Suomi varautuu jo lintuinfluenssavirukseen

minä

Moni meistä on ohittanut uutiset lintuinfluenssasta olankohautuksella, mutta tämän tappavan taudin leviäminen on vain ajan kysymys. Kun linnusta ihmiseen siirtyvä virus oppii tarttumaan ihmisestä toiseen, liikkeelle lähtee influenssapandemia, johon voi kuolla miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa.

Joko sinun työpaikallasi on suunnitelma sen varalta, että joka neljäs sairastuu äkillisesti useiksi viikoiksi? Lintuinfluenssan uhka on nimittäin todellinen. Tiedemiesten mukaan on ajan kysymys, milloin linnusta ihmiseen siirtyvä virus oppii tarttumaan ihmisestä toiseen. Silloin liikkeelle lähtee influenssapandemia, joka voi tappaa miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.

Suomessakin varaudutaan joka neljännen sairastumiseen ja tuhansien kuolemaan. Viranomaiset keräävät jo listoja ammattiryhmistä, jotka tarvitaan välttämättä yhteiskunnan toiminnan turvaamiseen.

Suomi on ostanut kaksi rekkakuormallista Tamiflu-lääkettä suojaksi tappavaa kulkutautia - influenssapandemiaa vastaan. Kapseleita ja jauhetta on joka neljännelle suomalaiselle. Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Merja Saarinen:

- Todennäköisesti suurin osa lääkkeistä käytetään oireisten potilaiden hoitoon. Lääkehän täytyy käyttää 48 tunnin sisällä oireiden ilmaantumisesta.

Viikonloppuna lintuinfluenssan uhka tuli Romaniaan. Virustyyppi on tutkimusten alla - viranomaiset tappoivat tuhansia lintuja. Samaan aikaan Suomi selvittää, mitkä ammattiryhmät ovat influenssapandemian iskiessä välttämättömimpiä yhteiskunnan toiminnan kannalta.

Kansallisen pandemiavarautumisen työryhmä kerää suuntaa antavia tietoja valtion eri toimialoilta. Myös yritykset saavat kehotuksen valmistautua. Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Tapani Hovi:

- Kyllä joka yrityksessä olisi viisasta miettiä, mitkä toiminnot on välttämättömiä sellaisessa tilanteessa jossa neljäsosa ihmisistä on pois töistä pari viikkoa ehkä, ja mitä voidaan lopettaa tai lykätä kauemmas ja mistä siirretään väkeä näihin välttämättömiin toimintoihin esimerkiksi.

Valtioneuvoston kanslia arvioi, että keskeisten toimintojen varmistamiseen tarvitaan viidestä kymmeneen ihmistä. Syyttäjiä taas tarvitaan kriisiaikanakin viisikymmentä.

Liikenneministeriö arvioi Yleisradion rokotustarpeeksi sata ihmistä. Vankiloihin tarvitaan 1 700 vartijaa. Vankilat pitäisivät hätätilassa vangit selleissä ja jakaisivat vain ravintoa. Finnair tarvitsee 2 400 ihmistä. Postinjakelun varmistamiseen tarvitaan kuusitoistatuhatta henkeä.

Tiedot esimerkiksi sairaaloiden henkilökuntatarpeesta ovat vielä keskeneräisiä.

Sairaalapaikoista ja hengityskoneista tulisi pandemiatilanteessa pula. Hoitajat ja lääkärit tulisivat olemaan Tamiflu-lääkkeiden jaossa etusijalla. Lääkkeen teho ei kuitenkaan ole täysin varmaa.

- Emme oikeastaan tiedä, kuinka hyvin ihmisen tautiin tämä Tamiflu auttaa. Se tehoaa siihen laboratorio-olosuhteissa ja koe-eläinmalleissa, mutta miten se toimii ihmisellä. Sitä emme vielä voi tietää, sanoo tutkimusprofessori Hovi.

- Sen teho hoidossa on sillä lailla osittainen, että se hiukan lievittää oireita ja lyhentää taudin kestoa, että se ei ole sillä lailla parantava lääke kuin esimerkiksi antibiootit bakteeritulehduksissa, sanoo lääkintöneuvos Saarinen.

Maailman terveysjärjestö on kehottanut valtioita varastoimaan Tamiflu-lääkettä. Lääkettä tuottaa vain sveitsiläinen Roche-yhtiö. Tuotantokapasiteetti on lyhyessä ajassa kymmenkertaistettu. Roche Oy:n lääketieteellinen johtaja Tom Wiklund:

- Tällä hetkellä liikutaan sadoissa miljoonissa kapseleissa vuosittain.

Yhtiö uskoo pystyvänsä toimittamaan tilatut lääkkeet vuodessa. Roche ei ole innostunut vapauttamaan lisenssiä niin, että muutkin yhtiöt alkaisivat tuottaa lääkettä.

- Se vaatii hyvin suurta erikoisosaamista. On arvioitu, että jos lisensoitaisiin Tamiflun valmistus ulkopuolelle, niin sen toiminnan aloittamiseen menisi noin kolmisen vuotta, sanoo lääketieteellinen johtaja Wiklund.

Tamiflun varastointi on miljardiluokan tulonsiirto veronmaksajilta lääketeollisuudelle. Suomi maksoi Rochelle nelisentoista miljoonaa euroa. Esimerkiksi Japaniin myytiin jo tammi-kesäkuussa yli kymmenen kertaa suuremmilla summilla.

Tamiflun myynti on yli nelinkertaistunut. Yhteensä kolmisenkymmentä maata on tehnyt tilauksia. Suomessa apteekit ovat alkuvuonna ostaneet tukusta lääkettä kaksinkertaisen määrän parin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Asiakkaiden hamstraamisesta ei vielä voida puhua. Espoolaisapteekissa kysyjät ovat olleet harvassa. Matinkylän apteekin proviisori Esko Sorvala:

- Joitakin kymmeniä kappaleita on hankittu, vaikee sanoo mitä varten hankittu, kappalemäärät ovat minimaalisen pieniä.

Entä onko mitään järkeä ostaa tällaista lääkettä itselleen?

- Meillä ei oo annettu virallista suositusta eikä myös voida kieltää tämän lääkkeen hankkimista tai määräämistä. Tähän kysymykseen on erittäin vaikea vastata, sanoo lääkintöneuvos Merja Saarinen

Virukset saattavat kehittyä vastustuskykyisiksi mille tahansa lääkkeelle. Esimerkiksi Saksa, USA ja Australia tilaavatkin varastoon myös Relenza-suihketta, joka on teholtaan Tamiflun kanssa samankaltainen. Suomi ei ole tehnyt tilauksia. Kari Varkila, lääketieteellinen johtaja, GlaxoSmithKline Oy

- Kyllä ne tarjolla ovat olleet, mutta ei tästä mitään tarjouskierrosta ole ollut olemassa.

- Siitä on myös keskusteltu ja sitä keskustelua ei ole varmaan loppuun saakka käyty, sanoo lääkintöneuvos Saarinen

Suomen lääkevarasto saattaa siis vielä kasvaa uusilla lääkkeillä. Suomi aikoo myös hankkia täsmärokotteen pandemiaa vastaan kaikille suomalaisille. Rokotetta ei vaan vielä ole olemassa. Rokotteita kehittävät yhtiöt ovat tehneet valmistelutöitä vuosia. Niin sanotuista "tyhjistä" rokotteista puuttuu vain yksi osa - juuri tietyn viruksen antigeeni.

Ensi vuonna valmistunee mallirokotteita, joihin saadaan valmiiksi puuttuva osa nykyisestä lintuinfluenssaviruksesta. Vasta kun lintuinfluenssavirus oppii tarttumaan ihmisestä toiseen, voidaan kehittää täsmärokote juuri tätä virusta vastaan.

Kari Varkila lääketieteellinen johtaja, GlaxoSmithKline:

- Mikäli tällainen pandemia tulee niin kaikki rokotetuotannon sellaiset laitokset, niiden tuotanto vaihdetaan pandemiarokotteen tuottamiseen, tehdään se mitä voidaan ja enempää ei voida tehdä.

Lääketeollisuuden puheille haluavat nyt kaikki. Rokotetta odotellessa osa firmoista myy valtioille jonotuspaikkoja. Suomi ei vielä ole jonossa. Valtio vasta kilpailuttaa rokotteiden valmistajia.

- Kyllähän meidän täytyy valmistautua monella muullakin tavalla, et huolimatta näistä ja siitä että ne olisivat käytettävissä pandemian tullen siitä huolimatta se pandemiavirus tulee ja sairastuttaa paljon ihmisiä ja osa siihen kuolee, sanoo, Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Tapani Hovi

Aasiassa tuhoa kylvänyt H5N1-lintuinfluenssavirus on jo tuotu Suomeen viime viikolla kaikessa hiljaisuudessa. Sitä säilytetään pakastettuna lukkojen takana.

- Se on kontrolliaineena laboratoriotesteissä, joita virittelemme voidaksemme havaita sen viruksen sitten kun se joskus tulee Suomeen, sanoo tutkimusprofessori Hovi

Viranomaisten pandemiasuunnitelma on keskeneräinen. Suomi kuuluu parhaiten kulkutauteja vastaan varustautuneisiin maihin. Esimerkiksi kehitysmaissa voidaan vain unelmoida tällaisista varastoista. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin materiaalikeskuksessa on useiden kuukausien varastot kertakäyttöisistä sairaanhoitovälineistä.

Tavallinen kansalainen voi varautua parhaiten pysyttelemällä hyvässä kunnossa.

(MTV3)

3

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laji

      ole iankaiken porskuttanut. Jos näin hölmö laji kuin ihminen vaikkapas kuolis kokonaan lintusen flunssaan niin olipas se sitten tyhmä, se homo saappiensi kato.

      Homon saappiensin katoamisen jälkeen meno jatkuu maapallolla täysin normaalisti eikä mikään muu eliölaji itke homon saappiensin perään kyyneltäkään, paitsi ehkä lassie.

      • Lassie vain palais kotiin.


    • karvaisia käsiään..

      Niin paljon on rahnaa tulossa ihmisten peloilla elättämisestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      53
      1717
    2. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      325
      1511
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      102
      1466
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1185
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      22
      1183
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      70
      1156
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1127
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      79
      1081
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      183
      968
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      896
    Aihe