Stasi - Halonen

Erkkolainen lehdistö on jälleen valjastettu tukemaan Tarja Halosta presidentiksi.

Samoin on myöskin Yle:n laita.

SAK:n asettuminen Halosen taakse presidentin vaaleissa oli kaiken pohjanoteeraus.

Suomesta puuttuu käytännössä vapaa,puolueeton ja kriittinen media.

Halosen arvostelu on pian jo lailla kiellettyä, kuten maamme somaliongelmasta puhuminenkin.

Olemme alistuva kansa, joka tsaristiseen tapaan uskoo ja noudattaa ylhäältä tulevia käskyjä täysin kritiikittömästi.
Olemme kuin teuraaksi vietävä alistettu lammaslauma.
Olemme Euroopan alistuneinta ja alistetuinta kansaa, joka ei uskalla ja osin edes kykene nousemaan edes räikeinpien epäkohtien edessä hallitsijoitaan vastaan. Hallitsijamme vaativat meiltä kiitosta ja ylistystä, kun saamme olla heidän alamaisiaan. Koskaan emme ole ymmärtäneet, että vallassaolijat ovat meille vastuussa, emmekä me heille.
Tämä kansallinen rappeutuminen alkoi suomettumisen myötä massiivisilla yhden totuuden totuuksilla sekä aivopesulla, jonka läpi vain muutamat ovat kyenneet näkemään totuuden.
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joka siis on...mikä?

Äänestä
  • M.O.T kohdallasi.

    Äänestä

totta puhut, eläämme yhä stasin, kekkosen ja suomettumisen aikakautta josta on korkea aika päästä pois jotta olisi tilaa demokratialle.
Jos sallitte mun siterata presidenttiehdokas Hendrik Lax joka mun mielestä on tällähetkellä(suomettumisen aikakautta ajatellen) rohkea uskaltaakseen ilmaista mielipiteään että suomettumisesta pääsee eroon liittymällä natoon.
Olemme tyypillisiä nöyriä lypsylehmiä, veroja polttoaineseen korotetaan , fortumilla jaetaan osinkoja, kukaan ei uskalla panna vastaan, hävettää kun ajattelee miten kuuliaisia ollaan ja samoja naamoja valitaan toisensa jälkeen presidentiksi ja eduskuntaan joka jauhaa sellaista asiaa joka turvaa heidän virkoja vaalikautta toisensa jälkeen.
VÄLILLÄ KUN AJATTELEE NIIN OIKEIN HÄVETTÄÄ!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kari E. V kirjoitti:

Erkkolainen lehdistö on jälleen valjastettu tukemaan Tarja Halosta presidentiksi.

Samoin on myöskin Yle:n laita.

SAK:n asettuminen Halosen taakse presidentin vaaleissa oli kaiken pohjanoteeraus.

Suomesta puuttuu käytännössä vapaa,puolueeton ja kriittinen media.

Halosen arvostelu on pian jo lailla kiellettyä, kuten maamme somaliongelmasta puhuminenkin.

Olemme alistuva kansa, joka tsaristiseen tapaan uskoo ja noudattaa ylhäältä tulevia käskyjä täysin kritiikittömästi.
Olemme kuin teuraaksi vietävä alistettu lammaslauma.
Olemme Euroopan alistuneinta ja alistetuinta kansaa, joka ei uskalla ja osin edes kykene nousemaan edes räikeinpien epäkohtien edessä hallitsijoitaan vastaan. Hallitsijamme vaativat meiltä kiitosta ja ylistystä, kun saamme olla heidän alamaisiaan. Koskaan emme ole ymmärtäneet, että vallassaolijat ovat meille vastuussa, emmekä me heille.
Tämä kansallinen rappeutuminen alkoi suomettumisen myötä massiivisilla yhden totuuden totuuksilla sekä aivopesulla, jonka läpi vain muutamat ovat kyenneet näkemään totuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu