Merkillinen

Ymmärrän tietysti, että tämä on tosi-TV -ohjelma ja sinänsä täyttä huttua, mutta tähän liittynee ainakin jonkinlainen kilpailukin, ymmärtääkseni. Ja eikä ole ihan merkityksetöntä kuka pääsee jatkoon tai ei. Nyt perjantaina pitäisi äänestää, kuka viidestä ehdokkaasta pääsee jatkoon:

Ilkka, joka oli yhden ohjelman päätähti
Riku, jonka jokainen mokailu näytettiin alusta loppuun
Minna, joka on muutaman kerran päässyt esille
Sari, jonka laulusta on näytetty muutama sekunti
Jouni, joka ei vielä ole kuvaruudussa vilahtanutkaan paitsi luettelomaisesti jatkoon päässeistä.

Tasapuoliset lähtöasetelmat, etenkin kuin noin 300 000 pissistä on jo valmiiksi päättänyt että Ilkka, välittämättä tietenkin siitä vaikka se munaisi itsensä täydellisesti. En ole mikään jouni-fani, mutta jollakin lailla kilpailuvaiheessa pitäsi noudattaa samankaltaista näkyvyyttä.
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


"kilpailu"? kirjoitti:

Ymmärrän tietysti, että tämä on tosi-TV -ohjelma ja sinänsä täyttä huttua, mutta tähän liittynee ainakin jonkinlainen kilpailukin, ymmärtääkseni. Ja eikä ole ihan merkityksetöntä kuka pääsee jatkoon tai ei. Nyt perjantaina pitäisi äänestää, kuka viidestä ehdokkaasta pääsee jatkoon:

Ilkka, joka oli yhden ohjelman päätähti
Riku, jonka jokainen mokailu näytettiin alusta loppuun
Minna, joka on muutaman kerran päässyt esille
Sari, jonka laulusta on näytetty muutama sekunti
Jouni, joka ei vielä ole kuvaruudussa vilahtanutkaan paitsi luettelomaisesti jatkoon päässeistä.

Tasapuoliset lähtöasetelmat, etenkin kuin noin 300 000 pissistä on jo valmiiksi päättänyt että Ilkka, välittämättä tietenkin siitä vaikka se munaisi itsensä täydellisesti. En ole mikään jouni-fani, mutta jollakin lailla kilpailuvaiheessa pitäsi noudattaa samankaltaista näkyvyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu