Mielenkiintoinen aihealue.
Ikävää, että vasta nyt löysin.
No toisaalta jos keskustelun taso on tollaista kun tossa kirjoituksissa noista vääristä profeetoista jotka vain rahasta profetoivat ja heidän profetiansa on todettu pieleen menneiksi.
Minusta aloitus oli hyvä, mutta sitten alkoi hyökkäyksiä henkilöön kohdistuen ja asia itsessä jäi ihan pois tai toisarvoiseksi.
Noh, tosta profetoinnista yleensä ja profeetoista oikeista ja vääristä.
Onko täällä nyt muita kuin oliko se Heimonen tai kuka tämä Lappeenrannan kaveri joka on profeetta?
Se mitä nopeasti katsoin hänen laajat kotisivut niin ainakin tuottelias keveri on ollut, mutta kun hän kuvittelee Gorbatsovin nuosevan uudelleen ja Paavin vallan, niin pikkasen epäilen että kaikki profetointi ei hänellä ihan osu kohdalleen. Paavista ja katolisesta roolista voisi kirjoittaa enempikin, mutta onko Paavilla Euroopassa valtaa? Amerikkalainen tuote enempikin ja ehkä ei Euroopassa tule olemaan kovinkaan onnistunut. Tiedän sen, että tämä Paavi saksalainen ei tule saamaan taakseen eurooppalaisia, täällä on muslimi nuoret ja muut niin vastaan uskonnollisia asioita, mutta ehkä seuraava Paavi voisi olla kova ja saada Eurooppaan uskonnollisen auktoriteetin asioihin ja Paavin äänen taas kuuulumaan. Mutta pitäisi olla tiukka mies joka saisi Eurooppalaisen koneiston taakseen uskonnollisten arvojen eteenpäin viemiseksi. Luulen että sellainen tiukka Paavi tulee ja muslimien vainot ja herätysliikkeiden pienien vaino tai eläminen menee tiukaksi.
No ei siitä kun ne on niitä profetioita joista en halua alkaa.
Varmankin fiksu ja profetaallinen kaveri.
Toinen profeetta jonka henkilökohtaisesti tunnen on Lahdessa oleva kaveri, Samuel Lehtonen niminen muistaakseni.
Hän on saanut profetian ja varoittaa kovasti antikristuksesta joka hänen mielestään on joku oliko se Intialainen joogi joka asuu Lontoossa, Maitrea tai vastaava oli nimi.
Maitrealla on kyllä omat kannattajansa ja voimakas henkinen voima heidän porukallaan sen minkä olen heikäläisten kanssa ollut tekemisissä ja minkä hengellisillä aisteillani olen kokenut.
Viimeisenä on sitten Leo Meller jonka jotkut profetiat, vaikka ne ovatkin useasti lainattu joltain amerikkalaiselta profeetalta ovat pelottavan useasti käyneet toteen.
Ihan pelotti kun hän ennusti ennen Irakin sotaa, että öljykentät palavat vielä Irakista, eikä sodasta ollut tietoakaan.
Sen profetoimisen voi kuka vaan tarkistaa, sillä ne kasetit ilmestyi kauan ennenkuin sota oli alkanut Irakissa, ennen kuin kukaan edes puhui tulevasta konfliktista siellä.
Lisäksi Mellerillä tuntuu olevan laupeuden armalahja ja tosiuskovaisen hedelmät.
Mies jonka sanomat kuuntelen kyllä aina kun kuuntelen,niin hyvin tarkasti.
No sitten on muutamia niinkuin Cutting edge, mutta heidän suomalainen edustuksensa on lähinnä naurettava ja sitten viimeisenä jonka tiedän Eenok nimimerkillä oleva kaveri. Hänellä on ilmiselvä profetaallinen lahja, mutta kaveri käyttää aikansa analysoimiseen, eikä niinkään luo uutta eli profetoi, sama vika kuin Mellerillä.
Menneitäprofeettoja on paljonkin Rokka Lindeman ja mitä niitä onkaan...
Siis onko muita profeettoja keskellämme?
Itsenikin lasken profeetaksi, mutta en ollenkaan samaan sarjaan kuin nämä hengen jättiläiset.
Mutta Balttian prfetiani, joista löytyy kirjoituksiani on tapahtuneet todella tarkasti, viimeisin varoitukseni ja pyyntöön rukoukseen koski Lontoossa tapahtuvia räjähdyksiä, niistäkin varoitin internet palstoilla ennenkuin ne tapahtuivat,
Jugoslavian sodan ja erityisesti lääketieteellisessä opiskelevia paikallisia opiskelijoita profetaalisesti neuvoin ennenkuin kukaan tiesi tai aavisti, että Jugoslaviassa alkaisi sota ja joukko tappamiset ja etniset puhdistukset.
Tulevia profetioita en viitsi laittaa vielä tähän. Mutta tarkoitukseni olisi saada pikkasen profetaalisen lahjan omistavia innostuvan pikkasen täälläkin tuomaan näkemyksiään täällä esiin, niin voisimme pikkasen katsella ja itse voisin saada rauhan asioista jotka askarruttaa ja ovat sydämmelläni.
Tuntuuko teistä oudolta, että tiedätte asioita ihmisistä ennenkuin he edes alkavat puhua?
Kun kaverini aikoinaan tipahti kaupungin muuntajaan, niin tiesin ja aloin itkeä ennen tapahtumaa ja olin kuohuksissani, sitten kun kaveri oli tullut tapaturmasta sokeaksi olin ainut joka pystyi suht järkevästi asioihin suhtautumaan.
Olisi paljonkin mitä kirjoittaa profetian lahjasta elämässäni, mutta toivoisin muilta profetoilta analyysiä kirjoitukseeni ja omia kokemuksia lahjan käytöstä ja onko teillä profetiat aina isoja vai joskus myös ihan tälläisiä pieniä kuin minulla.?
Herra siunatkoon jokaista teistä.
Hänen tulemuksensa on lähellä.
Viimeiset synnytys kivut ovat kovemmat kuin koskaan.
Vääriä profeettoja tulee nousemaan, mutta heidän hedelmistään me heidät tunnemme.
Hän on oikea profeetta jonka profetiat käy toteen.
Se on vääräprofeetta jonka profetiat ei käy toteen. Omaa lihallisuuttaan hän on profetoinnut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä seuraavalla paavilla riittää seuraajia
kiinnostuneita, koska hän on historian viimeinen
paavi (tämä on ennustettu aikoja sitten).