Uskontoako?

Nasselle ja hänen kaltaisilleen lienee Jumalan pilkkaaminen ja uskovien arvosteleminen uskontoa?
Minun on vaikea ymmärtää, miten joku ihminen viitsii tuolla tavalla ivata ja herjata jatkuvasti. Kyllä minäkin löydän ihmisryhmiä jotka ovat täysin eri mieltä asioista kuin minä, mutta ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta alkaa heidän kustannuksellaan irvistelemään. Mistähän oikein on kysymys?

Näihin kysymyksiin vastauksia mielestäni voisivat olla:

a) Nasse & kumppanit ovat esipuberteettia käyviä finninaamoja.

b Nasse & kumppanit ovat riivaajahenkien käytössä.

c) Nasse & kumppanit ovat hyvin tyhmiä, ajattelemattomia ja sivistymättömästi käyttäytyviä.

c) Kohdat a)-c) kaikki pitävät paikkansa.

d) Jokin muu selitys.

Kaikki uskovat rukoilkaa Nassen & kumppanien puolesta, että lopettaisivat tämän erittäin vaarallisen toimintansa, Jumalan pilkkaamisen. Jumala on pyhä eikä Hän loputtomiin anna itseään pilkata. Me ihmiset vain emme tiedä aikoja ja määriä. Rukoilkaa näiden pilkkaajien puolesta, he eivät itse tiedä mitä tekevät, onko heidän järkensä sumentunut, vai onko mielenhäiriöstä kyse, en tiedä.

Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta Jumala vihaa syntiä. Sinäkin pilkkaaja, tee täyskäännös elämässäsi, tee parannus synneistäsi ja ota vastaan pelastus Jeesuksessa.
851881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

"Nasselle ja hänen kaltaisilleen lienee Jumalan pilkkaaminen ja uskovien arvosteleminen uskontoa?"

Tämä on
K E S K U S T E L U P A L S T A
ja voidaksemme keskustella, meidän tulee suvaita sitä, että asioista voidaan olla samaa ja eri mieltä. Samanmielisten uskisten kesken syntyy vain hedelmätöntä hymistelyä. Muistelen lämmöllä esimerkkiä, kuinka sinä ja Kopuli kilvan mielistelitte patologis-psykoppaatista tuomionpasuunaa taannoin. Semmoista minä tarkoitan: mitään uutta ei sanota.

"Minun on vaikea ymmärtää, miten joku ihminen viitsii tuolla tavalla ivata ja herjata jatkuvasti."

Valitettavasti ainakin palstakristityn ivaamiseksi ja herjaamiseksi näyttää siis riittävän se, että on eri mieltä. Sorppa: jos vedät herneet nenääsi jokaisesta toisinajattelijan kannanotosta, suot itsellesi foorumiella vain turhaa stressiä ja mielipahaa.

"Mistähän oikein on kysymys?"

Mietihän miksi provosoidut niin herkästi.

"d) Jokin muu selitys."

Kyllä, mistä selityksestä juolehti mieleeni vanha sanalasku: ettei parane kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.

Äänestä
  • Milloin ja missä olen Kopulin kanssa mielistellyt jotakin patologis-psykopaattista tuomionpasuunaa?
    Olisitkohan sekoittanut minut johonkin toiseen?

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Milloin ja missä olen Kopulin kanssa mielistellyt jotakin patologis-psykopaattista tuomionpasuunaa?
    Olisitkohan sekoittanut minut johonkin toiseen?

    "Olisitkohan sekoittanut minut johonkin toiseen?"

    Olisin: nimimerkkiin Sleepless-night. Pahoittelen kauneusvirhettä ja odottelen vastinetta varsinaiseen asiaan.

    Äänestä

  • Siinä olet oikeassa, että keskustelu on hedelmällisempää jos asioista ollaan eri mieltä.
    En muista olenko sinun kanssasi keskustellut aiemmin, mutta ainakin Nassen keskustelutyylistä olen huomannut, että kun häneltä loppuu vastaukset, niin heti otetaan alapään asiat avuksi, ei mielestäni kovin sivistynyttä.

    Väität, että vedän herneet nenään jokaisen toisinajattelijan kannanotosta - no tuo tuskin on totta, en edes lue kaikkien kannanottoja, on minulla sentään muutakin tekemistä kuin notkua täällä palstoilla. Vai tarkoititko yleistää kaikki kristityt samaan laumaan?
    - Veditkös sinä nyt herneet nenään jostakin?

    Keskustelujen kautta emme toisiamme kovin hyvin voi tuntea, ehkä jonkin puolen toisistamme tulemme havaitsemaan. Sehän voi olla ihan hyväkin asia?

    Olen varmaan aloituspuheessani jo sanonut mitä ajattelen Jumalan pilkasta, siitä olen eniten huolissani, koska en usko että Jumalan pilkkaamista voi jatkaa loputtomiin ilman että Jumala itse puuttuu asiaan jollakin tapaa.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Siinä olet oikeassa, että keskustelu on hedelmällisempää jos asioista ollaan eri mieltä.

    Kirjoitin, että jos vedät herneet jne., en siis väittänyt mitään. Otsikkosi kertoo kyllä, ettet ole mitenkään immuuni provosoitumiselle, vaiko?

    Se, mitä sanoit jumalanpilkasta ei ilmeisesti koske kristittyjä? Muistelenpa justiinsa lukeneeni pöyristyttäviä MaaÄidin demonisointeja ja pari "painu pakana helvettiin" -viestiä. Eivätkö nämä ole jumalanpilkkaa? Vai käsitätkö jumalanpilkkana ainoastaan oman uskontosi arvostelemisen?

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Miksi ei Jumalan pilkka koskisi myös kristittyjä? Ei kai se ole kristitylle sen kummemmin sallittua?
    En tiedä nyt tuosta mainitsemastasi kirjoituksesta, kun en millään ehdi kaikkea lukemaan, eikä kaikki kirjoitukset kiinnostakaan, aikaa on rajoitetusti.

    Kirjoitin Jumalan pilkasta, en uskonnon pilkasta. (parempi olisi olla pilkkaamatta mitään). Olen huolissani nimen omaan Jumalan pilkkaamisesta. En tietysti toivo että uskoviakaan pilkataan, mutta sitä ei varmaan voi välttää. Hmm, enpä tiedä, ei kai tuo Jumalan pilkkaa ole (painu pakana helvettiin-esimerkkisi), mutta ei ollenkaan suotavaa käyttäytymistä. Ei ole ihmisen asia sanoa kuka joutuu helvettiin. On tietysti eri asia varoittaa, mutta Jumala tämän asian kuitenkin päättää.

    Enpä taida ottaa kantaa tuohon, olenko/enkö ole immuuni provosoitumiselle. Kukin saa ajatella niin kuin haluaa, eikähän näitä kirjoituksia ole pakko tulla lukemaan. Tarvittaessa koneen saa kiinnikin.

    Äänestä

  • Miten pilkkaaminen ja herjaaminen on keskustelua? miksi puolustat sellaista?

    Äänestä

  • mie tässä taas kirjoitti:

    Miten pilkkaaminen ja herjaaminen on keskustelua? miksi puolustat sellaista?

    Eräiden uuspakanallisten näkemysten mukaan olemukseltaan feminiininen entiteetti, sanotaan nyt vaikka energia, on synnyttänyt kaiken olevaisen. Hänestä ovat syntyneet sekä universumit, ulottuvuudet (n kappaletta), että hänen seurakseen olemukseltaan maskuliininen entiteetti, joka elävissä ympäristöissä syntyy, kasvaa ja kuolee vuodenkierron mukaan. Ensimainittua feminiinistä kutsutaan TähtiJumalattareksi ja Häntä pidetään kaikenkattavana ja kaikenläpäisevänä. Jälkimmäistä sanotaan Jumalaksi (monia nimiä) ja Hän on tämän UniversumiÄidin itselleen synnyttämä poika, josta kasvaa rakastaja, isä ja kuoleva jumala.

    Huomaat varmaan, että Isiksen ja Osiriksen myytin kautta tämä sama teema on kristinuskonkin myyttisessä keskiössä. Osaisitko arvella, miksi feminiininen aines on niin paniikinomaisesti ja hysteerisesti alennettu, demonisoitu ja aktiivisesti vaiettu kristieetoksessa? Kertoisitko, miksei esim. Jahvesta, jonka sanotaan olevan sukupuoleton tai hermafrodiitti entiteetti voi edelleenkään kristipiireissä käyttää ilmaisua Pyhä Äiti?

    Milloin jumalkäsitys on immanenssi, myös pyhyyden käsite on kaikessa läsnäoleva: sinä olet Jumalatarta, sinun mielikuvituksesi on Jumalatarta ja kaikki mitä teet on Hänen ilmenemistään, leikkiään, myös kommunikaatio ja ilmaisun hiomisen myötä ajattelun hiominen. Se tekee hyvää loogiselle ajattelulle, mikä myös on osa Hänen leikkiään*. Haluaisinkin, että kommentoisit omaa pyhyyttäsi ja sitä, missä kaikessa koet olevasi osa TähtiJumalatarta.

    ja minun ja sinun ja heidän ja teidän ja niiden jne.

    Sinä: Kertoisitko, miksei esim. Jahvesta, jonka sanotaan olevan sukupuoleton tai hermafrodiitti entiteetti voi edelleenkään kristipiireissä käyttää ilmaisua Pyhä Äiti?

    Minä: Koska Raamatussa lukeee selvästi että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja silloin hän kyllä teki miehen.
    Ei partakaan naisilla polviin asti kasva, ja js kasvaa niin se ei ole luonnollista.
    Jumala loi miehelle naisen, koska tämä tarvitsi kumppanin, eikä apinat kelvanneet. Vasta silloin hän siis teki naisen, ottamalla palasen miestä hän loi naisen: Siis luun.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    En tunne olevani mikään tähtijumalatar, vaan tällainen ihan tavallinen ihminen vain.

    muttet niin Jumalasta välitä?

    BTW, missä Raamatussa vars. kielletään käyttämästä naisellisia nimityksiä jumaluudesta?

    "Koska Raamatussa lukeee selvästi että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja silloin hän kyllä teki miehen."

    Naiseksi ja mieheksi hän HEIDÄT loi. Älä sinä puhu paskaa ja muuntele sitä pyhää Pipliaasi omiin tarkoitusperiisi.

    "Jumala loi miehelle naisen, koska tämä tarvitsi kumppanin, eikä apinat kelvanneet. Vasta silloin hän siis teki naisen, ottamalla palasen miestä hän loi naisen: Siis luun."

    Kumma juttu, mutta tämähän tapahtuu, siis Raamatun mukaan, vasta sen jälkeen, kun nainen on jo luotu... Siis alamainen nainen, eräänlainen kuuliainen vakipano, luotiin miehen mielihaluja tyydyttämään, mutta sitä ennen oli jo olemassa Nainen, varmaan feministi.

    Äänestä

  • mie taas kirjoitti:

    En tunne olevani mikään tähtijumalatar, vaan tällainen ihan tavallinen ihminen vain.

    Ettet nyt vain pilkkaisi ja herjaisi luonnonuskovaisia?

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Ettet nyt vain pilkkaisi ja herjaisi luonnonuskovaisia?

    En pilkkaa ketään, jos niin luulet.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    muttet niin Jumalasta välitä?

    BTW, missä Raamatussa vars. kielletään käyttämästä naisellisia nimityksiä jumaluudesta?

    "Koska Raamatussa lukeee selvästi että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja silloin hän kyllä teki miehen."

    Naiseksi ja mieheksi hän HEIDÄT loi. Älä sinä puhu paskaa ja muuntele sitä pyhää Pipliaasi omiin tarkoitusperiisi.

    "Jumala loi miehelle naisen, koska tämä tarvitsi kumppanin, eikä apinat kelvanneet. Vasta silloin hän siis teki naisen, ottamalla palasen miestä hän loi naisen: Siis luun."

    Kumma juttu, mutta tämähän tapahtuu, siis Raamatun mukaan, vasta sen jälkeen, kun nainen on jo luotu... Siis alamainen nainen, eräänlainen kuuliainen vakipano, luotiin miehen mielihaluja tyydyttämään, mutta sitä ennen oli jo olemassa Nainen, varmaan feministi.

    Ei kun ensin Jumala loi miehen, ei heti naista. Hän loi Raamatun mukaan naisen miehelle koska tämän ei ollut hyvä olla yksin. Avaa Raamattu ja lue, löytyy sieltä kirjan alkupuolelta.
    Nainen luotiin miehen luusta, ja on siis samaa kuin tämä mies, ei eri henkilöä niinkuin nykyiset äidistä syntyneet ihmiset.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Sinä: Kertoisitko, miksei esim. Jahvesta, jonka sanotaan olevan sukupuoleton tai hermafrodiitti entiteetti voi edelleenkään kristipiireissä käyttää ilmaisua Pyhä Äiti?

    Minä: Koska Raamatussa lukeee selvästi että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja silloin hän kyllä teki miehen.
    Ei partakaan naisilla polviin asti kasva, ja js kasvaa niin se ei ole luonnollista.
    Jumala loi miehelle naisen, koska tämä tarvitsi kumppanin, eikä apinat kelvanneet. Vasta silloin hän siis teki naisen, ottamalla palasen miestä hän loi naisen: Siis luun.

    "Jumala loi miehelle naisen, koska tämä tarvitsi kumppanin, eikä apinat kelvanneet."

    Siis mikä ihmeen pervokäännös sinulla on käytössäsi?
    Jahwe yrittää siis ensin parittaa Aatamia apinoille, ja vasta kun nämä eivät kelpaa tehdään hänelle pariksi nainen?

    Äänestä

  • Woot The F*** 0^o kirjoitti:

    "Jumala loi miehelle naisen, koska tämä tarvitsi kumppanin, eikä apinat kelvanneet."

    Siis mikä ihmeen pervokäännös sinulla on käytössäsi?
    Jahwe yrittää siis ensin parittaa Aatamia apinoille, ja vasta kun nämä eivät kelpaa tehdään hänelle pariksi nainen?

    En tiedä mitä luet, mutta miten uskallat käyttää Jumalan nimeä? Oletpas sinä siinä asiassa tyhmä!
    Ei kun selitin sen lyhyesti, mutta olisiko minun sitten pitänyt kirjoittaa se sellaisenaan, ihan kokonaan Raamatusta? Pyydän anteeksi, korjaan tapojani kunhan huomautat vielä pari kertaa asiasta!

    Äänestä

"Minun on vaikea ymmärtää, miten joku ihminen viitsii tuolla tavalla ivata ja herjata jatkuvasti."
Minunkin on sitä vaikeata käsittää. Se varmaankin johtuu ymmärtämättömyydestä. Jos joku väittää, ihan todella, että kirja joka väittää maapalloa litteäksi, ja väittää tässä esiintyvän jumalan (joka muuten on näkymätön, kaikkitietävä, kaikkivoipa, ihana mielikuvitusystäväinen uskoville, joka pystyisi tuhoamaan kaikki, muttei sitä tee. Jumalan ominaisuuksiin kuuluu myös kaiken anteeksi antaminen, joka luonnollisesti mahdollistaa jokaisen teon) tekevän vaikka mitä kokoajan välittämättä mitään siitä, että kaikelle on olemassa jo selitys tieteessä, joka sattuu olemaan erilainen kuin se, mikä on raamatussa. Nassen pilkka perustuu ymmärtämättömyyteen. Hänen ei kuuluisi pilkata sellaisia, joilla on todellisuuden taju kadonnut, vaan sen sijaan sääliä ja pyrkiä auttamaan näitä. Nassen olisi syytä hävetä, tuskin hänkään menee kiusaamaan pikkulapsiakaan samalla tavalla. Tai mielisairaita.

"ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta alkaa heidän kustannuksellaan irvistelemään"
Lisäksi tälläinen keskustelu saattaisi vaaraan sinun omat uskosi. Entäpä jos jollakulla onkin paremmat ajatukset kuin minulla. Entäpä jos muutun.

Ehdottomasti c, siis ensimmäin c, ei toinen. He eivät yksinkertaisesti osaa sääliä niitä, joiden todellisuuden taju on todella sekaisin. Kuten sellaisten, jotka jaksottavat asiat niinkin loogisesti kuin, a, b, c, c, d.

"tämän erittäin vaarallisen toimintansa, Jumalan pilkkaamisen"
Niin, kohta tulee fundikset koputtaan ovelle soihtujen kanssa. Tuo taisi muuten olla aika selvä uhkaus henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Pitäisi ehkä ilmoittaa poliisille.

"Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta Jumala vihaa syntiä."
Mutta jumala loi synnin. Luodessaan kielletyn puun, hän loi samalla synnin. Ilman kieltoa ei olisi olemassakaan syntiä

"Sinäkin pilkkaaja, tee täyskäännös elämässäsi, tee parannus synneistäsi ja ota vastaan pelastus Jeesuksessa."
Kyllä, juuri näin. Kyllä sinuakin joku rakastaa. Jeesus rakastaa sinua, ja pelastaa paremmin kuin itse teräsmies. Aivan varmasti. Ja vaikka hän onkin näkymätön ja hänen vaikutuksensa ei ole mitenkään poikkeuksellista verrattuna muihin uskontoihin, niin kyllä hän varmasti on olemassa.

Äänestä
  • Onko mielestäsi pilkkaaminen keskustelemisen synonyymi? Eikö uskon asioista voi keskustella asiallisesti? Eikö pilkkaaja kerrokin pilkatessaan omista ongelmistaan?

    Varoitus: pilkka voi sattua omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Onko mielestäsi pilkkaaminen keskustelemisen synonyymi? Eikö uskon asioista voi keskustella asiallisesti? Eikö pilkkaaja kerrokin pilkatessaan omista ongelmistaan?

    Varoitus: pilkka voi sattua omaan nilkkaan.

    "Onko mielestäsi pilkkaaminen keskustelemisen synonyymi"
    Onko mielestäsi norsu synonyymi nisäkkäille?

    Voit keskustella monella tavalla. Mutta se, mitä uskovaiset harrastavat, ei ole keskustelua. Se on saarnaamista tai käännytystä. Se ei ole keskustelua, sillä siinä oletetaan, että itse on oikeassa ja toiset ovat väärässä. Minä kuuntelen vastaväitteitä omille väittämilleni.

    Lisäksi, jo se, että keskustelee uskonnostanne, on uskontonne mukaan pilkkaa, joten miksei sitten näyttää, mitä pilkka todella on.

    "Varoitus: pilkka voi sattua omaan nilkkaan."
    taas näitä väkivaltaisi uhkailuita. Onko sinulla kenties jokin ongelma varhaislapsuudessasi, jota haluat purkaa muihin ihmisiin? Kyllä minä kuuntelen, ja yritän ymmärtää. Mutta ehkä sinun kannattaisi keskustella ennemminkin psykiatrin/psykologian koulutuksen saaneen kanssa. He varmasti voivat auttaa sinua mielikuvitus ystäväsi kanssa. Ehkä, EHKÄ jonain päivänä voitkin luopua ystävästäsi ja antaa hänen matkata kohti uusia, uljaita seikkailuja jonkun toisen kanssa.

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    Etteivät nyt suuret sanat suutasi halkaisisi?

    Kannattaa sinun - alaikäisenä henkilönä varsinkin, opetella käytöstapoja. Niistä on elämässäsi suurta apua tulevina vuosinasi.

    Minusta pilkkaaminen ei ole erityisen rakentava tapa keskustella, ei myöskään riiteleminen. Toivon asiallista keskustelua.

    Jos tarkoituksesi on kopioida toisen vastauksia ja niille lällättää, niin en välttämättä viitsi vaivautua vastaamaan, se tuntuu ajanhukalta.

    Toivotan sinulle kaikkea hyvää, ajattele asioita muutaman kerran, ennen kuin suollat niitä julkisuuteen.

    "alaikäisenä henkilönä varsinkin"
    Niin, ainut mitä itseasiassa voit tietää, on, että ilmoitan itselleni iäksi alaikäinen. Syy tälle ilmoitukselle voi olla monta, joista vain yksi on että minä olisin tämän ikäinen. Miksi sinun ikääsi ei näy? Pelottaako että sinut arviodaan ikäsi perusteella?

    "Minusta pilkkaaminen ei ole erityisen rakentava tapa keskustella, ei myöskään riiteleminen."
    Kuten ei myöskään keskustelun kiertäminen. Lisäksi, en ole koskaan pilkannut. Olen vain säälinyt

    "Jos tarkoituksesi on kopioida toisen vastauksia ja niille lällättää"
    Mitä tällä tarkoitat? oleno muka tehnyt tälläistä?

    Jos tarkoitat, sitä, että otan lainauksen viestistäsi, niin teen sen vain helpottaakseni lukemistasi, niin että ymmärrät, mihin väitteeseesi vastaan.

    "Kannattaa sinun - alaikäisenä henkilönä varsinkin, opetella käytöstapoja. "'
    Ehdottaisin sinulle tiivistä argumentoinnin opettelua. Myös olisi hienoa, jos opettelisit keskustelemaan. Mitä taas tulee omiin käytös tapoihini, niin ne ovat hallinnassa. Tosin osoitan vain kohteliasta käytöstä niille jotka sitä ansaitsevat.

    "Niistä on elämässäsi suurta apua tulevina vuosinasi"
    Jos mielistelen jokaista, niin loukkaan niitä, joita todella arvostan ja jotka todella ansaitsevat kohteliasuuden. Olen toki monille kohtelias. Mutta vain niille, jotka sen ansaitsevat.

    "Toivotan sinulle kaikkea hyvää"
    Arvotonta. Jos toivotat kaikille pelkkää hyvää, niin mitä merkitystä sillä on niille, jotka todella arvostavat sinua. Ja joita todella arvostat. Jos kuulun samaan kastiin Hitlerin, papin ja puolisosi kanssa, niin vähänpä se minulle merkkaa.

    Sanon sinulle, kuten Nassellekin olen joskus sanonut, että sivistynyt ihminen ei sorru karkeuksiin.

    Edelleen toivotan sinulle kaikkea hyvää.

    :):):):):):):)

    "Sanon sinulle, kuten Nassellekin olen joskus sanonut, että sivistynyt ihminen ei sorru karkeuksiin."
    Sivistynyt ihminen on kykenevä hyödyntämään sivistystään haluamallaan tavalla. Tiedän mikä on kohteliasta, kuten tiedän mikä on epäkohteliasta. Millä määritelmällä sivistynyt ihminen ei pystyisi käyttäytymään epäkohteliaasti? Kertoisitko tämän sananselityksen lähteen?

    En ole epävarma. Tiedän mitkä sanat loukkaavat, mitkä eivät, minkä ei pitäisi mutta silti, ja minkä pitäisi muttei. Käytän näitä tarpeen mukaan hyödykseni käydessäni keskustelua.

    esimerkiksi ikään viitaaminen osoittaa suunnatonta typeryyttä ja epäsivistyksellisyytä, sillä iällä ei ole mitään painoarvoa.

    en muista mistä peräisin tuo määritelmä oli, jostakin olen sen lukenut. Mielestäni epäkohteliasuus ei kuulu sivistyneen ihmisen käytökseen. Jos olet eri mieltä, niin sitten kai olemme eri mieltä siitä millainen sivistynyt ihminen on. Oli miten oli, en aloituskirjoituksessa puhunut sivistyksestä, vaan Jumalan pilkkaamisesta. Mielestäni sivistynyt ihminen ei myöskään pilkkaa Jumalaa, vaikka ei itse uskoisikaan. Ja eikö toisen vakaumusta pitäisi kunnioittaa? Tällaista opetusta minä ainakin olen saanut. Vai opetetaanko nykyään kouluissa pilkkaamaan toisin uskovia?

    En myös usko, että ikäkäsite on niin neutraali, kuin annat ymmärtää. Jossakin asiassa ehkä, mutta monissa ei. Anteeksi jos loukkasin.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Sanon sinulle, kuten Nassellekin olen joskus sanonut, että sivistynyt ihminen ei sorru karkeuksiin.

    Edelleen toivotan sinulle kaikkea hyvää.

    :):):):):):):)

    onkin (oggi) vasta 17 v. ei siinä mitään, hyvä ikä sekin... mutta elämä (vai pitäisikö sanoa, että siperia) opettaa.. myös meitä vanhuksia ;-)

    Äänestä

  • Kopuli kirjoitti:

    onkin (oggi) vasta 17 v. ei siinä mitään, hyvä ikä sekin... mutta elämä (vai pitäisikö sanoa, että siperia) opettaa.. myös meitä vanhuksia ;-)

    Että opin tie ei olisi ohdakkeinen hänelle, eikä meillekään.

    Äänestä

Entäs tämä:

mielestäni voisivat olla:

Nasse & kumppanit ovat esipuberteettia käyviä finninaamoja.

Nasse & kumppanit ovat riivaajahenkien käytössä.

Nasse & kumppanit ovat hyvin tyhmiä, ajattelemattomia ja sivistymättömästi käyttäytyviä.

kuulostaa ihan pilkalta, tosin ei nyt sentää jumalien?
Uskontosiko syy?

"Kyllä minäkin löydän ihmisryhmiä jotka ovat täysin eri mieltä asioista kuin minä, mutta ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta alkaa heidän kustannuksellaan irvistelemään".

Hieman kuitenkin löytyi, mutta kuten niin usein, puheet ja teot ovat eri asia uskovaisilla, kuten sinullakin.

Äänestä
  • Arvelinkin, että jossain vaiheessa noista sanojen käytöistä saattaa tulla sanomista. Mutta, tarkoitus oli ihan hyvä. Luulen, että jos olisin oikein hienovaraisesti esittänyt asiani, niin mitään keskustelua ei olisi syntynyt, eikä asiaakaan olisi ymmärretty.

    Anteeksi kaikilta jotka kokevat että ovat joutuneet pilkan kohteeksi.

    Jotenkin en koe hirveitä omantunnon tuskia, koskapa olette kuitenkin pilkanneet Jumalaa, mielestäni se on pahempaa kuin ihmisten pilkkaaminen. Tästä tulee tietenkin vastaanväitteitä, mutta tulkoon.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Arvelinkin, että jossain vaiheessa noista sanojen käytöistä saattaa tulla sanomista. Mutta, tarkoitus oli ihan hyvä. Luulen, että jos olisin oikein hienovaraisesti esittänyt asiani, niin mitään keskustelua ei olisi syntynyt, eikä asiaakaan olisi ymmärretty.

    jumalan tehdä tilit selväksi pilkkaajien kanssa, mitä se sulle kuuluu?
    Meinaan vaan, että kai se siihen pystyy jos haluaa...

    Äänestä

  • antaisit kirjoitti:

    jumalan tehdä tilit selväksi pilkkaajien kanssa, mitä se sulle kuuluu?
    Meinaan vaan, että kai se siihen pystyy jos haluaa...

    Mutta eikö asiasta saa keskustella? Vai häiritsikö tämä keskustelu sinun rauhaasi?

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Arvelinkin, että jossain vaiheessa noista sanojen käytöistä saattaa tulla sanomista. Mutta, tarkoitus oli ihan hyvä. Luulen, että jos olisin oikein hienovaraisesti esittänyt asiani, niin mitään keskustelua ei olisi syntynyt, eikä asiaakaan olisi ymmärretty.

    Anteeksi kaikilta jotka kokevat että ovat joutuneet pilkan kohteeksi.

    Jotenkin en koe hirveitä omantunnon tuskia, koskapa olette kuitenkin pilkanneet Jumalaa, mielestäni se on pahempaa kuin ihmisten pilkkaaminen. Tästä tulee tietenkin vastaanväitteitä, mutta tulkoon.

    >>Mutta, tarkoitus oli ihan hyvä. Luulen, että jos olisin oikein hienovaraisesti esittänyt asiani, niin mitään keskustelua ei olisi syntynyt, eikä asiaakaan olisi ymmärretty.>Anteeksi kaikilta jotka kokevat että ovat joutuneet pilkan kohteeksi.>Jotenkin en koe hirveitä omantunnon tuskia, koskapa olette kuitenkin pilkanneet Jumalaa, mielestäni se on pahempaa kuin ihmisten pilkkaaminen. Tästä tulee tietenkin vastaanväitteitä, mutta tulkoon.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    Kyllä tuolla keskustelupalstoilla on törmännyt monenlaiseen väittelijään. Myös paljon on aivan sellaisia viestejä, joissa ei ole mitään asiaa, pelkkää pilkkaamista.

    Tarkoitin kyllä Jumalan pilkalla juuri sitä mitä sanoin, sinä taisit nyt käsittää että uskovien arvostelu on sama asia? Kyllä minä olen nähnyt että Jumalaa vastaan hyökätään milloin mitäkin sanoen. Miksi ihmeessä ei saisi kirjoittaa tästä aiheesta, haittaako tämä sinua niin kovasti?

    Mitenkäs omalla kohdallasi, pyydätkö anteeksi jos olet loukannut? Vai eikö niin saa mielestäsi tehdä?

    tosin lasit päässä hihhuli ei edes kykene hahmottamaan viestiäsi.

    >>Kyllä tuolla keskustelupalstoilla on törmännyt monenlaiseen väittelijään. Myös paljon on aivan sellaisia viestejä, joissa ei ole mitään asiaa, pelkkää pilkkaamista.>Tarkoitin kyllä Jumalan pilkalla juuri sitä mitä sanoin, sinä taisit nyt käsittää että uskovien arvostelu on sama asia?>Kyllä minä olen nähnyt että Jumalaa vastaan hyökätään milloin mitäkin sanoen.>Miksi ihmeessä ei saisi kirjoittaa tästä aiheesta, haittaako tämä sinua niin kovasti?>Mitenkäs omalla kohdallasi, pyydätkö anteeksi jos olet loukannut? Vai eikö niin saa mielestäsi tehdä?

    Miksi minun pitäisi alkaa sinulle kertomaan Jumalasta, kun olet jo tyrmännyt osaltasi koko ajatuksen. En ole täällä sinua käännyttämässä, Jumala saa hoitaa itse sen puolen.

    Loukkasinko? Minä pyysin varmuuden vuoksi anteeksi, kun enhän voi koskaan tietää, millaisia ihmisiä täällä käy lukemassa. Toiset ovat herkempiä loukkaantumaan kuin toiset.

    Kas kun sinä puhut synnistä? Olen muistaakseni kuullut jonkun ateistin sanovan, ettei syntiä olekaan? No hyvä että sinä tunnustat synnin. Ei mielestäni koskaan tietoisesti saa tehdä syntiä. Mutta ei kukaan ihminen, uskovainen tai uskomaton, ole synnitön.

    Geetä

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    tosin lasit päässä hihhuli ei edes kykene hahmottamaan viestiäsi.

    Sinä et yleensä vastaa kovinkaan hyvin. Olisko niin että sinulla pinna palaa aika herkästi?

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    Geetä

    Menehän Nasse jo nukkumaan!

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Miksi minun pitäisi alkaa sinulle kertomaan Jumalasta, kun olet jo tyrmännyt osaltasi koko ajatuksen. En ole täällä sinua käännyttämässä, Jumala saa hoitaa itse sen puolen.

    Loukkasinko? Minä pyysin varmuuden vuoksi anteeksi, kun enhän voi koskaan tietää, millaisia ihmisiä täällä käy lukemassa. Toiset ovat herkempiä loukkaantumaan kuin toiset.

    Kas kun sinä puhut synnistä? Olen muistaakseni kuullut jonkun ateistin sanovan, ettei syntiä olekaan? No hyvä että sinä tunnustat synnin. Ei mielestäni koskaan tietoisesti saa tehdä syntiä. Mutta ei kukaan ihminen, uskovainen tai uskomaton, ole synnitön.

    >>Miksi minun pitäisi alkaa sinulle kertomaan Jumalasta, kun olet jo tyrmännyt osaltasi koko ajatuksen. En ole täällä sinua käännyttämässä, Jumala saa hoitaa itse sen puolen.>Loukkasinko? Minä pyysin varmuuden vuoksi anteeksi, kun enhän voi koskaan tietää, millaisia ihmisiä täällä käy lukemassa. Toiset ovat herkempiä loukkaantumaan kuin toiset.>Kas kun sinä puhut synnistä? Olen muistaakseni kuullut jonkun ateistin sanovan, ettei syntiä olekaan?>No hyvä että sinä tunnustat synnin.>Ei mielestäni koskaan tietoisesti saa tehdä syntiä. Mutta ei kukaan ihminen, uskovainen tai uskomaton, ole synnitön.

    Saarnamieheltä!

    Pieni vinkki: ei pidä asettua ihmisen yläpuolelle, ei tee hyvää säväystä kun käskyt kajahtelevat pilven reunalta.

    Yritä vähän toisenlaisella menetelmällä seuraavan kerran!

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Saarnamieheltä!

    Pieni vinkki: ei pidä asettua ihmisen yläpuolelle, ei tee hyvää säväystä kun käskyt kajahtelevat pilven reunalta.

    Yritä vähän toisenlaisella menetelmällä seuraavan kerran!

    >>Sinähän kuulostat saarnamieheltä! >Pieni vinkki: ei pidä asettua ihmisen yläpuolelle, ei tee hyvää säväystä kun käskyt kajahtelevat pilven reunalta. >Yritä vähän toisenlaisella menetelmällä seuraavan kerran!

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Sinähän kuulostat saarnamieheltä! >Pieni vinkki: ei pidä asettua ihmisen yläpuolelle, ei tee hyvää säväystä kun käskyt kajahtelevat pilven reunalta. >Yritä vähän toisenlaisella menetelmällä seuraavan kerran!

    En ole sanonut, että vain uskova saa kuulostaa saarnamieheltä, totesin vain. Tiedä millainen saarnamies sinustakin kehkeytyy, kunhan löydät oikean uskon!

    Miksi en saisi ottaa kantaa pilkkaamiseen? Miksi sinä asettelet minulle ehtoja? Kukas oikein olet pp? Tai kenen asialla olet?

    Keskustelun halut eivät ehkä loppuneet, mutta joskus on pakko mennä nukkumaankin, ainakin minun. Ja töissäkin on käytävä, on siis paljon muutakin elämässä kuin täällä kirjoittelu.

    En pääse tästä näkemään edellisiä vastauksiasi, mutta tarkoitin sitä mielikuvaa, jonka sinusta vastaustesi pohjalta sain, kun viittasin siihen yläpuolelle asettumiseen. Ellei pitänyt paikkaansa, niin ei kannata pahoittaa mieltään, tällaisten keskustelujen kautta ei toisesta ihmisestä opi tuntemaan kuin pintaraapaisun verran.

    Kenties erehdyn, mutta saan sinusta riidanhaluisen vaikutelman? Keskustelen mieluummin ilman riitelemistä, riiteleminen ei kiinnosta.

    Jos ajattelemme eri tavalla asioista, niin mitä sitten? Älä ota paineita siitä, että en tämän keskustelumme päätteeksi omaksu sinun oppejasi.

    Hyvää jatkoa sinulle toivotan.

    >>Ja sinäkö muka keskustelet???>Miksi en saisi ottaa kantaa pilkkaamiseen? Miksi sinä asettelet minulle ehtoja? Kukas oikein olet pp? Tai kenen asialla olet? >Pieni vinkki: ei pidä asettua ihmisen yläpuolelle, ei tee hyvää säväystä kun käskyt kajahtelevat pilven reunalta. >Keskustelun halut eivät ehkä loppuneet, mutta joskus on pakko mennä nukkumaankin, ainakin minun. Ja töissäkin on käytävä, on siis paljon muutakin elämässä kuin täällä kirjoittelu.>En pääse tästä näkemään edellisiä vastauksiasi, mutta tarkoitin sitä mielikuvaa, jonka sinusta vastaustesi pohjalta sain, kun viittasin siihen yläpuolelle asettumiseen.>Ellei pitänyt paikkaansa, niin ei kannata pahoittaa mieltään, tällaisten keskustelujen kautta ei toisesta ihmisestä opi tuntemaan kuin pintaraapaisun verran.>Kenties erehdyn, mutta saan sinusta riidanhaluisen vaikutelman? Keskustelen mieluummin ilman riitelemistä, riiteleminen ei kiinnosta.>Jos ajattelemme eri tavalla asioista, niin mitä sitten? > Älä ota paineita siitä, että en tämän keskustelumme päätteeksi omaksu sinun oppejasi.>Hyvää jatkoa sinulle toivotan.

    Toisenlaisella menetelmällä tarkoitan, että yritäpä olla vähemmän riidanhaluinen. Takerrut joka sanaan, nytkin alat inttää että: näytä mihin takerruin! Joopa joo, varsinainen inttäjä olet. Keskustella voi varmaan ilman että koko ajan väittää, keskustelutyylejä on monenlaisia: mutta, en ala niitä sinulle kaikkia esittelemään.

    Ja se on yleisvaikutelmani sinusta, että huutelet pilvenreunalta. Siksi, että kiellät Jumalan olemassaolon. Jos kieltää Jumalan, niin eikös sitä silloin tavallaan yritä olla oma jumalansa?

    Tottakai otin huomioon, että keskustelupalstalla tulee keskusteluakin. Mutta kuten sanoin, keskustelijoita on monenlaisia ja keskustella voi monella tapaa. Olen myös keskustellut paljon eri ihmisten kanssa. En pidä sellaisesta keskustelusta, jossa koko ajan takerrutaan yksittäisiin sanoihin ja vatkataan niitä edestakaisin.

    >>Toisenlaisella menetelmällä tarkoitan, että yritäpä olla vähemmän riidanhaluinen. Takerrut joka sanaan, nytkin alat inttää että: näytä mihin takerruin! Joopa joo, varsinainen inttäjä olet.>Ja se on yleisvaikutelmani sinusta, että huutelet pilvenreunalta. Siksi, että kiellät Jumalan olemassaolon. Jos kieltää Jumalan, niin eikös sitä silloin tavallaan yritä olla oma jumalansa?>Tottakai otin huomioon, että keskustelupalstalla tulee keskusteluakin. Mutta kuten sanoin, keskustelijoita on monenlaisia ja keskustella voi monella tapaa. Olen myös keskustellut paljon eri ihmisten kanssa. En pidä sellaisesta keskustelusta, jossa koko ajan takerrutaan yksittäisiin sanoihin ja vatkataan niitä edestakaisin.

    Kirjoittanut: :pp. 13.10.2005 klo 10.31
    -En aiemmin pystynyt kopioimaan, hankin hiljattain kannettavan ja tänään vasta ostin hiiren, nyt jo kopioiminenkin onnistuu.

    >>-No ei se aina riitä. Mutta ehkä joissakin asioissa tyydyn vähempään perusteluun kuin sinä. Mitä jos minä alkaisini tentata sinua samaan malliin? Riittäisikö sinulta perusteluja niin kauan kuin minä vaadin? >En ymmärrä, miksi joka ikistä lausetta pitäisi sinulle juurta jaksaen perustella. "pilven reunalta" jos et sitä myönnä, niin ole myöntämättä, ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, eikä voisikaan olla. >Miksi otat mukaan puheeseen keijukaiset, haltijattaret ja muut menninkäiset? En minäkään niihin usko. Eli tämä väittämäsi on aivan älytön.

    väittämä on siis yhtä älytön kuin omasikin, mitä kieltämiseen tulee, miten perustelet, että omasi on yhtään uskottavampi, en minäkään usko sinun väittämään olioon?
    Mutta et näköjään ymmärtänyt koko asiaa mitä tarkoitin.

    >>-Mihin tulisinkaan, sinun tasollesiko? Sinulla ei kai ole mitään mihin uskoa? Oletko hyvinkin masentunut ja itsetuhoon taipuvainen ihminen? Pitäisikö minun sääliä sinua?> Ei tuo ole totta. Kyllä minä pidän keskustelusta, jossa tulee erilaisia mielipiteitä vastaan. Mutta niistä on mukavampi keskustella kuin jankata ja inttää jonkun vastarannankiisken kanssa.>Millainen on sinun mielestäsi sivistynyttä keskustelua? Väitit tuolla aikaisemmin olevasi "sivistynyt"? Ellen väärin muista? >Mitähän se sinun sivistyksesi oikein tarkoittaa?>Onko siinä tilaa toisen ihmisen vakaumuksen kunniottamiselle vai halveksitko sitä että toisella on jotain sellaista (usko Jumalaan) mikä sinulta puuttuu, tai jota et kehtaa myöntää, koska pelkään että joku tuttusi nauraa sinulle? >

    >>

    kun olen lukenut sinun kommenttejasi, sain ahaa-elämyksen! Olet niin perin perusteellinen :pp.!
    Varmaankin kun käyt p....:lla, niin vaadit perustelut p.......kin? Kauniimpi nimitys tälle tuotteelle on kakka. Arvasinko oikein?

    Äänestä

  • joku raja perustelussakin o... kirjoitti:

    kun olen lukenut sinun kommenttejasi, sain ahaa-elämyksen! Olet niin perin perusteellinen :pp.!
    Varmaankin kun käyt p....:lla, niin vaadit perustelut p.......kin? Kauniimpi nimitys tälle tuotteelle on kakka. Arvasinko oikein?

    >

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >

    :D:D:D:D:D

    Äänestä

Jumalan tuplavirhe
Kirjoittanut: Nasse 8.10.2005 klo 23.13

siis tässä viittaan raamatun jumalaan.

Käppänällä meni v*tulleen enkeleiden kanssa, yksi oli ihan Saatana.

Käppänä loi kaksi ihmistä (rantaruåtsalaisia) Adamin ja Even. Eikö ämmä toiminut heti vastoin Herran nimenomaista käskyä?

Muutamaa muuta sattumaa kävi, tapettiin kyliä, kaupunkeja ja kansoja jumalan toimesta.

Urpo hiffasi että homma menee v*tulleen.

Kuningasajatus Ä vedenpaisumus Ä Yksi tottelevainen megeen ja samat virheet toistuvat.

Äijää v*tuttaa ihan kääminä, raiskaanpa apurini toimesta neitsyen ja saa pojan jonka voin tappaa.

Ja taas kusee.

On siinä meillä kaikkivaltias jumala, vai onko?

Äänestä
  • kuinka ääliö voi olla?
    Kirjoittanut: Nassen 8.10.2005 klo 00.00

    "Jumala on kaikkivaltias, joka on hyvä omillensa, ja pelottava vastustaja vihollisillensa."

    Kerro idiootti miten kaikkivaltiaalla oikeasti voi olla vihollisia?

    Äänestä

  • siirto kirjoitti:

    kuinka ääliö voi olla?
    Kirjoittanut: Nassen 8.10.2005 klo 00.00

    "Jumala on kaikkivaltias, joka on hyvä omillensa, ja pelottava vastustaja vihollisillensa."

    Kerro idiootti miten kaikkivaltiaalla oikeasti voi olla vihollisia?

    konteksti hukassa?
    Kirjoittanut: Nassen 7.10.2005 klo 00.46

    miten hihhulin kanssa voi "keskustella" kun yhden tialle kasvaa sata urpoa?

    Äänestä

  • olkaa hyvä kirjoitti:

    konteksti hukassa?
    Kirjoittanut: Nassen 7.10.2005 klo 00.46

    miten hihhulin kanssa voi "keskustella" kun yhden tialle kasvaa sata urpoa?

    Ehkei
    Kirjoittanut: oggi 8.10.2005 klo 17.35

    "Kristinuskossa ihmisellä on oltava uskoa, koska siihen kaikki perustuu"
    Peter Pankin lentää mikämikämaahan uskonsa ja iloisten ajatusten voimalla.

    "Jumala kyllä on"
    Ilman perusteluita jumalalla ei ole oikeutta vaatia minulta moista. Jos minulla ei ole faktoja, saattaisi palvonta kohteeni ollakin vaikka paholainen. Tämän takia syljen molempien kasvoille, niin paholaisenne kuin jumalanne. Ennemmin vastustan vihollista ja ystävääni, kuin otan mahdollisuuden että tuenkin ystävääni ja vastustan viholistani. Ilman faktoja, en voi tietää, ansaitseeko juuri se jumala palvontani.

    Äänestä

  • jotain taas kirjoitti:

    insesti ja Mikko L
    Kirjoittanut: Nassen 6.10.2005 klo 18.07

    Minun ei tarvitse kaataa mitään likasankoa niskaasi, olet sen Mikko itse itsellesi tehnyt, kuten kaikki tietävät.

    Jos jollekin asia on uusi, googlettakaa yhdistelmällä mikko kissa insesti ja karu totuus Mikon suusta kuultuna aukeaa eteenne.

    Erityisesti kristinuskoisten kannattaa haku tehdä jotta tiedätte mistä Mikossa on kyse.

    Äänestä

  • tällaista kirjoitti:

    Ja pointteri oli?
    Kirjoittanut: jaina 5.10.2005 klo 08.18

    Lintukoiraltasi taisi seisottava karata.

    Äänestä

  • tällaista kirjoitti:

    insesti ja Mikko L
    Kirjoittanut: Nassen 6.10.2005 klo 18.07

    Minun ei tarvitse kaataa mitään likasankoa niskaasi, olet sen Mikko itse itsellesi tehnyt, kuten kaikki tietävät.

    Jos jollekin asia on uusi, googlettakaa yhdistelmällä mikko kissa insesti ja karu totuus Mikon suusta kuultuna aukeaa eteenne.

    Erityisesti kristinuskoisten kannattaa haku tehdä jotta tiedätte mistä Mikossa on kyse.

    MISTÄ ON NASSESSA KYSE?

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    MISTÄ ON NASSESSA KYSE?

    ymmärrätkö että Nasse ei koskaan anna sinulle?

    Käytä roikkoperse sormiasi, jos edes siten kykenet saamaan.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    MISTÄ ON NASSESSA KYSE?

    Mutta nuo olivat vain sitä "keskustelua" jota täällä muutamat käyvät.

    Äänestä

  • The FFF kirjoitti:

    ymmärrätkö että Nasse ei koskaan anna sinulle?

    Käytä roikkoperse sormiasi, jos edes siten kykenet saamaan.

    Tuo uusin kuvaa hyvin teidän puolustamaanne keskustelua!

    Äänestä

  • The FFF kirjoitti:

    ymmärrätkö että Nasse ei koskaan anna sinulle?

    Käytä roikkoperse sormiasi, jos edes siten kykenet saamaan.

    Yritä ajatella yläpäälläsi.
    Mene jo nukkumaan finninaama.

    Äänestä

  • Kysymyksessä oikeasti olivat aidot filosofistikoidusti ilmaistut ongelmat:

    1*jos jumaluus on erehtymätön, se ei tee virheitä;
    2*jos jumaluus on kaikessa läsnäoleva luovuus, ei ole virhettä

    Nyt kristikiristelijät väittävät, ettei jumaluutensa tee virheitä ja kuitenkin he väittävät, että jumaluuden luomat olennot eivät ole toimineet, jumaluuden olettamalla tavalla, eli kääntäen: jumaluuden luomukset eivät ole oikein onnistuneet. Virheen käsityshän nyt jokatapauksessa kuuluu sekä synti, että armo-tuomio käsitteeseen (mikä tarkoittaa, että jumaluus ei ole immanenssi, luovuus tai energia). (Tätä ristiriitaahan kristinuskossa on pohdiskeltu ammoisista ajoista lähtien: miksi jumaluus sallii kärsimyksen, eli myös alan vakavat tuomastelijat ovat tätä tuskallista teologian kömmähdystä mielessään väännelleet.)

    Mutta kun foliohattu estää muun kuin kosmisen telepatiatiedon käsittelyn, jää tämä vars. asiasisältö tästä railakkaasta tekstistä jää huomaamatta. Huomaa muuten sekin: hymistely on kristikeski-ikäistä tätienergiaa (keskustellaan siitä sitten myöhemmin otsikolla: "kuinka harrastan tupperwarea jo kakskymppisenä").

    Noh, tasapuolisuuden nimissä: lähdenpä tässä irrotellakseni julistamaan Jumalattaren sanaa helluntailaisille ja muille T.-T.tampioille. Katsotaan, millaista vastakaikua tulee.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    MISTÄ ON NASSESSA KYSE?

    >>MISTÄ ON NASSESSA KYSE?

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Yritä ajatella yläpäälläsi.
    Mene jo nukkumaan finninaama.

    >

    Äänestä

  • haloo..vastataan.. kirjoitti:

    >>MISTÄ ON NASSESSA KYSE?

    Taikka aurinkolasit ja peruukki!

    Äänestä

uskislogiikasta ja uskismoraalista perustuu uskisten omiin viesteihin.

Aineiston saaminen sarjaan tyrehtyy, jos uskikset alkavat kirjoittaa korkeata älyllistä ja moraalista tasoa osoittavia viestejä.

Äänestä
  • Jättäkää Nasse rauhaan ja keksikää jotain muuta!

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Jättäkää Nasse rauhaan ja keksikää jotain muuta!

    kiitokset huolenpidosta.

    Nasse, kuten Aku Ankkakin, on vain hahmo, kuten ymmärrätte.

    Ei piirrettyyn satu.

    Tarkemmin ajateltuna Nasse on Jumala. Rakastava Jumala. Nasse Jumalana ei anna mitään anteeksi, koska ei ole anteeksi annettavaa.

    Nassen taivaassa kaikki saavat mitä haluavat. Äärikrisseille on hologrammi, helvetti, jossa he kaikki voivat autio...äh aitiopaikolla katsella vääräyskoisten kiduttamista. Harhaa tuokin.

    Pedofiilipapeille löytyy esipubertettisiä pikkupoika, robotteja, projisioita, siis ihan kaikkea mitä taivassa on.

    Mikko L voi lopulta tavata Kissan ja pyytää anteeksi, ennen poistumistaan.

    Reiska ja Nasse, pronssirintaisna Ateisteina kruunaavaat ylijumalina sessiot bi:ssen kera.

    Ellin kanssa mietimme porkkanan kasvatusta tms. syvällistä.

    Ehkä halusit toivottaa "Rauhaa"! kuten helluntailaisilla on tapana? Sinähän tunget sinne helluntailaisuus-palstalle jatkuvasti imemään itseesi kaiken mahdollisuuden ihannoimastasi helluntailaisuudestasi. Tiedäthän Nasse, että seura tekee kaltaisekseen. Olen puolestasi hyvin iloinen.

    Hyvä sitten koska en ole kytännyt erikoisesti kenenkään tänne kirjoittamia kirjoituksia, kun ei jaksa sellainen kiinnostaa! Mitä muuta teet kuin kirjoittelet tänne? uskotko päinvastaiseen jumalaan kuin minä?

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    kiitokset huolenpidosta.

    Nasse, kuten Aku Ankkakin, on vain hahmo, kuten ymmärrätte.

    Ei piirrettyyn satu.

    Tarkemmin ajateltuna Nasse on Jumala. Rakastava Jumala. Nasse Jumalana ei anna mitään anteeksi, koska ei ole anteeksi annettavaa.

    Nassen taivaassa kaikki saavat mitä haluavat. Äärikrisseille on hologrammi, helvetti, jossa he kaikki voivat autio...äh aitiopaikolla katsella vääräyskoisten kiduttamista. Harhaa tuokin.

    Pedofiilipapeille löytyy esipubertettisiä pikkupoika, robotteja, projisioita, siis ihan kaikkea mitä taivassa on.

    Mikko L voi lopulta tavata Kissan ja pyytää anteeksi, ennen poistumistaan.

    Reiska ja Nasse, pronssirintaisna Ateisteina kruunaavaat ylijumalina sessiot bi:ssen kera.

    Ellin kanssa mietimme porkkanan kasvatusta tms. syvällistä.

    "Tarkemmin ajateltuna Nasse on Jumala. Rakastava Jumala. Nasse Jumalana ei anna mitään anteeksi, koska ei ole anteeksi annettavaa."

    Se on TähtiJumalatar, IPU itse,
    joka antaa ja auliisti antaakin.

    Äänestä

  • sun-glasses kirjoitti:

    Ehkä halusit toivottaa "Rauhaa"! kuten helluntailaisilla on tapana? Sinähän tunget sinne helluntailaisuus-palstalle jatkuvasti imemään itseesi kaiken mahdollisuuden ihannoimastasi helluntailaisuudestasi. Tiedäthän Nasse, että seura tekee kaltaisekseen. Olen puolestasi hyvin iloinen.

    >>Tiedäthän Nasse, että seura tekee kaltaisekseen.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    "Tarkemmin ajateltuna Nasse on Jumala. Rakastava Jumala. Nasse Jumalana ei anna mitään anteeksi, koska ei ole anteeksi annettavaa."

    Se on TähtiJumalatar, IPU itse,
    joka antaa ja auliisti antaakin.

    enjoy the pleasure

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    enjoy the pleasure

    ...näytän sinulle kieltä; Plääh!

    Äänestä

  • senkin ukkeli kirjoitti:

    ...näytän sinulle kieltä; Plääh!

    käytetään myös tähän nautintotarkoitukseen. Kaipaamme kiihkeästi yksityiskohtaisempaa esitystä asiasta.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    käytetään myös tähän nautintotarkoitukseen. Kaipaamme kiihkeästi yksityiskohtaisempaa esitystä asiasta.

    Sitä ei käytetä perseen pyyhkimiseen, jos paskantamista kaipaaat?

    Äänestä

  • unto kirjoitti:

    Sitä ei käytetä perseen pyyhkimiseen, jos paskantamista kaipaaat?

    Pissi-kakkaleikit yleensä kyllä kiinnostavat vain ikäluokkaa 2-3 vee.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Pissi-kakkaleikit yleensä kyllä kiinnostavat vain ikäluokkaa 2-3 vee.

    sinähän sen tiedät, ja leikit niitä heidän kanssaan niin että pöntöstä vedet lentää?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Tiedäthän Nasse, että seura tekee kaltaisekseen.

    Mene ja kerro tuo heille vaikka kahveilla kirkon jälkeen!

    Äänestä

on terveen järjen pilkkaa yrittää elää tuhansia vuosia vanhojen lähi-idän paimentolaistarujen mukaan, jos sanon sitä älykääpiöiden touhuksi, en omasta mielestäni pilkaa, vaan sanon niinkuin asia minun mielestäni on. Saa olla eri mieltä, mutta se ei vaikuta :)

Äänestä
  • Voinhan ottaa tuon huumorina, mitenkään sinua pilkkaamatta...!

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Voinhan ottaa tuon huumorina, mitenkään sinua pilkkaamatta...!

    Sinulla on lain mukainen oikeus uskoa ihan mihin haluat :) Vaikkapa huumoriin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sun-glasses kirjoitti:

Nasselle ja hänen kaltaisilleen lienee Jumalan pilkkaaminen ja uskovien arvosteleminen uskontoa?
Minun on vaikea ymmärtää, miten joku ihminen viitsii tuolla tavalla ivata ja herjata jatkuvasti. Kyllä minäkin löydän ihmisryhmiä jotka ovat täysin eri mieltä asioista kuin minä, mutta ei minulla ole aikaa eikä kiinnostusta alkaa heidän kustannuksellaan irvistelemään. Mistähän oikein on kysymys?

Näihin kysymyksiin vastauksia mielestäni voisivat olla:

a) Nasse & kumppanit ovat esipuberteettia käyviä finninaamoja.

b Nasse & kumppanit ovat riivaajahenkien käytössä.

c) Nasse & kumppanit ovat hyvin tyhmiä, ajattelemattomia ja sivistymättömästi käyttäytyviä.

c) Kohdat a)-c) kaikki pitävät paikkansa.

d) Jokin muu selitys.

Kaikki uskovat rukoilkaa Nassen & kumppanien puolesta, että lopettaisivat tämän erittäin vaarallisen toimintansa, Jumalan pilkkaamisen. Jumala on pyhä eikä Hän loputtomiin anna itseään pilkata. Me ihmiset vain emme tiedä aikoja ja määriä. Rukoilkaa näiden pilkkaajien puolesta, he eivät itse tiedä mitä tekevät, onko heidän järkensä sumentunut, vai onko mielenhäiriöstä kyse, en tiedä.

Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta Jumala vihaa syntiä. Sinäkin pilkkaaja, tee täyskäännös elämässäsi, tee parannus synneistäsi ja ota vastaan pelastus Jeesuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu