Joitakin luopioiden tuntomerkkejä:
He yrittävät tehdä toisista seuraajiaan ja aiheuttavat siten lahkolaisjakaumia
Apt. 20:30: ”Omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.”
2. Piet. 2:1, 3: ”Teidänkin keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja ja kieltävät omistajankin, joka heidät osti – –. He tulevat myös ahneudessaan kiskomaan teistä hyötyä väärennetyin sanoin.”
He eivät ainoastaan hylkää tosi uskoa, vaan myös ’pieksevät’ sitten entisiä tovereitaan käyttäen julkista arvostelua ja muita menetelmiä heidän työnsä estämiseksi; sellaiset luopiot yrittävät repiä alas, eivät rakentaa
Matt. 24:45–51: ”Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja, jonka hänen isäntänsä on asettanut huolehtimaan palvelusväestään, antamaan heille heidän ruokansa oikeaan aikaan? – – Mutta jos tuo paha orja joskus sanoisi sydämessään: ’Isäntäni viipyy’ ja rupeaisi pieksemään orjatovereitaan ja söisi ja joisi piintyneiden juoppojen kanssa, niin tuon orjan isäntä tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei tiedä, ja rankaisee häntä mitä ankarimmin ja määrää hänelle hänen osansa ulkokullattujen joukkoon.”
2. Tim. 2:16–18: ”Vältä tyhjiä puheita, jotka loukkaavat sitä, mikä on pyhää, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa, ja heidän sanansa leviää kuin kuolio. Näitä ovat Hymenaios ja Filetos, jotka ovat poikenneet totuudesta sanoessaan, että ylösnousemus on jo tapahtunut, ja he mullistavat muutamien uskon.”

Vastaukset 13
Vanhimmat
Tämä on varoitus jokaiselle jehovantodistajuudesta kiinnostuneelle sekä itse Jehovan todistajille.
Täällä palstalla "keskustele jehovantodistajuudesta" on Jehovan todistajista erotettuja, katumattomia väärintekijöitä, jotka vastustavat Jumalan Valtakunnan hyvän uutisen julistamista ja opettamista. He hyökkäävät Kristuksen Jeesuksen 'veljiä' vastaan, veljien, joille Jeesus on antanut todistamisen työn.
Vastustavat ex-jehovantodistajat, joista käytetään yleisesti nimitystä luopio, yrittävät tappaa sinut. Heidän tavoitteensa on tappaa sinut hengellisesti, ei niinkään fyysisesti. He tekevät siten, koska heillä on tarve osoittautua isänsä kaltaisiksi, sillä heidän isänsä oli "tappaja alusta alkaen". Joiden kaltaisille Jeesus antoi tuomionsa: (Joh.8:44) )>>44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.>>
Täällä valitetaan, että jotkut ovat eronneet tai erotetut jehovantodistajista.
Minkä vuoksi kukaan eroaa tai tulee erotetuksi jehovantodistajista?
Muista uskonnoista, jos ne vastaavat jäsentensä vakaumusta, ei pahemmin erota tai tulla erotetuksi.
Jos te joskus jotain ymmärtäisitte niin ymmärtäisitte nyt ajoissa sen, että nämä luvut ja jakeet todellakin sopivat teihin niin ettei mitään rajaa.
Jehovan todistajat, olkaa hetki rehellisiä itsellenne ja miettikää noita jakeita, joilla yritätte mustamaalata ihmisiä, jotka ovat löytäneet tien ulos teistä... tuskalla. Tuskalla jonka te olette tuottaneet. Nuo jakeet jos jollekin ovat tehty, niin teille.
Jakeet sopivat vain Luopioihin, jos olette löytäneet ulos niin miksi palaatte takaisin keksimään valheita vanhoista uskontovereista?? Internet on täynä Luopioiden palstoja, ja niitä ihmiset lukevat ,ja uskovat niihin,huomaan sekunissa kuka on Luopio niin älyttömiä ovat juttunne!Kun menitte kasteelle kävitte läpi kastekysymykset ja saitte varmasti tietää mikä on oikein ja mikä väärin!Avustajaksi ja vanhimmaksi ei pääse jos on vain suosittu, ja tuota virkaa ei voi ostaa rahalla!ei vaatimukset löytyvät raamatusta!Opitte myös että jos tekee toistuvasti väärin eikä kadu tekojaan voidaan erottaa seurakunnasta, älkää tulko valittamaan jälkeenpäin ja sanoko:"Ei minulla ollut aavistustakaan tuosta asiasta"
Taas tuota onnetonta aivopestyä jehnulaispaskaa. Yritätkö sinä todellakin väittää, että kaikki luopiot ovat tahallisesti jonkun pahan puolella kun ovat ryhtyneet luopioiksi? Minä en sellaisesta pahasta tiedä yhtään mitään, Saatanasta puhumattakaan.
Ota nyt se järki käteen ja ajattele, että kasteelle mennään aika usein lapsesta lähtien saadun jehnulaisen pakkokasvatuksen takia suvun painostuksesta. Ei siinä tilanteessa ole kyse mistään vapaasta valinnasta.
Erottaminen/eroaminen on monille hyvä väylä vapautua jehnulaisesta aivopesusta ja ottaa selvää Jt-kultin kieroutuneisuudesta ja valheellisuudesta.
Olisit tutkinut Raamattua Jehovan todistajan ollessasi enemmän ja kasvattua uskoa,
niin et olisi uskonut uskonnollisia valheita.
Noh, jatka sinä vaan Raamatunuskossasi, minä en.
Ettet nyt vaan vaihtanut nimimerkkiä ja tullut osalliseksi luopion synneistä=)
En ole nimimerkki 'Lähimmäinen'.
Se siitä. Mennyttä ei voi muuttaa.
Itselläni on tytär joka erosi JT seurakunnasta mutta hän ei ole kääntynyt minua vastaan eikä kirjoittele intenetin palstoilla ja hauku JT:ja
Minua vaan hieman ärsyttää nuo luopioita kohtaan tekemät hyökkäyksesi. Minullakin on lapsi joka on Jt ja hän ei ole kääntynyt minua vastaan eikä kirjoittele internetin palstoilla ja hauku luopioita=)
Olet nyt muuten osallinen luopion synteihin, Jt-kultin mukaan:P
>>>Itselläni on tytär joka erosi JT seurakunnasta
No täsähän on selvästi nimettykkin noita luopumuksen aiheuttajia:
"Näitä ovat Hymenaios ja Filetos, jotka ovat poikenneet totuudesta sanoessaan, että ylösnousemus on jo tapahtunut, ja he mullistavat muutamien uskon."
Toimivatko nuo Hymenaios ja Filetos täällä JT:n Suomen seurakunnissa vai ovatko joitain ulkomaan eläviä?
Kenties sen USA:n päätoimistonne erotettuja johtajia?
Hymenaios on käsittääkseni jo ehditty erottaa.
Ainakin mikäli H2O:ta on uskominen. ;)