usko auttaa

Minä uskon, siksi minä nyt puhun, minä joka olin kovin vaivattu.
Tuo lause Raamatusta riittäköön kuvaamaan minua ja minun tilannettani, koska minun elämäni oli huonolla tolalla, myös psyykkisesti eikä silloin kukaan ihminen edes yrittänyt auttaa minua yhtään mitenkään.
Petyin kaikkiin ihmisiin joihin olin luottanut ja sain vaikeuksieni myötä tulla tuntemaan heidän kovat, kylmät ja tunteettomat puolensa.
Jollei minulle olisi vaikeuksia tullut en olisi ikinä uskonut että voisin jäädä niin yksin.
Ahdingossani rukoilin Jeesukselle, ja tunsin että usko alkoi vetää minua puoleensa, mutta en ottanut sitä silloin vastaan.
Jotenkin jaksoin jatkaa, jäljelle oli jäänyt vain yksi ystävä.
Monen vuoden kuluttua huomasin kun istuin kapakoissa että ne eivät jotenkin olleet minua varten, aina jäi puuttumaan "se jokin".
Minulla oli kotona Raamattu ja aloin lukemaan sitä, en tiedä miksi mutta minäa vain halusin sitä lukea.
Sitten löysin lehdestä pienen ilmoituksen, jossa ilmoitettiin hiljentymis ja rukousillasta, ja ajattelin lähteä sinne, ihan vain vaikka katsomaan millaista siellä olisi.
Kun tulin paikalle, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Joku nainen itki kokouksessa, ja toisteli vain sanoja: Kiitos Jeesus.
Sen illan jälkeen halusin mennä kirkkoon, löysin mukavan pienen kirkon siitä lähettyviltä ja aloin käydä siellä. Huomasin että minulla oli usko, ja se oli minulla ilmeisesti kokoajan ollutkin, mutta en vain ollut ymmärtänyt sitä.
Ei siinä sen kummempaa, ongelmistani selvisin eroon jotenkin vain, pikkuhiljaa, ja nyt olen pystynyt antamaan anteeksi niille kaikille, jotka minua vastaan rikkoivat ja syvästi loukkasivat. Voin vain sanoa: Kiitos Jeesus!
8236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä käännös. Kulttuurinäkökohtiin vielä kiinnittäisin huomiota. Kokonaisuudessaan ok.

Äänestä
  • En ymmärrä mitä vihjailet, mutta tuo on minun tarinani.

    Äänestä

  • se on totuus kirjoitti:

    En ymmärrä mitä vihjailet, mutta tuo on minun tarinani.

    Kiitos Jeesus!

    Äänestä

Pääsin paljon parempaan lopputulokseen ilman mitään jumalauskomuksia.

Miekisairaalamme ovat käytännössä täynnä näitä uskovaisia, joten sanon "ei kiitos uskonnoille".

Äänestä
  • Mistä pääsit parempaan lopputulokseen? Mielisairaalat eivät ole täynnä pelkkiä uskiksia vaan kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat tämän kovan elämän takia sinne joutuneet.

    Äänestä

  • tähän kysymykseen kirjoitti:

    Mistä pääsit parempaan lopputulokseen? Mielisairaalat eivät ole täynnä pelkkiä uskiksia vaan kaikenlaisia ihmisiä, jotka ovat tämän kovan elämän takia sinne joutuneet.

    Et tiedä edes mitä kirjoitat. Käy tutustumassa johonki mielisairaalaamme.

    Suhteutettuna yhdysvaltojen väestöön, uskonnollisten ihmisten lukumäärä vankilassa on yli 40-kertainen, verrattuna ateistien määrään. Yksi mahdollinen selitys saattaa olla koulutuksella, mutta se vain vahvistaisi sen, ettei usko ole todellinen vastaus. G-7 maiden (eli maailman kehittyneimpien valtioiden) keskeisessä vertailussa on todettu että usko korreloi positiivisesti rikollisuuden määrään kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa rikollisuus on vähentynyt eniten, missä uskon rooli on laskenut vahvimmin.

    Ei kiitos uskonnoille.

    Äänestä

  • Mirka ........................ kirjoitti:

    "Käy tutustumassa johonkin mielisairaalaamme."

    Oletko sinä käynyt tutustumassa johonkin mielisairaalaan? Olitko siellä töissä, potilaana vai miten asia järjestettiin? Miten sait tietää, miten kukin potilaista uskoo vai päättelitkö asian vain omassa päässäsi? Mistä olet lukenut tilastoja Yhdysvaltojen vangeista? Entä mistä tiedät, että toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa rikollisuus on vähentynyt eniten, missä uskon rooli on laskenut vahvimmin? Mistä maista ja mistä tutkimuksesta on on kyse?

    Äänestä

Kiitos, että kerroit tuon oman tarinasi.
Se antaa toivoa toisillekin ja osoittaa
tietä elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sitä joka uskoo kirjoitti:

Minä uskon, siksi minä nyt puhun, minä joka olin kovin vaivattu.
Tuo lause Raamatusta riittäköön kuvaamaan minua ja minun tilannettani, koska minun elämäni oli huonolla tolalla, myös psyykkisesti eikä silloin kukaan ihminen edes yrittänyt auttaa minua yhtään mitenkään.
Petyin kaikkiin ihmisiin joihin olin luottanut ja sain vaikeuksieni myötä tulla tuntemaan heidän kovat, kylmät ja tunteettomat puolensa.
Jollei minulle olisi vaikeuksia tullut en olisi ikinä uskonut että voisin jäädä niin yksin.
Ahdingossani rukoilin Jeesukselle, ja tunsin että usko alkoi vetää minua puoleensa, mutta en ottanut sitä silloin vastaan.
Jotenkin jaksoin jatkaa, jäljelle oli jäänyt vain yksi ystävä.
Monen vuoden kuluttua huomasin kun istuin kapakoissa että ne eivät jotenkin olleet minua varten, aina jäi puuttumaan "se jokin".
Minulla oli kotona Raamattu ja aloin lukemaan sitä, en tiedä miksi mutta minäa vain halusin sitä lukea.
Sitten löysin lehdestä pienen ilmoituksen, jossa ilmoitettiin hiljentymis ja rukousillasta, ja ajattelin lähteä sinne, ihan vain vaikka katsomaan millaista siellä olisi.
Kun tulin paikalle, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Joku nainen itki kokouksessa, ja toisteli vain sanoja: Kiitos Jeesus.
Sen illan jälkeen halusin mennä kirkkoon, löysin mukavan pienen kirkon siitä lähettyviltä ja aloin käydä siellä. Huomasin että minulla oli usko, ja se oli minulla ilmeisesti kokoajan ollutkin, mutta en vain ollut ymmärtänyt sitä.
Ei siinä sen kummempaa, ongelmistani selvisin eroon jotenkin vain, pikkuhiljaa, ja nyt olen pystynyt antamaan anteeksi niille kaikille, jotka minua vastaan rikkoivat ja syvästi loukkasivat. Voin vain sanoa: Kiitos Jeesus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu