Haluaisiko joku tiivistää lyhyesti ev.lut. opin ja ortodoksisen opin ydinerot? Sen tiedän, että ortodoksien risti on erilainen, mutta loppu on vähän hämärää.
Kertokaapas
EpäileväTuomas
222719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ortodoksiset Juhlapyhät
Jeesuksen asema kirkon opissa
Pelastusoppi
Taivas / helvetti käsitteet
Kiitos jo näin etukäteen! :)
ortodoksisuuden ja luterilaisuuden välillä on se, että ortodoksisuudessa apostolinen traditio on säilynyt katkeamattomana, kun taas luterilaisessa kirkossa se on katkennut.
luterilaisuudessa?
Entä onko siitä sitten paljonkin haittaa vaikka
perinnäismenoja vähän muutellaan ajan
vaatimusten mukaan?
Kuten tunnettua, ortodoksien jumalanpalvelusmenot
ovat säilyneet muuttumattomina ties kuinka kauan.
Menoissa on paljon sellaisia elementtejä joita
monikaan ei enää ymmärrä. Kirkollisten toimitusten
suorittajatkin joutuvat varmistamaan seremonioiden
oikean muodon pienistä kirjasistaan joita he
pitävät kädessään koko toimituksen ajan.
Pappi siis pilkuntarkasti noudattaa ikivanhoja
tapoja johdattaessaan uskovia jumalan luo.
Ehkä juuri tuon uskonnollisen ikivanhan perinteen
vaalimista on luterilaisten keskuudessa pidetty
tarpeettomana kun tavallista rahvasta on opetettu.
Oliko niin että Luther itse tuon tradition katkaisi
vai tapahtuiko se jo paljon aikaisemmin ja luterilaiset
valitsivat tuon muuttuneen tradition omakseen?
Kun Rooman paavit rupesivat tavoittelemaan maallista valtaa ja Rooman patriarkaatti luopui apostolisesta uskosta. Reformaatio lännen kirkossa merkitsi sitten paluun yritystä, mutta kun traditio oli katkennut, se oli katkennut, eivätkä korjausyritykset onnistuneet.
>>>ortodoksisuuden ja luterilaisuuden välillä on se, että ortodoksisuudessa apostolinen traditio on säilynyt katkeamattomana, kun taas luterilaisessa kirkossa se on katkennut.
vaikka nimimerkki XYZ yrittää tätä sitkeästi väittää. Juuri Trenton roomalaiskatolinen konsiilihan hyväksyi opin paavin erhtymättömyydestä, mikä on pahin kompastuskivi katolisen ja ortodoksisen kirkon välisissä suhteissa. Ortodoksisuus on alkukirkon perinnettä, jolle myöhempi skolastinen teologia on vierasta.
Valitettavasti jakamattoman kirkon kirkolliskokouksissa ei käsitelty läheskään kaikkia kirkon uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä, mm sakramenttioppi jäi kokonaan käsittelemättä. Viimeinen ekumeeninen kirkolliskokous pidettiin vuonna 787 Nikeassa.
Uusia ekumeenisia kirkolliskokouksia voidaan järjestää vasta kirkkojen yhdistymisen jälkeen.
Hyvä M-LS!
1. Älä viitsi panna sanoja suuhuni. Minä tuskin olen ikinä yrittänyt "sitkeästi väittää", että ortodoksit olisivat roomalaiskatolisia.
2. Trenton konsiili (1545-1563) ei hyväksynyt oppia paavin erehtymättömyydestä. Minä olen kyllä huomannut, että sinulla on tapanasi esittää mukamas asiantuntevia mutta melko perättömiä väitteitä historiasta ynnä muista asioista, joista useimpia en jaksa ruveta oikomaan. Tässä kysymyksessä ajoituksesi menee metsään 300 vuodella. Paavin erehtymättömyys lanseerattiin vasta Vatikaanin I konsiilissa vuonna 1870.
3. Mielipiteesi, että skolastinen teologia on vierasta ortodoksisuudelle, ei kuulu tähän miltään osin. Eihän roomalaistenkaan tarvinnut naulata kiinni uskonkappaleitaan ennen Lutheria. Ortodoksit taas ovat säästyneet Lutherin kaltaisilta anarkisteilta. Niinpä ei ole olemassa ortodoksista systemaattista kritiikkiä uskonpuhdistuksen teologisia väännöksiä vastaan; ja mihin sitä tarvittaisiin, kun roomalaiskatoliset ovat jo tehneet likaisen työn.
4. Ennen kuin jatkat höpöjen puhumista Trenton konsiilin päätöksistä, mitä jos lukisit ne ensin lävitse.
5. Uusia ekumeenisia kirkolliskokouksia voidaan järjestää koska tahansa sellaiseen esiintyy tarvetta. Niihin eivät tietystikään osallistu hereetikot niiltä osin kuin he ovat jo entuudestaan asettuneet ortodoksisen kirkon ulkopuolella.
julistettiin dogmiksi vasta Vatikaanin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa. Kirjoitin vain vahingossa väärin. Sellaista sattuu. Tridentiumista on kuitenkin selvä jatkumo Vaticanum I:een.
Miksi meidän pitäisi esittää kritiikkiä protestanttien oppeja vastaan? Heidän oppinsahan ovat niin itsestään selvästi puolivillaisia, että ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, mutta on tietysti hyvä, että roomalaiskatoliset ovat niihin puuttuneet, heistähän protestantit ovat lähtöisin eikä meidän keskuudestamme.
Minusta meidän on syytä olla kriittisiä katolilaisiakin kohtaan ja tuoda esiin ortodoksista patristista perintöä, joka lännen kirkossa on hautautunut ties kuinka monen kerroksen alle.
Mitä tulee ekumeenisiin kirkolliskokouksiin niin en tarkoita vain yleisortodoksisia kokouksia, vaan koko kristikunnalle yhteisiä, siis kaikkien yhdistymisen jälkeisiä. Mutta kuten hyvin tiedät, niin edes yleisortodoksista kirkolliskokousta ei saada aikaan.
Sinun olisi syytä korjata omaa kirjoitustyyliäsi. Täytyykö aina olla niin pisteliäs muita kohtaan ja fanaattisesti vouhottaa joka asiasta, varsinkaan kun et useinkaan edes ymmärrä mihin toiset pyrkivät puheenvuoroillaan, kun et viitsi niitä huolellisesti lukea tai muuten vain (tahallasiko?) ymmärrät asiat väärin.
>>>Toki tiedän, että paavin erehtymättömyys julistettiin dogmiksi vasta Vatikaanin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa.>Kirjoitin vain vahingossa väärin.>Mitä tulee ekumeenisiin kirkolliskokouksiin niin en tarkoita vain yleisortodoksisia kokouksia, vaan koko kristikunnalle yhteisiä, siis kaikkien yhdistymisen jälkeisiä.
Asioista voidaan aina olla eri mieltä, mutta sormella osoittelu ei kuulu alkeellisiin sivistyneisiin käytöstapoihin. Tässä asiassa on korjattavaa useimmilla kirjoittajilla. Pahimmassa tapauksessa käy vielä niin, että itse keskustelusta ei tule mitään, jos kirjoittajat alkavat päätoimisesti nokkimaan toisiaan.
t. Sheriffi
kirjoittaa jatkuvasti hävyttömästi muille keskustelijoille. Toivon, että seuraavan kerran poistat hänen kirjoituksensa, kun hän taas aloittaa.
Sain tuta myös. Joillakin tuntuu olevan kova halu olla ilkeä ja kärkevä, miksi? Pitäisi yrittää muistaa, että ollaan kaikki ihmisiä vaikka kirjoitellaan kuka minkäkin nimimerkin suojissa.
xyzin v***uiluja suvaitaan mutta muiden maltillisemmatkin tekstit poistetaan tai ojennus annetaan sille joka puolustautuu. ehkä xyz on tieten tahtoen nostettu palstan pippuriksi jonka teksteissä tarkoitus pyhittää keinot.
..on kieltämättä joskus melkoisen "pippurinen". Itse kuitenkin pidän hänen argumentaatiotyylistään, ennenkaikkea sen selkeyden ja joskus myös asiasisältöjen takia.
No offence vaan kaikille asianosaisille.
Ei mikään ihan helppo kysymys, mutta muutamia pointteja, joissa luterilaisilla ja ortodokseilla helposti menee sukset ristiin ovat seuraavia:
-vapaa tahto vs. sidottu tahto
-yksin Raamattu vs. Raamattu osana traditiota
-yksin usko vs. usko ja teot
-apostolinen suksessio
-edesmenneiden pyhien esirukousten pyytäminen
-edesmenneiden puolesta rukoileminen
Näistä kaksi viimeksi mainittua luterilaisuus kyllä hyväksyy, mutta koska niitä ei käytännössä juuri esiinny, ne herättävät vastustusta. Ja muutkin ovat osittain määrittelykysymyksiä.
Kaikki ristit ovat muuten ortodoksisia. Se mitä usein sanotaan "ortodoksiseksi" on venäläinen risti. Mutta yhtä ortodoksisia ovat myös latinalainen risti (jota katolilaiset ja luterilaiset suosivat) ja kreikkalainen tasapäinen risti. Ja varmaan myös maltalainen risti?
on erilainen. Mutta voisiko joku valottaa lisää tuota vapaa tahto - sidottu tahto -eroa? Kiitos jo etukäteen.
monissa dogmaattisissa kysymyksissä on kyseessä vain semanttinen ero. Miten määritellään esim sana armo? Kun en ole dogmatiikan asiantuntija en ryhdy sitä määrittelemään. Jos haluat tutustua ortodoksiseen käsitykseen Jumalan armosta, niin lue Pyhän Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna. Se löytynee netistäkin.
Mitä tulee kysymykseen vapaasta tahdosta niin ortodoksinen kirkko asettuu sille kannalle, että ihmisellä on vapaa tahto ja että ihminen on kykenevä tekemään hyvää. Ortodoksisen kirkon käsityksen mukaan Jumalan kuva ei täysin turmeltunut syntiinlankeemuksessa ihmisessä, vaan se ainoastaan himmentyi.
Luterilainen ihmiskäsitys on tässä huomattavasti synkempi. Luther opetti, että vaikka ihmisillä maallisissa asioissa onkin vapaa tahto, niin se ei ulotu pelastuksen asiaan. Tämä ihmiskäsityksen erilaisuus onkin yksi pääeroavaisuus ortodoksisen ja luterilaisen kirkon käsitysten välillä.
Semanttista pyörittelyähän dogmikysymykset ovatkin. Usein sanojenpyörittelyjen jälkeen pyörällä on myös pää. Eikös jumaloitumnen ja armo liippaa toisiaan läheltä? Ainakin arkkimandriitta Georgios Kapsaniksen opetuspuheista, joita on kottu yhteen kirjaseksi Jumaloituminen ihmiselämän tarkoituksena, saa tämmöisen käsityksen.
---
Eihän keskustelun aloittajan kysymyksessä ollut mitään sopimatonta, ja hän teki sen täysin vilpittömässä mielessä ilman mitään pilkkaamistarkoitusta. Kysymykseen on vain vaikea vastata.
Hyödytöntä on, että nimimerkki XYZ tulee riitelemään toisten vastaajien kanssa. Yrittäisi mieluummin itse fundeerata vastausta kysymykseen.
Eräänä käytännön erona on se, että luterilaisuus on protestanttisena oppina joutunut korostamaan hajurakoaan katolisesta kirkosta aikanaan ja siitä syystä opillisten dogmien kanssa häärääminen on jäänyt heille joskus ikäväksikin tavaksi. Ortodoksisuudessa painottuu enemmän uskon todeksi eläminen arjessa.
Siinä missä luterilainen väittelee voittoisasti opin oikeasta tulkinnasta, ortodoksi kilvoittelee.
yst. utelias999
>>>Siinä missä luterilainen väittelee voittoisasti opin oikeasta tulkinnasta, ortodoksi kilvoittelee.