*uutta valoa'

Valitettavasti sen sijaan, että Vartiotorni avoimesti myöntäisi erehdyksensä, on heillä jälkikäteen tapana vierittää syy rivijäsenten niskoille sanoen, että nämä olivat itse turhan innokkaasti odottaneet loppua. Lisäksi kirjallisuudessa menneitä virheitä on tapana peitellä ja viittauksia poistaa. Esimerkiksi Vartiotornin julkaisema Hakemisto 1930-1985 mainitsee vain yhden viittaukseen vuoteen 1925 ja kaksi vuoteen 1975. Mitään lukuisista vuotta 1975 painottavista kirjoituksista ei mainita!

Seuraavien ennustusten tarkastelun jälkeen ei jää epäselväksi miksi Vartiotorni pitää ennätystä pieleen menneistä ennustuksista, sillä tietoomme ei ole tullut yhtään oikeaan osunutta ennustusta. Kysymys kuuluukin, ostaisitkö enää näiltä herroilta vähän käytetyn ennustuksen maailmanlopusta?



1914

Vuosi jonka jokainen Jehovan todistaja tietää. Vaikka nykyisin esitetään varhaisten raamatuntutkijoiden odottaneen vain 'suurta mullistusta' tuona vuonna, niin todellisuudessa he odottivat kirjaimellista maailmanloppua, ei mitään vähempää.

1915

Charles Russel ehti muuttaa alkuperäistä ajanlaskuaan vielä vuoden 1914 jälkeen ja lykätä maailmanloppua yhdellä vuodella.

1918

Vuonna 1917 julkaistu ja suuren kohun aikaansaanut kirja Täyttynyt salaisuus lupasi, että vuonna 1918 Jehova tuhoaa kirkot ja miljoonia kristikunnan jäseniä. On mielenkiintoista, että Jehovan todistajien mukaan tähän aikaan Jeesus tuli tarkastamaan maailmaa ja valitsi mm. tämän kirjan hyödyllisen sanoman perusteella Vartiotornin 'uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi'. Tuskin kukaan Täyttyneen salaisuuden todella lukenut menisi väittämään mitään sellaista. Lue kirja oman seurakuntasi kirjastosta.

1925

Seuran toinen presidentti Joseph Rutherford ei halunnut olla pekkaa pahempi. Raamatuntutkijoiden määrä oli romahtanut suuren sodan jälkeen. Monet erosivat ja perustivat itsenäisiä Raamatuntutkijoiden yhdistyksiä, joten tarvittiin jotain palauttamaan innostus. Vuonna 1920 julkaistu kirja Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan ennusti lopun tulevan vuonna 1925. Vaikka niin ei käynyt, Rutherford onnistui ohessa rakennuttamaan itselleen kesäasunnon Kaliforniaan, joka oli tarkoitettu ylösnouseville vanhan ajan ruhtinaille.

1951

Toinen maailmansota ei huipentunutkaan Harmagedonin taisteluun, vaikka monet odottivat niin käyvän. Jotain piti keksiä pikaisesti tilalle. Niinpä 1940-luvun lopulla Vartiotorni käsitteli sitä, että roomalaiset joukot tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 70, 37 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen ja esitti tämän jälkeen ajatuksen, että myös lopun aika kestää samat 37 vuotta. Yhä uudelleen ja uudelleen vedottiin siihen, että 37 vuotta tulevat täyteen vuonna 1951.

1975
Vartiotornin ajanlaskun mukaan Adamin luomisesta tuli vuonna 1975 kuluneeksi 6 000 vuotta, joten tuhatvuotisen valtakunnan piti myös alkaa silloin. Jos kysyt nykyisiltä todistajilta tästä vuodesta, sinulle vastataan tavallisesti, että Seura ei ikinä sanonut mitään suoranaista ennustusta vuodesta 1975. Olet tervetullut tarkastelemaan asiaa näiden lainausten ja valokopioiden valossa.

2000
Vartiotornin edustajat ovat todenneet julkisuudessa, että vuodella 2000 ei ole mitään eskalotologista (maailman loppuun liittyvää) merkitystä heille. Heidän kirjallisuudessa on kuitenkin toistuvasti painotettu lopun tulevan ennen vuosituhannen vaihdetta.

Sukupolvi
Toisen maailmansodan jälkeen todistajien kantava opetus on ollut se, että vuoden 1914 tapahtumat nähneiden ihmisten sukupolvi ei tule katoamaan ennen lopun saapumista. Todistajien keskuudessa sukupolven pituutta vuosissa on laskettu ja arvailtu toistuvasti. Vuosien kuluessa Vartiotorni viilasi sukupolven laskentatapaa uudelleen ja uudelleen, kunnes ajan loputtua vuonna 1995 Seura virallisesti luopui opetuksesta muuttamalla sukupolven määritelmän. Muutos ravisteli etenkin vanhempien todistajien uskoa, koska monet olivat odottaneet lopun tulevan vielä oman elämänsä aikana.
4419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kertoisitko meille jotain mitä emme tiedä. Tämän me tiesimme!

Äänestä

Psykiatrisella osastolla on potilas, joka purkaa ratkeamatonta matemaattista kaavaansa vuodesta toiseen.

Jotkut säälittävät tapaukset jäävät paikoilleen, eivätkä etene 'taivaallisten vaunujen mukana'. -Hesekiel 10:9-19

Jehovan taivaalliset vaunut ovat liikkeellä!

"9 Ja minä näin edelleen, ja katso, kerubien vieressä oli neljä pyörää, yksi pyörä yhden kerubin vieressä ja toinen pyörä toisen kerubin vieressä, ja pyörät olivat näöltään krysoliittikiven hehkun kaltaisia. 10 Ja näöltään nämä neljä olivat samankaltaiset, aivan kuin pyörä olisi ollut pyörän keskellä. 11 Kulkiessaan ne kulkivat neljään suuntaansa. Ne eivät muuttaneet suuntaa kulkiessaan, sillä siihen paikkaan päin, mihin pää oli kääntyneenä, ne menivät. Ne eivät muuttaneet suuntaa kulkiessaan. 12 Ja koko niiden liha ja niiden selät ja niiden kädet ja niiden siivet sekä pyörät olivat täynnä silmiä yltympäriinsä. Näillä neljällä oli pyöränsä. 13 Pyörille taas huudettiin korvieni kuullen: ”Oi pyörästö!”

14 Ja kullakin oli neljät kasvot. Ensimmäiset kasvot olivat kerubin kasvot, ja toiset kasvot olivat ihmisen kasvot, ja kolmannet olivat leijonan kasvot, ja neljännet olivat kotkan kasvot.

15 Ja kerubit tapasivat nousta — elävä olento oli sama, jonka olin nähnyt Kebarjoella — 16 ja kun kerubit kulkivat, kulkivat pyörätkin niiden rinnalla, ja kun kerubit nostivat siipensä ollakseen korkealla maan yläpuolella, eivät pyörätkään muuttaneet suuntaansa niiden rinnalta. 17 Kun nämä seisahtuivat, nekin seisahtuivat, ja kun nämä nousivat, ne nousivat niiden mukana, sillä niissä oli elävän olennon henki.

18 Ja Jehovan kirkkaus lähti huoneen kynnyksen yläpuolelta ja seisahtui kerubien ylle. 19 Ja kerubit nostivat nyt siipensä ja kohosivat maasta silmieni edessä. Kun ne etenivät, pyörätkin olivat aivan niiden rinnalla, ja ne jäivät seisomaan Jehovan huoneen itäisen portin sisäänkäynnin luo, ja Israelin Jumalan kirkkaus oli niiden yllä, ylhäältä käsin."

Äänestä

asioita.
Kyllä se hävettää hiljaisempaakin miestä.
Parempi olla vastaamatta ja olla vaan niinkuin ei
tietäisikkään koko asiasta mitään.
Sillä tavalla se etenee pikku hiljaa ja valo senkun
kirkastuu vuosi vuodelta.
Tuo valo on kirkastunut jo niin paljon että todistajien
silmät ovat sokeutuneet näkemään totuutta.
Vartiotorniseura ei ole tietääkseenkään kyseisistä
tapahtumista.Liikkeele pantua uskonjunaa ei kukaan
enää pysty pysäyttämään.
Se puuskuttaa kiihtyvällä nopeudella
kohti maailman loppua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vartitorni ainut oikea kirjoitti:

Valitettavasti sen sijaan, että Vartiotorni avoimesti myöntäisi erehdyksensä, on heillä jälkikäteen tapana vierittää syy rivijäsenten niskoille sanoen, että nämä olivat itse turhan innokkaasti odottaneet loppua. Lisäksi kirjallisuudessa menneitä virheitä on tapana peitellä ja viittauksia poistaa. Esimerkiksi Vartiotornin julkaisema Hakemisto 1930-1985 mainitsee vain yhden viittaukseen vuoteen 1925 ja kaksi vuoteen 1975. Mitään lukuisista vuotta 1975 painottavista kirjoituksista ei mainita!

Seuraavien ennustusten tarkastelun jälkeen ei jää epäselväksi miksi Vartiotorni pitää ennätystä pieleen menneistä ennustuksista, sillä tietoomme ei ole tullut yhtään oikeaan osunutta ennustusta. Kysymys kuuluukin, ostaisitkö enää näiltä herroilta vähän käytetyn ennustuksen maailmanlopusta?



1914

Vuosi jonka jokainen Jehovan todistaja tietää. Vaikka nykyisin esitetään varhaisten raamatuntutkijoiden odottaneen vain 'suurta mullistusta' tuona vuonna, niin todellisuudessa he odottivat kirjaimellista maailmanloppua, ei mitään vähempää.

1915

Charles Russel ehti muuttaa alkuperäistä ajanlaskuaan vielä vuoden 1914 jälkeen ja lykätä maailmanloppua yhdellä vuodella.

1918

Vuonna 1917 julkaistu ja suuren kohun aikaansaanut kirja Täyttynyt salaisuus lupasi, että vuonna 1918 Jehova tuhoaa kirkot ja miljoonia kristikunnan jäseniä. On mielenkiintoista, että Jehovan todistajien mukaan tähän aikaan Jeesus tuli tarkastamaan maailmaa ja valitsi mm. tämän kirjan hyödyllisen sanoman perusteella Vartiotornin 'uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi'. Tuskin kukaan Täyttyneen salaisuuden todella lukenut menisi väittämään mitään sellaista. Lue kirja oman seurakuntasi kirjastosta.

1925

Seuran toinen presidentti Joseph Rutherford ei halunnut olla pekkaa pahempi. Raamatuntutkijoiden määrä oli romahtanut suuren sodan jälkeen. Monet erosivat ja perustivat itsenäisiä Raamatuntutkijoiden yhdistyksiä, joten tarvittiin jotain palauttamaan innostus. Vuonna 1920 julkaistu kirja Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan ennusti lopun tulevan vuonna 1925. Vaikka niin ei käynyt, Rutherford onnistui ohessa rakennuttamaan itselleen kesäasunnon Kaliforniaan, joka oli tarkoitettu ylösnouseville vanhan ajan ruhtinaille.

1951

Toinen maailmansota ei huipentunutkaan Harmagedonin taisteluun, vaikka monet odottivat niin käyvän. Jotain piti keksiä pikaisesti tilalle. Niinpä 1940-luvun lopulla Vartiotorni käsitteli sitä, että roomalaiset joukot tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 70, 37 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen ja esitti tämän jälkeen ajatuksen, että myös lopun aika kestää samat 37 vuotta. Yhä uudelleen ja uudelleen vedottiin siihen, että 37 vuotta tulevat täyteen vuonna 1951.

1975
Vartiotornin ajanlaskun mukaan Adamin luomisesta tuli vuonna 1975 kuluneeksi 6 000 vuotta, joten tuhatvuotisen valtakunnan piti myös alkaa silloin. Jos kysyt nykyisiltä todistajilta tästä vuodesta, sinulle vastataan tavallisesti, että Seura ei ikinä sanonut mitään suoranaista ennustusta vuodesta 1975. Olet tervetullut tarkastelemaan asiaa näiden lainausten ja valokopioiden valossa.

2000
Vartiotornin edustajat ovat todenneet julkisuudessa, että vuodella 2000 ei ole mitään eskalotologista (maailman loppuun liittyvää) merkitystä heille. Heidän kirjallisuudessa on kuitenkin toistuvasti painotettu lopun tulevan ennen vuosituhannen vaihdetta.

Sukupolvi
Toisen maailmansodan jälkeen todistajien kantava opetus on ollut se, että vuoden 1914 tapahtumat nähneiden ihmisten sukupolvi ei tule katoamaan ennen lopun saapumista. Todistajien keskuudessa sukupolven pituutta vuosissa on laskettu ja arvailtu toistuvasti. Vuosien kuluessa Vartiotorni viilasi sukupolven laskentatapaa uudelleen ja uudelleen, kunnes ajan loputtua vuonna 1995 Seura virallisesti luopui opetuksesta muuttamalla sukupolven määritelmän. Muutos ravisteli etenkin vanhempien todistajien uskoa, koska monet olivat odottaneet lopun tulevan vielä oman elämänsä aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu