Uuden piispan

jäi mieleeni hänen sanansa entisestä piispasta.
Sanoi piispan tehneen hyvää työtä josta on hyvä jatkaa.
Toivottavasti ei vain jatka entisen piispan mukaisia
seikkailuja toisten naisten hameiden alla.

Ei sanonut moitteen sanaa edeltäjästään vaikka tiesi
sen jumalattoman menon jota entinen piispa
kirkkain silmin harrasteli.

Taitaa kulke tämä uusikin piispa ketunhäntä kainalossa.

Aika näyttää onko hänestä jumalan mieheksi vai
tuleeko suusta vain paljon sanoja ja valhetta.
241182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

"Uuden piispan ajatuksista jäi mieleen hänen sanansa entisestä piispasta. Sanoi piispan tehneen hyvää työtä josta on hyvä jatkaa. Toivottavasti ei vain jatka entisen piispan mukaisia seikkailuja toisten naisten hameiden alla."

Ensinnäkin kun hän puhui entisen piispan työstä, niin hän varmaan tarkoitti tämän työtä piispana eikä yksityiselämää. Vai haluatko sanoa, että jos kuka hyvänsä yksityiselämässään tekee jotakin väärin, niin varsinaisessa työssäkin on ollut vikaa? Toiseksi se, että on ollut suhde yhden kanssa ei automaattisesti merkitse sitä, että on ollut suhde myös monen muun kanssa.

"Ei sanonut moitteen sanaa edeltäjästään vaikka tiesi sen jumalattoman menon jota entinen piispa kirkkain silmin harrasteli."

Jos joku tulee entisen työntekijän tilalle, niin ei siinä julkisesti ruveta moittimaan edeltäjää. Vai tiedätkö sinä työpaikan, jossa niin tehdään? Ihmettelisin suuresti, jos näin olisi.

Muistan lukeneeni jostain, että yli kolme neljäsosaa ihmisistä pettää jossain vaiheessa puolisoaan. En sano tätä siksi, että puolustelisin mitenkään kenenkään pettäjän tekoa. Kuka hyvänsä pettämisen kohteeksi joutunut voi kertoa, kuinka pahalta tuntui. Mutta ei tuosta asiasta tarvitse kuitenkaan uuden piispankaan joka välissä puhua.

Äänestä
  • Ihminen on kokonaisuus ei jaettuna paloihin.
    Ihminen on sama vapaa-ajallaan ja työssään.
    Erikoista ajatella että vapaalla saa seikkailla mielin
    määrin kunhan työssään hoitelee virkaansa
    esimerkillisesti.

    Minun mielestäni ihminen lähtiessään kotiinsa työpaikaltaan jatkaa samana ihmisenä ja hänellä
    pitää olla arvot samanlaisia työssä ja kotona.
    Tiedän toki että monet ovat tämän periaatteen
    hukanneet jos ovat edes koskaan sellaista omistaneetkaan.

    Tuo entinen piispa eli kaksoiselämää ja kuvitteli oikein
    tekevänsä.
    Onneksi omatunto sanoi missä mennään ja piispa
    ymmärsi lähteä häpeämään tekosiaan.

    Äänestä

  • Liinaseni kirjoitti:

    Ihminen on kokonaisuus ei jaettuna paloihin.

    Eihän Kantola hävennyt mitään ihmisten, kirkon ja Jumalan edessä, sillä hänhän sanoi, että "kirkko on hänet pettänyt". Syy sen mukaisesti on täysin muualla, kuin Kantolassa itsessä. Mitään katumiseen liittyvää en ole saanut kuulla ja luea mistään. Jos sellainen on tiedossa, niin oikaiskaa minua, niin minä nopeasti perun nämä sanat, jotka tässä viestissä nyt sanoin. Minulla on vain tiedossa hänen liberaalit julkaistut sanansa kaikkea seksualisuutta kohtaan.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Ai, jos sinulla on tiedossa vain "hänen liberaalit julkaisunsa" (niitä on kaksi), niin käy hänen nettisivuillaan, ota lista hänen kirjallisesta tuotannostaan ja lue ne päälle sata hänen kirjallista tuotantoan, jotka eivät käsittele "liberaalia seksuaalisuutta".

    Kun et ole viitsinyt perhetyä hänen kirjoituksiinsa, kuten kerrot, niin voisit siihen perhtyä ensin.

    Äänestä

  • Närkästynyt. kirjoitti:

    Tuottaako hedelmäpuusi kahdenlaisia hedelmiä, sekä hyviä, että pahoja. Lausuntosi viittaa siihen.

    Kantola liittyy siihen liberaaliteologien ryhmään, joka on ollut ajamassa alas kristillisen moraalin. Olen tutustunut usemman piispan julkituloihin. Väärin käsitetty kristillinen rakkaus on rakkauden irvikuva. Hedelmät puhuvat puolestaan ja ovat todisteena siitä.

    Antinomistit kieltävät lain synnintunnon heräämiseksi. He luulevat jopa itsensä lain täyttäjiksi. Olen saanut piispojen teksteitä niin paljon irti, että se on selvinnyt.

    Äänestä

  • Liinaseni kirjoitti:

    Ihminen on kokonaisuus ei jaettuna paloihin.
    Ihminen on sama vapaa-ajallaan ja työssään.
    Erikoista ajatella että vapaalla saa seikkailla mielin
    määrin kunhan työssään hoitelee virkaansa
    esimerkillisesti.

    Minun mielestäni ihminen lähtiessään kotiinsa työpaikaltaan jatkaa samana ihmisenä ja hänellä
    pitää olla arvot samanlaisia työssä ja kotona.
    Tiedän toki että monet ovat tämän periaatteen
    hukanneet jos ovat edes koskaan sellaista omistaneetkaan.

    Tuo entinen piispa eli kaksoiselämää ja kuvitteli oikein
    tekevänsä.
    Onneksi omatunto sanoi missä mennään ja piispa
    ymmärsi lähteä häpeämään tekosiaan.

    Noin sitä taas ymmärretään tahallaan tai tahattomasti väärin. Sanoin, että "jos joku tulee entisen työntekijän tilalle, niin ei siinä julkisesti ruveta moittimaan edeltäjää". Sinä vastasit, että "erikoista ajatella että vapaalla saa seikkailla mielin määrin kunhan työssään hoitelee virkaansa esimerkillisesti".

    Huomaatko nyt itse, että puhut eri asiasta? En minä ole mitenkään antanut ymmärtää, että työssä tulee käyttäytyä hyvin, mutta että työn ulkopuolella saa käyttäytyä huonosti. Tarkoitin sitä, että uuden työntekijän ei tule virkaanastujaisissaan ruveta moittimaan edeltäjänsä yksityiselämää.

    Tiedän insinöörin, joka on pettänyt vaimoaan. Oletko sinä sitä mieltä, että hän on tehnyt myös ansiotyönsä insinöörinä huonosti, koska ei ole yksityiselämässään käyttäytynyt nuhteettomasti? Vai pitäisikö hänen, koska ihminen on kokonaisuus, erota virastaan ja lähteä häpeämään tekosiaan? Kuinka moni silloin joutuisikaan eroamaan?

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Eihän Kantola hävennyt mitään ihmisten, kirkon ja Jumalan edessä, sillä hänhän sanoi, että "kirkko on hänet pettänyt". Syy sen mukaisesti on täysin muualla, kuin Kantolassa itsessä. Mitään katumiseen liittyvää en ole saanut kuulla ja luea mistään. Jos sellainen on tiedossa, niin oikaiskaa minua, niin minä nopeasti perun nämä sanat, jotka tässä viestissä nyt sanoin. Minulla on vain tiedossa hänen liberaalit julkaistut sanansa kaikkea seksualisuutta kohtaan.

    Luitko edes Kantolan pitkän kirjoituksen Hesarista 20.2.2005? Ei Kantola sano siinä, että kirkko on hänet pettänyt, vaan mm. näin:" Nyt tilanne on tämä. Olen julkisyntinen ja pettäjäpiispa. En voi ylpeillä sillä, miten elämäni on nyt tapahtunut."

    Äänestä

  • Liina kirjoitti:

    Minun tietoni Kantolan siitä sanomisesta, kun hän sanoi, että "kirkko on hänen pettänyt", perustuu TV:ssä esiintulleeseen haastatteluun. En tiedä onko sitä kuuna päivänä kirjoitettu musteellla paperille. Turun Sanomissa 17.2. oli arkkipiispa Paarman sanomana "Kantola on pettänyt sekä perhettään että kirkkoa".
    Kyllä olen lukenut kirjoituksen http://www.helsinginsanomat.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=2770&tstart=20 , mutta se luonnollisesti viestii minulle varmasti eri viestin kuin Sinulle. Tässä kohtaa olen Paarman näkemyksen kannalla, enkä Kantolan, asiansa vähättelyn kannalla. Kyllähän nyt työnantajalla on oikeus puuttua työntekijänsä julkisuuskuvaan. Oletko sitä mieltä, ettei ole. Jos niin on, niin Suomessa on paljon rikollisia työnanatajia. Siispä tee niin, kuin näet minun tekevän, mutta älä nyt vain erehdy tekemään niinkuin opetan. Eikö tässä ole asian ydin?

    En ole nähnyt tv:ssä esitettyä haastattelua enkä ole lukenut Turun Sanomissa ollutta asiaa koskevaa kirjoitusta. Minun tietoni perustuvat vain tuohon Hesarin juttuun. Minun mielestäni Kantola ei siinä vähätellyt asiaa, vaan otti esille omia käsityksiään. Tietenkin työnantaja ( kirkko ) saa puuttua siihen julkisuuskuvaan, jonka sen työntekijä on antanut.

    Tietenkin minunkin mielestäni Kantola teki väärin, niin kuin jokainen puolisoaan pettävä tekee. Ja tietenkin se, että toisena osapuolena oli naimisissa oleva piispa ja toisena naimisissa oleva ( Vai oliko? ) naispappi, on raskauttavampaa kuin jos osapuolina olisivat olleet naimissa olevat remonttireiska ja siivoojatyyne ( heitä mitenkään halveeraamatta ). Tuntuu vain siltä, kuin Kantolasta haluttaisiin tehdä jonkinlainen hirviö, ja siitä olen eri mieltä, hirviö hän ei ollut.

    Äänestä

  • Liina kirjoitti:

    Noin sitä taas ymmärretään tahallaan tai tahattomasti väärin. Sanoin, että "jos joku tulee entisen työntekijän tilalle, niin ei siinä julkisesti ruveta moittimaan edeltäjää". Sinä vastasit, että "erikoista ajatella että vapaalla saa seikkailla mielin määrin kunhan työssään hoitelee virkaansa esimerkillisesti".

    Huomaatko nyt itse, että puhut eri asiasta? En minä ole mitenkään antanut ymmärtää, että työssä tulee käyttäytyä hyvin, mutta että työn ulkopuolella saa käyttäytyä huonosti. Tarkoitin sitä, että uuden työntekijän ei tule virkaanastujaisissaan ruveta moittimaan edeltäjänsä yksityiselämää.

    Tiedän insinöörin, joka on pettänyt vaimoaan. Oletko sinä sitä mieltä, että hän on tehnyt myös ansiotyönsä insinöörinä huonosti, koska ei ole yksityiselämässään käyttäytynyt nuhteettomasti? Vai pitäisikö hänen, koska ihminen on kokonaisuus, erota virastaan ja lähteä häpeämään tekosiaan? Kuinka moni silloin joutuisikaan eroamaan?

    HENGELLISEN JOHTAJAN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA, PIISPAN JA INSINÖÖRIN HOMMAT!Hengen virat ovat Jumalalta saatu(kutsu) ja eroaa maallisista viroista kuin yö ja päivä!

    sanoisin sen että työssä olessaan hän todennäköisesti
    petkuttaa työtovereitaan yhtiötä tai muuta jonka
    palveluksessa hän on.
    Kun hän kuljeskelee ihmisten joukossa seuraa tuo
    hänen epärehellinen maailmansa koko ajan häntä.

    Mutta jos hän on uskollinen omaisilleen vähässä
    on hän uskollinen ja rehellinen työpaikallaankin.

    Tallaisen yhtälön olen huomannut toimivan ihmisten
    keskinäisessä kanssakäymisessä tapahtuu se sitten kotona tai kodin ulkopuolella vaikka työpaikalla.

    On ikävää että epärehellisiä ihmisiä on aina vaan
    enemmän ja enemmän ympärillämme. Jatkuvasti pitää olla varpaisillaan näiden susien joukossa.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Eihän Kantola hävennyt mitään ihmisten, kirkon ja Jumalan edessä, sillä hänhän sanoi, että "kirkko on hänet pettänyt". Syy sen mukaisesti on täysin muualla, kuin Kantolassa itsessä. Mitään katumiseen liittyvää en ole saanut kuulla ja luea mistään. Jos sellainen on tiedossa, niin oikaiskaa minua, niin minä nopeasti perun nämä sanat, jotka tässä viestissä nyt sanoin. Minulla on vain tiedossa hänen liberaalit julkaistut sanansa kaikkea seksualisuutta kohtaan.

    Kirjoitat:
    "Minulla on vain tiedossa hänen liberaalit julkaistut sanansa kaikkea seksualisuutta kohtaan."

    lÖYDÄT Kantolan muita kirjoituksia esim. kirjastojen tietokannoista. Myös hänen nettisivuiltaan voit saada viitetietoja hänen muihinkin kirjoituksiinsa.

    Jos näet hieman vaivaa saadaksesi lukea myös muita kirjoituksia, niin silloin voit niitä lukea.
    Kantolan kirjoitukset ovat julkisia kuten muidenkin kirjoittajien julkaistut tekstit. Eivät ne ole salaisia, vaan kaikkien luettavissa.

    Hyviä lukuhetkiä myös muunlaisten Kantolan kirjoitusten parissa kuin vain niiden muutamien, joita sinä olet vaivaantunut lukemaan!

    Äänestä

  • Liina kirjoitti:

    En ole nähnyt tv:ssä esitettyä haastattelua enkä ole lukenut Turun Sanomissa ollutta asiaa koskevaa kirjoitusta. Minun tietoni perustuvat vain tuohon Hesarin juttuun. Minun mielestäni Kantola ei siinä vähätellyt asiaa, vaan otti esille omia käsityksiään. Tietenkin työnantaja ( kirkko ) saa puuttua siihen julkisuuskuvaan, jonka sen työntekijä on antanut.

    Tietenkin minunkin mielestäni Kantola teki väärin, niin kuin jokainen puolisoaan pettävä tekee. Ja tietenkin se, että toisena osapuolena oli naimisissa oleva piispa ja toisena naimisissa oleva ( Vai oliko? ) naispappi, on raskauttavampaa kuin jos osapuolina olisivat olleet naimissa olevat remonttireiska ja siivoojatyyne ( heitä mitenkään halveeraamatta ). Tuntuu vain siltä, kuin Kantolasta haluttaisiin tehdä jonkinlainen hirviö, ja siitä olen eri mieltä, hirviö hän ei ollut.

    Piispa on papillinen, kirkollinen ja julkinen opetusvirkavirka. Virassa olevalta vaaditaan nuhteettonuutta ja esimerkillistä eettistä vaellusta. Voiko joku Raamatun Sanan Jumalan Sanaksi uskova puolustella paimenen antinomismia? Piispa Kantolan ensimmäisen puolison ammatti on lääketieteellinen. Piispan uuden löydön ammatti on kirkollinen "seurakunta- ja järjestöpalvelun johtaja". Hänen koulutuksestaan en tiedä, että onko teologinen. Kuitenkin tämän uuden löydön ensimmäisen puolison virka on papillinen.

    Kaiken kaikkiaan seurakunnan kaitsija olkoon yhden vaimon mies. Näin ei tässä antinomistisesa kirkossa todistetusti enään menetellä. Tässä kuitenkin on määriteltynä ja fokusoituna Raamatun Sanalla papillinen sukupuolimoraali ja papin sukupuoli. Sanooko joku, että case "Kantola" on Raamatun ohjeen mukainen. Minun näkemykseni mukaan tapaus surkealla tavalla paljastaa liberaaliteologian harhaisuuden myös eettisessä vaelluksessa, eikä ainoastaan dogmaattisissa mielipiteissä. Olen kuullut tapauksen yhteydessä sanottavan, mutta "nehän ovat nyt niin rakastuneita".

    Äänestä

  • KUITENKIN ERO kirjoitti:

    HENGELLISEN JOHTAJAN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA, PIISPAN JA INSINÖÖRIN HOMMAT!Hengen virat ovat Jumalalta saatu(kutsu) ja eroaa maallisista viroista kuin yö ja päivä!

    Kantolahan erosi jo. Mitä ihmettä asiasta enää jauhetaan?

    Äänestä

  • lukijoille. kirjoitti:

    Kirjoitat:
    "Minulla on vain tiedossa hänen liberaalit julkaistut sanansa kaikkea seksualisuutta kohtaan."

    lÖYDÄT Kantolan muita kirjoituksia esim. kirjastojen tietokannoista. Myös hänen nettisivuiltaan voit saada viitetietoja hänen muihinkin kirjoituksiinsa.

    Jos näet hieman vaivaa saadaksesi lukea myös muita kirjoituksia, niin silloin voit niitä lukea.
    Kantolan kirjoitukset ovat julkisia kuten muidenkin kirjoittajien julkaistut tekstit. Eivät ne ole salaisia, vaan kaikkien luettavissa.

    Hyviä lukuhetkiä myös muunlaisten Kantolan kirjoitusten parissa kuin vain niiden muutamien, joita sinä olet vaivaantunut lukemaan!

    Kiitos lukukäskystä lukea Kantolaa. Nyt olen lukenut ja hullua hurskaammaksi en tullut, vaan sanoisin mieluummin, että liberaaliteologia, väärä rakkausihanne ja töiden vanhurskaus paistoivat läpi. Mistään kirjoituksesta en saanut lain pistoa sydämeeni. Kaikesta tästä huomasin, että Kristusta ei tarvita vanhurskautena Jumalan tuomioistuimen edessä. Hyvä kun käskin vaivaantua Kantolaan. Nyt tiedän taistella yhä kiivaammin henen linjaansa vastaan. Oikeastaan siis vahvistuin kannassani.

    Tietysti luulit, etten ole lukenut Kantolaa kuin suppeasti. Oikeastaan nyt huomasin, että olinkin kirjoittanut viestiini lauseen: "Minulla on vain tiedossa hänen liberaalit julkaistut sanansa kaikkea seksualisuutta kohtaan". Lauseella tarkoitin, asiaan liittyen, että liberaalisuus on korostunutta. En tällä tarkoittanut sanoa että olen laput silmillä lukenut. Kiitos, kertaus teki hyvää.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Piispa on papillinen, kirkollinen ja julkinen opetusvirkavirka. Virassa olevalta vaaditaan nuhteettonuutta ja esimerkillistä eettistä vaellusta. Voiko joku Raamatun Sanan Jumalan Sanaksi uskova puolustella paimenen antinomismia? Piispa Kantolan ensimmäisen puolison ammatti on lääketieteellinen. Piispan uuden löydön ammatti on kirkollinen "seurakunta- ja järjestöpalvelun johtaja". Hänen koulutuksestaan en tiedä, että onko teologinen. Kuitenkin tämän uuden löydön ensimmäisen puolison virka on papillinen.

    Kaiken kaikkiaan seurakunnan kaitsija olkoon yhden vaimon mies. Näin ei tässä antinomistisesa kirkossa todistetusti enään menetellä. Tässä kuitenkin on määriteltynä ja fokusoituna Raamatun Sanalla papillinen sukupuolimoraali ja papin sukupuoli. Sanooko joku, että case "Kantola" on Raamatun ohjeen mukainen. Minun näkemykseni mukaan tapaus surkealla tavalla paljastaa liberaaliteologian harhaisuuden myös eettisessä vaelluksessa, eikä ainoastaan dogmaattisissa mielipiteissä. Olen kuullut tapauksen yhteydessä sanottavan, mutta "nehän ovat nyt niin rakastuneita".

    Tapaus kaikenkaikkiaan on surullinen. Tässä on monta linjaa, joiden perään on huudettava, että tulkaa takaisin, älkää menkö vääryydessä pidemmälle! "Kääntykää takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra" Jer.3:14.

    Kun etsin, niin tällaisia löysin. Tuon nämä tähän siitä syystä, että näin todistan, etten ole puhunut sellaista, joka ei olisi ollut jo painetussa sanassa. Kai nuo nyt on luotettavia lähteitä?

    IS kertoi tiistaina 15.2.2005, että Kantola on pettänyt vaimoaan naispapin kanssa, joka on tahollaan naimisissa papin kanssa.

    Iltalehti Online | Uutiset | 17.2.2005 | Peittelikö kirkon johto ...... Kantola on pettänyt paitsi vaimoa ja perhettä myös kirkkoa. Aviollinen uskollisuus on se ihanne, jota me kirkossa opetamme.

    Iltalehti Online | Uutiset | 21.2.2005 | Kantola: Kirkko petti ...... että piispa on pettänyt kirkon, niin kehä on tullut umpeen: viranhoitoni alkuvuosina me koimme, että kirkko on pettänyt meidät, Kantola tilittää.

    Äänestä

Hyvästä työstä on hyvä kiittää edeltäjäänsä. Kantola teki hyvää työtä piispana.

Olet niitä ihmisiä, joka et kykene anteeksi antoon ja unohtamaan, vaan vedät vanhoja esille ja hakumoit ja nautit sillä, kun saat siten tehdä.

kaltaisistasi ihmisistä Paavali kirjoitti, että heidän kaltaistensa ei ole taivasten valtakunta, vaan ikuinen kadotus.

Oletko koskaan kuullut anteeksiannosta?

Oletko koskaan kuullut siitä, että kun ihmistä on rangaistu teostaan ja hän on rangaistuksensa vastaanottanut ja kärsinyt, niin sitä kutsutaan sovitukseksi?

Miksi sinä kaivelet toisten ihmisten vanhentuneita juttuja, joilla mälläilet?

Etkö koskaan ole lukenut Uutta testamenttia ja oppinut, mitä Jeesus tuollaisesta tekohurskastelusta opetti?

Toivottavasti et ole luterilainen, sillä kaltaisesi pilaavat koko Uuden testamentin sanoman ja kirkon.

Äänestä
  • sellaista sanaa kun KATUMUS? Onko kaduttu, onko?

    Äänestä

Sehän tiedetään, että sen takia kun tänään teet taas yksityiselämässäsi syntiä, sinä olet äärimmäisen epäkelpo ja huono työntekijä työpaikallasi ja sinut itsesi tulisi poistaa työistäsi, koska syntisyytesi takia sinä olet kaikilla elämäsi alueilla epäkelpo enää yhtään mihinkään. Sehän sinun periaattesi on.

Kantola teki hyvää työtä piispana, vaikka yksityiselämässään teki jotakin, joka mielestäsi on väärin.

On oikein ja kohtuullista, että häntä kiitetään siitä hyvästä työstä, jota hän teki.

Äänestä
  • hänhän sain hyvän homman lut kirkosta edelleen!

    Äänestä

Hakoteillä molemmat. Se joka kuunteli uuden piispan haastattelun ( voi vieläkin kuunnella; yle.fi arkistosta) ei voi tulla muuhun tulokseen kuin, että hakoteillä on uusikin. Ei osannut edes sanoa suoraan uskooko Jumalaan. Lesbopapit hyväksyi luterilaiseen työhön ( ei kyllä ihmekään huomioiden kirkon tilan yleensäkin ...) myöskin sekä hedelmällisyyshoidot jopa naispareille.
Kyllä hurjalta näyttää tämän kristikunnan luopumus ja koko yhteiskunnan tila.
Näinhän se on raamatussa kyllä ennustettukin.

Äänestä
  • yrittää miellyttää enemmän ihmisiä kuin jumalaa.
    Tämä sentakia kun jumala ei ota osaa
    valintavaaleihin vaan siinä näyttelevät tärkeää
    osaa muut kirkon miehet ja maallikot. Jos et osaa elää
    mielinkielin tämän valintajoukon enemmistön
    kanssa huomaat olevasi katajassa kuuseen kurkottelusi
    jälkeen.
    Näin toimii valinta ja sillä sipuli.

    Äänestä

Minulle jäi lämpymästi uuden piispan sanoista mieleen se, että hän haluaa, että kirkossa siunataan samaa sukupuolta olevien liitot. Nyt siis yli puolet piispoista on sitä samaa mieltä tässä asiassa.

Herralle kiitos siitä.

Äänestä

mutta voitaisko me uskovina ruveta rukoilemaan ja siunaamaan Raamattuhan muistaakseni sanoo:vanhurskaan rukous voi paljon kun se on harras, voitaisko?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ajatuksista kirjoitti:

jäi mieleeni hänen sanansa entisestä piispasta.
Sanoi piispan tehneen hyvää työtä josta on hyvä jatkaa.
Toivottavasti ei vain jatka entisen piispan mukaisia
seikkailuja toisten naisten hameiden alla.

Ei sanonut moitteen sanaa edeltäjästään vaikka tiesi
sen jumalattoman menon jota entinen piispa
kirkkain silmin harrasteli.

Taitaa kulke tämä uusikin piispa ketunhäntä kainalossa.

Aika näyttää onko hänestä jumalan mieheksi vai
tuleeko suusta vain paljon sanoja ja valhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu