...

Jos todellakin, haluat päästä eroon saatanasta, niin sinun pitää itse tehdä se päätös ja pitäytyä siinä, eikä antaa periksi pienessäkään; koska jos annat periksi pienessä, niin se on epäuskoa. Jos tahdot päästä eroon kaikesta, niin se on mielen ja sydämen muutos, ja vasta siitä alkaa kasvu. Eihän kasvitkaan kasva, jos ne on kuivalla maaperällä, ilman vettä ja ravinteita, vaan ne kuihtuu ja palaa auringossa. Jos kuljet jumalattomien kanssa, jumalattomilla teillä, niin silloin et pysy Kristuksessa, vaan olet saatanan nuorassa talutettavana ja omien himojen kiusattavana. Lue raamattua, vanhaa ja uutta testamenttia, aina kun on siihen aikaa, ja jätä kaikki turha ja tyhjänpäiväinen pois, koska se kaikki on turmioksi hengelliselle elämälle, eikä vahvista Hengessä, vaan vahvistaa lihassa, josta meidän tulisi pois kasvaa, kaikessa pyhyydessä ja nuhteettomuudessa.

Jokainen valitsee itse omat tiensä, ei kukaan valitse toisen puolesta, eikä kukaan usko toisen puolesta, eikä kukaan karta pahuutta ja pimyden hedelmiä, vaan jokainen tekee sen itse; ja se joka uskoo Herraan Jeesukseen, ei ole enää omissa voimissaan, vaan on Jumalan Voimallisen Hengen johdatuksessa, eikä ole enää perkeleen kiusattavana, koska ei pimeydellä ole sijaa valkeudessa; mutta jos vaeltaa pimeydessä, niin ei voi vaeltaa totuudessa, vaan vaeltaa valheessa ja petoksessa, ja omaan turmioon.

Jokainen turha ja paha ajatus on hyljättävä, tai se kasvaa sydämessä ja poikii synnin, ja synnin palkka on kuolema, kuoleman palkka tulinen järvi, joka tulta ja tuli-kiveä palaa. Jumalan pelko, on viisauden ja ymmärryksen alku, mutta jos ihminen vaeltaa omissa himoissaan, eikä pelkää Jumalan totisia ja vanhurskaita tuomiota, ja niitä katumatta harjoittaa ja niistä elää, niin on palkkansa saanut; koska ei KUKAAN väärintekijiä peri taivaiden valtakuntaa.

Herra Jeesus sanoi, miten vakavaa synnin harjoittaminen on: Jos kätesi (syntiä teoilla tai puheilla), jalkasi (jumalattomissa tavoissa ja menoissa vaeltaminen), silmäsi (silmillä himoitseminen himoitseminen) viettelee sinua, niin hakkaa se poikki ja revi irti ja heitä pois, koska parempi on mennä elämään raajapuolena/silmäpuolena, kuin että molemmat tallella kadotukseen.

Tämä tarkoitta että jos ei pyri itse eroon niistä syntisistä tavoista ja teoista ja kaikesta väärästä ja pimeästä, niin paatuu paatumistaan, ja kohta ei enää omatunto varoita, vaan on hengellisesti kuollut. Ei ole mitään leikkimistä, Totuuden kanssa, vaan Totuudessa on pysyttävä hetkestä toiseen.

Karta kaikkia jumalattomia, karta kaikkia vääryydentekijöitä ja pimeyden lapsia; koska seura tekee kaltaisekseen.
521318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

"Jokainen turha ja paha ajatus on hyljättävä"

Tämä on itsestään selvää sillä jos jokainen ajatus mitä päässään hyysää ei ole 100% Jumalan ajatusten mukainen niin ei voi tietenkään olla 100 % yhtä Jumalan kanssa. Ihmiset eivät vain ole tottuneet tällaiseen ehdottomuuten vaan useat tuntuvat ajattelevan että kunhan olen kerran tullut uskoon niin kaikki on annettu anteeksi ja kuoleman jälkeen on edessä taivas. Unohdetaan helposti että Jeesus on Tie ja jokainen askel on tiellä otettava ennenkuin on perillä. Uudestisyntyminenhän on vain sitä että nyt nokka osoittaa oikeaan suuntaan kun se ennen oli osoittanut päinvastaiseen suuntaan.

Mutta konkreettisesti, mitä ovat nämä "pahat ajatukset" jotka on hylättävä? Kerro niistä enemmän jotta ihmiset ymmärtäisivät.

Muuten voin sanoa sinulle että omat näkemykseni ovat suuresti, melkeinpä poikkeuksetta sinun näkemystesi kaltaisia. Käsittelen niitä vain kielellisesti eri tavalla mutta ymmärrän silti mitä tarkoitat. Ymmärrän käsityksesi kolminaisuusopistakin. Käsitystemme sisältö ei siinäkään eroa vaikka siltä näyttää.

Äänestä
  • kirjoituksessasi enemmän ns.selkokieltä. Kun on vaikea ymmärtää ja lukea, kun kirjoitat niin "korkealentoisesti" eikä ne välttämättä ajankaan kanssa aukea..

    Äänestä

  • Kirjoitat
    >Uudestisyntyminenhän on vain sitä että nyt nokka osoittaa oikeaan suuntaan kun se ennen oli osoittanut päinvastaiseen suuntaan.<

    Ystävät hyvät, tuo ei ole uudestisyntyminen.

    Uudestisyntyminen on Jumalan yliluonnollinen luomisihme joka tapahtuu Lunastuksen ansiosta. Emmehän vähättele Jumalan ensimmäisenkään ihmissuvun luomista ja tässä on paljon enemmästä kysymys.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Kirjoitat
    >Uudestisyntyminenhän on vain sitä että nyt nokka osoittaa oikeaan suuntaan kun se ennen oli osoittanut päinvastaiseen suuntaan.<

    Ystävät hyvät, tuo ei ole uudestisyntyminen.

    Uudestisyntyminen on Jumalan yliluonnollinen luomisihme joka tapahtuu Lunastuksen ansiosta. Emmehän vähättele Jumalan ensimmäisenkään ihmissuvun luomista ja tässä on paljon enemmästä kysymys.

    Mutta tarkoitin siis sitä että ihmisen on uudestisyntymisensä jälkeenkin valvottava vaellustaan ja että ihminen on nyt kulkemassa Jumalaa kohti eikä Jumalasta poispäin kuten uudestisyntymättömillä. Vai olenko mielestäsi tässä väärässä?

    Äänestä

  • a ciml a inen kirjoitti:

    Mutta tarkoitin siis sitä että ihmisen on uudestisyntymisensä jälkeenkin valvottava vaellustaan ja että ihminen on nyt kulkemassa Jumalaa kohti eikä Jumalasta poispäin kuten uudestisyntymättömillä. Vai olenko mielestäsi tässä väärässä?

    Iän myötä sitä ei jaksa tehdä yhtä paljon ja reippaasti töitä kuin nuorempana...

    Asiaan. Et ole väärässä.

    Onnistuneen kilvoittelun perusta on se, minkä Jeesus itse sanoi opetuslapsilleen: "Minä teissä ja te minussa" ja "pysykää minussa". Kilvoittelu epäonnistuu jos emme tunne itseämme, että Jeesus Kristus asuu meissä. (Kilvoittelua taas ei ole "pyrkiä Häneen" vaan se on mitä suurinta epäuskoa, sillä me olemme Hänessä ja tämä oleminen on Jumalan teko 1 Kr 1:30 "miljoona" muuta kohtaa).

    Tiedoksi kaikille, että Vantaalla paistaa ai´VAN ihanasti aurinko, joka kirkastaa ruskan värit pihapuissa maalauksellisen kauniiksi. Hyvä on kiittää tällaisena päivänä Jumalaa siitä levosta, jonka Hän on antanut Pojassaan meille.

    Äänestä

>>Karta kaikkia jumalattomia, karta kaikkia vääryydentekijöitä ja pimeyden lapsia; koska seura tekee kaltaisekseen.>>

Jos uskovaiset karttavat jumalattomia, niin miten sitten jumalattomat tulevat uskoon ? siis tietenkin Jumalan sanasta, Jumalan kutsusta jne jne. Mutta minusta uskovien nimenomaan pitäisi mennä jumalattomien luokse kertomaan Jeesuksesta ja näyttää omalla elämällä esimerkkiä jumalattomille..

Kysymys sinulle: Onko sinusta rakastuminen syntiä tai toisen himoitsemista ?

Äänestä
  • >>Jos uskovaiset karttavat jumalattomia, niin miten sitten jumalattomat tulevat uskoon ?

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>Jos uskovaiset karttavat jumalattomia, niin miten sitten jumalattomat tulevat uskoon ?

    mietin vain, että mitä tarkoitit. Siis vielä yksinkertaistuna, esim.ei pidä lähteä jumalattomien kanssa viettämään aikaa kaupungille, discoon, ravintolaan jne jne.

    Entäs elokuvat ? onko ne sinusta syntiä tai väärin, kun niissä näytetään seksiä, tappamista, varastamista jne ?

    millään hyljätä jumalattomia kavereita.

    Jeesus oli ainut täydellinen ja kaikki ihmiset pahoja ja langenneita syntiin.. Miten siis Hän kulki syntisten ja langenneiden keskellä eikä seura tehnyt Häntäkään kaltaisekseen?

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    millään hyljätä jumalattomia kavereita.

    Jokainen tekee omat valintansa, jokainen vaeltaa minne tahtoo. Miehen mielestä monikin tie on oikea....

    Äänestä

  • Ex-Baalinpalvoja kirjoitti:

    Jeesus oli ainut täydellinen ja kaikki ihmiset pahoja ja langenneita syntiin.. Miten siis Hän kulki syntisten ja langenneiden keskellä eikä seura tehnyt Häntäkään kaltaisekseen?

    Luuletko, että Kaikkivaltiaan Jumalan Poika, voisi langeta?

    Syntisiähän tultiin kääntämään pois pahoilta teiltään, mutta ne jotka hylkäävät ilosanoman, ovat hyljännet hänetkin, joka sanan lähetti, eivätkä ole otollista seuraa, niille jotka totuudessa vaeltavat.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    Luuletko, että Kaikkivaltiaan Jumalan Poika, voisi langeta?

    Syntisiähän tultiin kääntämään pois pahoilta teiltään, mutta ne jotka hylkäävät ilosanoman, ovat hyljännet hänetkin, joka sanan lähetti, eivätkä ole otollista seuraa, niille jotka totuudessa vaeltavat.

    Sitä että täydessä Hengen voitelussa oleva ihminen kuten sinä kyllä pystyt välttämään syntiä olit sitten vaikka millaisessa seurassa tahansa. Kuinkas on kun aikanaan sinulle tulee töihinlähtö ja kaikki muut siellä työpaikkalla ovat "syntisiä ja jumalattomia ja elävät jumalattomissa himoissaan"? Ja kuitenkin Raamattumme käskee olemaan varastamatta ja tekemään työtä käsillään? Tuleepa paha paikka siinä tapauksessa. Työvoimatoimisto tuskin ottaa huomioon väitettä: "en voi työskennellä jumalattomien seurassa koska he voivat vetää minutkin jumalattomuuteen"

    Me olemme maailmassa, vaikka emme maailmasta ole.

    Tottakai jumalattomien kohtaamisia on, mutta se mitä meidän tulee karttaa, on olla osallistumatta näiden teihin ja tekoihin, sekä pyrkiä karttamaan näiden kanssa seurustelemista, koska jos me vaellamme jumalattomien kanssa, niin me itse voimme huomaamatta alkaa ottamaan vaikutuksia heidän aatteistaan ja tavoistaan, ja se paaduttaa totuudesta poispäin.

    Mitä yhteistä on jumalattomalla ja Jumalan lapsella, mutta kuin liha, luut ja veri?, ei yhtään mitään; koska jumalattomat vaelluksellaan ja teoillaan ja puheillaan pilkkaavat ja kieltävät totuuden ja Jumalan, mutta nämä toiset pyrkivät sitä puolustamaan ja suojelemaan, jotta se ei hukkuisi tämän mieltä vailla olevan maailman sekaan, ja ihmiset vaeltaisivat kuin järjettömät eläimet, aasin lailla hirnuen ja ilmaa haukkoen ja niellen hekumassa ja jokaisen hullutuksen perässä juosten, kuin jänis porkkanan perässä.

    Tapio Nousiaisen reinkarnaatio..Ainakin yhtä ahdistavat jutut on kummallakin;o) Yksi Ainoa Elämä -kirja oli niin suuri järkytys ja ahdistus että meni pitkään toipuessa sen aiheuttamista traumoista..Onko uskovaisuus tosiaan niin suorituskeskeistä ja ihmiskeskeistä ja tekoihin perustuvaa?

    Äänestä

  • BoisenMarja kirjoitti:

    mietin vain, että mitä tarkoitit. Siis vielä yksinkertaistuna, esim.ei pidä lähteä jumalattomien kanssa viettämään aikaa kaupungille, discoon, ravintolaan jne jne.

    Entäs elokuvat ? onko ne sinusta syntiä tai väärin, kun niissä näytetään seksiä, tappamista, varastamista jne ?

    BoisenMarja... Se kelvoton varasti nimimerkkini... Mutta ei haittaa !

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    Me olemme maailmassa, vaikka emme maailmasta ole.

    Tottakai jumalattomien kohtaamisia on, mutta se mitä meidän tulee karttaa, on olla osallistumatta näiden teihin ja tekoihin, sekä pyrkiä karttamaan näiden kanssa seurustelemista, koska jos me vaellamme jumalattomien kanssa, niin me itse voimme huomaamatta alkaa ottamaan vaikutuksia heidän aatteistaan ja tavoistaan, ja se paaduttaa totuudesta poispäin.

    Mitä yhteistä on jumalattomalla ja Jumalan lapsella, mutta kuin liha, luut ja veri?, ei yhtään mitään; koska jumalattomat vaelluksellaan ja teoillaan ja puheillaan pilkkaavat ja kieltävät totuuden ja Jumalan, mutta nämä toiset pyrkivät sitä puolustamaan ja suojelemaan, jotta se ei hukkuisi tämän mieltä vailla olevan maailman sekaan, ja ihmiset vaeltaisivat kuin järjettömät eläimet, aasin lailla hirnuen ja ilmaa haukkoen ja niellen hekumassa ja jokaisen hullutuksen perässä juosten, kuin jänis porkkanan perässä.

    Omasta sydämentilasta kertoo se mitä näkee ympärillään. Kun ihminen on ottanut tukin pois omasta silmistään ei hänen enää tarvitse huolehtia rikasta naapurin silmässä. Se on yhtä-äkkiä sieltä hävinnyt!

    Äänestä

Jumalattomat syyllistetään sinunkin toimestasi automaattisesti saatanasta lähteviksi, siksi kaveeraaminen saatanan kanssa koetaan vaaralliseksi, Jumalasta erottavaksi.
Toisaalta se kertoo myös hauraasta luonteesta, jonka pelätään sortuvan ensimmäisen kiusauksen kohdatessa. Voidaanko yleistää?
Jos palstan pelkoaiheisia kirjoituksia on uskominen, saatana koetaan monen uskovan toimesta todelliseksi, päivittäiseksi peikoksi,
joka vaanii etsien vain sopivaa tilaisuutta hyökätä. Ihmetystä ei herätä myöskään taikauskoiset väitteet jos saatana koetaan näin voimakkaana. Eli jos raanmtussa sanotaan että luonteesi on heikko, niin sitten se on varmasti sitä. ??? ( vai )

Äänestä

Minulla on paljon ei-uskovia ystäviä, jotka ovat minulle todella tärkeitä, enkä haluaisi menettää heitä. Mutta täytyykö minun hylätä heidät, koska he ei-uskovina ovat ns. huonoa seuraa? Olen miettinyt tätä paljonkin. Jos sanon heille, että "sori nyt vaan, mutta en voi olla teidän ystävä enää kun olette jumalattomia", niin luulenpa, ettei Jeesus heitä sen jälkeen kovinkaan paljoa kiinnosta...Tottakai toivon, että he kaikki tulisivat uskoon ja rukoilen heidän puolestaan...Väkisin en ketään yritä käännyttää, sillä uskon antaminen on aina Jumalan tehtävä, ei minun. Tietysti keskustelen uskonasioista, jos ystäväni niistä haluavat puhua.

Äänestä
  • sinun ei tarvitse heitä hyljätä. Sehän vasta antaisikin huonon kuvan sinusta uskovaisena. Hyvin herkästi ei-uskovaiset ihmiset sanovat, että kun tuokin tuli uskoon, niin heti se on olevinaan meitä muita parempi jne jne. Siis tarkoittaen, että kaverisi eivät ole mitään puskajuoppoja tai narkkareita tms.porukkaa. Mutta itse kyllä saatan aina vaihtaa muutaman sanan heidän laistensa kanssa vaikka puskajuoppoja tai narkkareita ei kaveripiiriini kuulukkaan. Onhan hekin ihmisiä :-)

    Itselläni on sama juttu, että minulla on ei-uskovaisia ystäviä. Sanotaanko niin, että en kumminkaan lähde heidän kaikkiin juttuihinsa tai menoihinsa "mukaan" esim.ryyppäämään tai vaikkapa seksimessuille. Mutta kyllä lasten kanssa ja ilman lapsia kulutetaan aikaa ja vieraillaan toistemme luona, käydään yhteisissä harrastuksissa jne. sellaista "normaalia" olemista kavereiden kesken. . Kyllä se Jeesuksen valo paistaa sinusta heillekin. Minulle ainakin pari kaveria on sanonut, että minusta sen muutoksen näki heti, vaikka itse en ole sinällänsä sitä tiedostanut.. Ja onhan hyvä, että heilläkin on joku lähellä jolta kysyä uskon asioista :-)

    Äänestä

  • >>"sori nyt vaan, mutta en voi olla teidän ystävä enää kun olette jumalattomia",

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>"sori nyt vaan, mutta en voi olla teidän ystävä enää kun olette jumalattomia",

    Ei uskovan tule miellyttää ihmisiä, vaan Jumalaa. Mutta jos hylkään ystäväni sen takia, että he eivät ole uskossa, niin luulenpa, että heille tulee erittäin negatiivinen kuva Jumalasta. Ja se ei miellytä Jumalaa. Tottakai ei-uskovien seurassa joutuu helpommin kiusaukseen, MUTTA kun luottaa Jumalaan ja pyytää hänen siunaustaan, pystyy kiusaukset voittamaan. Ei kiusaukseen joutuminen ole synti, mutta siihen lankeaminen on.
    Jeesuskin oli SYNTISTEN ystävä, niin meidänkin tulisi olla. Tietysti, jos uskova on hyvin heikko ja lankeaa helposti, hänen tulisi pysytellä ainakin jonkin aikaa erossa ns. jumalattomista, ennen kuin on vahvistunut uskossaan...Näin minä ajattelen, ettei meidän tule hylätä ei-uskovia ystäviä, vaan rukoilla heidän puolestaan, siunata heitä ja kertoa heille Jeesuksesta.
    Silloin kun en vielä ollut uskossa, minua olisi loukannut todella paljon, jos joku uskova ystäväni olisi hylännyt minut sen takia, etten ollut uskossa. Uskonasiat tuskin olisivat sen jälkeen kiinnostaneet. Onneksi minulla oli uskovia ystäviä, jotka tukivat minua, rukoilivat puolestani ja näyttivät minulle omalla esimerkillään, kuinka ihanaa on olla uskossa ja luottaa Jumalaan :)

    Äänestä

  • SleeplessNight kirjoitti:

    >>Näin minä ajattelen

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>Näin minä ajattelen

    kun hän tulee itsenäiseksi jumalasuhteessaan hän voi rakastaa muitakin kuin saman mielisiä

    Äänestä

  • normaali lakihenkinen vaihe? kirjoitti:

    >>kun hän tulee itsenäiseksi jumalasuhteessaan hän voi rakastaa muitakin kuin saman mielisiä

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>Näin minä ajattelen

    "Sinä laitat omat ajatuksesi, Jumalan tahdon ja sanan edelle."

    - Jumala on antanut meille aivot ja kyvyn ajatella itsenäisesti. Kyllä Pyhä Henki uskovalle kertoo, jos hänen ajatuksensa ovat ristiriidassa Jumalan kanssa. Jumalan tahdon mukaan meidän tulee ajatella ja toimia, se on totta.

    Äänestä

  • normaali lakihenkinen vaihe? kirjoitti:

    kun hän tulee itsenäiseksi jumalasuhteessaan hän voi rakastaa muitakin kuin saman mielisiä

    päin..

    Äänestä

On hienoa lukea todellista Jumalan sanaa jota kirjoitat.

Tällaista saarnaa mitä kirjoitat nykyaikana tarvitaan. "Totuus vapauttaa." Kiitos Herralle sinusta profeetta.

Profeetan palveluvirka näkyy selvästi sinun viestistäsi. Kunpa kaikki viisi palveluvirkaa toimisi yhdessä, niin silloin seurakunta ei olisi enää alennuksen tilassa.

Herätit oikein uuden toivon herätyksien ajoista.

Siunausta ja voimia sinulle.

Äänestä
  • >>Kunpa kaikki viisi palveluvirkaa toimisi yhdessä...>>

    Hei, mitä tarkoitit palveluviroilla ? armolahjoja ? selventäisitkö minulle asiaa :-)

    Äänestä

  • Kopuli kirjoitti:

    >>Kunpa kaikki viisi palveluvirkaa toimisi yhdessä...>>

    Hei, mitä tarkoitit palveluviroilla ? armolahjoja ? selventäisitkö minulle asiaa :-)

    >>>Kunpa kaikki viisi palveluvirkaa toimisi yhdessä...>>

    Hei, mitä tarkoitit palveluviroilla ?
    armolahjoja ? selventäisitkö minulle asiaa :-)<

    Jokaisella uskovalla on sydämmellä kutsumus jostain viidestä palveluvirasta. Ja jos olemme väärällä paikalla, niin työ ei toimi. Koska eri palveluvirkoja arvostetaan eri tavalla, niin siksi usein yritetään toimia väärissä paikoissa.

    Evankelista, Evankelioi kertoen Jeesuksesta ilosanomaa. Palveluvirka kohdistuu, ei uskoviin tai vähän aikaa uskossa olleisiin.

    Paimen, pitää lauman seurakunnan kasassa, ja hakee pois jääneitä takaisin.

    Opettaja, opettaa

    Apostoli, synnyttää uusia seurakuntia, ja näkee seurakuntalaisten palveluviran.

    Profeetta. on näkijä, joka näkee eri ratkaisujen seuraamukset, ja kokonaisuuden.

    Kaikissa näissä viidessä palveluvirassa on armolahjat käytössä, eli jokainen voi profetoida, puhua kielillä, parantaa sairaita, yms.

    Jos emme salli jotakin näistä viidestä palveluvirasta, niin seurakunnasta tulee heikko.

    Jos ketään ei evankelioi, niin ei tule uusia seurakuntaan.
    Jos ei ole paimenia niin seurakunnasta tulee villi jossa jokainen tekee omiaan.
    Jos ei ole opettajia, niin silloin ei kasveta.
    Jos ei ole apostoleja, niin ei synny uusia seurakuntia, eikä ihmiset löydä paikkojaan.
    Ja jos ei ole profeettoja, niin silloin mennään harhaan, ja vähän ajan perästä koko seurakunta on väärällä raiteella.

    Tämän ajan suurin ongelma on siinä että profeetat eivät ole paikallaan, niitä on paljon jotka näkevät missä mennään, mutta eivät sano.

    Myös apostolisen kutsun saaneet ovat usein hiljaa, eivätkä sano kun joku on väärällä paikalla tai kokonaan ilman palvelupaikkaa.

    Profeetta tai apostoli ei kuitenkaan pääse tehtäväänsä, jos seurakunta ei anna niille tilaa. Jos ne vainotaan heti pois kun ne edes yrittävät kertoa näkemäänsä.

    Kaikki siis tarvitsevat toisiaan ihan yhtä paljon. Niin profeetta evankelistaa kuin evankelista profeettaa. Sillä profeetta ei käännytä ei uskovia, eikä evankelista näe kokonaisuutta. Ja samoin voidaan sanoa kaikkien palveluvirkojen välillä.

    Eikä myös Jumala ole antanut yhdelle montaa tehtävää. Hän on järjestyksen Jumala, ja on tehnyt kaikki ruumiinjäsenet saman arvoisiksi. Se millä on tärkein tehtävä on piilossa, kuten sydän. Ja se jolla on vähempiarvoinen tehtävä on taas esillä. Näin kaikki ovat samanarvoisia.

    Otan esimerkin, Evankelista joka käännyttää miljoonia joutuu olemaan kasvussaan hyvin lähellä käännytettäviä, jolloin he ymmärtävät hyvin toisiaan. Se taas joka on hyvin lähellä Jumalaa on usein täysin tuntematon ihmisille. Koska Jumalan ajatukset ovat todella kaukana ihmisten ajatuksista.

    Mooses oli lähellä Jumalaa, ja siitä hyvästä kansa käski Mooseksen peittää kasvonsa, koska eivät kestäneet katsoa sitä kirkkautta jota hänestä loisti. Aaron taas vei sanoman kansalle, mutta oli myös valmis rakentamaan kultaisen vasikan. Näin molempia jälleen tarvittiin.

    Äänestä

  • Esa kirjoitti:

    täytyisi saada ensin asettumaan johonkin kristilliseen seurakuntaan, ennenkuin alat esittämään hänelle hengellisiä palveluvirkoja.

    paavalin opetus armolahjoista esitettiin seurakunnalle, ei torilavalla yksin huutaen.

    Jokaisella uskovalla on johonkin viidestä palveluvirasta palava sydän. Kuului hän seurakuntaan tai ei, mutta se on totta ettei yksin saa tuloksia aikaan. Tämä Tero-tapio tarvitsee toisia uskovia niin kuin tekin tarvitsette Tero-Tapiota, tai jotain muuta profeettaa.

    Syy ei kuitenkaan yksin ole yksin ilman seurakuntaa jäävässä, vaan kannattaa miettiä onko seurakunta antanut tilaa myös profeetoille.

    Evankelistat paimenet opettajat yleensä sallitaan joukkoon, mutta apostoleja ja profeettoja ei haluta ottaa mukaan.

    Ketään ei kuitenkaan voi vaikuttaa minkä sydämmen on saanut. Ja jos omalle kutsumukselle ei ole tilaa ei voi muuta kuin lähteä muualle.

    Profeetat koetaan yleensä hyvin hankalina luonteina, ilonpilaajina lakihenkisinä ja kiusanhenkinä. Eikä ne aina todellakaan ole oikeassa, oppimaan hekin joutuvat, niin kuin muutkin palveluvirat. Kuitenkin hiillostamalla kaikki profeetat ulos seurakunnasta, seurakunta menettää suuntansa, ja silloin jää jäljelle pelkkä sosiaalinen yhteisö, tai mennään joukolla harhaan. Totuuden tilalle tulee suvaitsevaisuus, puhtauden tilalle anteeksisaaminen, Kristuksen tilalle yhteisö seurakunta, vanhurskauden tilalle armo, voiman tilalle heikkous, Jumaluuden tilalle ihmisyys, oikea muuttuu vääräksi, laadun tilalle tulee määrä, luottamuksen tilalle talous, Hengen tilalle tulee evankelioimis kamppanjat ja mainokset, julistuksen tilalle kauniit puheet korvasyyhyn mukaan, yms.

    Pyhä Henki on voinut lähteä jo aikaa sitten pois, eikä ketään huomaa ja muotomenot jatkuvat.

    tässä tapauksessa olen sitä mieltä, että Pyhä Henki on rakkauden ja raittiuden henki, ei tuomion, eikä sen enempää profeetan oman korvasyyhyn mukaan tanssivakaan.
    kuten sanottu, myös profeetta, ennenkaikkea nimenomaan profeetan, on nöyrryttävä ymmärtämään, mikä on Jumalan tahto seurakuntaan nähden.

    ymmärrän tero-tapion ehdottomuuden hänen kertomiensa taustojen vuoksi, mutta Jumala haluaa olla hänellekin ennenkaikkea hyvä paimen, ei kurittava auktoriteetti.

    Pyhä Henki opettaa kyllä profeetalle, kuinka ilmaista asiansa kieliasulla, joka kolahtaa myös nuoreen suomalaiseen. harriveijos-tyylistä kopioitu ulosanti tekee hallaa parhaimmallekin profeetan alulle.

    Äänestä

  • Esa kirjoitti:

    >>>Kunpa kaikki viisi palveluvirkaa toimisi yhdessä...>>

    Hei, mitä tarkoitit palveluviroilla ?
    armolahjoja ? selventäisitkö minulle asiaa :-)<

    Jokaisella uskovalla on sydämmellä kutsumus jostain viidestä palveluvirasta. Ja jos olemme väärällä paikalla, niin työ ei toimi. Koska eri palveluvirkoja arvostetaan eri tavalla, niin siksi usein yritetään toimia väärissä paikoissa.

    Evankelista, Evankelioi kertoen Jeesuksesta ilosanomaa. Palveluvirka kohdistuu, ei uskoviin tai vähän aikaa uskossa olleisiin.

    Paimen, pitää lauman seurakunnan kasassa, ja hakee pois jääneitä takaisin.

    Opettaja, opettaa

    Apostoli, synnyttää uusia seurakuntia, ja näkee seurakuntalaisten palveluviran.

    Profeetta. on näkijä, joka näkee eri ratkaisujen seuraamukset, ja kokonaisuuden.

    Kaikissa näissä viidessä palveluvirassa on armolahjat käytössä, eli jokainen voi profetoida, puhua kielillä, parantaa sairaita, yms.

    Jos emme salli jotakin näistä viidestä palveluvirasta, niin seurakunnasta tulee heikko.

    Jos ketään ei evankelioi, niin ei tule uusia seurakuntaan.
    Jos ei ole paimenia niin seurakunnasta tulee villi jossa jokainen tekee omiaan.
    Jos ei ole opettajia, niin silloin ei kasveta.
    Jos ei ole apostoleja, niin ei synny uusia seurakuntia, eikä ihmiset löydä paikkojaan.
    Ja jos ei ole profeettoja, niin silloin mennään harhaan, ja vähän ajan perästä koko seurakunta on väärällä raiteella.

    Tämän ajan suurin ongelma on siinä että profeetat eivät ole paikallaan, niitä on paljon jotka näkevät missä mennään, mutta eivät sano.

    Myös apostolisen kutsun saaneet ovat usein hiljaa, eivätkä sano kun joku on väärällä paikalla tai kokonaan ilman palvelupaikkaa.

    Profeetta tai apostoli ei kuitenkaan pääse tehtäväänsä, jos seurakunta ei anna niille tilaa. Jos ne vainotaan heti pois kun ne edes yrittävät kertoa näkemäänsä.

    Kaikki siis tarvitsevat toisiaan ihan yhtä paljon. Niin profeetta evankelistaa kuin evankelista profeettaa. Sillä profeetta ei käännytä ei uskovia, eikä evankelista näe kokonaisuutta. Ja samoin voidaan sanoa kaikkien palveluvirkojen välillä.

    Eikä myös Jumala ole antanut yhdelle montaa tehtävää. Hän on järjestyksen Jumala, ja on tehnyt kaikki ruumiinjäsenet saman arvoisiksi. Se millä on tärkein tehtävä on piilossa, kuten sydän. Ja se jolla on vähempiarvoinen tehtävä on taas esillä. Näin kaikki ovat samanarvoisia.

    Otan esimerkin, Evankelista joka käännyttää miljoonia joutuu olemaan kasvussaan hyvin lähellä käännytettäviä, jolloin he ymmärtävät hyvin toisiaan. Se taas joka on hyvin lähellä Jumalaa on usein täysin tuntematon ihmisille. Koska Jumalan ajatukset ovat todella kaukana ihmisten ajatuksista.

    Mooses oli lähellä Jumalaa, ja siitä hyvästä kansa käski Mooseksen peittää kasvonsa, koska eivät kestäneet katsoa sitä kirkkautta jota hänestä loisti. Aaron taas vei sanoman kansalle, mutta oli myös valmis rakentamaan kultaisen vasikan. Näin molempia jälleen tarvittiin.

    selventävästä vastauksestasi !

    Äänestä

  • Me kylvämme, mutta Isä antaa kasvun.

    Äänestä

  • tode' kirjoitti:

    tässä tapauksessa olen sitä mieltä, että Pyhä Henki on rakkauden ja raittiuden henki, ei tuomion, eikä sen enempää profeetan oman korvasyyhyn mukaan tanssivakaan.
    kuten sanottu, myös profeetta, ennenkaikkea nimenomaan profeetan, on nöyrryttävä ymmärtämään, mikä on Jumalan tahto seurakuntaan nähden.

    ymmärrän tero-tapion ehdottomuuden hänen kertomiensa taustojen vuoksi, mutta Jumala haluaa olla hänellekin ennenkaikkea hyvä paimen, ei kurittava auktoriteetti.

    Pyhä Henki opettaa kyllä profeetalle, kuinka ilmaista asiansa kieliasulla, joka kolahtaa myös nuoreen suomalaiseen. harriveijos-tyylistä kopioitu ulosanti tekee hallaa parhaimmallekin profeetan alulle.

    >>Jumala haluaa olla hänellekin ennenkaikkea hyvä paimen, ei kurittava auktoriteetti.

    > Pyhä Henki opettaa kyllä profeetalle, kuinka ilmaista asiansa kieliasulla, joka kolahtaa myös nuoreen suomalaiseen. harriveijos-tyylistä kopioitu ulosanti tekee hallaa parhaimmallekin profeetan alulle. <

    Profeetta joutuu olemaan yleensä ihmiskunnan pohjasakkana, siinä missä monia muita palveluvirkoja kiitellään. Eikä ole ihme jos profeetta silloin katkeroituu, ja alkaa haukkua muita lahkolaisiksi.

    Anteeksiantamattomuus ei kuitenkaan ota pois kutsumusta, vaikka se antaakin tehtävään ihmisen kädenjälkiä.

    Saatana tietää että seurakunta on voimaton ilman profeettoja, ja siksi hän on onnistunut tehtävässään kun profeetta jää yksin, ja seurakunta jää ilman profeettaa.

    Profeetan paikka on olla seurakunnassa auktoriteetissa muiden yläpuolella pitämässä suuntaa. Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, joten ne ovat myös palvelevien Henkien yläpuolella. Tämä loukkaa usein muita palveluvirkoja ja siksi profeetat saavat kuulla monenlaisia loukkauksia. Katkeroituessaan näistä loukkauksista tulee tähän työhön profeetan omia kädenjälkiä, jolloin koko seurakunta joutuu maksamaan siitä hintaa.

    Vaikein ongelma on siinä ettei profeetta astu paikalleen seurakunnassa,jos hän ei saa olla tällä omalla paikallaan. Koska hän näkee kokonaisuuden, eikä halua tulla leikkimään seurakunta leikkejä.

    Eli tämä kaikkein tärkein virka vaatii koko seurakunnalta sen paikan arvostuksen, tai on parempi olla ottamatta sitä käyttöön ollenkaan. Katkeroituessa tulee ihmisen kädenjälkiä, ja jos ei profeettoja hyväksytä, niin seurakunta pysyy alennuksen tilassa, jolloin koko maailma nauraa.

    Sen takia joukossanne onpaljon heikkoja ja sairaita, koska syötte ja juotte yhteysateriaanne väärin. Ei siinä ole yhteyttä, jos profeettoja ja apostoleja ei hyväksytä paikoilleen.

    Jeesus kantoi kipumme sairautemme ja syntimme. Ja jos olemme seurakuntana kuitenkin näitä kaikkia, niin ei ole ihme jos maailma meitä nauraa.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>Jumala haluaa olla hänellekin ennenkaikkea hyvä paimen, ei kurittava auktoriteetti.

    kuinka paljon olet yhteyksissä ikäisiisi uskoviin?

    Äänestä

"Karta kaikkia jumalattomia, karta kaikkia vääryydentekijöitä ja pimeyden lapsia; koska seura tekee kaltaisekseen."

Jeesus käski tekemään lähimmäisileen sitä mitä haluaisi itselleen tehtävän. Sopiiko lähimmäistensä hylkääminen siihen?

Äänestä
  • On myös sanottu, poista paha keskuudestasi ja älkää istuko siellä missä pilkkaajat, ja pilkkaajia on jokainen, joka on hyljännyt totuuden, sen kuultuaan.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    On myös sanottu, poista paha keskuudestasi ja älkää istuko siellä missä pilkkaajat, ja pilkkaajia on jokainen, joka on hyljännyt totuuden, sen kuultuaan.

    raamatun käskythän ovat useimmiten ristiriidassa keskenään. Mutta Jeesuskin istui keikenlaisen epämääräisen porukan keskuudessa, juuri lähimmäisen rakkauden vuoksi. Painaako paavalin sana sinun elämässäsi enemmän kuin Jeesuksen?

    Äänestä

  • heppu kirjoitti:

    Lyömäase niin kauan kun Herran Henki sen valaisee fariseuksetkin kiivailivat lainpykälineen ja hakkasivat Raamatulla ja Mooseksen lailla ihmisiä päähän. Kun tulkitaan väärin ja nostetaan lailla omaa egoa jälki on juuri tätä;o)

    Äänestä

  • Eräs;o) kirjoitti:

    >>fariseuksetkin kiivailivat lainpykälineen ja hakkasivat Raamatulla ja Mooseksen lailla ihmisiä päähän.

    Äänestä

koska tarvitsen sitä nyt todella todella kipeästi. Aina lyödään lyötyä... miksi aviopuolisoni ei voi olla kuin sinä ! Minä pyydän !

Äänestä
  • rukoile sinun pikku narisijan puolesta. Menen anu saukkoon täältä marisemasta.. kuule, ei kukaan sinua auta tai rukoile sinun puolestasi... niin se menee... uskovien yhteys ja pyh !

    Äänestä

  • kumminkaan kirjoitti:

    rukoile sinun pikku narisijan puolesta. Menen anu saukkoon täältä marisemasta.. kuule, ei kukaan sinua auta tai rukoile sinun puolestasi... niin se menee... uskovien yhteys ja pyh !

    että ei rukoile.. kyllä yleensä uskovainen rukoilee toisen puolesta, kun tämä sitä pyytää...

    Äänestä

>> Karta kaikkia jumalattomia, karta kaikkia vääryydentekijöitä ja pimeyden lapsia; koska seura tekee kaltaisekseen.>>

Hyvin kerroit itsestäsi ;-) Karttakaa kaikki tuota armotonta ihmistä !

Äänestä

ttt on niin nuori uskovainen, että hän turvautuu ehdottomuuteen
Kirjoittanut: normaali lakihenkinen vaihe? 12.10.2005 klo 09.11

kun hän tulee itsenäiseksi jumalasuhteessaan hän voi rakastaa muitakin kuin saman mielisiä

Äänestä

näkymätön ja salattu Jumala, mutta saatanan näet vilkaisemalla peiliin. "Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan", = Saatana = vastustaja, josta ei pääse eroon ennen kuin se hajotetaan maahan. Liha palvelee vain synnin lakia. (Rm. 7:25).

Äänestä
  • Ihminen on synnin/saatanan orja, niin kauan kunnes hän uskoo evankeliumin ja tekee parannuksen, ja siinä pysyy, kääntymättä oikealle tai vasemmalle.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    Ihminen on synnin/saatanan orja, niin kauan kunnes hän uskoo evankeliumin ja tekee parannuksen, ja siinä pysyy, kääntymättä oikealle tai vasemmalle.

    Päässyt eroon "lihastasi"? Eikö sulla ole enää olenassa "lihallista" puoltasi joka yrittää jukertaa takaisin synnintielle? MIten mä hakkaan sen irti itsestäni;o)? Aja musta ulos se riivaaja joka näkyy mun katsoessa peilistä

    Äänestä

  • Eräs;o) kirjoitti:

    Päässyt eroon "lihastasi"? Eikö sulla ole enää olenassa "lihallista" puoltasi joka yrittää jukertaa takaisin synnintielle? MIten mä hakkaan sen irti itsestäni;o)? Aja musta ulos se riivaaja joka näkyy mun katsoessa peilistä

    > Miten olet päässyt eroon "lihastasi"? <

    Kuolettakaa lihan työt Hengen avulla. Mitään muuta toimivaa ohjetta ei ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tero-tapio_timonen kirjoitti:

Jos todellakin, haluat päästä eroon saatanasta, niin sinun pitää itse tehdä se päätös ja pitäytyä siinä, eikä antaa periksi pienessäkään; koska jos annat periksi pienessä, niin se on epäuskoa. Jos tahdot päästä eroon kaikesta, niin se on mielen ja sydämen muutos, ja vasta siitä alkaa kasvu. Eihän kasvitkaan kasva, jos ne on kuivalla maaperällä, ilman vettä ja ravinteita, vaan ne kuihtuu ja palaa auringossa. Jos kuljet jumalattomien kanssa, jumalattomilla teillä, niin silloin et pysy Kristuksessa, vaan olet saatanan nuorassa talutettavana ja omien himojen kiusattavana. Lue raamattua, vanhaa ja uutta testamenttia, aina kun on siihen aikaa, ja jätä kaikki turha ja tyhjänpäiväinen pois, koska se kaikki on turmioksi hengelliselle elämälle, eikä vahvista Hengessä, vaan vahvistaa lihassa, josta meidän tulisi pois kasvaa, kaikessa pyhyydessä ja nuhteettomuudessa.

Jokainen valitsee itse omat tiensä, ei kukaan valitse toisen puolesta, eikä kukaan usko toisen puolesta, eikä kukaan karta pahuutta ja pimyden hedelmiä, vaan jokainen tekee sen itse; ja se joka uskoo Herraan Jeesukseen, ei ole enää omissa voimissaan, vaan on Jumalan Voimallisen Hengen johdatuksessa, eikä ole enää perkeleen kiusattavana, koska ei pimeydellä ole sijaa valkeudessa; mutta jos vaeltaa pimeydessä, niin ei voi vaeltaa totuudessa, vaan vaeltaa valheessa ja petoksessa, ja omaan turmioon.

Jokainen turha ja paha ajatus on hyljättävä, tai se kasvaa sydämessä ja poikii synnin, ja synnin palkka on kuolema, kuoleman palkka tulinen järvi, joka tulta ja tuli-kiveä palaa. Jumalan pelko, on viisauden ja ymmärryksen alku, mutta jos ihminen vaeltaa omissa himoissaan, eikä pelkää Jumalan totisia ja vanhurskaita tuomiota, ja niitä katumatta harjoittaa ja niistä elää, niin on palkkansa saanut; koska ei KUKAAN väärintekijiä peri taivaiden valtakuntaa.

Herra Jeesus sanoi, miten vakavaa synnin harjoittaminen on: Jos kätesi (syntiä teoilla tai puheilla), jalkasi (jumalattomissa tavoissa ja menoissa vaeltaminen), silmäsi (silmillä himoitseminen himoitseminen) viettelee sinua, niin hakkaa se poikki ja revi irti ja heitä pois, koska parempi on mennä elämään raajapuolena/silmäpuolena, kuin että molemmat tallella kadotukseen.

Tämä tarkoitta että jos ei pyri itse eroon niistä syntisistä tavoista ja teoista ja kaikesta väärästä ja pimeästä, niin paatuu paatumistaan, ja kohta ei enää omatunto varoita, vaan on hengellisesti kuollut. Ei ole mitään leikkimistä, Totuuden kanssa, vaan Totuudessa on pysyttävä hetkestä toiseen.

Karta kaikkia jumalattomia, karta kaikkia vääryydentekijöitä ja pimeyden lapsia; koska seura tekee kaltaisekseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu