Suomesta on aina väitetty, ettei täältä ole osallistuttu viiginkiretkille.
Syyksi tai todisteeksi on mainittu se, ettei haudoista löydy Eurooppalaisia hoperahoja yhtä paljon muualta pohjolasta.
Jos hautojen hopearahoja halutaan pitää todisteena jostakin, niin silloin täytyy katsoa hautojen koko esineistöä ja verrata sitä muiden itämerenmaiden esineistöön.
Suomalaisten haudat poikkeavat skadinaavien haudoista pääasiassa kahdessa eri asiassa, nimittäin aseissa ja koruissa.
Suomalaisilla on oma korutyyppi, ns. spiraalikoru, joka esiintyy myös soljissa.
Näitä koruja on tehty todennäköisesti juuri Suomessa, koska niitä esiintyy juuri täällä eikä kovin paljon muualla esiinnytkään.
Toinen tekijä on aseet, joissa eroamme skandinaaveista.
Kun puhumme 500 - 800 lukujen välisistä haudoista niin oleellinen ero on ns. "pillum" eli roomalainen ruotokeihäs joka esintyy Suomalaisissa haudoissa yleisesti ja se puuttuu skadinaaveilta, mutta löytyy kyllä Latviasta taas haudoista.
Ruotokeihäs on pitkällä rautaisella pistokärjellä tai ruodolla varustettu keihäs, joka läpäisee kilven tehokkaasti ja jää siihen roikkumaan.
Eli tekee kilven käyttökelvottomaksi, näin kilvenkantaja joutuu heittämään kilven taistelussa pois ja taistelemaan ilman kilpeä.
Roomalainen asetekninen sovellutus, joka teki Rooman legioonista niin hyviä.
Toinen ase on 700 - 1000 lukujen väliltä, eli koristekahvaiset miekat.
Suomessa on erittäin paljon haudoissa miekkoja joiden kahva oli hopeoitu tai kullattu ja koristeltu näyttävästi.
Nämä "statusmiekat" on täytyneet olla kalliita ja kertoa kantajansa sosiaalisesta asemasta ja menestyksestä.
Miekoista yli 40 %:tia on näitä statusmiekkoja Suomessa olevissa haudoissa, muualla Skadinaviassa samanlaisia koristeltuja miekkoja on enintään 20 %:tissa haudoissa ja joskus niitä ei ole kuin muutama kappale.
Ilmeisesti miekka ei ole ollut samanlainen symbooli muualla skandinaviassa, tai taivaaseen ( eli hautoihin ) skadinaavit on ottaneet mieluummin mukaan rahaa kuin miekkoja, kuten Suomalaiset on tehneet omissa hautausmenoissaan.
Voidaan todeta, että Suomalaiset merien sankarit on tuhlanneet saaliinsa miekkoihin ja Skandinaavit on säästelleet rahojaan.
Tai Suomessa on tehty näitä miekkoja joita on sitten kaupattu statusesineiksi näille sotureille.
Ilmeisesti Suomessa on ollut hyvinkin vahva soturiluokka, jota on tukenut käsityöläiset miekantekijät, eli sepät.
Mistä sitten tulee myytti siitä, ettei Suomalaiset olisi osallistuneet näille viiginkiretkille, miekkaperinne, Roomalaiset pillumkeihäät, korut kertovat nimenomaan omasta vahvasta soturikulttuurista.
Sitten kun vielä muistetaan se, syy miksi Viiginkit ei ole tehneet viiginkiretkiä Suomeen voi johtua myös siitä, että täällä on ollut pelottava ja vahva soturilaitos jonka kanssa Skandinaavian viiginkit ei yksinkertaisesti ole halunneet riitautua.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jotain linkkiä tai lähdettä tosta jutusta että voi lukee. Mielenkiintoista :)
Elävä keskiaika sivustosta löytyy yhden professorin artikkeli sieltä kirjallisuuden puolelta, en millään jaksa kaivaa tarkemmin ...
Mutta Viigingeistä kertova artikkeli oli otsikkona.
nyt pistäny linkin. Täytynee kaivaa kuukkelilla. Thanx anyway.
hae kooklelta sellainen kuin "elävä keskiaika" yhdistyksen sivusto, sieltä sitten kirjallisuus ja sen alta viiginkilinkit, jonka alla on alla olevat otsikot.
Noista otsikoista klikkaa tuota toisena olevaa niin se yhdistää sinut kyseiselle sivulle.
muinaispuvusta
Suomalaiset viikingit tuhlasivat ansionsa aseisiin
Jussi Katajalan viikinkisivusto
Harmaasudet ry:n artikkeliarkisto
Viking Heritage [en]
Viking history [en]