Hei!
Ajattelin tänne kirjoittaa vähän tuntemuksia suht reaaliajassa tästä mun keskeytyksestä.
Eli viime viikon keskiviikkona vein pissanäytteen terveyskeskuksen labraan, nykyään vaaditaan se raskaustesti sitä kautta, kotitestit ei riitä. Ainakaan tällä paikkakunnalla. Torstaina soitin tuloksia, ja positiivinenhan se oli, niinkuin kotitestit jo olivat näyttäneet. Samalla soitolla varasin ajan lääkäriin, ja sain sen seuraavaksi päiväksi, eli perjantaiksi.
Lääkäri kyseli terveydentilasta ja teki sisätutkimuksen varmistaakseen raskausviikot. Kirjoitti lähetteen sairaalaan naistentautien polille, ja reseptin ehkäisylaastareille. Maanantaina (eli eilen) soitin polille ja ilmoitettiin, että tiistaina eli tänään voin aamupäivästä mennä sinne.
Menin puoli kymmenen maissa polille, odottelin hetken ja pääsin lääkärille. Lääkäri kysyi, olenko vielä samaa mieltä, että keskeytyksen haluan. Olin kyllä. Kysyi vielä miehen mielipidettä, sanoin että yhdessä ollaan tää päätös tehty. Lääkäri kertoi eri ehkäisyvaihtoehdoista, ja sanoin että aion kokeilla ehkäisylaastareita.
Seuraavaksi tehtiin taas sisätutkimus, joka sattui muuten aika hemmetisti. Lääkäri varmisti raskausviikot vielä emättimen kautta ultralla. Sen jälkeen läkäri kertoi, että tässä vaiheessa (rvko 8 3) on mahdollista vielä tehdä lääkkeellinen keskeytys, ja ohjasi minut hoitajien kansliaan.
Siellä sain ensimmäisen lääkkeen, joka otettiin siis suun kautta. Tässä vaiheessa kello oli n.10.15. Sain mukaani neljä pilleriä, ja ohjeet. Mukaani annetut pillerit pitäisi laittaa kotona emättimeen 6-72 tunnin päästä sen ensimmäisen lääkkeen otosta. Kotona sitten tuossa puoli kuuden maissa laitoin ne neljä pilleriä emättimeen. Nyt, kun siitä on tunti aikaa, alavatsaa kipristelee aika kovasti, mutta tiedän että kivut voivat pahentua tästä vielä reilusti. Nyt tuntuu tavallisilta kuukautiskivuilta.
Kahden viikon päästä pitää mennä verikokeeseen, josta tarkastetaan raskaushormonin määrä, ja siitä seuraavalle päivälle on soittoaika polille lääkärille, joka kertoo sitten tulokset.
Tämmöstä täällä. Jos tää olo tästä kovasti muuttuu suuntaan tai toiseen, tulen kirjoittamaan.
Toivottavasti tää vähän selvensi asiaa jollekin, jos tämän joku jaksoi loppuun lukea ;)

Vastaukset 19
Vanhimmat
Vuoto ihan hurjaa, ei riitä yks tai kakskaan sidettä. Huimaa jonkun verran, ja kivut on verrattavissa synnytyssupistuksiin, tää kipu vaan on jatkuvaa.
miksi haluat kertoa noin yksityiskohtaisesti? Ei näytä tuntuvan missään kun omaa lastansa tappaa..
Kerron koska täälläkin saattaa olla semmoisia ihmisiä jotka haluavat tietää miten toimenpide kokonaan menee. Ei näitä ole pakko lukea :) Ja kyllä tuntuu, tämäkin helpottaa omaa oloa kun kirjoittelee tätä.
Mutta tosiaan, ei sun ole pakko lukea näitä, jos tekee pahaa.
-taikuri-
Hyvä kun kirjoitat, helpottaa varmasti oloa ja muutkin saavat tietoa - koska tietoahan täältä haetaan :)Meidän lääkärillä ei vaadittu pissatestiä labran kautta, pelkkä positiivinen kotitesti riitti. Ne neljä tablettiakin suositeltiin laitettavaksi kahden vuorokauden päästä. Mulla vuoto oli aika pientä, mutta viikkojakin oli vähemmän kuin sinulla. Ihan kuukautisvuodonlaista se oli, ei mitään kammottavia isoja hyytymiä jotka olisi pitänyt ponnistella ulos. Alle 9 viikkoa kestäneen raskauden kun lääkkein keskeyttää, niin ei siinä tarvitse pelätä näkevänsä vauvaa - kun ei vauvaa vielä ole, pelkkä alkio ruskuaispussissa. Sama kuin karanneiden siittiöiden perään itkisi, keräisi miehen nesteitä kuppiin jokaisen hellän hetken jälkeen!
Nuo jotka murhista puhuvat ovat aika tynnyrissä kasvaneita. Maailmassa on oikeasti pahoja ihmisiä joita voi pysäyttää, mikäli haluaa maailman pelastaa. Keskenmenot ovat muutenkin niin yleisiä, että joka päivä saisi kyynelehtiä jonkun takia mikäli pitää lapsena alle 10 viikkoista sikiötä.
Kauanko ne pahimmat kivut kestivät?Minkälainen vuodon määrä on nyt?
Itselläni sama edessä ensi perjantaina...
Kiitos jos viitsit vastata!
Mä olin 3 vko sittee lääkkelisessä keskeytyksessä ja olin sairaalassa 8-11.30 välisen ajan.Olin noin 8:lla viikolla. Kahen ekan tunnin aikana ei tapahtunu mitää ja aattelin jo että se epäonnistuu, mutta sitte yhtäkkiä alko runsas vuoto! Heti ku tunsin vatsassa pientä kipua, otin särkylääkkeen. Sen jälkee kesti varmaan noin 15 min tosi kovaa kipuaa, mutta se helpotti sitten aika pian. Mutta se veren määrä oli ihan kamalaa! huimas ja heikotti, mutta sain jonkun poretabletin joka autto oloa. Kotiin päästyäni nukuin vähä aikaa ja illalla oli jo ihan hyvä olo. Vuotoa kesti reilu pari viikkoa.
Täytyy sanoa että kaikkien lukemieni kauhutarinoiden perusteella varauduin kyllä pahempaan. Mutta näin mulla...
Eilen illalla tuli taas hurjia kipuja, vuoto ei ollut tosin niin pahaa. Yöt menneet ihan ok, pikkuista nipistelyä kyllä on ollut kokoajan. Nyt taas juilii aika kovasti. Oon ottanu Panacodia pahempiin kipuihin, ja se auttaakin ihan hyvin.
kiinnostaa noin tarkasti sinun abortin jälkeiset fyysiset oireet.Miltä sinusta muuten tuntuu,kadutko,itkettääkö tai yms.?Niistä et ole kirjoitellut.
Jos edes yksi ihminen saa tästä tarvitsemaansa/etsimäänsä tietoa, niin tiedän, etten tätä turhaan kirjoita.
Ei kaduta. Itkettää kyllä, mutta tiedän että tämä oli oikea päätös. Mies on onneksi tukena, vaikka itkisin silmät päästäni. Tämäkin kirjoittaminen on yks tapa käsitellä tätä vaikeaa asiaa.
-Taikuri-
mulla ei ollu mitään kipuja ei siis yhtään mitään.se tehtiin viikolla 7 ja olen synnyttäny ennen et en tiedä onko osuutta asiaan.sitä on ihan turha hermoilla ja ainakaan ei kannata lukee kaikkia juttuja tääl,ite sen tein ja pelkäsin turhaan:)hyvää syksyä sulle.ja mua ei itketä eikä suruta yhtään...
Mullakin kolme synnytystä takana. Ja tosiaan, ei kaduta, mutta kyllä se itku silti välillä tulee.
hei vaan..
on kiva, että uskalsit kertoa kokemuksestasi ja lääkkellisestä keskeytyksestä. itse etsin täältä paljon tietoa siitä ennen vastaavaa kokemusta. en löytänyt noin hyvin kerrottua. ehkäpä kokemuksesta kirjoittaminen on samalla asian purkamista sydämeltään. kun on käynyt läpi abortin syystä tai toisesta muuttuvat ajatukset ja mielipiteetkin siitä, sekä kasvaa ymmärrys myös siihen, että siihen ratkaisuun voidaan päätyä. elämä ei ole aina helppoa, eivätkä ratkaisut, joita ihminen joutuu tekemään. minun pappani ovat nuorina tappaneet ihmisiä talvi ja jatkosodassa, eivätkä saaneet totisesti valita haluavatko sitä tehdä vaan joutuivat tilanteeseen, jossa ei ollut muuta vaihtoehtoa. itsellä takana erittäin traumaattinen kokemus ihmissuhteesta eron jälkeen. entisestä avioliitosta kolme lasta, jotka jäivät minulle. kohtasin pian eron jälkeen miehen, ja puolen vuoden seurustelun jälkeen tulin raskaaksi. mies, jo 55-vuotias painosti aborttiin kuusi viikkoa sanomalla hän tai lapsi. kovien keskustelujen ja viikkojen jälkeen jäin henkisesti niin alakynteen, että päädyin painostuksen alla aborttiin. mies katosi rinnalta kahdeksan viikkoa tapahtuneen jälkeen, jonka jo ounastelin tapahtuvan. seurasin ikäänkuin sivusta sitä tragediaa jonka keskelle olin joutunut. Kolmea jo olemassa olevaa lastani ajatellen ratkaisu oli hyvä, mutta itseäni ajatellen väärä. olen ammatiltani ensihoidon puolella ihmishenkiä pelastamaan suuntautunut hoitaja. eli kuten kuvitella voit kärsin suunnattomasti. olen nähnyt painajaisia, itkenyt ja saanut paniikkikohtauksia. pahin, on jo takana ja olen shokkivaiheesta päässyt ylitse ja reaktiovaihe alkaa olla takanapäin. nyt käsittelen kokemaani traumaa käymällä läpi asioita terapiassa. sanoisin,että abortti on erittäin traumaattinen kokemus herkälle ihmiselle, ja ihmiselle, joka on arvomaailmaltaan elämää suojeleva ja pelastamaan suuntautunut. tietenkään emme koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan, ja jo huomenna voimme menettää "elävän" jo olemassa olevan lapsen, jonka kuolema on taatusti vielä traumaattisempi kuin kuusiviikoisen alkion/sikiön menettäminen. itsellä rankaksi teki tapahtuneen, että mies poistui kylmästi kuvioista, tuki jäi saamatta.
mutta yritetään selvitä syyllisyydestä ja kaikesta kokemastamme huolimatta. tosiasia on, että emme voi valita itsellemme vain "hyvää" tästä elämästä, ja menetyksiä tulemme kokemaan jatkossakin.. annetaan siis anteeksi itsellemme, että elämä suo joskus pahoja paikkoja, ja että voimme valita myös väärin... nämä ovat kaikki kasvunpaikkoja tyynni. ymmärretään toisiamme, eikä tuomita. jos joku kärsii ratkaisustaan ei hän enää toisten tuomiota tarvitse kärsimyksensä keskellä. yritetään myös suhteuttaa tapahtuneita oikeisiin raameihin. näin jaksamme elää taakkamme kanssa elämäämme eteenpäin. täytyy muistaa olla kärsivällinen sillä surua voi joutua kantamaan pitkäänkin, ei mikään asia ole käsitelty hetkessä pois. halauksin...
Keskenmeno ja abortti, joka on tehty lääkkeellisesti on kaksi täysin eriasiaa!!! Sulla taitaakin olla järjessä pahasti vikaa kun erehdyt puhumaan niistä kuin niillä olis muka edes jotain yhteistä. Ne ei todellakaan liity MILLÄÄN TAVALLA toisiinsa.
Minulla tuli varhainen keskenmeno, jolloin kohdun tyhjennys suoritettiin lääkkeeillä (kaavinta olisi voinut vahingoittaa kohtua ja vaikeuttaa uutta raskautta). Eli raskaus abortoitiin koska se ei olisi enää edennyt. Järjessä on vikaa monilla abortin vastustajilla, jotka täällä elämöi. Elämä ei ole mustavalkoista.
Käsittämätöntä miten joku voi kirjoittaa abortista noin huolettomasti ja välinpitämättömästi kuin kyseessä olis mikä tahansa pikkuasia... Oksettavaa.
Tosiasiahan on että abortti on kaukana pikkuasiasta, siinä tapetaan pieni ihmisenalku ja riistetään tältä julmasti mahdollisuus omaan elämään. Vaikka se onkin laillista, on se silti todella puistattavaa ja monien mielestä niin väärin!
Tämän kirjoitin tarkoituksella näin "kliinisesti", en purkanut tuntojani tänne. Sen asian hoidan läheisteni kanssa.
kirjotin pelkästään tuon fyysisen osuuden sen takia, koska täältä monet etsivät tietoa abortista.
Tietääkseni en ole väittänyt missään vaiheessa, että kyseessä olisi "pikkuasia", koska se ei sitä todellakaan ole.
kiitos jotta kirjoitit oman kokemuksesi, sain juuri sitä tietoa jota hainkin.kokemuksia. käyn vielä taistelua itseni kanssa, mutta huomenna olisi soitto lääkäriin. luulin olevani valmis jos vahinko joskus kävisi, mutta totuus on toinen.
Helpottaa tuo tekstisi kiitos..koitetaan jaksaa itse odotan pääsyä toimenpiteeseen ...eiköhän se siitä sitten taas asiat kirkastu.
sama tilanne mutta parasta näin.