hengenvetoon toteaa, etteivät tuomarit yhtään tajunneet millainen kyky hän on...sitten yhdessä todetaan, että idols ehkä ei ole hänenlaiselle "taiteilijalle" sopiva foorumi aloittaa "uraa"...sitten haastattelun loppuosassa ibby kertoo itsestään ja miksi tykkää Raulista ja jossain yhteydessä viitataan Janis Jopliniinkin (mikä on kunnianloukkaus, koska J. J. oli upea nainen ja hieno laulaja... rauha hänen sielullensa)




mutta...


ihan hänen itsensä kannalta olisi parempi, että hän olisi ohjelmassa esimerkkinä nykynuorten vääränlaisesta minä-kuvasta...sitten IBI laulaa lurauttaa taas jonkun kauhean rallatuksen aivan hermona, kunhan ensin testaa akustiikan ja tekee pari pakkoliikettä selittelee jotain sekavaa, ettei ole ehtinyt opetella laulun sanoja (kaivatessaan lunttilappua taskusta)
toivottavasti bändi tulee paikalle.


tai toisena vaihtoehtona ohjelmassa voitaisiin keskustella tämän ibi loven lahjoista (ja niillä en viittaa joulupukkiin),koska kaiken perusteellahän on aika vittumainen ihminen eikä hänellä ei ole mitään näyttöä kyvyistään. onko hänellä esim jokin bändi? kierteleekö/keikkaileeko hän?
maalaako hän?
Onko hän käynyt joitain taidekouluja? valokuvaako hän?

ainakin näitä voisi kysyä häneltä? (tuskin edes kysyvät näitä)


kävi miten kävi...mielestäni on ihan väärin,että Ruben ja Joonas show:n yhtenä aiheena on tämä IBI love. mielestäni se on mautonta ja osoittaa, että katselijoita ei oikein kunnioiteta. kansaa (siis ei Tapani Kansaa) pidetään tyhmänä, jolle nyt voi tunkea paskaa tuuttiin. itse taidan aamupäivällä nauhoittaa koulu-tv:stä ohjelman meduusan vaelluksesta ja katsella sitä vaikka pikakelauksella koko perjantai-illan tai lähteä ulos kävelylle.

Onneksi sentään meillä on vapaus valita mitä katsomme. mutta minä ainakin boikotoin tänä iltana rubenin ja joonaksen ohjelmaa. Mistä kukaan tietää, vaikka haastateltava olisi ihan oikeasti sairas/huumeissa? onko siis oikein tukea/ihailla sellaista käyttäytymistä tai rahastaa toisen kustannuksella?
4605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joltain elämää suuremmalta asialta. Hei, jos johonkin d-luokan keskusteluohjelmaan on nyt otettu joku "tähti" joka on ansainnut viikon mittaisen valokeilansa julkisuudessa ehkä hieman kyseenalaisin menetelmin niin ei se vielä maailmaa kaada tai järkytä. Suosittelen todella että lähdet ulos kävelylle ja unohdat idolsit ja muut maailman vääryydet vähäksi aikaa...

Äänestä
  • lähden ulos..

    Äänestä

  • vittuuntunut kirjoitti:

    lähden ulos..

    juttu.?

    Äänestä

todella veit sanat suustani....hyvä hyvä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vittuuntunut kirjoitti:

loven ibiä illalla, kun mimmi tulee haastatteluun. alussa katsottaisiin ote viime sunnuntain haistattelusta, jonka päälle yleisö HURRAA JA TAPUTTAA (koska studio-ohjaaja nostattaisi "applause"-lapun ylös samalla kun yli-innokas apulaisohjaaja pomppii kameran takana innoittamassa yleisön reaktiota)


OK, Jos nyt mimmistä tehdään idoli kertaheitolla, niin olisi erittäin suotavaa, että hän yrittäisi laulaa jotain vaikkakin on herkässä mielentilassa. Ennalta-arvattavaa on, että haastattelussa puututaan ensin viime sunnuntain tapahtumiin, jonka yhteydessä Ibi hieman pahoittelee käyttäytymistään, mutta samaan hengenvetoon toteaa, etteivät tuomarit yhtään tajunneet millainen kyky hän on...sitten yhdessä todetaan, että idols ehkä ei ole hänenlaiselle "taiteilijalle" sopiva foorumi aloittaa "uraa"...sitten haastattelun loppuosassa ibby kertoo itsestään ja miksi tykkää Raulista ja jossain yhteydessä viitataan Janis Jopliniinkin (mikä on kunnianloukkaus, koska J. J. oli upea nainen ja hieno laulaja... rauha hänen sielullensa)




mutta...


ihan hänen itsensä kannalta olisi parempi, että hän olisi ohjelmassa esimerkkinä nykynuorten vääränlaisesta minä-kuvasta...sitten IBI laulaa lurauttaa taas jonkun kauhean rallatuksen aivan hermona, kunhan ensin testaa akustiikan ja tekee pari pakkoliikettä selittelee jotain sekavaa, ettei ole ehtinyt opetella laulun sanoja (kaivatessaan lunttilappua taskusta)
toivottavasti bändi tulee paikalle.


tai toisena vaihtoehtona ohjelmassa voitaisiin keskustella tämän ibi loven lahjoista (ja niillä en viittaa joulupukkiin),koska kaiken perusteellahän on aika vittumainen ihminen eikä hänellä ei ole mitään näyttöä kyvyistään. onko hänellä esim jokin bändi? kierteleekö/keikkaileeko hän?
maalaako hän?
Onko hän käynyt joitain taidekouluja? valokuvaako hän?

ainakin näitä voisi kysyä häneltä? (tuskin edes kysyvät näitä)


kävi miten kävi...mielestäni on ihan väärin,että Ruben ja Joonas show:n yhtenä aiheena on tämä IBI love. mielestäni se on mautonta ja osoittaa, että katselijoita ei oikein kunnioiteta. kansaa (siis ei Tapani Kansaa) pidetään tyhmänä, jolle nyt voi tunkea paskaa tuuttiin. itse taidan aamupäivällä nauhoittaa koulu-tv:stä ohjelman meduusan vaelluksesta ja katsella sitä vaikka pikakelauksella koko perjantai-illan tai lähteä ulos kävelylle.

Onneksi sentään meillä on vapaus valita mitä katsomme. mutta minä ainakin boikotoin tänä iltana rubenin ja joonaksen ohjelmaa. Mistä kukaan tietää, vaikka haastateltava olisi ihan oikeasti sairas/huumeissa? onko siis oikein tukea/ihailla sellaista käyttäytymistä tai rahastaa toisen kustannuksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu