Pieni vinkki

Silloin kun toimimme lähimmäistemme keskuudessa sielunhoitotyössä tai muissa terapiasuhteissa, meidän tehtävämme ei ole tarjota heille omia aatteitamme tai uskontojamme tai suggestion keinoin pyrkiä manipuloimaan heistä jotain muuta kuin mitä he todellisuudessa ovat. Jokainen ihminen on yksilönä ainutlaatuinen ja oma persoonansa ja tällaisena hänen on kasvettava ja henkisesti kypsyttävä omaan henkiseen vapauteen. Tultava juuri sellaiseksi kuin hänestä on tarkoitettu. Aidoksi ihmiseksi toteuttamaan omaa henkistä luovuuttaan, pyrkimättä jäljittelemään joitakin aatteiden tai uskontojen ihanteita tai idoleiden suggeroimia esikuvia. Tämän vuoksi me emme tarvitse myöskään suggestiivisia symboleita toiminnassamme. (Ellei tietty terapiamuoto niitä vaadi). Sana on meidän työkalumme ja tämän sanan, suggestiivisena sanana, on johdettava ihminen sisäiseen vapauteen ja rauhaan sekä paranemiseen niistä sairauksista, joita itsekullakin on. Kaikki muu kuuluu ihmisen oman tahdon ja henkilökohtaisen identiteettivapauden piiriin, ilmaa että meillä on oikeutta tähän henkilökohtaiseen vapauteen mitenkään puuttua.
5187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

osittain kanssasi täysin samaa mieltä, oli sitten kysymys mistä tahansa ihmisten kanssa toimimisesta. Jokainen meistä omaa mielettömät voimavarat jotka tulevat aina paremmin esiin kunhan "saamme" vain olla enemmän oma itsemme.

Olen tuosta sana asiasta kuitenkin kokemuksieni mukaan hieman eri mieltä, jos on esim. tarpeeksi "eheä" ihminen, sellainen joka on rakentanut oman maailmansa ja käsityksensä itsensä kanssa tasapainoon, niin mikään sana ei välttämättä uppoa sittenkään niin että se tekisi kaivattua muutosta kysisessä henkilössä.

Sanaakaan ei siis henkilön eheytykseen välttämättä tarvita, jos vaikkapa jonkin hetkinen tilanne on riittävän vaikuttava, että syntyy rakentavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja elon riemua, sellaista jota ei tarvitse toiselle kertoa sanoilla koska siinä silloin jokainen ymmärtää mistä on kysymys ja siinä saa olla vaan, omana itsenään.

Ajattele vaikka tilannetta kun oikea lentävä lautanen aukaisee kitansa valkoisen talon pihalla ja sieltä astuu ulos kommunikoivia olentoja, heh, ääriesimerkki. Tarkennan tätä esimerkillä, olin juuri Norjassa sen kauneimmilla seuduilla ja eräs leiripaikkamme oli kuin postikortista, sitä maisemaa voi vain katsoa, sanat olisivat pilanneet tai latistaneet paikan "pyhyyttä" ja tunsimme kaikki sen hetken mieletöntä yhteenkuuluvuutta ja koimme aidosti kuuluvamme juuri tälle planeetalle ja se hetki oli todella eheyttävää, yksilölle että koko komppanialle.

Sanat ovat vain pieniä avaimia lukkoihin, kehon kieli, erikoinen tilanne ja sattumalta syntyvät kompensaatiot näistä ovat isoja avaimia raskaampiin lukkoihin ja saattavat toimia vielä paremmin kuin pikkuiset sanat, joihin toki voi sisältyä se miekkakin.

Käytännössä vaikuttavia elämyksiä syntyy aika harvoin ja niitä ei edes välttämättä osata etsiä, joten on sitten kaytettävä sanoja, noita hullunkurisia kurkkuäänteitä jotka vain meille mitään tarkoittavat, muurahaisille taas ei.

Äänestä
  • Tällä sanan käytöllä tarkoitin sellaisia eri syistä johtuvia kriisi- tai ongelmatilanteita, joissa yksilön itsensä mahdollisuudet tilanteensa ratkaisemiseksi ja voittamiseksi ovat olemattomat ja yksilö tarvitsee ulkopuolelta tulevaa vapauttavaa tai rohkaisevaa sanaa ja henkistä tukea.

    Kerronpa erään esimerkin:

    Tammikuulla 1984 olin kuntoutuksessa Lapin kuntoutuskeskuksessa Rovaniemellä ja tein määrätietoista työtoveruuteen perustuvaa yhteistyötä fysioterapeuttini, Tainan, kanssa ja saimme lähes ihmeitä aikaan.

    Samanaikaisesti Tainan henkilökohtaisena kuntoutettavana oli myös eräs jo keski-iän ohittanut naishenkilö, Aune, joka oli ollut jo kolme vuotta pyörätuolissa ja sen oloinen, ettei koskaan enää nousekaan.

    Eräänä päivänä esitin Tainalle, että aletaan oikein yhteistuumin henkisesti kannustamaan tätä ystävää ja valamaan todellista uskonrohkeutta, niin tämä ystävä lähtee vielä kävelemään. Ja näin myös tehtiin; ja eräänä päivänä tämä Aune nousi seisomaan kainalosauvojen varaan, seuraavana päivänä käveli jo kaksi lattian ruutua ja siitä päivä päivältä pitemmälle ja pitemmälle ja jo viikon kuluttua käveli pitkin käytäviä ja koko hänen olemuksensa säteili valtava tyytyväisyyttä ja voitonriemua.

    Tässäkin tapauksessa jos yrittäminen ja jaksaminen olisi olut Aunen itsensä varassa niin koskaan hän ei olisi jaksanut edes yrittää nousta pyrätuolistaan. Sensijaan rohkaiseva uskon sana viritti Aunen henkiset voimavarat ja tulos oli uskon mukainen. "Niin kuin uskot, sinulle tapahtukoon".

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    Tällä sanan käytöllä tarkoitin sellaisia eri syistä johtuvia kriisi- tai ongelmatilanteita, joissa yksilön itsensä mahdollisuudet tilanteensa ratkaisemiseksi ja voittamiseksi ovat olemattomat ja yksilö tarvitsee ulkopuolelta tulevaa vapauttavaa tai rohkaisevaa sanaa ja henkistä tukea.

    Kerronpa erään esimerkin:

    Tammikuulla 1984 olin kuntoutuksessa Lapin kuntoutuskeskuksessa Rovaniemellä ja tein määrätietoista työtoveruuteen perustuvaa yhteistyötä fysioterapeuttini, Tainan, kanssa ja saimme lähes ihmeitä aikaan.

    Samanaikaisesti Tainan henkilökohtaisena kuntoutettavana oli myös eräs jo keski-iän ohittanut naishenkilö, Aune, joka oli ollut jo kolme vuotta pyörätuolissa ja sen oloinen, ettei koskaan enää nousekaan.

    Eräänä päivänä esitin Tainalle, että aletaan oikein yhteistuumin henkisesti kannustamaan tätä ystävää ja valamaan todellista uskonrohkeutta, niin tämä ystävä lähtee vielä kävelemään. Ja näin myös tehtiin; ja eräänä päivänä tämä Aune nousi seisomaan kainalosauvojen varaan, seuraavana päivänä käveli jo kaksi lattian ruutua ja siitä päivä päivältä pitemmälle ja pitemmälle ja jo viikon kuluttua käveli pitkin käytäviä ja koko hänen olemuksensa säteili valtava tyytyväisyyttä ja voitonriemua.

    Tässäkin tapauksessa jos yrittäminen ja jaksaminen olisi olut Aunen itsensä varassa niin koskaan hän ei olisi jaksanut edes yrittää nousta pyrätuolistaan. Sensijaan rohkaiseva uskon sana viritti Aunen henkiset voimavarat ja tulos oli uskon mukainen. "Niin kuin uskot, sinulle tapahtukoon".

    me kun olemme niitä muurahaisia, kekomme tarvitsee toimiakseen meitä kaikkia, myös meitä jotka ymmäräämme auttaa miestä mäessä, eikä sen alla. Muurahaisia tutkineet muuten sanovat että ei se otus sinänsä ole mikään erityisen ahkera, mutta paljon hääräävänä se saa pesän kannalta joskus tehtyä myös oikeita ratkaisuja. Mikäpä meitä muuten juurikaan erottaa muurahaisista, ainoastaan koko vai ? Kysyppä tuota asiaa avaruuden muukalaiselta, no et tasan tarkkaan kysy, itseltäsi vain ja itsellesi niin vastailet myös, kerro lisää, ovatko omat voimavarasi lapin luonto ja sen synnyttämä voimakas mielenliikutus. (En tiedä asutko lapissa, jutussasi kuitenkin mainitsit Rovaniemen.)

    Äänestä

  • Lost In Space kirjoitti:

    Mitä enemmän samoilin suurissa humisevissa erämaissa, sitä enemmän tästä erämaasta muodostui osa minun sieluani - samalla myös minun pyhäkköni ja temppelini. Kaukana oli katala maailma ja kaukana ne ihmiset, jotka olivat siihenastisen elämäni sysineet ja tyrkkineet. Erämaan hiljaisuudessa sain olla oma itseni, kuunnella oman sydämeni ääntä ja toteuttaa omia sisäisiä kehotuksiani kenenkään häiritsemättä. Samalla olin löytänyt todellisen henkisen yhteyden koirani kanssa ja me, erätoverukset, ymmärrettiin sanattomasti toisiamme. Vaikka ulkoisesti elämä oli ilman työtä ja työttömyyskorvausta tai muutakaan tuloa todella köyhää, niin henkisesti elin elämäni rikkainta ja kehittävintä aikaa. Jokainen päivä ja jokainen yö joko havuvuoteella rakotulilla tai eräkämppien lavereilla antoi mahdollisuuden aina uusiin ja uusiin henkisiin kokemuksiin. Kun samaan aikaan tutkin myös henkistä filosofiaa tutkivaa kirjallisuutta, nämä yksinäiset illat ja yöt tarjosivat mitä parhaimmat mahdollisuuden jo luetun analysointiin, vertailuun aiemmin paljon lukemani Raamatun kanssa ja asettamiseen henkisen maailmakuvani laajenevaan palapeliin.

    Nythän on niin, että "seura tekee kaltaisekseen", eli silloin kun ihminen pyörii jossain joukossa, työporukassa tai muutoin kaveripiirissä, niin tällä joukolla on yksilön psykologisena auktoriteettina taipumus muokata yksilön maailmankuvaa ja persoonallisuutta tämän joukon mukaisesti ja tuskin kukaan pystyy tätä joukon vaikutusta täysin eliminoimaan, ainakaan joutumatta suuriin ristiriitoihin joukon kanssa. Nyt täällä erämaan hiljaisuudessa ei ollut tällaisia inhimillisiä tämän maailman mukaisia muokkaajia, niin olin täysin vapaa olemaan hengen välittömässä johdatuksessa. Mutta myös ihmisen ikävä oli erämaan hiljaisuudessa jatkuvaa todellisuutta......

    Enemmän

    http://www.aretalogia.com/spiritus/spirit.2.htm

    että olet hieman samanlainen kenties erakkoluonne kuten on myös allekirjoittanut ja mitäs sitä geeniperimmälleen voi, miksi pitäiskään vastustaa hassun hauskaa sydämen ääntä, meet olemme mitä olemme ja se on varmasti kuitenkin parasta mitä maailmankaikkeus on tuottanut tullessaan tässä tähän pisteeseen tässä pisteessä, oli se sitten ihan mitä tahansa.

    Jatkamme keskustelua oman päämme kanssa, näinhän se homma etenee, välitä sitä efektiä sitten muitten kanssa, vaikea laji on se, kuka sen hallitsee, on taatusti oikeasti vahvoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Leo Salmela kirjoitti:

Silloin kun toimimme lähimmäistemme keskuudessa sielunhoitotyössä tai muissa terapiasuhteissa, meidän tehtävämme ei ole tarjota heille omia aatteitamme tai uskontojamme tai suggestion keinoin pyrkiä manipuloimaan heistä jotain muuta kuin mitä he todellisuudessa ovat. Jokainen ihminen on yksilönä ainutlaatuinen ja oma persoonansa ja tällaisena hänen on kasvettava ja henkisesti kypsyttävä omaan henkiseen vapauteen. Tultava juuri sellaiseksi kuin hänestä on tarkoitettu. Aidoksi ihmiseksi toteuttamaan omaa henkistä luovuuttaan, pyrkimättä jäljittelemään joitakin aatteiden tai uskontojen ihanteita tai idoleiden suggeroimia esikuvia. Tämän vuoksi me emme tarvitse myöskään suggestiivisia symboleita toiminnassamme. (Ellei tietty terapiamuoto niitä vaadi). Sana on meidän työkalumme ja tämän sanan, suggestiivisena sanana, on johdettava ihminen sisäiseen vapauteen ja rauhaan sekä paranemiseen niistä sairauksista, joita itsekullakin on. Kaikki muu kuuluu ihmisen oman tahdon ja henkilökohtaisen identiteettivapauden piiriin, ilmaa että meillä on oikeutta tähän henkilökohtaiseen vapauteen mitenkään puuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu