V-tuttaa!!!!

..aivan sairaasti ja jälleen. Kaikki menee päin
p*rsettä eikä mulla ole ketään tai mitään mistä pitää kiinni.
5404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Käänny ihmisen Ehdottomasti Parhaan Ystävän Puoleen: Taivaan Isän ja pyydä kaikki syntisi anteeksi ja ota Jeesus vastaan ainoana uskollisena ja pettämättömänä ja turvallisimpana ystävänä ja -ikuisena Tosi Jumalana.

Tartu tilaisuuteen, lähimmäinen!
Kannattaa lukea Raamattua, etenkin uutta testamenttia.

Äänestä
  • Karseen tylsä ja tökeröön asuun kirjoitettu teos. Heikohko apu **tutukseen. Kalevala on paljon parempi ja kiinnostavampi, jos nyt välttämäti pitää jotain vanhaa legendaa lukea.

    Sarasvuon "Sisäinen sankari" on jo oikeaa asiaa ja välillä kun imaisee annoksen Paasilinnaa, alkaa pahin potutus vaihtua hymyyn.

    Äänestä

tarjoon auttavan käden;)

Äänestä

Lohduksesi voin sanoa, ettet ole ainoa. Meitä on täällä jonossa. Elämä on paskaa, se on fakta. Depressioon on kuitenkin apukeinoja, joten toivoa on niin kauan kuin on elämää. Ehkä jonain päivänä pieni auringonsäde (tai näin kesällä suuri auringonpaiste), lempiohjelma televisiosta tai vaikkapa hyvä kirja saa meidät vielä hyvälle mielelle. Muista kuitenkin, että et ole yksin, vaikka siltä joskus tuntuukin.

Äänestä
  • väitäkkään että olisin yksin.. mut mulle ei oo sattunu mitään hyvää mun elämäni aikana. Enkä kaipaa sääliäkään..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkele kirjoitti:

..aivan sairaasti ja jälleen. Kaikki menee päin
p*rsettä eikä mulla ole ketään tai mitään mistä pitää kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu