Päivämiehen lapsiteemanumero ei ole jättänyt lukijaansa kylmäksi. Hyvä, että teemasta keskustellaan.
Yksi vähemmälle huomiolle jäänyt osa-alue on jo syntyneistä lapsista huolehtiminen. Miten on, jos Jumalaan luottamisesta huolimatta fyysiset, henkiset, hengelliset tai taloudelliset voimavarat eivät riitäkään lapsista huolehtimiseen.
Lapsi voi jäädä tällöin esimerkiksi psyykkisesti heitteille. Jos näin käy, emmekö silloin pahenna yhden niistä pienimmistä, joiden enkelit näkevät joka päivä taivaallisen Isän kasvot.
Tässä katsannossa lisääntymiskehotus ja kehotus olemaan pahentamatta lapsia eivät aina voi toteutua yhtäaikaa, olla yhtäaikaa voimassa. Miten siis toimia tilanteessa, jossa yhden Raamatun kehotuksen noudattaminen johtaa toisen Raamatun kehotuksen ylikävelemiseen?
Toivon asiallista pohdintaa.
Yksi vähemmälle huomiolle jäänyt osa-alue on jo syntyneistä lapsista huolehtiminen. Miten on, jos Jumalaan luottamisesta huolimatta fyysiset, henkiset, hengelliset tai taloudelliset voimavarat eivät riitäkään lapsista huolehtimiseen.
Lapsi voi jäädä tällöin esimerkiksi psyykkisesti heitteille. Jos näin käy, emmekö silloin pahenna yhden niistä pienimmistä, joiden enkelit näkevät joka päivä taivaallisen Isän kasvot.
Tässä katsannossa lisääntymiskehotus ja kehotus olemaan pahentamatta lapsia eivät aina voi toteutua yhtäaikaa, olla yhtäaikaa voimassa. Miten siis toimia tilanteessa, jossa yhden Raamatun kehotuksen noudattaminen johtaa toisen Raamatun kehotuksen ylikävelemiseen?
Toivon asiallista pohdintaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tapaus lähipiiristäni, tuttavistani:vanhemmat eivät jaksaneet hoitaa lapsiaan sairauden vuoksi mutta lapset saivat erittäin hyvän kodin ja voivat hyvin ja pitävät myös yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja heillä on lämpimät välit keskenään.Asiat ovat siis hyvin.
aikoina, jolloin maailman väkiluku ei ollut lähelläkään 2 miljardia ihmistä. Haluttiin saada ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan ja vievät Hänen sanaansa eteenpäin.
Raamatussa ei kielletä ehkäisyä suoraan sanoen, että ei saa ehkäistä tai estää ketään syntymästä. Ehkäisyasiat tiedettiin jo muinaisessa Egyptissä ja ennen Raamattua ja Raamatun aikoina, miksi ei siis olla mainittu Raamatussa, että älkää ottako aineksia,yms jotka saavat sikiön tulemaan ulos kohdusta? Ehkä asia ei ole ollut niin keskeinen uskon asioiden joukossa, koska siitä ei ole Raamatussa erikseen mainintaa.
Oonanin tapauksessa Jumala kehoitti käsittääkseni suoraan Oonania tekemään lapsen veljensä lesken kanssa. Nykyaikana Jumala ei enää puhu ihmiselle kahdenkesken? Vanhan Testamentin aikoina Jumala esim. näki jonkun vaimon surevan sitä kun tällä ei ollut lasta ja näin Jumala sitten päätti antaa naiselle lapsen, koska nainen niin toivoi sitä.
Älä tapa- käsky käsittää sen, että ei saa tappaa mitään elollista, jo olemassa olevaa. Tavallaan ihminen tappaa siittiöitään, jotka voisivat johtaa lisääntymiseen, jos vastustelee naimisiin menoa etsiäkseen aina vain mieluisempaa puolisoa ja biologinen kello tikittää. Sillä periaatteessa, jos halutaan lisääntyä, niin ei pitäisi olla niin väliä onko se puoliso niin täydellinen unelma. Lisääntymistarkoituksessa tärkeämpää on, että puoliso on hedelmällinen ja että lisäännytään ja ei saisi liikaa kiinnittää huomiota siihen, täyttääkö ihminen ulkoisia ehtoja, jotta hän olisi mieluisa puoliso.
Aina ihminen ei mene naimisiin sen kanssa, joka hänelle olisi tarkoitettu. Esim. avioliitot epäuskoisen kanssa eivät monenkaan mielestä ole Jumalan tahto, eli ihminen tekee näin ollen joidenkin mielestä oman päänsä mukaan ja vihastuttaa Jumalaa? Itse en ajattele, että epäuskoisen kanssa avioituminen olisi välttämättä vahinko, vaan joillekin se on hyvä juttu.
Toisaalta jos joku tekee abortin, niin eikö tavallaan ole ollut sen sikiön kohtalona ja Jumalakin on sen tiennyt, että se sikiö ei tule syntymään? Ehkä loppujen lopuksi maailmasta ei jää syntymättä kukaan, ketä tänne ei olisi tarkoitettu syntyvän. Keskenmenoissakin sikiötä ei ole tarkoitettu syntyväksi maailmaan. Tähän asiaan vähän kauempaa haettu esimerkki on, että Jumala tiesi jo maailmaa luodessaan, että joskus Hänen ainoa poikansa tulee maailmaan vapauttamaan ihmisiä synneistä ja kuolee ristillä. Jumala tietää jokaisen elämän, alkavan ja päättyvän jo ennen kuin ihminen on edes hedelmöittynyt.
Abortti ei yleensä ole helppo ratkaisu, se aiheuttaa myöhemmällä iällä naiselle usein hirveää omantunnontuskaa ja joskushan on niin, että mies voi ns. pakottaa naisen aborttiin. Mitenköhän ehkäisyn laita perheissä, joissa esim. mies ei missään nimessä halua lisää lapsia, mutta nainen haluaa? Asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä.
Jännää että saadaan keinohedelmöittää. Eikö ihminen hyväksy sitä, että hänelle Jumala ei ole tarkoittanut lapsia? Miksi siis ei saa ehkäistä, jos halutaan keinohedelmöitykselläkin puuttua siihen, minkä kohtalon Jumala on lapsettomillekin määrännyt tai niille, jotka eivät pääse naimisiin. Sinkkujakin kehoitetaan hyväksymään oma roolinsa, mutta lapsettomien ei?
Käsittääkseni Oonan lankesi ahneuden syntiin koska Mooseksen lakien mukaan esikoinen perii leijonanosan isänsä omaisuudesta ja jos esikoinen ei ole elossa niin esikoisen vanhin poikalapsi on seuraavana vuorossa ja mikäli esikoiselta ei ole jäänyt perillisiä niin toiseksi vanhin poikalapsi perii esikoisoikeudet niin tässä tapauksessa Oonan olisi mahdollisesti siittänyt pojan joka olisi perinyt Oonan esikoisoikeudet ja sitä ei Oonan halunnut jolloin hän lankesi ahneuden syntiin. Esikoisoikeutta koskevia lakeja löytyy ainakin viides Mooseksen kirja 21 luku jakeet 15, 16, 17, 18 ja 19 sekä 25 luku jakeet 5, 6, 7, tosin Oonaasta kerrotaan kuitenkin jo ensimmäisessä Mooseksen kirjassa 38.luku jakeet 1-10 ja siinä Juuda, Oonan isä, sanoi:Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksi ja herätä siemen veljellesi. Voin kyllä olla tulkinnassani väärässäkin mutta muutama minua paremmin raamattua tunteva sanoo että tulkintani voi olla myös oikea.