Ensimmäiset viimeisiksi ja toisinpäin

"Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi"
(Matt.19:30, 20:16, 22:14, Mark.10:31,Luuk.13:30)

Tuosta ensimmäisestä joukostahan ne Taivasten Valtakunnan suurimmat nousevat. Tämä paradoksi on toki tuttu sille joka Uutta Testamenttia on tutkinut. Jeesus korostaa sitä, että suurempi syntinen on tavallaan otollisempi Jumalan rakkaudelle kuin pienempi syntinen, koska hänen synnintuntonsa on potentiaalisesti suurempi ja synnintunnon suuruus saa sitten edelleen tuekseen vastaavan määrän Jumalan anteeksiantoa ja rakkautta:

"Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?"
Simon vastasi: "Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi." "Aivan oikein", sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: "Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän." Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." (Luuk.7:41-48)

Itämailla pakanalliset filosofiat lähtivät siitä, että kun oman karmansa (syntivelkansa) kuolettanut boddhisattvaolento (esimerkiksi Gautama Buddha) halusi inkanoitua vapaaehtoisesti maan päälle auttaakseen muita, hän tarvitsi siihen polttoaineekseen tulevien oppilaidensa karmaa. Hän luonnollisesti valitsi tällöin kaikkein suurimmat syntiset, koska heiltä sai ENITEN tätä polttoainetta. Tavalliselta keskinkertaiselta tallaajalta, joka ei elämässään ole tehnyt oikeastaan sen enempää hyvää kuin pahaakaan, ei ole yhtä otollinen. "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." (Mark.2:17). Näin jo pakanafilosofioissa oli hämärästi nähtävissä tämä messiasparadoksi jota profeetta Jesaja kuvaa näin:

"Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:4-5)

Esoterisessa kristinuskossa näitä otollisia kutsutaankin "Kain" -luonteiksi. Kain oli suurempi syntinen kuin Abel, joten Kain on Uudessa Liitossa Jumalalle otollisempi ja juuri tätä "Jumalan ennaltatuntemista" kuvaa käsite "Kainin merkki" (I Moos.4:15), jonka tehtävänä oli suojella hänen sieluaan lopulliselta tuholta ja oli merkki siitä, että Jumala tulee lopulta ottamaan hänet huostaansa Pyhän Hengen sinetillä.