Monet ovat ihmetelleet mikä tekee Paavalista niin kauhean tärkeän hahmon kristinuskossa.
Tänään oivalsin että uskovaisille Paavali on varmaankin niin rakas sen vuoksi että Paavali oli uskovaisen prototyyppi. Monet uskovaiset ovat korostaneet kuinka räävitöntä elämänmenoa he ovat harjoittaneet ennen uskoontuloaan - tätä vastaa Paavalin kristittyihin kohdistama vaino. Jotkut uskovaiset sanovat nähneensä näkyjä ja kokeensa Jeesuksen (=heille jumaluus) läheisyyden - sama juttu Paavalilla.
Paavalilta myös löytyy arvovallalla lausuttuja mielipiteitä monenlaisiin elämäntilanteisiin; kova tarve nykypäivänkin uskovaisilla on päällepäsmäröidä muiden valintoihin.
Tämäkin esimerkki kuulema oli taannoin esitetty siitä minkä vuoksi Paavalin mielestä homous on väärin:
26Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, 27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
(Room.1:26-27)
Em. kohta voidaan homoseksuaalisuuden kieltämisen sijasta tulkita myös niin että edellä kritisoidaan yhden yön suhteita ja kenties myös peräti anaaliseksiä. Voisin hyvin kuvitella että syntyvyydensäännöstelystä on kyse kun "naiset vaihtavat ... yhteyden luonnonvastaiseen.
Mutta ei, em. kohdan perusteella jotkut saavat päähänsä että rekisteröity, rakkaudelle perustuva homosuhde on väärin...
Minua ei nyt tässä kuitenkaan homous kiinnosta sen kummemmin aiheena, aiheena on Paavali. Kovin vain usein Paavali revitään esiin nimenomaan tässä asiassa, miksiköhän?
Itseäni Paavalissa varsinaisesti kiinnostaa enemmän hänen väitetty kohtaamisensa Jeesuksen kanssa. Siis hänen "uskoontulonsa". Siis se miten hän koki jumaluuden!
Oliko hän laskelmoiva uskonpyrkyri joka käytti kokemustaan hyväkseen, vai keksikö hän koko kokemuksensa? Voi kysyä että mitä hän sitten saavutti, kun ei ilmeisestikään mammonaa eikä pahemmin maallista valtaakaan. On kuitenkin olemassa ihmisiä joille suurin onni elämässä on päästä rukkailemaan toisten ihmisten mieliä. Paavali on tässä onnistunut. Vuosisatojen takaa hän määräilee ihmisparkojen elämästä ja häntä käytetään käsikassarana mitä ihmeellisimmissä taistoissa.
Halusiko hän sitä alunperin? Onko kyseessä ketku vai ihmisraiska josta tahtomattaan tuli syyttävä etusormi monia raiskempia kohtaan?
Tänään oivalsin että uskovaisille Paavali on varmaankin niin rakas sen vuoksi että Paavali oli uskovaisen prototyyppi. Monet uskovaiset ovat korostaneet kuinka räävitöntä elämänmenoa he ovat harjoittaneet ennen uskoontuloaan - tätä vastaa Paavalin kristittyihin kohdistama vaino. Jotkut uskovaiset sanovat nähneensä näkyjä ja kokeensa Jeesuksen (=heille jumaluus) läheisyyden - sama juttu Paavalilla.
Paavalilta myös löytyy arvovallalla lausuttuja mielipiteitä monenlaisiin elämäntilanteisiin; kova tarve nykypäivänkin uskovaisilla on päällepäsmäröidä muiden valintoihin.
Tämäkin esimerkki kuulema oli taannoin esitetty siitä minkä vuoksi Paavalin mielestä homous on väärin:
26Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, 27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
(Room.1:26-27)
Em. kohta voidaan homoseksuaalisuuden kieltämisen sijasta tulkita myös niin että edellä kritisoidaan yhden yön suhteita ja kenties myös peräti anaaliseksiä. Voisin hyvin kuvitella että syntyvyydensäännöstelystä on kyse kun "naiset vaihtavat ... yhteyden luonnonvastaiseen.
Mutta ei, em. kohdan perusteella jotkut saavat päähänsä että rekisteröity, rakkaudelle perustuva homosuhde on väärin...
Minua ei nyt tässä kuitenkaan homous kiinnosta sen kummemmin aiheena, aiheena on Paavali. Kovin vain usein Paavali revitään esiin nimenomaan tässä asiassa, miksiköhän?
Itseäni Paavalissa varsinaisesti kiinnostaa enemmän hänen väitetty kohtaamisensa Jeesuksen kanssa. Siis hänen "uskoontulonsa". Siis se miten hän koki jumaluuden!
Oliko hän laskelmoiva uskonpyrkyri joka käytti kokemustaan hyväkseen, vai keksikö hän koko kokemuksensa? Voi kysyä että mitä hän sitten saavutti, kun ei ilmeisestikään mammonaa eikä pahemmin maallista valtaakaan. On kuitenkin olemassa ihmisiä joille suurin onni elämässä on päästä rukkailemaan toisten ihmisten mieliä. Paavali on tässä onnistunut. Vuosisatojen takaa hän määräilee ihmisparkojen elämästä ja häntä käytetään käsikassarana mitä ihmeellisimmissä taistoissa.
Halusiko hän sitä alunperin? Onko kyseessä ketku vai ihmisraiska josta tahtomattaan tuli syyttävä etusormi monia raiskempia kohtaan?
Vastaukset 40
Vanhimmat
...kirjoitusvirheitä. Viime aikoina en ole taas tullut tarpeeksi tsekanneeksi kulkeeko ajatus ja sormet samaa tahtia. Minulla on hieman ongelmia sekä näppäimistöni että selväkielisyyden kanssa...
Qa-da,
Hienoja ajatuksia siinä. Olen kyllä miettinyt että siinä Paavali-ihailussa on takana sama ilmiö kuin taannoisessa poliisimurhajutussa; se tanskalainen Steen Christensen, jolle naiset sitten kirjoitteli vankilaan. Tai että sarjamurhaajista tehdään kulttihahmoja; Paavalihan oli kansanmurhaaja, sarjamurhaaja, tosiasiallisesti. Siinä voi olla kyse pahuuden vetovoimasta:
Charles Manson Fan Club: http://www.charlesmansonfanclub.com/
Carl Jung ihmetteli samaa 1930-luvulla, että miksi ihmiset niin sankoin joukoin kannattivat Hitleriä, eivätkö ihmiset tunnistaneet että Hitler on "varjo"? En tiedä.
Itse voin pitkään pahoin kun näin tai kuulin puhetta Pietarista ja Paavalista; sitä loputonta ylistystä. Mutta tuntuu että se alkaa mennä ohi; pystyn jo käsittelemään aihetta. Ostin jopa Aapeli Saarisalon kirjan "Pietari - Suuri kalastaja", 1967, ja luen sitä huvittuneena. Eniten huvittaa se, että Saarisalo, viisas ja syvä kristitty, kuittaa Paavalin riidat alkukristittyjen kanssa ihan mitättöminä, siis sen että Paavali oli muka yksin oikeassa, ja muut apostolit harhaoppisia.
Samoin se että Paavali nähdään spesiaali-asemassa; "Saul profeettojen joukossa"; en kertakaikkiaan tajua mitä erikoista Paavalin kutsumisessa oli, ja miten hän oli muita apostoleita apostolisempi.
Taisi kaveri (Paavali) tuntea ihmisluonteen, ja tiesi mistä naruista pitää vetää? Kauhea ajatus, - kyyninen ajatus; tiesikö hän että kansa menee aina murhaajan puolelle; pahiksen puolelle, tyyliin "kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, mutta tuhmat tytöt pääsevät minne vain"?
Henkilökohtaisesti olen aina seurannut tympiintyneenä jo ihan biologiseltakin kannalta epäkelpojen miesten saavuttamaa sukseeta. Voivatko lajikumppanini ja sukupuolitoverini naiset olla NOIN typeriä, että he eivät ymmärrä että retku on retku ja sen paras suunta olisi sukupuutto...? Mutta eihän naisilta nykyään saa vaatia minkäänlaista arvostelukykyä senkään vertaa kuin ennen...
Ja kun Hitler ja co sai turpaansa, mihin katosivatkaan natsien laumat? Yhtäkkiä mitä korkea-arvoisimmat natsit olivatkin ihan omaa syyttömyyttään vahingossa olleet touhuissa mukana. Katosivat tavallisten pulliaisten tukijoukot ja katosi kaikki mikä oli valtakuntaa pönkittänyt. Illuusiotako se kaikki arjalainen innostus oli ollut? Melkeinpä sitä nostaisi hattua sellaiselle paatuneelle tyypille joka kehtaisi vielä nykyäänkin myöntää että natsi olin ja olenpa vieläkin. Eipähän olisi pelkuri sellainen...
Itse tosin olen sellainen elämänisti että tekisin varmaan mitä hyvänsä säilyäkseni itse elossa. Koska ideologiani perustuu siis ainakin osittain sille että ensin elämä ja sitten vasta aatteet (jotka ovat luksusta joihin meillä on varaa kun yhteiskunnassa on materiapuoli kunnossa), olen tosiaankin sen verran lajihygienisti että kaikki intoavat, selvää vihaa ja kuolemaa uhkuvat tyypit olisi syytä jättää keskenään, eikä tarjoutua näiden lisääntymiskumppaneiksi... Jokaisesta ihmisestä jota haluaa rakastaa tai kannattaa voisi ensimmäiseksi miettiä että haluaisinko tämän olevan lasteni vanhempi, puolisoni, ystäväni? Ihan oikeasti? Vai halveksunko häntä sisälläni, mutta käytän häntä hyväksi ponnahduslautanani? Tiedänkö mielessäni että hänessä ei ole mitään hyvää, mutta haluan elvistellä muille ja nostattaa omaa arvoani olemalla tämän tietyn karismaattisen saarnaajan tai paatuneen rikollisen (tai milloin minkäkin) fani?
Huuu.. Taas. --> natsismi-aihe..! :-)
>> Ja kun Hitler ja co sai turpaansa, mihin katosivatkaan natsien laumat? Yhtäkkiä mitä korkea-arvoisimmat natsit olivatkin ihan omaa syyttömyyttään vahingossa olleet touhuissa mukana.
Q, ei se ihan noin ole, olen tutkinut asiaa uskonnollisesti suuntautuneiden DG-natsien osalta, ja he joko tekivät itsemurhan 1944, tai muuttivat lahkojensa nimestä pois "arjalainen", ja laittoivat tilalle "unitaarinen" tai "humanitaarinen". Aika äkkiä Saksan sosiaalidemokraattinen puolue SPD otti nuo uskon-natsit huomaansa, ja germaanisen rodun ylemmyyttä sun muuta propagandavihkosta julkaistiin Länsi-Saksassa tiskin alla aina 1980-luvulle saakka. Se toiminta itseasiassa taisi loppua vasta EU:n painostuksesta.
Mutta en todellakaan osaa sanoa onko ideologinen natsismi yhtä paha rikos, kuin se että on ollut mukana murhissa yms. Hirmu vaikea kysymys. Missä määrin ihmisellä on oikeus mielipiteisiin? Missä pisteessä mielipiteestä tulee rikos?
>> Illuusiotako se kaikki arjalainen innostus oli ollut? Melkeinpä sitä nostaisi hattua sellaiselle paatuneelle tyypille joka kehtaisi vielä nykyäänkin myöntää että natsi olin ja olenpa vieläkin.
Onhan näitä: Ernst Zündel ja David Irving. Valtamedia ei vaan kauheasti pidä melua dissidentti-äänistä:
The Zundelsite:
http://www.zundelsite.org/english/debate/victims/index.html
Somali4ever:
Kirjoittanut: SahajaYogi 5.10.2005 klo 17.54
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000075&posting=22000000011004624
Niin no, tulihan tässä mieleeni ne Saksan tiedemiehet jotka olivat kovaa valuuttaa USA:n markkinoilla sodan päälle, vaikka periaatteessa olisivat voineet vankilaan päätyä yhtälailla...
Enhän minä ole mikään natsispesialisti, kovin usein vain on jotain dokua tullut tv:stä pällisteltyä ja siinäpä sitten on joku taata tärissyt että ei hän ollut natsi, ei ainaskaan oikeesti, tai ei ainaskaan kovin pitkään... Seli seli seli, sanovat taatat. :P
Minä lähtisin kysymään, mikseivät evankeliumien kertomukset Jeesuksesta riitä, tai miksei niitä ainakin painoteta enemmän? Eikö Jeesusta voi ymmärtää ilman Paavalia? Vai eikö haluta?
Jeesuksen, kristinuskon "primus motorin", luo mennään Paavalin kautta. Jos edes mennään sinne asti.
Jeesus on koko Raamatun valovoimaisin stara ja paras tyyppi, joten sitäkin enemmän ihmettelee että siteerataan kansalainen Paavalia, taikka vaikka jotakuta kiukkuista profeettaakin mieluummin kuin Jeesusta.
Tulee ilkeä fiilis että Jeesus ei antanut tarpeeksi ankeita ja ahdasmielisiä ohjeita ihmisten oman henk.koht. elämän suunnitteluun, ettei sitten Jeesus "riitä" niille jotka ovat kovin kärkkäästi tunkemassa nokkaansa toisten ihmisten elämiin.
On myös huomattava, että osa niistä kirjoituksista, joita on perinteisesti pidetty Paavalin kirjoittamina, eivät tosiasiassa ole hänen kirjoittamiaan, vaan niitä on kirjoitettu paavalilaisen arvovallan nimissä myöhemmän seurakuntaelämän vaiheissa (2. tessalonikalaiskirje, kolossalaiskirje, efesolaiskirje, kirjeet Timoteukselle ja Tiitukselle). Aidoissa Paavalin kirjeissa ilmenee Paavalin arvostus seurakuntien naistyöntekijöitä kohtaan. Hän mainitsee monia heitä nimeltä kirjeissään ja kiittää heitä.
Ilman Paavalia kristinuskoa ei lultavasti koskaan olisi syntynyt; se olisi pysynyt juutalaiskristillisyytenä, paikallisena, luultavasti jo aikoja sitten kadonneena lahkona. Tässä kohdin voimme sitten miettiä, millaisen kulttuurin lapsia siinä tapauksessa olisimme.
Mutta nyt meillä joka tapauksessa on mahdollisuus tutustua Jeesukseen evankeliumien valossa ja samalla pohtia, mitä johtopäätöksiä tekisimme hänestä, jos emme koskaan olisi lukeneet Paavalin kirjoituksia, ja jos kirkot ja uskonpuhdistukset eivät koskaan olisi rakentuneet.
Muistaakseni luin että olisiko se ollut viisi kirjettä ainoastaan oli varmuudella Paavalin kirjoittamia. Ne naisvihamielisimmät kohdat eivät tainneet löytyä niistä kirjeistä.
Pave on niin vaikea hahmo ettei mitään rajaa: voimmeko olla varmoja että olemme käsittäneet hänet olleenkaan oikein? Ja onko sitten niin tähdellistä pähkäillä hänen olemustaan, varsinkaan k-uskon kannalta... Noh, parempi mietiskely kuin se että ottaa kaiken valmiiksi pureskeltuna vastaan!
>> Jeesuksen, kristinuskon "primus motorin", luo mennään Paavalin kautta. Jos edes mennään sinne asti.
Katoliset taitavat pitää Jeesusta kanssa liian vaikeana lähestyttävänä, ja sanovat että Neitsyt Marialta saa helpommin armon.
Mutta minusta se tuntuu umpimähkäiseltä; kuka tahansa "raamatullinen" henkilö voisi toimia "primus motorina", "varsinaisempana jeesuksena", vaikkapa Martta tai Joosef, Filippus, Kaifas, Lasaraus tai Herodes...
>> Ilman Paavalia kristinuskoa ei lultavasti koskaan olisi syntynyt; se olisi pysynyt juutalaiskristillisyytenä, paikallisena, luultavasti jo aikoja sitten kadonneena lahkona. Tässä kohdin voimme sitten miettiä, millaisen kulttuurin lapsia siinä tapauksessa olisimme.
Luulen, että olisi syntynyt rauhallisemmissa merkeissä.
Ilman Paavalia luultavasti alkukristityt olisivat säästyneet vainoilta Palestiinassa; Paavalihan oli kristittyjen vainoaja; joka liittoutui Rooman kanssa, ja jatkoi "kerettiläisten", eli alkukristittyjen, nasarealaisten ja gnostilaisten vainoamista.
Ehkä hän tajusi että vainoa on helpompi tehdä "kirkon sisältä", ja hän soluttautui organisaatioon, syrjäytti muut apostolit, ja julistautui apostolisemmaksi apostoliksi.
Paavalista vainoajana ja varjona. Mihin tuo Paavalin vainohistoria perustuu? Olen kyllä tietoinen siitä ,että Paavali oli alkukirkon johdon kanssa (jaakob) erimieltä kirkon opin linjasta ja sai siitä myös nuhteita.
Minä olen samaa mieltä ebioniittien kanssa siitä ,että Paavaliin meni paha henki Damaskon tiellä ja kosmisen kristuksen oppi sai alkunsa.
Tällä opilla ei ole paljon tekemistä oikean juutalaisen opettajan jeesuksen oppien kanssa ,vaan se on mielestäni täysin vastakkainen sen kanssa.
Paavali hylkäsi: lain,taistelun oikeudenmukaisuuden puolesta,köyhien ja naisten puolustamisen ,tuomitsi orjat osaansa....
Minä itse näen jatkumon:Paavali,Rooman paavit,Luther,Hitler...Kuka seuraavaksi?
>> Paavalista vainoajana ja varjona. Mihin tuo Paavalin vainohistoria perustuu? Olen kyllä tietoinen siitä ,että Paavali oli alkukirkon johdon kanssa (jaakob) erimieltä kirkon opin linjasta ja sai siitä myös nuhteita.
Mitä sitten tiedät? Minulle sanottiin sahaja yogassa että Paavali-vastaisuuteni johtuu siitä että olin edellisessä elämässäni juuri tuo Jaakob, James The Just, nasarealaisten johtaja, zaddik, jonka Herodes myöhemmin mestautti.
ja kokevan ihmisen selvännäköisestä intuitiosta ja historian tajusta ainakin sinun tapauksessasi.
Kirjoitit tietäväsi jotakin Jaakobin puolueen miehistä ja heidän selvistä yhteyksistään alkirkkoon ja Oikean Jeesuksen opetuksiin. Mielenkiintoista!
Scandals and Rivalries of the Dead Sea Scrolls
Sunday 7 August 2005
http://www.abc.net.au/rn/relig/spirit/stories/s1427956.htm
no,tuo Eisemann oli kyllä aika tuttua minulle jo vuosien takaa ja pohjaankin osan uskonnollisesta kuviosta hänen teorioihinsa. Tosin nämä Jaakob-jutut ovat kyllä olleet tiedossa jo pitkään,ennen häntäkin.
Arvoisa Q
Tässä olis Paavalista Urantian mukaan. Monethan ovat sitä mielipuolta, että koko k-usko on Pietarin ja Paavalin keksintöä.
Välillä mua huvittaa kun jotkut HC-k-uskovat jaksavat aina varoittaa, että kaikki tällaiset Urantiat sun muut on saatanan eksytystä. Entäs jos tämä kaikki onkin vaan Jumalan arvoituksia? Jumala siis jemmaa kaikenlaisia totuuksia kaikenlaisiin kirjoihin ja se joka lukee näitä kirjoja saa niistä kaikenlaisia oivalluksia siitä mistä loppujen lopuksi kaikessa oikein on kysymys.
"Lapsenmielisten on taivasten valtakunta"
Etsivä siis löytää ja kannattaa etsiä mahdollisemman monista eri paikoista, niin vielä todennäkösemmin löytää.
;-)
http://www.urantia.org/urantia-kirja/luku196teksti.html#2
>> Välillä mua huvittaa kun jotkut HC-k-uskovat jaksavat aina varoittaa, että kaikki tällaiset Urantiat sun muut on saatanan eksytystä.
Niin. Jos on itse eksytetty, niin kuvittelee että kaikki muutkin ihmiset ovat. Mutta, kuten sanottu, en ymmärrä uskovaisten logiikkaa, enkä heidän motivaatioitaan; olen itse ollut aina itsenäinen persoona.
>> Jumala siis jemmaa kaikenlaisia totuuksia kaikenlaisiin kirjoihin ja se joka lukee näitä kirjoja saa niistä kaikenlaisia oivalluksia siitä mistä loppujen lopuksi kaikessa oikein on kysymys.
Minusta kirjat ovat neutraaleja; ja miksei niihin jemmaile tietoa yhtä hyvin Jumala kuin Saatana. Aina painotetaan jumalallista tietoa, mutta olen ajatellut että Saatana tietää kanssa paljon; - että hyvyyden voi oivaltaa vain pahuutta vasten, ja ehkä enemmän niin.
>> Etsivä siis löytää ja kannattaa etsiä mahdollisemman monista eri paikoista, niin vielä todennäkösemmin löytää.
Niin, ja vaikka olisi lopettanut etsimisen, niin löytää yhä vain. Luova ihminen enemmänkin löytää kuin etsii; eikö se Picasso sanonut: "minä en etsi, minä löydän"
>> ..kristinusko perustuu miltei yksinomaan apostoli Paavalin henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen. Uusi testamentti on melkein kokonaan omistettu, ei Jeesuksen tärkeän ja innoittavan uskonnollisen elämän kuvaamiseen, vaan Paavalin uskonnollisen kokemuksen käsittelemiseen ja hänen omakohtaisten uskonnollisten vakaumustensa kuvailemiseen. Ainoan merkittävän poikkeuksen äsken sanotusta muodostavat Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumin muutamien osien lisäksi Heprealaiskirje ja Jaakobin kirje. Pietarikin muisteli kirjoituksissaan Mestarinsa henkilökohtaista uskonnollista elämää vain yhden kerran. Uusi testamentti on verraton kristillinen dokumentti, mutta se on vain vähäiseltä osin jeesuslainen.
Eli: kun puhutaan Antikristuksesta, on hyvä muistaa että Antikristus on Kristus itse: Paavalin luoma Frankenstein. HC-kristityt puhuvat että muut uskonnot ovat "ihmistekoista"; ehkä sekin johtuu siitä että he salaa vaistoavat että heidän oma uskontonsa on keinotekoinen?
>> Monethan ovat sitä mielipuolta, että koko k-usko on Pietarin ja Paavalin keksintöä.
Monet; Kahlil Gibran, William Blake, Albert Scweitzer, Savitri Devi ...
>> "Kaikki tekstin laatijat eli kyseiset taivaalliset persoonallisuudet esitellään Urantia-kirjassa tarkkaan, ei aina yksilöinä, mutta vähintään olentoluokkansa edustajina, esimerkiksi "Viisauden Täydellistäjä", "Melkisedek" tai "Arkkienkeli"."
Viisauden täydellistäjä??
>>Entäs jos tämä kaikki onkin vaan Jumalan arvoituksia? Jumala siis jemmaa kaikenlaisia totuuksia kaikenlaisiin kirjoihin ja se joka lukee näitä kirjoja saa niistä kaikenlaisia oivalluksia siitä mistä loppujen lopuksi kaikessa oikein on kysymys. Kaikkeudellinen Rakkaus&Oikeudenmukaisuus ja Nöyryys, periaatteessahan ensimmäiseen voimaan sisältyy kaikki oleellinen ja se on 'takaajana' kaikkeen mistä kumpuaa pyhää ja puhdasta ja sen puute,,no se on maailmassa nähtävissä 'varjojen voittona' ja balanssin puuteena.
...niin Jumalasta kuin ihmisestäkin... Ensinnäkin kaikki mitä saamme kansien väliin ON ihmisestä, mutta jos se sanoma koskettaa todella ihmisen sisintä, niin ehkäpä sitten voi sanoa että siinä erityisesti tuli Jumalaa enemmän esille...
Paatuneena panteistinahan minun nähdäkseni Jumala on jo valmiiksi kaikessa, mutta sanotaan nyt vaikka (taas) näin että Jumalan ollessa kuin valkoinen valo, on kaikki elävien olentojen kautta suodattuva valo aina värillistä. Ei sen edes niin värillä väliä, vaan sillä onko väri kirkas ja puhdas vai samea!
Mikä tahansa voi olla eksytystä tai sitten johdatusta. Voihan se olla että ihmisen joskus pitää kulkea pitkä polku harhaan, että hän löytää sen itselleen oikean tien.
Minulle oli aikoinaan tärkeää pystynkö kokemaan että kirja on totta. Petyin siihen kun en saanut sitä totuuskokemusta kuin parista hassusta kirjasta, ja niitäkin olen sittemmin epäillyt. Lisäksi kun luin kaiken mitä Castaneda oli aikaansaanut ja seurasin hieman kirjoja koskevaa polemiikkia tulin siihen tulokseen että joskus se on vaan pakko luopua siitä kirkasotsaisesta faktojen vaatimuksestaan, ja ymmärrettävä että kirjan arvo on siinä voiko sitä käyttää. Kirjan pitäisi olla kuin työkalu.
Jos taas kyse on ihan puhtaasti viihdekirjasta, sitten sen pitäisi mielestäni tarjota ihmiselle sellainen elämys että hänestä tuntuu kuin hän olisi hetken ollut jossakin aivan toisessa ulottuvuudessa... Minusta ainakin joskus tuntuu, jos luen hyvää fiktiota, että en osaa sanoa olenko lukenut kirjan vai nähnyt elokuvan, niin elämyksellinen ja visiomainen kokemukseni on ollut. Jos ei ole, tuskin jaksan kirjaa lukeakaan.
Kaikki mitä itse nykyään kirjoitan on työkalupakkiin pantavaa. Ja sekös minua harmittaa, sillä halusin olla myös sanoilla maalaava visionääri.
Arvoisa Yögi
>>Niin. Jos on itse eksytetty, niin kuvittelee että kaikki muutkin ihmiset ovat. Mutta, kuten sanottu, en ymmärrä uskovaisten logiikkaa, enkä heidän motivaatioitaan; olen itse ollut aina itsenäinen persoona.>Minusta kirjat ovat neutraaleja; ja miksei niihin jemmaile tietoa yhtä hyvin Jumala kuin Saatana. Aina painotetaan jumalallista tietoa, mutta olen ajatellut että Saatana tietää kanssa paljon; - että hyvyyden voi oivaltaa vain pahuutta vasten, ja ehkä enemmän niin. >Niin, ja vaikka olisi lopettanut etsimisen, niin löytää yhä vain. Luova ihminen enemmänkin löytää kuin etsii; eikö se Picasso sanonut: "minä en etsi, minä löydän">Eli: kun puhutaan Antikristuksesta, on hyvä muistaa että Antikristus on Kristus itse: Paavalin luoma Frankenstein. HC-kristityt puhuvat että muut uskonnot ovat "ihmistekoista"; ehkä sekin johtuu siitä että he salaa vaistoavat että heidän oma uskontonsa on keinotekoinen?
Huh..:-)
Minulla oli kivaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000011121152
>> Minusta se on niin hemmetin lapsellista logiikkaa: Usko niin pelastut. Tuo logiikkahan ei kestä minkäänlaista kyseenalaistamista. No, kyse on nyt vain näistä HC-k-uskovista: demonien vallassa rähjäävistä *pelastajista*.
Minulle henkilökohtaisesti kovin pala ovat olleet HC-SY(sahaja yoga)-uskikset. HC-muut ei niin herätä tunteita, paitsi HC-b-uskiksista mulla on ällökokemuksia.
>> Suurin osa uskovista on mieleltään ihan terveellä pohjalla. Monilla mielisairailla on usein diagnosoitu paljon uskontoon liittyviä manioita sun muita *hengellisiä* oireita.
En lähtisi vetelemään näin ronskisti terve-sairas -rajaa. Useinhan ns. terve on vain latentti tapaus manifestista mielisairaasta. Mielisairaudella on turhaan negatiivinen arvovaraus. Uskontospykologi William James osoitti - ainakin minulle - että ns. mielisairaus on välivaihe jonka kaikki suuret pyhimykset ja profeetat ovat läpikäyneet.
"Terveys" voi olla osoitus pelkästään sielun pienuudesta ja mitättömyydestä.
Arvoisa Yogi
>>Minulle henkilökohtaisesti kovin pala ovat olleet HC-SY(sahaja yoga)-uskikset. HC-muut ei niin herätä tunteita, paitsi HC-b-uskiksista mulla on ällökokemuksia.>En lähtisi vetelemään näin ronskisti terve-sairas -rajaa. Useinhan ns. terve on vain latentti tapaus manifestista mielisairaasta.
Mielisairaudella on turhaan negatiivinen arvovaraus. Uskontospykologi William James osoitti - ainakin minulle - että ns. mielisairaus on välivaihe jonka kaikki suuret pyhimykset ja profeetat ovat läpikäyneet.
"Terveys" voi olla osoitus pelkästään sielun pienuudesta ja mitättömyydestä.
>> Mulla onkin vähän sellanen visio, että juuri tiedemaailman ihmiset alkavat kääntyä ensimmäisinä ihmiskunnan uuteen henkisyyteen: He havaitsevat ensimmäisinä uusia asioita maailmankaikkeudessa jotka todistavat hengen läsnäolosta ;-)
No, päivä kerrallaan. En ole kovin optimistinen ihmiskunnan suhteen. Enemmänkin pitäisi nauttia omasta elämästä, pienistä iloista, ja sitten ohimennen vähän maailma parannella.
Se on suhteellista tietysti; mikä on jollekin pipetille tai palosammuttimelle vähän, on eri kuin se mitä on vähän geysirille, tai jollekin Etnalle.
Arvoisa Yogi
Mulla on kyllä aika optimistinen suhtautuminen kaikkeen tieteeseen.
Taika-usko on pahimpia vitsauksia, mihin ihmiskunta voi sortua ja ainoa ase taika-uskoa vastaan on tiede.
Olen siis jonkinlainen tiede-uskiskin.
Lapsena olin varsinainen pieni tutkija.: keräilin kiviä, tutkiskelin mikroskoopilla pieneliöitä, kiikaroin lintuja. Haaveilin myös kaukoputkesta, kemia-sarjasta ja vaikka mistä mutta ne kun oli niin kalliita. :-(
Minä olin 7-vuotiaana sellainen, että mulle olis pitäny opettaa jo silloin kemiaa ja fysiikkaa ja kaikenlaista mitä opetetaan vasta 15-vuotiaasta eteenpäin. Olin nimittäin menettänyt aika paljon mielenkiintoani moisiin asioihin 15-vuotiaana(Se prkleen teini-ikä). Lapset pitäskin ottaa huomioon erilaisina yksilöinä varsinkin silloin kun he osoittavat selvää innokasta mielenkiintoa jotain asiaa kohtaan: Jos näin tehtäisiin niin meillä saattaisi olla aivan uusi sukupolvi *ihmelapsia* joukossamme. Mene ja tiedä.
Onhan se tiedemies keksiny atomipommit ja muut mukavat maailmanlopun vehkeet. Huvittavaa oli kun Nobel keksi dynamiitin niin uskoi, että nytpä tässä on niin kauhee ase, että sodat loppuu tähän paikkaan. JEP!
Telkusta tuli muuten jännä dokkari jokunen aika sitten. Siinä kerrottiin että oli löydetty jotain vanhoja muistiinpanoja jostain paperinpaloista, jotka oli sisältänyt pitkälle vietyjä matemaattisia kaavoja sun muita. Kirjotukset olivat jonkun näistä antiikin ajan suurista matemaatikoista, en muista nyt kenen. Dokkarissa todettiin, että nämä kaavat olivat todella pitkälle johdettuja, niin pitkälle jopa, että meidän aikamme matemaatikoillakin olisi täysi työ johtaa ne. Esitettiin, että jos nämä paperit olisi päätynyt oikean henkilön käsiin jo 1000 vuotta sitten niinihmiskunnan teknologinen kehitys olisi jo satoja vuosia edellä tätä aikaa. Nämä muistiinpanot olivat kuitenkin joutuneet jonkun hihhulimunkin käsiin ja hän oli kirjoittanut ne täyteen jotain rukous-hömppää. Kovalla duunilla tutkijat olivat sitten palauttaneet näistä papereista niiden alkuperäiset tekstit.
Tieteen kehitystä jarruttavat tietysti myös ne jotka hyötyvät nykyisestä tilasta taloudellisesti. Ökyrikkaat öljysheikit ovat mielissään kun koko planeetta käyttää heidän kallista öljyään: Mitä nyt siitä että koko planeetta saastuu kunhan fyffee tulee ovista ja ikkunoista. Tämähän on äärimmäisen rikollista touhua. Kuvittelevat vielä tekopyhyydessään tekevänsä ihan tavallisia tekoja, joilla nyt niin kauhean pahaa kenellekkään aiheuta. He eivät voisi olla pahemmin väärässä. Ihmisiähän ei tuomita sinänsä tekojensa tähden vaan heidän motiviiensa perusteella jotka johtivat heidät tekoihinsa, eli tässä tapauksessa ahneuden perusteella.
Olen seurannut ydinvoima-keskustelujasi. Tää fissiolla pelleily on musta ihan persuuksista: Fuusio on ydinvoiman tulevaisuus jos sillä nyt mitään tulevaisuutta on. Uusia energia muotojahan kehitellään koko ajan.
Ei pidä tässäkään asiassa antaa muutaman *eksyneen* tiedemiehen pilata koko tiedemaailman mainetta. Minä uskon tieteen tulevaisuuden olevan tarua ihmeellisempi.
;-)
>> Lapsena olin varsinainen pieni tutkija.: keräilin kiviä, tutkiskelin mikroskoopilla pieneliöitä, kiikaroin lintuja. Haaveilin myös kaukoputkesta, kemia-sarjasta ja vaikka mistä mutta ne kun oli niin kalliita. :-(
Mun lapsuuden sankari nro yksi oli Alexander von Humboldt. Sitten Linné ja Darwin. Ja nykyisinkin palvon lähes Jules Verneä.
>> Kirjotukset olivat jonkun näistä antiikin ajan suurista matemaatikoista, en muista nyt kenen.
Pyhtagoras?
Tiesitkö, Ganda, että ihmiskunnan historia ulottuu paljon kauemmas kuin nykyisen arkeologian dogmatisoima 10 000 eKr? Luin että tiedemiehet ovat heittäneet jostain poliitisista syistä kehään tän keinotekoisen 10 000 eKr. Että tosiasissa täällä oli kulttuureja jo 100 000 eKr.
>> Tää fissiolla pelleily on musta ihan persuuksista: Fuusio on ydinvoiman tulevaisuus jos sillä nyt mitään tulevaisuutta on.
Hyvin sanottu; fission kanssa tuhriminen on jotenkin alhaista; ehkä heillä siksi on niin tarve pyhittää itsensä?
>> Olen seurannut ydinvoima-keskustelujasi.
Antaa heidän pitää luulonsa. Ainoa keino millä ydinvoimauskovaisen saisi ajattelemaan on antaa itseoivallus. Minulla on ajatus että se olisi mahdollista; koska atomin halkaiseminen on pienempi synti kuin toisen ihmisen sielun tuomitseminen kadotukseen, mikä taas on ns. uskovaisten jokapäiväistä leipää.
Nimenomaan uskovaisella ei ole mitään toivoa.
Arvoisa nykyinen Yoogi
>>Mun lapsuuden sankari nro yksi oli Alexander von Humboldt. Sitten Linné ja Darwin. Ja nykyisinkin palvon lähes Jules Verneä. >Tiesitkö, Ganda, että ihmiskunnan historia ulottuu paljon kauemmas kuin nykyisen arkeologian dogmatisoima 10 000 eKr? Luin että tiedemiehet ovat heittäneet jostain poliitisista syistä kehään tän keinotekoisen 10 000 eKr. Että tosiasissa täällä oli kulttuureja jo 100 000 eKr.
>> Ei mut oikeesti siis onhan nää Atlantikset, Lemuriat sun muut jutut.
Pitikin sanoa sulle, että kts. mitä kirjoitin tässä profetia palstalla lintuinfluenssasta. Sen jälkeen klikkaa se ks.-foorumi, ja lue artikkelini lintuinfluenssasta; se on parempi.
Tämä asia on järkyttänyt minua viime päivinä.
Arvoisa Joogi
Joo, olen kyllä seurannut kirjoittelujasi myös profetia-palstalla.
Pandemonium: Lintuinfluenssa ja salaliitto.
No, onhan sitä tietysti väitetty, että AIDSit sun muut virukset olisivat päässeet jenkkejen laboratorioista karkuun joko tahallisesti tai tahattomasti: Luonto saattaa hoitaa homman myös siten että nostattaa ihmisen ihmistä vastaan. Luonto käyttää ihmistä vaikka tyhmä ihminen luulee käyttävänsä luontoa: Luonto houkuttelee kuin paratiisin käärme konsanaan ihmisen kehittelemään viruksia ja siihen syntiin ihminen sitten lankeaa.
Aikamielenkiintoisaa tämä ihmiskunnan joukkotuho jonka jokin virus aiheuttais. Että henkiin jäis vaan *harvat ja valitut*, siis sellaiset jotka ovat henkisesti muita paljon edellä: Virus tsekkais, että onkohan tässä ihmisessä mystinen *henkinen* resistenssi ja sitten jos näin on niin jättäs tän ihmisen rauhaan. ;-)
Mietin tässä tätä "Tuhat vuotista valtakuntaa". Jos se tarkoittaisi sitä, että ihmiskunnasta *pyyhkäistään* epäkypsä aines pois siksi aikaa kunnes tätä epäkypsää ainesta jälleen tarvittaisiin. Raamatussa sanotaan:
"1. Minä näin, miten taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli syvyyden avain ja kädessään suuret kahleet. 2. Hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on Perkele ja Saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi. 3. Hän heitti tämän syvyyteen sekä sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää villitsisi kansoja, kunnes ne tuhat vuotta ovat kuluneet loppuun. Sen jälkeen hänet on päästettävä irti vähäksi aikaa."
"Saatana" on tietysti vain vertauskuva joka tarkoittaa ihmiskunnan *epäkelpoa* ainesta.
Reinkarnaatio-opin mukaan kun tätä asiaa tarkastellaan niin tulee mieleen, että vain vanhat sielut olisivat niitä, jotka *pelastuvat*. Vanhat ja valaistuneet sielut perustavatkin sitten maanpäälle oman valtakuntansa, joka kestää tietyn ajan. Vanhat sielut jotka jäävät eloon alkavat lisääntyä ja täyttämään maata taas vähitellen uudelleen. Vanhat sielut tekevät maanpäälle *uuden Jerusalemin* ja heidän joukkoon inkarnoituu korkeita mestareita muualta maailmankaikkeudesta. Tähän viitataan raamatussa:
Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä4 ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
5 Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
Maanpäältä poistetut sielut odottavat pääsyä takaisin maanpäälle astraalimaailmassa, Näitä sieluja ovat ne miljardit sielut jotka *pyyhkäistiin* pois. Sieluja ei tietenkään jumalan luotuina tuhota vaan ne jäävät henkimaailmaan pidemmäksi ajaksi odottamaan, että olosuhteet ovat jälleen heidän kehitykselleen paremmin sopivat. Ikuisuutta ei kannata käsittää kirjaimellisesti.
Maa elää rauhassa vanhojen sielujen valvonnassa satoja vuosia. Vähitellen ihmisten lukumäärä kasvaa. Pois pyyhkäistyt sielut syntyvät uudelleen takaisin: Ensinmäisinä tulevat pois pyyhkäistyjen joukosta sieluniältään vanhimmat ja sitten nuoremmat. Vähitellen paratiisi alkaa rappeutua mitä enenmmän pois pyyhittyjä sieluja palaa takaisin. Tässä vaiheessa kehitys on kuitenkin jo niin pitkällä, että ihminen matkaa avaruuksissa. Olot muutuvat vähitellen huonommiksi: Avaruuksissa syttyy sotia: yksi aikakausi on päättymässä ja toinen alkamassa. "Tuhat vuotinen valtakunta" alkaa olla tiensä päässä: Vanhat sielut jatkavat matkaa muualle maailmankaikkeuteen ja *uusi ihmiskunta* palaa takaisin sotiin ja sortoon. Tästä ihmiskunnasta nousee kuitenkin uudet messiaat ja pelastajansa. Nuo ajat tulevat olemaan ihmeelliset ja hirveät samanaikaisesti.
Miksi sitten suurin osa ihmiskuntaa pitää *pyyhkäistä* pois? Kyse on oikeudenmukaisuudesta. Vanhat sielut, jotka ovat taistelleet vuosituhansia kohentaakseen tämän planeetan oloja saavat vihdoinkin hyvityksen kaikista ponnistuksistaan. Tämän hetken kaikki ongelmat rakkaalla planeetallamme ovat nuorten agressiivisten sielujen aiheuttamia. Nuoret sielut pyrkivät saamaan kaikki kumartamaan heitä ja heidän oppejaan maksoi mitä maksoi. Nuoret sielut nurisevat kaikesta kehityksestä minkä vanhat sielut ovat heidän hyväkseen tehneet: He syyllistyvät kiittämättömyyden syntiin. Kaiken he haluavat itselleen ja sen on tapahduttava nyt, tässä ja heti. Kaikki tämä kiittämätön ja ahne toiminta aiheuttaa Pandemoniumin, joka johtaa lopulta korkeimman asioihin puuttumisen. Maan yli pyyhkäisee voimakas tauti tai muu vitsaus joka poistaa *epäkypsän* ihmisaineksen mennessään. Tämän jälkeen maanpäällä ei ole enää sotia, ei köyhyyttä, ei nälkää eikä mitään sellaista joka aikaisemmin aiheutti niin kovin paljon kärsimystä ihmisten keskuudessa. Jäljelle jääneet ihmiset aloittavat planeetan eheyttämisen muuttaen koko yhteiskuntajärjestelmän juuriaan myöten. Syntyy aivan uusi ihminen: Henkinen, huippuälykäs, kaunis ja erittäin luomisvoimainen lapsenkaltainen olento. Ilo, nauru ja huumori kukkivat kaikkialla. Tiede kehittyy huimiin mittoihin kun tiedettä inspiroi uudenlainen jumaluuden tunteminen: Ihmiset eivät enää usko JUmalaan vaan TIETÄVÄT ja TUNTEVAT hänet.
Tämä on kuitenkin vain yksi mahdollisista tulevaisuuksista...
Tällästä se on kun kattelee liikaa scifii, HAH!
>> Miksi sitten suurin osa ihmiskuntaa pitää *pyyhkäistä* pois?
Ganda, olen saanut muutamia suoria ilmestyksiä tästä asiasta Adi Shaktilta, ja hän on aika vaitonainen määristä ja siitä kuka pelastuu virukselta, ja miten fyysinen vastustuskyky on yhteydessä henkisyyteen.
Jos luet netistä vaikkapa WHO:n äijien tai muiden artikkeleita, huomaat että heiltä ovat housut tutisemassa. Odotatettavissa voi olla "kaikkien pandemioiden äiti" aika lyhyellä varoitusajalla.
Jos edelleen luet lintuinfluenssan oireita ihmisessä, huomaat että se on kovempi tauti kuin esim. espanjankuume.
Adi Shakti sanoi, että on luultavaa... On luultavaa että vaikka Hän ilmestyi sahaja yogassa, Shri Matajin hahmossa sahaja yogeille.. Niin sahaja yogit eivät ole pelastettujen joukossa.
Minulle tämä ei ole yllätys, koska henk. koht. siedin joogien valtakähinöitä kymmenisen vuotta, ja olen vakuuttunut että heitä ei motivoi ihan puhdas henkisen kasvun päämäärä, vaan aivan muut asiat.
Adi Shakti siis sanoi, että Hän ei ole tullut sahaja yogeja varten. Toiseksi Hän sanoi, että tämä voi olla täystuhokin; niin perusteellinen että ihmislaji pyyhkiytyy pois tältä pallolta. Hän antoi aikatauluksi yhden vuoden.
En tiedä mitä ajatella; oli masentavaa ajatella että sitä itse kuolisi, ja ei voisi enää edes jälleensyntyä tänne Tellukselle. Pitäisi syntyä jollekin toiselle tähdelle, tai siirtyä Taivaaseen, ja en ole varma olenko valmis; tai kuinka moni ihminen maan päällä on valmis mahasamadhiin. Ehkä ei kukaan. Ehkä minä yksin. Ehkä pari-kolme, ehkä enemmän, mutta ottaen huomioon ihmisten arroganssin ja egon, niin toivo palaa aika pienellä liekillä.
En minä kuolemaa tai ihmislajin tuhoakaan niin pelkää, mutta että aika loppuu; jälleensyntymän tie sulkeutuu.
Se salpaa hengen...
Arvon Joogi
Itse en oikein jaksa uskoa, että koko ihmiskunta katoaisi maanpäältä. Onhan se toki mahdollista, kaikki on mahdollista. Mene ja tiedä.
Itse veikkaan, että jos lintuinfluenssa tarttuu ihmiseen niin Euroopassa tulee kuolemaan joistakin sadoista muutamaan tuhanteen ihmiseen. Köyhissä maissa kato voikin olla jo sitten suurempi.
Tuossa kun mietin kirjoitustani" Visions of tomorrow" niin mieleen tuli tälläinen surullinen näky jossa rakkaat ihmiset, jotka eivät ole vielä tarpeeksi *vanhoja* sieluja tulevat kuolemaan silmieni edessä. Näinhän siinä tulis varmaan käymäänkin: Kyllä nekin jotka *pelastuisivat* joutuisivat suremaan niiden kohtalon tähden, jotka eivät *pelastuneet*. Vois tähän pelastuneiden joukkoon sisällyttää myös kypsässä sieluniässä
olevat sielut niin mun lähes koko lähipiiri pelastus. Mä luotan kuitenkin, ettei mitään aivan kamalaa tule tapahtumaan. Me täällä Suomessa olemma aika suojassa kaikilta luonnonmullistuksilta sun muilta vitsauksilta. Suomihan on muuten vanhojen sielujen maa. Ei se kuitenkaan tarkoita, että kaikki täällä olisi vanhoja sieluja: On täällä paljon sieluniältään nuorempiakin sieluja.
Vaikka kuinka rutistaan, että Suomessa on kaikki päin persettä niin sanon vaan tuolle porukalle, että olisivat sitten syntyneet vaikka Irakiin tai johonkin aidosti päin persettä olevaan valtioon ja tulisivat sitten rutisemaan kuinka paska Suomi oikein on. Tässä on juuri taas tämä kiittämättömyyden osoittaminen.
Sodan jälkeen Suomea jälleenrakensi nöyrä ja ylevä sukupolvi joka aikaansai koko planeetalla poikkeuksellisen hyvinvointivaltion. Kiitos kuuluu yksinomaan näille ihmisille, joista nyt niin monet tänä päivänä makaavat vanhustenkodeissa, eivätkä edes valita kohtelustaan mitä joutuvat kokemaan. Nämä ihmiset ovat todellisia IHMISIÄ. Heistä pitäisi nykyporukankin ottaa mallia.
Näiden ihmisten *ylevyys* johtuu varmasti siitä, että he omalla raskaalla työllään kärsivällisesti vereslihalla valmistivat yhteiskunnan joka nyt huolehtii kaikista vähäosaisistamme. Näyttää, että juuri kärsimys synnyttää ihmisessä kiitollisuuden ja nöyryyden kaikkea sitä hyvää kohtaan mitä elämässään kokee. Uudemmat sukupolvet eivät ole kokeneet nälkää vaan mässäävät pizzoilla, kebabeilla ja burgereillaan. He eivät ole kokeneet ahdasta asumista surkeissa asunnoissa vaan ovat tottuneet sisävessoihin, juoksevaan kylmään ja kuumaan veteen sekä kaikkeen. ylellisyyteen. Ainoa keino saada nämä ihmiset tajuamaan hyväosaisuutensa olisi ottaa kaikki tämä edistys pois heiltä.
Helppo elämä näyttäs tekevän joistain ihmisistä itsekeskeisiä rutisijoita.
" You never miss it till it's gone"
Nuoret ihmiset vois laittaa koulujenopetus-ohjelmassa vaikka vuodeksi asumaan johonkin köyhään Afrikan maahan vähän *opettelemaan* niin oppisivat arvostamaan suomalaista yhteiskuntaa. Siellä sitten asuisivat nälän ja tautien runtelemina kuten alkuasukkaatkin niin johan tulis ikävä tänne Suomeen.
Tietysti puhun nyt vain ulkoisesta hyvinvoinnista. Sisäinen on ainakin yhtätärkeää jos ei vieläkin tärkeämpää. Itsemurhaluvut ovat tietysti Suomessa huolestuttavat. Mutta ei minusta pidä vetää suoria johtopäätöksiä pelkästä itsemurhien lukumäärästä. Itse sanoit aikaisemmin, että Suomeen oli hyvä syntyä kun täällä saa aukoa päätään ilman, että viedään Siperiaan yms. Pitkälti Samasta syystä itsekkin olen tänne syntynyt.
Suomi ei ole mikään täydellinen maa mutta ei täällä kovin montaa parempaakaan maata koko Telluksella ole. Tulevaisuus saattaa vielä lisätä Suomen arvoa maiden joukossa: Jos Suomi välttyy jollain ihmeen kaupalla tulevasta Pandemoniasta niin ei muuta kuin HALLELUJA.
Itse uskon niin, että sielu tietää mihin syntyy ja sielu voi hyvin tietää senkin mitä tuossa paikassa tulee tulevaisuudessa tapahtumaan: Meidän tapauksessamme me siis tiesimme, että koittaa päivä jolloin todellakin kannattaa olla Suomen rakkaalla maaperällä. ;-)
Mulle on tullu sellanen käsitys Sahaja Yogiesta(kiitos sun heitä koskevalle kirjoittelullesi ;-) ), että ovat vaan samanlaisia valtakahinoita käyviä *epäkypsiä* sieluja siinä missä muutkin tekopyhät uskikset. Tälläisillähän ei ole toivoa pelastuksesta.
Mulla on sulle tällänen lohduttava tieto, että vaikka maanpäällinen jälleensyntymisen *ovi* paiskattaisiin kiinni, niin ihmiskunta etsisi avaruudesta uuden kodin minne taas voitaisiin reinkarnoitua. MArs on tuossa lähellä ja se on asumaton. Korkeammat tahot valmistaisivat ensin Marsin asumiskelpoiseksi ja eikun sinne sitten jatkamaan reinkarnaatio-kiertoa. Onhan aurinkokunnassamme joitakin kuita myös mitkä saattas olla sopivia elämälle. Ja jos ei omasta aurinkokunnasta löydy asuinsijaa niin sitten sielumme jatkavat toisiin aurinkokuntiin etsimään sopivaa planeettaa tai kuuta.
Tämä on sen reinkarnaatio-opin mukaista kuten minä sen käsitän. ;-)
Kait vaihtaa pian nikkiä, kun kypsyy tässä aatos että sahaja jooga oli illuusio, johon Äiti laittoi meidät vähän aikaa uskomaan.
Ajatukset pyörii kuin syksyn lehdet tuulessa, kävin pitkällä kävelylenkillä metsässä.
http://www.iloveulove.com/images/kali10g.jpg
>>Itse veikkaan, että jos lintuinfluenssa tarttuu ihmiseen niin Euroopassa tulee kuolemaan joistakin sadoista muutamaan tuhanteen ihmiseen. Köyhissä maissa kato voikin olla jo sitten suurempi.
Olet onnellinen Ganda. Itse vaikkaan (intuitio) että 99% ihmisistä tuhoutuu 1-2 vuoden kuluessa. En tiedä mistä nappaan näin pessimistisen arvion, se tuntuu pyörivän suruna ympärillä.
Tiedätkö, G, Jumalatar tietää että diggailen Stephen Kingiä, Hän sanoi että "the langoliers are coming". On kuin katsoisi langolieerien lähestymistä.
Rakennan kait majan puuhun, kannan sinne 1000 kg laivakorppuja ja vanhan ilmakiväärin ja kaikki kirjani, varsinkin vernet ja Huoviset; ja vedän narutikkaat perässäni ylös. Joka ulkonurkkaan ripustan linnunpelättimen.
G muu ihmiskunta,
Huh, löysin tämän verran aussie-survivalistien pamfletista; eli tuo viittaa vahvasti siihen suuntaan että meditaatiota harrastavat ihmiset ovat immunologisesti vahvemmilla; eli sittenkin Luonnon tai Jumalattaren suunnitelmaan voisi kuulua virus:
Finally, learn to relax . . . If you can teach yourself to relax, you can activate your
immune system on demand. There is evidence that when you put your relaxation
skills into action, your interleukins -- leaders in the immune system response
against cold and flu viruses -- increase in the bloodstream. Train yourself to
picture an image you find pleasant or calming. Do this 30 minutes a day for
several months. Keep in mind, relaxation is a learnable skill, but it is not doing
nothing. People who try to relax, but are in fact bored, show no changes in blood
chemicals.
-------------------
We have prepared a special report on the Avian Flu (H5N1) and it's potential to cause a pandemic in Australia.
Download the PDF report here: Avian Flu Special Report
http://www.aussurvivalist.com/avianflu.htm
Valituissa paloissa oli artikkeli jokin aika sitten, jossa oli tutkittu rukouksen voimaa. Olivat ottaneet kaksi verokkiryhmää jossa toisen puolesta rukoiltiin ja toisen ei.
Tutkijat olivat ihmsissään kun sen ryhmän jonka puolesta oli rukoiltu oli myös paraneminen ollut nopeampaa. Tutkijat arvelivat, että rukous vaikuttaisi ihmisen vastustuskykyyn jollain selittämättömällä tavalla. Mene ja tiedä.
Penskana mulla oli tapana antaa käskyjä elimistössäni oleville valkosoluille, kun oli joku rokko tai vastaava kuumetauti. Koulussa kun oli opetettu, että valkosolut hoitaa elimistön puolustuksen. Lapsellinen juttu ehkä mutta lastenkaltaisten on taivasten valtakunta.
Tuosta sahaja-touhusta hmmm...
Kyseessä on todennäkösesti joukkopsykoosi. Aatu harrasti samaa touhua tosin paljon räikeämmin kuin *gurut* jotka osaavat tehdä saman paljon hienotunteisemmin.
Itse en ole koskaan oikein uskonut ajatukseen: "ryhmässä olemme vahvempia" vaan, että "ryhmässä olemme tyhmempiä"
Ehkä olen katkera kun itse en ole koskaan kuulunut mihinkään "sisäpiiriin" vaan ollu aina ikäänkuin kaiken "ulkopuolella". Ehkä hullut on ainoita ihmisiä joiden seurassa olen tuntenut itseni kotoisaksi. JEP ja HAH! Mutta olen todellakin kumman onnellinen ihminen.
Puuhun vaan asumaan, joo. ;-)
Lueskelin eilen Art Housen julkaisemaa Rosalie Bertellin kirjaa ydinvoiman riskeistä - EI VÄLITÖNTÄ VAARAA - Ennuste radioaktiiviselle maailmalle, 1985.
Vaikka se on vähän tätimäinen ja osoitteleva, niin tuossa kirjassa on paljon sellaista tietoa ydinvoimasta mikä on uutta. Lähinnä siinä on matalan tason radioaktiivisuudelle altistuminen pitkäaikaisvaikutuksista ja "luonnollisen taustasäteilyn" valheista.
Sanoi, että esim. amerikkalaisissa havaittava liikalihavuus, olisi radionuklidien aiheuttaman kilpirauhashäiriön syytä... Kun luin pitemmälle minua alkoi oksettamaan, ja ajattelin että ihminen on läpeensä pahaha olento.
Kaikissa ryhmissä tottakai, uskonnollisissa ryhmissä varsinkin se pahuus tulee ilmi. Mutta myös siinä miten ihminen on elantonsa takia valmis tkemään ihan mitä vain, vaikkapa läträämään radioaktiivisuuden kanssa.
Ennen nukkumaanmenoa sanoin Jumalattarelle, että pashaalusta, siitä vaan Kali ja Durga, tanssikaa, ja tallokaa jalkoihinne nämä p......t; en vastusta enää. Ihmiskunta on tuomionsa ansainnut.
Ja tuli myös mieleen että tämä lintuinfluenssa voisi osittain johtua kohonneen taustasäteilyn aiheuttamasta ihmiskunnan vastustuskyvyn alenemisesta.
Se vielä tuli mieleen että ns. normaali taustasäteily on koostuu lähinnä radonista; mutta tämä ns. kohonnut taustasäteily sisältää plutoniumhiukkasia, partikkleita, cesiumia, strontiumia, jotka tekevät ihmiskehossa pahempaa jälkeä kuin radon.
Arvoisa Joogi
>> Lueskelin eilen Art Housen julkaisemaa Rosalie Bertellin kirjaa ydinvoiman riskeistä - EI VÄLITÖNTÄ VAARAA - Ennuste radioaktiiviselle maailmalle, 1985.>Vaikka se on vähän tätimäinen ja osoitteleva, niin tuossa kirjassa on paljon sellaista tietoa ydinvoimasta mikä on uutta. Lähinnä siinä on matalan tason radioaktiivisuudelle altistuminen pitkäaikaisvaikutuksista ja "luonnollisen taustasäteilyn" valheista. >Sanoi, että esim. amerikkalaisissa havaittava liikalihavuus, olisi radionuklidien aiheuttaman kilpirauhashäiriön syytä... Kun luin pitemmälle minua alkoi oksettamaan, ja ajattelin että ihminen on läpeensä pahaha olento. >Kaikissa ryhmissä tottakai, uskonnollisissa ryhmissä varsinkin se pahuus tulee ilmi. Mutta myös siinä miten ihminen on elantonsa takia valmis tkemään ihan mitä vain, vaikkapa läträämään radioaktiivisuuden kanssa.>Ennen nukkumaanmenoa sanoin Jumalattarelle, että pashaalusta, siitä vaan Kali ja Durga, tanssikaa, ja tallokaa jalkoihinne nämä p......t; en vastusta enää. Ihmiskunta on tuomionsa ansainnut. >Ja tuli myös mieleen että tämä lintuinfluenssa voisi osittain johtua kohonneen taustasäteilyn aiheuttamasta ihmiskunnan vastustuskyvyn alenemisesta.
>> Hysterian lietsominen ei kai taida olla kovinkaan viisasta, varsinkin jos "damage is done". Täysillä vaan vaikka sitten sinne helvettiin...
Menikö aihe liian lähelle? Tietäisit miten huolehdin omista altistumisistani radioaktiivisuudelle! Olin mm. lenkillä vesisateessa silloin kun Tshernobylin laskeuma satoi alas; ja vielä Suomen punaisimmalla alueella. Olen asunut pitiä aikoja Dnjeprin alajuoksun kylissä. Jne, jne....
>> Mielestäsi on ehkä unhoittunut feministi- palstalla aloittamasi keskustelun miehen huonosta karmasta. LAitoin sulle sinne vastineen, mutta se taitaa olla unhoitettu koko keskusteluketju. Laitankin sulle sen juttuni tähän loppuun linkkinä.:
Vastasin joo, mutta... Feministipalstalla on liikaa urpoja "sitäyhtä" ajattelevia miehiä, ja panssariinsa vetäytyneitä naisia.
Niin..minustakin Paavali on mielenkiintoinen tyyppi. Ensiksi se vihasi Jeesusta ja halusi tappaa kaikki kristityt. Tappoikin monia ja yhtäkkiä luopui korkeasta asemastaan ja liittyi kristittyjen puolelle. Kertoi Jeesuksesta ja joutui sen takia vankilaankin. Jeesus oli ilmestynyt hänelle matkalla tappamaan kristittyjä ja sanoi" Miksi sinä vainoat minua?" ja Paavali tuli sokeaksi, kunnes Jeesus aukaisi hänen silmät. Tollainen tyyppi, joka oli tehnyt paljon tuhoa Jumalan "omille" ja hänet Jeesus valitsi kertomaan sanomaa eteenpäin.
Meillä on vain Paavalin sana siitä että hän näki nimenomaan Jeesuksen.
Millä perusteella Pavea pitäisi uskoa?
- Koska Pave nyt vaan sanoi niin.
- Koska Pave sanoi sen hemmetin kauan sitten.
- Koska Pave mainitsi Jeesuksen.
Entä jos minä sanoisin että näin Jeesuksen ja hän käski sanoa että Paavali puhui höpöjä?
Mutta todennäköisimpänä pidän että Paavalin alitajunta raksutti ylikierroksilla ja totesi että kristinuskosta saattaa hyötyä paljon enemmän kuin sen vastustamisesta. Nimittäin pääsee kovaksi kihoksi ja karismaattiseksi saarnaajaksi määräilemään muita ihmisiä.
Niinkuin sitten pääsikin.
Kaikkiahan ei edes kiinnosta tuleeko pitkä elämä mammonan ja maallisen vallan parissa, vaan voi löytyä tyyppejä jotka ajattelevat että on hienoa vielä haudan takaakin päästä mestaroimaan ihmisten elämää. Ja mikäs siinä sitten jos vaikkapa sattuisi kuolleista nousemaankin, sittenhän sitä on taas toisia paimentelemassa.