70% maataloustukileikkaus

juha210

"EU ehdottaa 70 prosentin leikkausta maataloustukiin

BRYSSEL, STT-REUTERS ¤ Euroopan unioni pitää tervetulleena Yhdysvaltain tarjousta maataloustuen supistamisesta. EU:n kauppakomissaarin Peter Mandelsonin mukaan unioni vähentää omia tukiaan vielä enemmän.

- EU vastaa Yhdysvaltain eniten maatalouskauppaa vääristävien tukien 60 prosentin leikkaukseen ja menee tuntuvasti sitä pitemmälle, kertoi Mandelson maanantaina Brysselissä julkistetussa tiedotteessa.

EU:n komissio julkisti illansuussa oman vastavetonsa, jonka mukaan komissio ehdottaa 70 prosentin leikkausta maataloustukiin."

Taidetaan siellä Brysselissä sittenkin osata ajatella asioita terveeltä pohjalta. EUn markkinavetoinen ajattelu näyttää nostavan viimeinkin päätään. Toivottavasti pääsemme pian nauttimaan alennetusta jäsenmaksusta ja globaaleista ruoan hinnoista.

23

1078

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oivahärkönen

      ... vähentää reippaasti. Ne vääristävät hintatasoa mm. siten, että viljaakin kannattaa käyttää ennen polttoaineena kuin myydä syötäväksi. Viljasta markkinoilla saatava hinta on noin puolet oikeasta, loput tulee tukiaisista.

      Olen monesti tällä palstalla todistellut, että suomalainen talonpoika kyllä pärjää tukemattomillakin markkinoilla. Luonnollisesti tuottajahinnat nousevat suurin piirtein sen minkä tuet vähenevät, mutta silloin jokainen maksaisi omat syömisensä itse. Tukiaisillahan subventoidaan elintarvikkeiden kuluttajhintoja.

      Tämä tukien vähentäminen vain pitää tehdä kaikkialla maailmassa samanaikaisesti;siihenhän WTO pyrkiikin.

      Niistä "glbaaleista ruoan hinnoista" et kylläkään valitettavasti pääse nauttimaan, ruoan hinnat nousevat tukien verran.

      • Otsikossa hymiö

        ...

      • Tukien alentamisvalmius on loistouutinen, jota en kyllä ihan tältä istumalta vielä todeksi usko. Vasta sitten, kun Ranska ilmoittaa tukevansa tällaista leikkausta, alamme olla lähellä hienoa uudistusta.

        Ratkaisuun pitäisi liittää myös suojatullien poistaminen, jotta EU voisi kohdata globaalin kilpailun täysimääräisesti. Suojatulleja ei luonnollisestikaan pidä poistaa niiden EU:n ulkopuolisilta mailta, jotka subventoivat maatalouttaa yli EU-tason.

        Näiden toimien jälkeen alamme sitten nähdä, mihin tasoon ruuan hinta alkaa asettua.

      • ja SAK:sta
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tukien alentamisvalmius on loistouutinen, jota en kyllä ihan tältä istumalta vielä todeksi usko. Vasta sitten, kun Ranska ilmoittaa tukevansa tällaista leikkausta, alamme olla lähellä hienoa uudistusta.

        En pidä sitä järkevänä, että meillä pitäisi ostaa suomalaista ammattiyhdistysliikettä tukeaksemme ylihintaan myös ulkomaista työvoimaa.

        Meillä on jo nyt ylituotantoa suomalaisista huonolaatuisista työläisistä, joita joudutaan elättämään työttömyyskorvauksin ja samaan aikaan olisi kysyntää edullisille ja osaaville työläisille.

      • mättää?
        ja SAK:sta kirjoitti:

        Kokeile silppu,-vuokra-tai pätkätyön käyttöä.Kyllä sinullekin varmaan löytyy sopivaa ja tarpeeksi halpaa työvoimaa Suomesta.

      • ----
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tukien alentamisvalmius on loistouutinen, jota en kyllä ihan tältä istumalta vielä todeksi usko. Vasta sitten, kun Ranska ilmoittaa tukevansa tällaista leikkausta, alamme olla lähellä hienoa uudistusta.

        Ratkaisuun pitäisi liittää myös suojatullien poistaminen, jotta EU voisi kohdata globaalin kilpailun täysimääräisesti. Suojatulleja ei luonnollisestikaan pidä poistaa niiden EU:n ulkopuolisilta mailta, jotka subventoivat maatalouttaa yli EU-tason.

        Näiden toimien jälkeen alamme sitten nähdä, mihin tasoon ruuan hinta alkaa asettua.

        Toivon, että kuvio ei toteudu niin, että Unionin vahvat maat (lähinnä Ranska, Iso-Britannia ja Saksa) turvaavat omat tuotantonsa poikkeusjärjestelyin, ja tuet poistetaan "tehottomilta" alueilta. Juuri näinhän on käymässä mm. sokerintuotannossa. Samat säännöt kaikille EU:n sisällä, toki mm. Suomen liittymissopimusta kunnioittaen!

        Hyvää tässä kuviossa on se, ettei EU yksin ole lähtenyt parantamaan maailmaa, kuten mm. ympäristö-, ilmasto-, ja kemikaalikysymyksissä aiheuttaen korvaamatonta haittaa alueensa taloudelle, yrityksille ja ihmisille.

      • juha210

        oivahärkönen:
        "Tukiaisillahan subventoidaan elintarvikkeiden kuluttajahintoja."

        Tällä perusteella meidän pitäisi tukea kaikkea mahdollista tuotantoa pullonkeruusta mobiiliin tiedonsiirtoon, ja itsekin kirjoitit, että tukiaisten turvin viljaa kannattaa tuottaa ennemmin polttoaineeksi kuin syötäväksi - ylituotantoa vai väärin kohdistettua julkista investointia?

        Globaalit hinnat suorastaan vyöryvät kuluttajien ruokalaskuun, kun tukiaiset ja suojatullit puretaan. Purkamisen johdosta jyrkästi alentuva kokonaisveroaste siirtää kulutuspäätöksen julkisesta lähemmäs yksityistä, minkä johdosta markkinoilla alkaa päteä reaalidemokratia, johon jokainen kansalainen voi vaikuttaa konkreettisesti omalla kulutuspäätöksellään.

      • juha210
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tukien alentamisvalmius on loistouutinen, jota en kyllä ihan tältä istumalta vielä todeksi usko. Vasta sitten, kun Ranska ilmoittaa tukevansa tällaista leikkausta, alamme olla lähellä hienoa uudistusta.

        Ratkaisuun pitäisi liittää myös suojatullien poistaminen, jotta EU voisi kohdata globaalin kilpailun täysimääräisesti. Suojatulleja ei luonnollisestikaan pidä poistaa niiden EU:n ulkopuolisilta mailta, jotka subventoivat maatalouttaa yli EU-tason.

        Näiden toimien jälkeen alamme sitten nähdä, mihin tasoon ruuan hinta alkaa asettua.

        Mielipidepankki:
        "...liittää myös suojatullien poistaminen, jotta EU voisi kohdata globaalin kilpailun..."

        Näin juuri - ilman suojatullien purkamista tullialueen sisälle muodostuu vääristynyt markkina, minkä johdosta hinnat tosiaan nousevat, oli meillä maataloustukijärjestelmä tai ei.

      • Jaba_43
        juha210 kirjoitti:

        oivahärkönen:
        "Tukiaisillahan subventoidaan elintarvikkeiden kuluttajahintoja."

        Tällä perusteella meidän pitäisi tukea kaikkea mahdollista tuotantoa pullonkeruusta mobiiliin tiedonsiirtoon, ja itsekin kirjoitit, että tukiaisten turvin viljaa kannattaa tuottaa ennemmin polttoaineeksi kuin syötäväksi - ylituotantoa vai väärin kohdistettua julkista investointia?

        Globaalit hinnat suorastaan vyöryvät kuluttajien ruokalaskuun, kun tukiaiset ja suojatullit puretaan. Purkamisen johdosta jyrkästi alentuva kokonaisveroaste siirtää kulutuspäätöksen julkisesta lähemmäs yksityistä, minkä johdosta markkinoilla alkaa päteä reaalidemokratia, johon jokainen kansalainen voi vaikuttaa konkreettisesti omalla kulutuspäätöksellään.

        Elintarvikkeiden raaka-ainetuotannon subventointi ei minusta ole ihan sama asia kuin jonkin muun tuotannon subventointi, koska kaikkien on pakko syödä.

        Jos tuet siirtyisivät täysimääräisinä kuluttajahintoihin (mitä sopii epäillä), niin silloin kyse olisi tulonsiirrosta rikkailta köyhille, koska rikkaita verotetaan enemmän kuin köyhiä, mutta ruoka on saman hintaista kaikille.

        ... syntyivät siten, että säännöstelyn aikana eivät sossut halunneet halunneet inflaation korottamia kustannuksia sisällyttää tuottajahintoihin ja sitä tietä kulutushintiuhin, vaan alettiin subventoida viljelyn kustannusnousua maksamalla tuottajille osa siitä valtionvaroista.

        Euroopassa subventointi oli vielä pitemmällä, sillä liittyessämme unioniin meidänkin tukiaiset kaksinkertaistuivat; vastaavasti kulutushinnat putosivat.

        Tämä on johtanut monenlaisiin vääristymiin kuten tuo viljan poltto. Ylituotanto ei Euroopassa ole enää suuri ongelma. Ylituotannon markkinoinnissa täällä tuottajat joutuvat mukaan kustannuksiin. Mutta nämä vientituetut ylituotantoerät määräävät ns. maailmanmarkkinahinnat, jotka ovat noin puolet oikeista hinnoista ja joilla ei missään ilman tukiaisia kannata tuottaa. Täytyy vain toivoa, että WTO:n ponnistelut tämän tukiviidakin poistamiseksi onnistuvat ja että Euroopan sosialidemokraatit pystyvät nielemään kulutushintojen nousun.

      • juha210
        Jaba_43 kirjoitti:

        Kaikkien on pakko syödä, mutta oletko ajatellut, että jotenkin se ruoka on siihen lautaselle hankittava, eli loppujen lopuksi julkinen subventointi kuin subventointi on aivan sama asia, tehtiin se missä kierron portaassa tahansa.

        Jaba_43:
        "Jos tuet siirtyisivät täysimääräisinä kuluttajahintoihin..."

        Tässä kohtaa voimmekin kysyä johtaako maatamme SDP ja SDKP=SosiaaliDemokraattinenKeskustaPuolue?

      • juha210
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... syntyivät siten, että säännöstelyn aikana eivät sossut halunneet halunneet inflaation korottamia kustannuksia sisällyttää tuottajahintoihin ja sitä tietä kulutushintiuhin, vaan alettiin subventoida viljelyn kustannusnousua maksamalla tuottajille osa siitä valtionvaroista.

        Euroopassa subventointi oli vielä pitemmällä, sillä liittyessämme unioniin meidänkin tukiaiset kaksinkertaistuivat; vastaavasti kulutushinnat putosivat.

        Tämä on johtanut monenlaisiin vääristymiin kuten tuo viljan poltto. Ylituotanto ei Euroopassa ole enää suuri ongelma. Ylituotannon markkinoinnissa täällä tuottajat joutuvat mukaan kustannuksiin. Mutta nämä vientituetut ylituotantoerät määräävät ns. maailmanmarkkinahinnat, jotka ovat noin puolet oikeista hinnoista ja joilla ei missään ilman tukiaisia kannata tuottaa. Täytyy vain toivoa, että WTO:n ponnistelut tämän tukiviidakin poistamiseksi onnistuvat ja että Euroopan sosialidemokraatit pystyvät nielemään kulutushintojen nousun.

        Kumpia haluamme mieluummin maksaa - veroja vai korkeampia kulutushintoja?

      • Otsikossa hymiö
        juha210 kirjoitti:

        Kumpia haluamme mieluummin maksaa - veroja vai korkeampia kulutushintoja?

        ...

    • Jaba_43

      Toivottavasti tukeminen lopetetaan, niin suomalainenkin talonpoika joutuisi miettimään mitä tuottamalta markkinoilta saa parhaan tuoton, kun se on tähän saakka miettinyt vain sitä, mitä tuottamalla saa eniten tukea.

      • juha210

        Näin on - lyhyestä teesi tehokas.

      • oivahärkönen

        ... vaan viljelijä tietenkin miettii sitä, mistä tuotteesta saa tukiaisten ja tuottajahinnan yhteistuloksena parhaan tuoton. Kun nytkin tuottajahinnat määräytyvät markkinoilla, ne ohjaavat tuotantoa siihen tuotteeseen, jolla on kysyntää.

      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... vaan viljelijä tietenkin miettii sitä, mistä tuotteesta saa tukiaisten ja tuottajahinnan yhteistuloksena parhaan tuoton. Kun nytkin tuottajahinnat määräytyvät markkinoilla, ne ohjaavat tuotantoa siihen tuotteeseen, jolla on kysyntää.

        Silloin kun tukea maksetaan, maataloustuottaja katsoo ensin, mistä saa parhaaqn tuen, koska tuen saanti on riskitöntä. En siis usko tuottajan valitsevan ainakaan sellaista yhdistelmää, jossa tuki olisi pieni ja markkinahinta suuri, koska markkinahinnan saaminen on riskinottamista.

        Tulevaisuudessda tuottajat joutuvat ottamaan enemmän riskiä markkinahintojen muodossa, mitä pidän hyvänä asiana niin kuin sinäkin ilmeisesti?

    • juha210

      Verkkouutiset 11.10.12005
      "MTK: EU ylitti valtuutensa WTO-neuvotteluissa

      Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) katsoo EU:n kauppakomissaari Peter Mandelsonin ylittäneen neuvotteluvaltuutensa maanantaina WTO-neuvotteluihin liittyvässä tapaamisessa Sveitsissä. Mandelson oli valmis vähentämään EU:n kauppaa vääristävää maatalouden sisäistä tukea 70 prosentilla.

      Mandelsonin mukaan EU voi mennä maataloustukien leikkauksessa kaikkia muita WTO-jäseniä pitemmälle. Hän oli valmis alentamaan myös maataloustuotteiden tulleja radikaalisti. Mikäli tulli on nykyisin yli 90 prosenttia, leikkaus olisi Mandelsonin mukaan vähintään 50 prosenttia. Tällaisia tulleja on esimerkiksi naudanlihalla ja useilla maitotuotteilla.

      Vientituelle komissaari oli edelleen valmis sopimaan lopetuspäivän, jos muut osapuolet ovat valmiita lopettamaan omat vientituen muotonsa.

      MTK:n mielestä Mandelsonin esitykset eivät mahdu EU:n nykyisen maatalouspolitiikan raameihin, mikä tarkoittaa, että hän ylitti neuvotteluvaltuutensa.

      - Suomen hallituksen on vahdittava, että komissio pysyy valtuuksiensa puitteissa, viljelijöiden suomalainen etujärjestö vaatii."

      Niin sitä pitää - ei taida suomalainen talonpoika olla valmis vapaaseen kilpailuun.

      • Jaba_43

        Kaiken lisäksi kepulaiset istuvat EU:n parlamentissa samassa ryhmässä liberaalien kanssa, jotka ovat aina vaatineet maatalous- ja yritystukien poistoa.

        Kun kepu siis väittää olevansa liberaali, se valehtelee äänestäjilleen, koska kepun politiikkana on aina ollut kaikkien maaseudulle suuntautuvien tukien maksimointi

        ... sama kuin kepu. MTK valvoo viljelijöiden etua myös EU:ssa. Tukiaisten ja suojatullien osalta unionin pitää olla tarkkana, että kaikkialla maailmassa niiden purkaminen tapahtuu samaan tahtiin. Purkamisessa on myös paljon muitakin suomalaisen ja eurooppalaisen viljelijän etuihin kuuluvaa. Ei semmoinen järjestelmä, joka on ollut ratkaisevan hallitseva alalla, voi loppua tuosta vain simpsala pim. Mutta kaikkeen löytyy rarkaisu, kun sitä maltillisesti etsitään.

        Olkoot sitten eri asioita, mutta tiedätkö sanoa yhtään esimerkkitapausta, jossa keskusta olisi ollut MTK:n kanssa eri mieltä maataloustukipolitiikassa?

        Me muuten näytämme olevan maataloustuista aika samaa mieltä, mikä on ihan mukava juttu.

      • juha210
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... sama kuin kepu. MTK valvoo viljelijöiden etua myös EU:ssa. Tukiaisten ja suojatullien osalta unionin pitää olla tarkkana, että kaikkialla maailmassa niiden purkaminen tapahtuu samaan tahtiin. Purkamisessa on myös paljon muitakin suomalaisen ja eurooppalaisen viljelijän etuihin kuuluvaa. Ei semmoinen järjestelmä, joka on ollut ratkaisevan hallitseva alalla, voi loppua tuosta vain simpsala pim. Mutta kaikkeen löytyy rarkaisu, kun sitä maltillisesti etsitään.

        oivahärkönen:
        "...tarkkana, että kaikkialla maailmassa niiden purkaminen tapahtuu samaan tahtiin..."

        Toisaalta, miksi meidän pitää hakata päätä seinään ja yrittää tukea sinällään kannattamatonta tuotantoa vain siksi, että voimme kilpailla muita julkisista varoista tukia maksavia yhteisöjä vastaan? Nopea ja nokkela ottaisi nuo muiden tuetut tuotteet kiitollisena sopivaan hintaan vastaan ja keskittäisi omat resurssit sinne, missä sillä olisi reaaliset mahdollisuudet tuottaa ja jalostaa omaa osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla.

      • Otsikossa hymiö
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... sama kuin kepu. MTK valvoo viljelijöiden etua myös EU:ssa. Tukiaisten ja suojatullien osalta unionin pitää olla tarkkana, että kaikkialla maailmassa niiden purkaminen tapahtuu samaan tahtiin. Purkamisessa on myös paljon muitakin suomalaisen ja eurooppalaisen viljelijän etuihin kuuluvaa. Ei semmoinen järjestelmä, joka on ollut ratkaisevan hallitseva alalla, voi loppua tuosta vain simpsala pim. Mutta kaikkeen löytyy rarkaisu, kun sitä maltillisesti etsitään.

        ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      75
      1448
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      977
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      892
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      848
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      714
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      621
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      618
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      613
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      70
      576
    Aihe