Presidentinvaalit pian edessä. Missä aidosti 100% isänmaalliset ehdokkaat? Tai edes yksi ehdokas? Ei missään.
Mutta asia olisi voinut mennä toisin. Sille ei mitään voi, että valtakunnajohtaja Pekka Siitoin siirtyi ajasta iäisyyteen. Mutta aina voidaan spekuloida!
Pekka Siitoin olisi ollut presidentinvaalissa todellinen yllättäjä. Voi olla, että ehkä ei olisi tullut valituksi, mutta: olisi voinut tehdä mittaamattoman paljon hyvää isänmaamme ja kansamme eteen. Suomen puolesta!
Siitoin olisi tuonut vaaliväittelyihin kansan ja isänmaan ääntä. Muut ehdokkaat olisivat olleet ahtaalla kun Siitoin olisi puolustanut maataan ja jättänyt suurpuolueiden ihmiset selittelemään tyhminä. Tämä olisi innostanut entistä lisää isänmaan henkeä kansan keskuudessa. Ehkä 10-20% äänisaalis olisi voinut olla odotettavissa. Ja aatteemme voimistuessa seuraavissa vaaleissa jo paljon lisää! Isänmaallisuus heräisi ja todellinen koko kansan aate.
Presidentti Pekka Siitoin
7
669
Vastaukset
Tämä on niin vanha ja typerä vitsi, että ei jaksa enää edes huvittaa surkeudellaan.
Pepe Siitoin ei olisi päässyt ehdokkaaksi, sillä siihen vaaditaan melkoisen suuri joukko ehdokkuutta tukevien äänestäjien nimiä. Pepellä ei ollut tukijoita, joten se siitä. Ainoat Pepelle annetut äänet olisivat olleet hylättyjä ääniä.
Sivuhuomautuksena vielä: Aku Ankka ja Mustanaamio olisivat saaneet siltikin enemmän ääniä kuin Pepe.- A-K
Valtakunnanjohtaja oli aatteen mies. Hän ei takuulla vaihtaisi Valtakunnanjohtajuutta presidenttiyteen. Presidenttejä on jokaisella banaanivaltiolla ja motskarikerholla, Valtakunnanjohtajia taas oli tiettävästi vain yksi.
- seuraajaansa
takaamaan valtakunnan menestyksen sen jälkeen kun valtakunnankansleri poistuu yläkertaan?
- Tommi Tommi
Sehän mm. raiskannut 16 vuotiaan tytön. Rikollis taustaa takana ja vielä kaiken kukkuraksi alkoholisti. Ei tämmösellä klopilla ei ole mitään tekemistä minkään valtion äänestyksissä.
- Janne P
Tommi Tommi kirjoitti:
Sehän mm. raiskannut 16 vuotiaan tytön. Rikollis taustaa takana ja vielä kaiken kukkuraksi alkoholisti. Ei tämmösellä klopilla ei ole mitään tekemistä minkään valtion äänestyksissä.
sosiaali pummi. Nimet on kirjoissa ja kansissa joten ihan turha tulla lässyttämään tästä asiasta enempää.
- Utelias
Kuka on Pekka Siitoimen seuraaja?
Puhelu meni vastaajaan, jonka viestiä kuunneltuani minulla olikin hauskaa koko loppupäivä.
Naurattaa vieläkin pelkästään miehen nimen kuuleminen.
Olin kiinnostunut hänen saksalaisen militarian kokoelmastaan, siinä puhelun syy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4232991Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata792300Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161838Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1931517- 771492
- 271467
- 1091455
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201358Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411311- 801307