Tässä faktatietoja moven toiminnasta:
Verkostomarkkinointia koskevaa lainsäädäntöä Suomessa ei ole. Verkostomarkkinointiin sovelletaan kuluttajasuojalain, sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain sekä rahankeräyslain säännöksiä.
Kuluttajavirasto on lisäksi antanut aiheeseen liittyen tietoa, esim. sen syyskuussa 2002 julkaisemassa tiedotteessa verkostomarkkinointia on kuvattu seuraavasti. Verkostomarkkinoinnin perusidea on se, että verkostomarkkinointiin mukaan lähtevä suosittelee markkinoimiaan tuotteita eteenpäin asiakkailleen ja kouluttaa jälleenmyynnistä kiinnostuneet asiakkaansa tekemään samoin. Kun nämä edelleen kouluttavat omia asiakkaitaan jälleenmyyjiksi, syntyy verkosto. Verkostomyyjän ansiot muodostuvat normaalisti kahdella tavalla: tuotteen myynnistä saatavasta provisiosta sekä hänen hankkimiensa uusien jälleenmyyjien myynnistä maksettavista palkkioista. Myös tästä on Move Networks Oy:ssä kysymys.
Rahankeräyslaissa tarkoitettu toiminta on sellaista, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Vastikkeena ei pidetä merkkiä, tarraa tai muuta keräyksen tai sen toimeenpanijan tunnusta, jolla on vähäinen taloudellinen arvo taikka jonka arvo suhteessa lahjoitukseen on alhainen (rahankeräyslaki 1 §). Move Net-works Oy:n toiminta ei ole rahankeräyslain mukaista rahan vastikkeetonta keräämistä, johon sisäasiainministeriön tekemässä tutkintapyynnössä on viitattu.
Move Networks Oy ei edellytä edustajaltaan minkäänlaista taloudellista sijoitusta. Jokainen voi olla yhtiön edustaja ja ansaita itselleen provisioita omista ostoksistaan tai muiden hänen edustajatunnuksellaan ostamistaan ostoista ilman minkäänlaista liittymis- tai aloitusmaksua. Minkäänlaista velvollisuutta ostaa ei myöskään kenelläkään ole. Mikäli edustaja haluaa panostaa edustustyöhön vakavammin, hän voi ostaa 99 euron hintaan myyntiedustajan tuotepaketin. Tuotepaketti sisältää mm. kalenterin, käyntikortteja, ohjekirjallisuutta ym. ja sen sisällön arvo on vähintään 99 euroa. Tuotepaketin ostaminen on täysin vapaaehtoista. Edustaja voi lisäksi halutessaan hankkia vapaaehtoisen kulloinkin voimassa olevan kampanjatuotepaketin 999 euron hintaan, jolloin päämääränä on kasvattaa liiketoimintaa siten, että edustaja kouluttaa ja auttaa uusia edustajia toimimaan myynnissä. Tällöin edustaja saa myös kuten em. verkostomarkkinoinnin liikeideaan kuuluu, osuuden näiden tuomasta tuoteliikevaihdosta.
Kampanjatuotepaketin ostanutta edustajaa kutsutaan Franchise edustajaksi. Franchise edustajaksi pääsee paitsi hankkimalla kampanjatuotepaketin niin myös edustajan ns. pistehyvitysjärjestelmän kautta, jossa 300 pisteen edestä liikevaihtoa hankkineet edustajat voivat halutessaan rekisteröityä franchise edustajaksi myös ilman kampanjatuotepaketin hankintaa. Kampanjatuotepaketti pitää sisällään liiketoimintaan tarvittavan koulutus- ja työskentelymateriaalin, kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän MOVE Magazine franchise edustajalehden koko edustajana toimimisajalleen, kampanjatuotteen, joka tällä hetkellä on polkupyörä, oman internet-toimiston ja internet-sivut, supportin sekä liiketoimintakonseptin. Lisäksi edustaja saa mallikappaleita myyntiin tulevista uusista tuotteista. Kampanjatuotepaketin arvo vastaa siitä perittävää hintaa.
Verkostomarkkinointi eroaa laittomasta pyramidihuijauksesta myös siltä osin, että pyramidihuijauksessa on kysymys liittymismaksun maksamista edellyttävän verkoston kasvattamisesta. Move Networks Oy:n toiminnassa edustaja ei saa korvausta siitä, että hän hankkii uuden edustajan, eikä uudelta edustajalta edellytetä aloitus- tai liittymismaksua. Edustajat saavat provision ainoastaan tuotemyynnistä kuten verkostomarkkinoinnin määritelmään kuuluu. Move Networks Oy:ssä kyse on nimenomaan tuotteiden myynnistä. Move Networks Oy:n verkostossa merkittäviä tuotteita ovat olleet mm. sähkö-, ja puhelinliittymät sekä jatkossa laajakaistaliittymät ja jatkuvasti laajenevan nettikaupan tuotteet. Huomion arvoista nettikaupan osalta on, että sen toiminta alkoi vasta elokuun puolivälissä ja pankkien nettimaksujen käyttöliittymät saatiin nettisivuille vasta syyskuussa.
Move Networks Oy:n sopimuspohjat on muotoiltu käyttäen esimerkkinä verkostomarkkinointialalla toimivien yritysten sopimusmalleja sekä mm. kuluttajaviraston antamia ohjeistuksia verkostomarkkinoinnista. Todettakoon vielä erikseen, että Move Networks Oy on tarjonnut kauppoihin liittyen ostajalle aina 14 vuorokauden täyden palautusoikeuden, mikäli tuote ei olekaan vastannut odotuksia.

Vastaukset 15
Vanhimmat
kerrankin asiaa joka oli edes jotenkin perusteltu! ja ihan fiksu kirjoitus muutenkin. toisin kun ne jotka vaan haukkuu! yleensä ei mitään faktaa ja tiedot on kerätty mistä sattuu(pääasiassa muitten "vastustajien" kirjoituksista). en itse asiaan ole perehtynyt mutta sen takia en olekkaan täällä riehumassa ja kirjota mitä sattuu paskaa joka paikkaan.. tsemppiä kuitenkin pojille.. ihan hauska palsta teillä muuten mutta asiat ei ole mennyt eteenpäin ollenkaan!! samat asiat koko ajan esillä ja niistäkin mitä sattuu kirjotetaan. vissin yksinkertasta porukkaa enimmäkseen täällä käy kirjottamassa?
samaa mieltä
Move on kerännyt 3 milj. euroa pääkallorahoja
Verkkokauppa on vain silmänlumetta
-Miksi luvattiin maahantuontia ja edullisia hintoja. Siksi koska näin saatiin useat lähtemään mukaan moveen. Nyt on varmaan jo kaikki todenneet että kauppa kallis ja huono valikoimaltaan
- Varastosaldot ei päivity. Nyt ne otettiin kokonaan pois
- Kauppaan ei ole tullut kuin yksi muuton viimeisen kuukauden aikana. Uuutisosioon uutta hehkutusta-viesti.
- Asiakaspalvelusta ei vastata
- JNE JNE JNE
Edustajien aktivointimaksut ovat laittomia
Edustajuutta kaupattiin tämän rikosepäilyn JÄLKEEN vasta siten, että 99 eurolla pääsi mukaan. Näin ollen monet monet edustajat ostivat 200 euron tuotteet 999 eurolla. Kun saman olisi saanut 99 eurolla, siis nyt sen jälkeen kun sitä alettiin tajota esitutkinnan tultua ilmi. Paitsi se satasen fillari. Ja nyt jopa ilmaiseksi saat samat oikeudet, id tunnukset ja muut, ilmaiseksi, ilman mitään krääsää. MIKSI KUKAAN VOI OLLA NIIN TOLLO ETTÄ MAKSAA 999 EUROA FILLARISTA JA KANSIOSTA?
Edsutajan on mahdotonta tienata verkkokaupan myynneistä saatavilla provisioilla
Miksi myydä kolumbuksen liittymiä noilla bonuksilla. Voit tehdä itse kolumbuksen kanssa sopparin ja tienata kolme kertaa enenmmään per myyty liittymä
Lauantai eventtiin maksaa liput 40 euroa. Move tekee jo tällä voittoa noin 70 000 euroa, se on jo melkein puoli miljoonaa markkaa
Moven perustajat ovat olleen lukuisissa jo edesmenneissä verkostomarkkinointi yrityksissä. Sama meno jatkuu uudella nimellä
JNE JNE JNE. EI kö joku voisi vetää tyrpaan näitä tyyppejä. Tervetuloa onnelaan, jos näkyy siellä näitä pellejä niin itse lupaan lyödä.
Hassua !
Move ei järjestä eventtejä. Move ei kerää lipputuloja. Move ei tienaa latiakaan eventeistä.
Eikös se yhdistys, joka Eventit pitää ole Moven johdon käsissä myös?
Vaikka yhdistys ei saakaan tehdä voittoa, niin kyllä ne rahat sieltä saadaan ulos, niin että johtajat tienaavat.
Kenen omistuksessa on se Moven osoitteessa toimiva tapahtumia järjestävä firma?
Increase Oy
Olli Arpalahti on mainittu firman nokkamiehenä.
... ton jutun sitten ihan kokonaisuudessaan. Siis ne nimet sieltä alta jäi puuttumaan. On meinaan rumaa lainata toisen tekstiä ilmoittamatta alkuperää.
Oon pikkasen aikaa ollu poissa, joten voisiko joku ystävällisesti laittaa sen pankin nimen ja linkin siihen tekstiin, mikä on lähteny tukemaan Moven toimintaa antamalla luottoa aloituspakettiin liittyvälle edustajalle.
move mainostaa yhteistyötä sammon kanssa vaikka käsittääkseni mitään yhteistyösopimusta sammon puolesta ei ole edes olemassa. aloitusmaksut maksetaan sammon balanssiluotolla.
Balanssiluotto ei ole maksuväline
Mitään ostoja ei siis edes voi tehdä balanssiluotolla.
Mistä te tällaisia keksitte?
Toimintatapoja on näköjään uusittu oikeen kunnolla. (mistäköhän syystä?)
Minulle pidetyssä lyhkärissä ei tästä myyntiedustajan työstä puhuttu kuin sivulauseessa. 300 pisteen urakehityksestä franchise edustajaksi ei sanottu sanaakaan eikä varsinkin että ilman "kampanjatuotetta" voisi olla franchise edustaja.
Tälläiseenhan olisi voinut jopa harkita lähtevänsä mukaan, koska 99€ on mielestäni kohtuullinen.
Toimimalla ensin myyntiedustajana voisi todeta että tavara on oikeasti haluttua. Oman myyntityön rajojen tullessa vastaan olisi lisätienestit hankittava kasvattamalla myyntiorganisaatiotaan.
Tässä kohtaahan saippuaa olisi jo kaupattu sukulaisille siihen malliin että statuksen päivitys franchise edustajaksi onnistuisi ja voisin hankkia myyntiedustajia omaan organisaatioon.
Mutta EI, pääkallo rahaa oli luvassa maksamastani 999:stä, joten edustaja vaikutti täysin haluttomalta värväämään VAIN myyntiedustajan. Myyntityötähän tässä vaiheessa oli täysin turha harjoittaa koska kaupan ovet olivat vielä kiinni :)
Esitelmän pitäjä hyvin selkeästi ilmaisi: Nyt kasvatetaan organisaatiota! ja ~130€ irtoo aina kun värväät lisää bonukset kun tietty määrä (5kpl, 30kpl tjsp) on alalinjassasi. Kaikki haluaa mukaan! Porukka aktivoituu! Lopussa sä makaat passiivitulorahavuoren päällä Thaimaan Phuketissa!!!yksyks
Myyntiedustajat ovat ilmeisesti tämän järjestelmän kiro, heistä ei irtoa provikkaa värvätessä eivätkä he aktivoi itseään joka kuukausi 60 €:llä. Pahimmassa tapauksessa he harjoittavat jopa myyntiä! Mitä prkl! Myyjiähän tässä tarvitaan eikä lisää "itsensä pomoja".
Antaa olla. Sellasta säälittävää p**kasakkia ne ketkä tietää ja säälittäviä idiotteja ne jotka eivät tajua missä ovat mukana.
"Myyntiedustajan työ on koiran hommaa, mutta tää franchise edustaminen on se mistä rahaa tehdään."
- Siurua
Moven toiminta on yksinkertaisten ihmisten hyväksikäyttöä!!!!!!!!!!!!!
"Hassua !
Move ei järjestä eventtejä. Move ei kerää lipputuloja. Move ei tienaa latiakaan eventeistä."
Älä vaan sano, että eventin järjestää Increase Oy, jonka taustalla ovat täsmälleen samat hörhöt kuin Movessa.
Milloin te hörhöt tajuatte, että näiden päähörhöjen tarkoitus on vain ja ainoastaan lypsää rahat edustajilta mm. eventtien muodossa. Tottakai se on plussaa, jos joku edustaja onnistuu tekemään kauppaa, mutta edustajien myynnillä ei ole mitään väliä tässä busineksessa. Pääasia on, että 3000 edustajaa maksaa aloitusmaksut, maksaa kuukausittaiset aktivointimaksut, käy eventeissä, ostaa materiaalia.
Tästä pelkästään kertyy jo niin paljon tuottoa moven perustajille, että on aivan sama saako edustajat kaupaksi yhtään mitään. Siitä todisteena aivan onnettomat tuotteet sikamaiseen hintaan. Ei niitä tuotteita ole tarkoitus myydä roppakaupalla. Pääasiat, että te edustajat annatte kaikki rahanne Rekolalle ja Arpalahdelle. Pysähtykääpä miettimään aivan itse. Unohtakaa hetkeksi ylälinjan hypetys ja miettikää mistä on kyse. Kysykääpä joltakin hieman itseänne vanhemmalta, että miten näissä verkostovirityksissä on käynyt AINA vuosikymmenien ajan ja mistä niissä on ollut AINA kyse. Kuten Movenkin tapauksessa.
Hyvin puhuttu. Miettikääs movea suunnittelevat tätä. Samanlaista kusettamista kuin kaikki muutkin. Lisäksi höpinät provisioista omista ostoista ja tulevaisuuden moveplazoista voi heittää samantien ikkunasta ulos.