Pekka Haavisto - työttömälle uraputki

Uskomaton ura drop-outille, täynnä komplekseja olevalle ikuiselle ylioppilaalle (Pekka Haviston kotisivuilta):

EU:n Sudanin-erityisedustaja Pekka Haavistolla alkoi komea ura vuonna 1995. Haavisto oli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995-1999. Sen jälkeen hän on ollut mm. YK:n ympäristönohjelman UNEP:n asiantuntijana konfliktialueilla, johtanut YK:n ympäristöarviointeja Kosovossa, Serbia-Montenegrossa, Bosnia-Herzegovinassa, Afganistanissa, Palestiinassa, Liberiassa ja Irakissa.

Ylioppilas Haavisto on ollut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa, hänen erityisalueenaan ovat Venäjään liittyvät kysymykset sekä uudet turvallisuusuhat. Hän on ollut vierailevana luennoitsija myös Bristolin yliopistossa, aiheena kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti Helsingin yliopistossa ja NATO-koulussa Oberammergaussa.

Haavisto on toiminut YK:n aavikoitumissopimuksen asiantuntijana, ja oli jäsen Heinrich Böll Foundationin "Johannesburg Memo" -ryhmässä, joka valmisti raportin kehitys- ja ympäristökysymyksistä YK:n kestävän kehityksen kokoukselle Johannesburgissa 2002. Hän on jäsenenä professori Jeffrey Sachsin johtamassa YK:n "Millennium Task Force" -ryhmässä, joka valmistaa raporttia YK:n vuosituhattavoitteiden toimeenpanosta ("Millennium Development Goals")...

Ainoa tieto, mikä komeilta kotisivuilta puuttuu, on koulutustieto. Ymmärrettävistä syistä.

------------


Miten on mahdollista, että vuonna Pekka Haavisto, joka ei ole päässyt edes eduskuntaan ja kunnanvaltuustoonkin tie on ollut kivinen, on menestynyt noin hienosti? Noh, hänellä on ollut ollut "oikeita kavereita". Sauri, Soininvaara, Hautala ja Hassi ovat muodostaneet "oligarkian rautaisen lain" kaikkiin viherpuolueen nimityksiin.

Vuonna 1995 Haavistn ura oli pohjamudissa: mies ei päässyt eduskuntaan ja työttömyys oli pitkällä. Mutta vihreiden vaalivoiton myötä hän pääsi - ylioppilaspohjalta - suoraan ministeriksi. Näin sisäpiiri eli "perhe" pitää huolta mafiaveljestään.

Aika hyvin, kun miehellä oli kaiken lisäksi suuria henkilökohtaisia ongelmia: vuonna 1994 Vihreän langan pätoimittaja Timo Harakka kysyi Haavistolta, onko tämä homo. Mies ei vastannut, mutta jatkoa seurasi. Haavisto järjesti Harakalle potkut oligarkian avustuksella. Myöhemmin mies tuli ulos kaapista ja seurustelee avoimesti miehen kanssa.

Tämä vihreä puolue aikanaan mainosti, että poliitikkoja pitää kierrättää, ettei valta pääse keskittymään...Miten ihmeessä vihreät rivijäsenet hyväksyvät pienen politbyroon johdon? Eikö heillä ole lainkaan omia aivoja?
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vai olisko paremminkin, "poliitikkoja pitää tuulettaa", ja mieluummin lentokoneella

Valitettavasti mennyt nyt tähän, tuntuu jo työ tyhdyltä, kunhan vain käy lentokoneessa istumassa, nimikkeitäkin on istumiselle, mm. "Kokous" tärkeä kokous

Äänestä

Kyllä Pekka on ollut eduskunnassa kaksi kautta v. 1987-95. Pekka on oikea self-made man. Vähän kuin Joschka Fischer Saksassa: taksikusksista ulkoministeriksi elämänkoulun kautta.

Kyllä Pekka on mies paikallaan niissä hommissa, missä on. Hän on kielitaitoinen, paljon maailmaa nähnyt, Itä-Euroopan asiantuntija. Hänen hommissa ei välttämättä muodollisella koulutuksella pärjäisikään, jos ei olisi niitä taitoja joita Pekalla on.

Turha sitä on Sauria ja Hautalaa tässä tuoda esille. Eivät he valitse UNEP:n työntekijöitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oligarkialta kirjoitti:

Uskomaton ura drop-outille, täynnä komplekseja olevalle ikuiselle ylioppilaalle (Pekka Haviston kotisivuilta):

EU:n Sudanin-erityisedustaja Pekka Haavistolla alkoi komea ura vuonna 1995. Haavisto oli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995-1999. Sen jälkeen hän on ollut mm. YK:n ympäristönohjelman UNEP:n asiantuntijana konfliktialueilla, johtanut YK:n ympäristöarviointeja Kosovossa, Serbia-Montenegrossa, Bosnia-Herzegovinassa, Afganistanissa, Palestiinassa, Liberiassa ja Irakissa.

Ylioppilas Haavisto on ollut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa, hänen erityisalueenaan ovat Venäjään liittyvät kysymykset sekä uudet turvallisuusuhat. Hän on ollut vierailevana luennoitsija myös Bristolin yliopistossa, aiheena kansainväliset ympäristökysymykset. Haavisto luennoi säännöllisesti Helsingin yliopistossa ja NATO-koulussa Oberammergaussa.

Haavisto on toiminut YK:n aavikoitumissopimuksen asiantuntijana, ja oli jäsen Heinrich Böll Foundationin "Johannesburg Memo" -ryhmässä, joka valmisti raportin kehitys- ja ympäristökysymyksistä YK:n kestävän kehityksen kokoukselle Johannesburgissa 2002. Hän on jäsenenä professori Jeffrey Sachsin johtamassa YK:n "Millennium Task Force" -ryhmässä, joka valmistaa raporttia YK:n vuosituhattavoitteiden toimeenpanosta ("Millennium Development Goals")...

Ainoa tieto, mikä komeilta kotisivuilta puuttuu, on koulutustieto. Ymmärrettävistä syistä.

------------


Miten on mahdollista, että vuonna Pekka Haavisto, joka ei ole päässyt edes eduskuntaan ja kunnanvaltuustoonkin tie on ollut kivinen, on menestynyt noin hienosti? Noh, hänellä on ollut ollut "oikeita kavereita". Sauri, Soininvaara, Hautala ja Hassi ovat muodostaneet "oligarkian rautaisen lain" kaikkiin viherpuolueen nimityksiin.

Vuonna 1995 Haavistn ura oli pohjamudissa: mies ei päässyt eduskuntaan ja työttömyys oli pitkällä. Mutta vihreiden vaalivoiton myötä hän pääsi - ylioppilaspohjalta - suoraan ministeriksi. Näin sisäpiiri eli "perhe" pitää huolta mafiaveljestään.

Aika hyvin, kun miehellä oli kaiken lisäksi suuria henkilökohtaisia ongelmia: vuonna 1994 Vihreän langan pätoimittaja Timo Harakka kysyi Haavistolta, onko tämä homo. Mies ei vastannut, mutta jatkoa seurasi. Haavisto järjesti Harakalle potkut oligarkian avustuksella. Myöhemmin mies tuli ulos kaapista ja seurustelee avoimesti miehen kanssa.

Tämä vihreä puolue aikanaan mainosti, että poliitikkoja pitää kierrättää, ettei valta pääse keskittymään...Miten ihmeessä vihreät rivijäsenet hyväksyvät pienen politbyroon johdon? Eikö heillä ole lainkaan omia aivoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu