järjissään, Suomi ei tarvitse viläkään mennä NATOon. Mitäs siihen sanoo usanistit. EU:n omat turvallisuusjärjestelyt tärkeämmät.
Niinistö
on aivan
7429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensin yhteistyössä Natoon kuuluvien EU-maiden kanssa, sitten ikäänkuin itsestään hakeudutaan Naton täysvaltaiseksi jäseneksi...
Niinistö on totta kai järjissään; hänhän ei ole pasifistinen vasemmistolainen kuten Halonen.
lisäykset laittaa, ihan omalla luvallasi. Tietysti ovet pidettävä auki, mutta ei todellakaan mitään kiirettä.
Milosevic ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin Kosovon miehittämisen. Vetkuttelusta ei tullut loppua eikä neuvotteluissa annettu miehen sana pitänyt koskaan.
Nuo pommitukset olivat kylläkin huonotehoisia. Eikä miehitykseen halukkaita paljonkaan löydy. En tiedä, mikä on viisasta.
ratkaisi. Halonen ei saakkaan ääntäni, ensi vaaleissa. EI keinosiementäjälle. Onneksi meillä puolueetomilla on vapaus, eikä jää huono omatuntokaan,
kuitenkin se, että kansanmurha loppui alta aikayksikön.
oikeinhan se meni. Onneksi Serbit olivat tolkuissaan. Niiden joukkomurhien arkkitehti joutui, itse murhaiskun kohteeksi."Slobo" niitä tuskin junaili.
On se vaan raskasta jäädä poliisiksi toisten maille määräämättömäksi ajaksi. Mutta niinhän noissa YK:nkin operaatioissa on tavannut käydä.
Täytyy vaan ihmetellä sotilaitten motiivia. Tai ihailla, miten vaan.