Aikomukseni oli pysyä uskonto-foorumilta muutama päivä poissa mutta tulin nyt piipahtamaan töideni lomassa.
RitariOlevainen näkyy kirjoittaneen melko kiihkeän kannanoton että luterilaisen kirkon sakramenttiteologialla ihmisiä tuuditetaan synnin uneen. Aloitus lienee seurausta nimimerkin "hyvä tietää" aloittamasta keskustelusta jossa hän kyseli onko helluntailaisten lapsilla Pyhä Henki, ja vetosi taas kerran siihen että Henki saadaan lapsikasteen armossa. Saman myllyn pyörittämistä siis jälleen, samoja oppilauselmien ja henkilökohtaisten korostusten heittelemistä ja vänkäämistä jota on palstalla käyty vuodesta toiseen, samoin yksioikoisin raamatuntulkinnoin - jota sanotaan raamatullisuudeksi! - ja oman kuppikunnan mukaisin kärjistyksin.
Yritin kyseisen nimimerkin kanssa saada aikaan keskustelua asiasta eli uskon ja kasteen suhteesta toisiinsa. On näemmä paljon helpompaa heitellä yksittäisiä raamatunjakeita ja niihin vetoamalla jankata omaa näkemystään, kuin että keskustelisi asiasta.
Ymmärrän kyllä että luterilaiset tulevat palstalle osoittamaan helluntailaisille oikeaa oppia eli siis sitä minkä itse oikeaksi kokevat, niinhän meidän uskovina tulee harhautuneita kristittyjä herätellä, mutta silloin pitäisi myös olla valmis näkemystään perustelemaan ja asiasta keskustelemaan, muuten kyseenomaisen henkilön motiivit on kyseenalaisia ja tulee mieleen, onko hän itse rohjennut esittämäänsä asiaa rukoillen Herran edessä pohtia ja vaikuttaako motiviininaan rakkaus vai oma lahkohenkisyys? Sitä lahkohenkisyyttä siis on kaikissa kirkkokunnissa eli kyvyttömyyttä nähdä omat virheet kun on täysin varma että nuo toiset ovat kokonaan pielessä ja vain minun laillani ajattelevat pelastuvat. Nimimerkin "hyvä tietää" vastauksia odotellen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011178350
muutama kommentti RitariOlevaisen aloituksen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011181608
pohjalta.
Ottakaa tästä se mikä rakentavaa on:
1. RITARIOLEVAINEN KESKUSTELUSSA "RAJOITATKO EVANKELIUMIA?".
> Kirkko on rajoittanut evankeliumin sakramentteihinsa. <
> Kaikenlaiset säännökset Raamatun ilmoituksille armolahjoista on evankeliumin rajoittamista pahimmasta päästä, ja estetään ihmisiltä Kristuksen täydellinen siunaus, ja kuitenkin Paavali viedessään evankeliumia kulki aina Kristuksen täydellinen siunaus mukanaan. <
> Lapsikaste jo yksistään on rajoittava tekijä evankeliumiin nähden. <
> Ja juuri siksi onkin kansasta n.90% jumalattomia ihmisiä, jotka on tuuditettu lapsikasteen harhalla ikuiseen eroon Jumalasta, jos eivät sitten ymmärrä erkaantua kirkon harhasta - - <
2. ALOITUKSEN JOHDOSTA VAPAAMUOTOISTA POHDISKELUA...
Jos kirkko ehkä onkin rajoittanut evankeliumin sakramentteihinsa niin kiitos Jumalalle että kirkko käytännössä kuitenkin on muuttuva ja elävä, tietysti hyvässä ja huonossa, niiden pappien kautta jotka siellä vaikuttavat ja tulkitsevat kirkon oppia kristillisin sovellutuksin. Siihen mahtuu monenlaista.
Jos on uskovia pappeja nämä eivät sido evankeliumia sakramentteihin vaan sakramentteja suorittaessaan julistavat nimenomaan että usko tarvitaan jotta sen asian sisältö, jota sakramentti kuvaa, tulisi omakohtaisesti koettavaksi. Nyt joku luterilaisen opin edustaja älähtää että ei sakramentti mitään "kuvaa" sillä se on itsessään itse asia ja luovuttaa asian sille, joka sakramentin nauttii.
Sanottakoon sitten niin jos tahdotaan. Esimerkiksi ehtoollinen ei vain kuvaa Jeesuksen ruumista ja verta eikä ainoastaan julista Jeesuksen ruumista ja verta vaan käytännössä lahjoittaa Jeesuksen ruumiin ja veren niille jotka sen nauttivat?
En ryhdy kiistelemään sanoista tässä.
Ehtoollista voi nauttia sekä luterilaisessa että helluntailaisessa seurakunnassa eikä armo mene turhaksi kummassakaan. Olennaista kuitenkin on että on olemassa usko, uudestisyntymisen lahja, jossa tyhjin käsin otetaan vastaan se mitä Jumala antaa. Lahjan vastaanottaminen ei ole autuuttava teko vaan lahja itsessään autuuttaa, mutta koko Raamatun selkeä opetus on että vastaanottaminen tarvitaan:
" - - me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."
Luterilainen kristitty voi siis nauttia ehtoollisen sakramentin ajatellen että siinä on todellisesti Jeesuksen ruumis ja veri josta hän sakramentissa tulee osalliseksi, mutta jos hän on uudestisyntynyt uskova, ottaen tyhjin käsin vastaan taivaan lahjoja Toisen eli Kristuksen ansion perusteella, niin kyllä hän myöntää että usko on tässäkin välttämätön.
Ei uskosta osaton ihminen saa sakramentissa mitään.
Siinä juuri on kirkon harhaoppi että sakramentti itsessään sisältää lahjoitettavan uskon, näin eksytetään ja sidotaan ihmiset luulouskoon, josta on seurauksena merkillisiä sovellutuksia kun Raamattu täytyy mukauttaa oman luulouskon muottiin.
Jos on todella uskossa Jeesukseen ja väärän opin tähden elää uskoaan tällaisen muotin kautta monia käytännön vaikeuksia siitä on seurauksena, ellei Pyhä Henki kosketa ja avarra niin että asioiden sisältö alkaa hengen kautta oikein avautua.
3. OPPI ON VÄLTTÄMÄTÖN, MUTTA.
Sitä mikä luterilaisessa kirkossa ja kirkon opissa mielestäni on Raamatun vastaista ja kahlitsevaa en hyväksy, ja olen sitä mieltä ettei minun kuulukaan hyväksyä, mutta samalla ajattelen että 100% oikea oppi on vain Isällä taivaassa ja monessa kohtaa me täällä alhaalla erehdymme, josta on seurauksena että opillisesti harhautuneita on paitsi luterilaisessa kirkossa myös helluntaissa ja muuallakin.
Oppi on välttämätön mutta jos kiinnitymme opilliseen muotoon Jeesuksen Kristuksen sijasta ja ryhdymme elämään hengellistä elämää laatikon - luterilaisen, helluntailaisen tai minkä tahansa laatikon - eikä henkilökohtaisen rukouselämän ja Kristukseen kohdistuvan intohimon kautta, niin meillä on siinä vain opin muoto ilman kristillisen opin käytännöllistä ja elävää sisältöä.
Seurauksena on sanakiistoja ja taitamattomia riitoja jotka eivät rakenna Jumalan seurakuntaa.
Voi näet olla niinkin että jossakin asiassa olemme sinänsä oikeassa, mutta jos saarnaamme asiaa lihallisesti ja omaa oikeassaolemistamme korostaen olemme todellisuudessa vesittämässä asian oikean opillisen sisällön, koska jokaiseen kristilliseen asiaan jota tunnustamme kuuluu evankeliumin mukainen armo ja totuus. Kristuksen totuutta ei voi elää todeksi vain ulkonaisena opillisena asiana vaan hengessä, joka merkitsee ristiä vanhalle, omavoimaiselle ihmiselle: en enää elä MINUN totuuksieni kautta, kuten ennen elin - että uskovaksi tultuani olisin siis vain vaihtanut totuuteni uusiin ja mielestäni parempiin totuuksiin - vaan minä elän KRISTUKSESSA ja hänen kauttaan:
" - - että me eläisimme hänen kauttansa." 1.Joh.4:9.
4. SEURAUS.
Tältä pohjalta voimme eri tavoin ajattelevina ja uskovina kristittyinä löytää yhteyden. Korostan: se ei merkitse niiden asioiden hyväksymistä joita pidän väärinä. Mutta se merkitsee toisen uskovan hyväksymistä tiedostaen etten itsekään ehkä jokaisessa asiassa ole oikeassa.
Keskitytään rakastavin sydämin Häneen joka on kaiken kristillisen opin varsinainen ydin ja sisältö.
5. OPILLISUUDEN TARKOITUKSENMUKAISUUDESTA VIELÄ.
On tärkeää pitää huolta opin raamatullisuudesta ja tarkastella asioita Jumalan Sanan mukaan, jotta ei mentäisi kristillisyydessä haahuiluun ja alettaisi sanoa Kristukseksi kaikenlaisia ilmiöitä jotka eivät Kristus ole, eli en väheksy oppikysymyksiä vaan pidän niitä oleellisina, mutta korostan aina ja yhä uudelleen, rakkaat veljet ja siskot, ystävät yli kirkkokuntarajojen:
Opin tarkoitus on johtaa Kristukseen ja johtaa kristityt elämään todeksi Hänet.
Fariseusten ja kirjanoppineiden ongelma oli että he tehden Jumalan antamasta laista itselleen Jumalan alkoivat noudattamaan sitä ihmisvoimin. He jos ketkä tunsivat kirjoitukset tarkkaan ja kuitenkin Jeesus sanoi että juuri he eivät tunne kirjoituksia. Koska he eivät tunteneet kirjoitusten varsinaista sisältöä.
Lain on tarkoitus johtaa ihminen tuntemaan että minä olen syntinen ja itsessäni voimaton enkä kykene lakia noudattamaan, näin laki johtaa Kristuksen luo ja osoittaa armon. Sitä kautta ihminen ei lähde myöskään väheksymään lakia vaan kunnioittaa sitä. Laki osoittaa alati Kristuksen tarpeellisuuden meille.
Helposti teemme kuten fariseukset eli Jumalan antamista ja vaikuttamista asioista tulee meille lakeja tai ainakin pyhiä ja kaikenkattavia periaatteita joita lähdemme noudattamaan luterilaisina, helluntailaisina, vapaakirkollisina jne. muodostaen identiteettiämme kirkkokuntamme tai seurakuntamme mukaan, sen sijaan että kristillinen identiteettimme muodostuisi siitä mihin kristillinen oppi aina viittaa ja mitä se ytimeltään julistaa: Jeesukseen Kristukseen.
Kristillisessä opissa on siis kyse Jeesuksen teosta meitä varten eli meille, meissä ja sitten myös meidän kauttamme. Näitä ei voida erottaa Hänen persoonastaan.
Siis. Aina siellä missä opetan mitä Jeesus on tehnyt meitä varten ja meille (sovitus ja sen vastaanottaminen), mitä Hän tekee meissä (opetuslapseus ja pyhitys) tai mitä Hän tekee kauttamme (opetuslapseuteen liittyvä työtoveruus eli todistajana olo) minun tulisi kysyä itseltäni: millä tavalla olen kiinnostunut tätä juuri opettamaani asiaa elämään todeksi, onko minulla vain sanoja vai tunnenko julistamieni asioiden sisällön käytännössä? Onko kaikessa tässä sydämeni kaipaus tuntea Kristus yhä syvemmin, jotta nämä asiat Hänessä avautuisivat minulle laajuudessaan ja rikkaudessaan?
Ylistääkseni, kiittääkseni, kunnioittaakseni ja koroittaakseni Raamatun kolmiyhteistä Jumalaa?
Vai onko saivartelua että esimerkiksi rakkaus on mitä suuremmissa määrin opillinen asia? Maailma ei tietenkään voi sanella kristityille mitä rakkaus on koska silloin suvaittaisiin synti ja synnilliset teot, joissa "rakkauden" lähtökohtana on Jumalasta vieraantunut ihminen haluineen.
Kristillisyyden perusta, sen lähtökohta, keskipiste ja tietyssä mielessä myös päämäärä on Jeesus Kristus. Vain Hänen valossaan näemme.
Kun kiinnitymme valkeudessa vaeltamiseen ja annamme Pyhän Hengen johtaa elämään todeksi Kristuksen ylenpalttista hyvyyttä, siitä käsin saamme nöyryyttä toteuttaa oikeita oppejamme - silloinkin kun ne todellisesti ovat oikeita! - oikealla tavalla:
"Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa."
6. MIKE BREAK ELI MAMABEARD TÄSSÄ YRITTI SILTOJA RAKENNELLA...
Kuka on oikeassa ja kuka väärässä ei tietysti ole minusta kiinni ja hyvä niin, koska olen itsekin erehtyvänä ja vajavaisena vain Jeesuksen täytetyn työn varassa kelvollinen Jumalalle, mutta sanonpa oman näkemykseni tässä, että olen pääkohdissa samaa mieltä kuin RitariOlevainen.
Silti iloitsen että myös kirkossa julistetaan "sairaiden parantumisesta, Pyhällä Hengellä täyttymisen ihanuudesta, kielilläpuhumisineen" ja myös puhutaan kielillä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään pelastuksen ehtoja. Siellä missä Pyhä Henki ei toimi ihmisten asettamien rajoitusten tähden kaikilla valtuuksilla ja nämä ihanat Hengen ilmentymät jäävät tapahtumatta, on kuitenkin pelastussanoma löydettävissä kun julistetaan Jeesusta syntien anteeksiantajana ja sovittajana.
Uskovien keskuudessa toimii aina Jumalan Henki. KIITOS HERRALLE.
Olen itse puhunut luterilaisissa kirkoissa useita kertoja pienimuotoisissa ja joskus vähän isommissakin tilaisuuksissa kun ovat pyytäneet.
Tunnen useita pappeja ja vielä useampia kirkon jäseniä jotka puhuvat kielillä. Tunnen myös helluntaiseurakunnan jäseniä jotka keskittyvät armolahjoihin ja niiden korostamiseen enemmän kuin itse Kristukseen ja raamatulliseen elämään käytännössä.
Rodney Howard Brownin kerrotaan sanoneen että mieluummin hän on puhumassa siellä missä on ilmiöitä ja tapahtumista vaikka tapahtumat olisi sielullisia taikka peräti Paholaisen aikaansaannosta, kuin kuivissa seurakunnissa missä ei mitään tapahdu. Jos todella on näin sanonut niin kyllä on harhassa ihminen vaikka ilmenisi kaikki ihmeet ja merkit.
Omasta puolestani sanon että olen mieluummin siellä missä ei mitään "tapahdu" jos siellä vain uskotaan Jeesuksen pelastustekoon, kuin jossain missä "tapahtuu" mutta risti ei ole näkyvissä ja koettavissa.
Siellä missä Pyhä Henki ei voi ilmaista Kristuksen hyvyyttä täysin määrin yhdellä tavalla koska emme ole valmiit sitä vastaanottamaan ja näin on osittain varmaan kaikissa seurakunnissa, raadollisuutemme ja kaavamaisuuksiemme tähden, toimii Hän ehkä toisella tavalla. Armolahjat ovat moninaiset.
Jollain voi olla rohkaisijan armolahja tai lahja jakaa omaisuudestaan niin että siinä on Pyhän Hengen johdatus ja Hänen siunauksensa. Ei välttämättä itse tule ajatelleeksi että tämä nyt on Pyhän Hengen erityisesti minulle antama lahja, mutta on kokemuksen kautta havainnut että tällä tavalla minun on hyvä toimia ja tämä on se mitä Herra minulta odottaa, minkä tekemiseen Hän minua innoittaa jne.
Mikä on minun paikkani? Mikä on se tapa elää kristityn elämää että siinä parhaiten koen iloa ja läheisyyttä Jumalaan? Se henkilökohtainen kristillinen elämäntapani, jossa olen sopusoinnussa Kristuksen ja omien tarpeideni kanssa niin että en palvele enkä palvo omia tarpeitani vaan Kristusta, jolle kaikki on alistettu, kuitenkaan tukahduttamatta itseäni ja persoonallisuuttani? Mitkä ovat ne asiat joihin Pyhä Henki juuri minua johtaa? Millä tavalla Hän haluaa avata Kristuksen hyvyyttä minun arkielämäni tilanteisiin ja ihmissuhteisiini?
Etsitään sitä.
Lujasti Raamattuun perustautuen ja sitä tutkien, rukoillen:
"Herra, avaa minulle sanastasi ja sanasi kautta itsesi, sinun tuntemisesi rikkaus ja syvyys, opeta näkemään ja oivaltamaan myös käytännölliset elämänohjeet ja opetukset niin, että sydämeni voisi iloita totellessani sinua ja sinun hyvää tahtoasi, auta minua käsittämään ja noudattamaan sitä mikä raamatullisessa opissa on tärkeää ja tähdellistä, etten eksyisi, ja auta minua noudattamaan sitä rakastaen ja kunnioittaen myös niitä kristittyjä, jotka jossain kohdin ajattelevat toisin kuin minä.
Johda meitä kaikkeen Kristuksen totuuteen. Nimessäsi. Amen."
7. YHTEYDEN POHJALTA. SHALOM!
Kiitos rakkaalle Jumalan perheväelle, nimimerkeille ritariolevainen, hyvä tietää ja lannenhunttari, ilman teitä ei tämäkään kirjoitus olisi syntynyt.
Lopuksi:
"Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme."
1.Joh.4:7-11.
RitariOlevainen näkyy kirjoittaneen melko kiihkeän kannanoton että luterilaisen kirkon sakramenttiteologialla ihmisiä tuuditetaan synnin uneen. Aloitus lienee seurausta nimimerkin "hyvä tietää" aloittamasta keskustelusta jossa hän kyseli onko helluntailaisten lapsilla Pyhä Henki, ja vetosi taas kerran siihen että Henki saadaan lapsikasteen armossa. Saman myllyn pyörittämistä siis jälleen, samoja oppilauselmien ja henkilökohtaisten korostusten heittelemistä ja vänkäämistä jota on palstalla käyty vuodesta toiseen, samoin yksioikoisin raamatuntulkinnoin - jota sanotaan raamatullisuudeksi! - ja oman kuppikunnan mukaisin kärjistyksin.
Yritin kyseisen nimimerkin kanssa saada aikaan keskustelua asiasta eli uskon ja kasteen suhteesta toisiinsa. On näemmä paljon helpompaa heitellä yksittäisiä raamatunjakeita ja niihin vetoamalla jankata omaa näkemystään, kuin että keskustelisi asiasta.
Ymmärrän kyllä että luterilaiset tulevat palstalle osoittamaan helluntailaisille oikeaa oppia eli siis sitä minkä itse oikeaksi kokevat, niinhän meidän uskovina tulee harhautuneita kristittyjä herätellä, mutta silloin pitäisi myös olla valmis näkemystään perustelemaan ja asiasta keskustelemaan, muuten kyseenomaisen henkilön motiivit on kyseenalaisia ja tulee mieleen, onko hän itse rohjennut esittämäänsä asiaa rukoillen Herran edessä pohtia ja vaikuttaako motiviininaan rakkaus vai oma lahkohenkisyys? Sitä lahkohenkisyyttä siis on kaikissa kirkkokunnissa eli kyvyttömyyttä nähdä omat virheet kun on täysin varma että nuo toiset ovat kokonaan pielessä ja vain minun laillani ajattelevat pelastuvat. Nimimerkin "hyvä tietää" vastauksia odotellen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011178350
muutama kommentti RitariOlevaisen aloituksen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011181608
pohjalta.
Ottakaa tästä se mikä rakentavaa on:
1. RITARIOLEVAINEN KESKUSTELUSSA "RAJOITATKO EVANKELIUMIA?".
> Kirkko on rajoittanut evankeliumin sakramentteihinsa. <
> Kaikenlaiset säännökset Raamatun ilmoituksille armolahjoista on evankeliumin rajoittamista pahimmasta päästä, ja estetään ihmisiltä Kristuksen täydellinen siunaus, ja kuitenkin Paavali viedessään evankeliumia kulki aina Kristuksen täydellinen siunaus mukanaan. <
> Lapsikaste jo yksistään on rajoittava tekijä evankeliumiin nähden. <
> Ja juuri siksi onkin kansasta n.90% jumalattomia ihmisiä, jotka on tuuditettu lapsikasteen harhalla ikuiseen eroon Jumalasta, jos eivät sitten ymmärrä erkaantua kirkon harhasta - - <
2. ALOITUKSEN JOHDOSTA VAPAAMUOTOISTA POHDISKELUA...
Jos kirkko ehkä onkin rajoittanut evankeliumin sakramentteihinsa niin kiitos Jumalalle että kirkko käytännössä kuitenkin on muuttuva ja elävä, tietysti hyvässä ja huonossa, niiden pappien kautta jotka siellä vaikuttavat ja tulkitsevat kirkon oppia kristillisin sovellutuksin. Siihen mahtuu monenlaista.
Jos on uskovia pappeja nämä eivät sido evankeliumia sakramentteihin vaan sakramentteja suorittaessaan julistavat nimenomaan että usko tarvitaan jotta sen asian sisältö, jota sakramentti kuvaa, tulisi omakohtaisesti koettavaksi. Nyt joku luterilaisen opin edustaja älähtää että ei sakramentti mitään "kuvaa" sillä se on itsessään itse asia ja luovuttaa asian sille, joka sakramentin nauttii.
Sanottakoon sitten niin jos tahdotaan. Esimerkiksi ehtoollinen ei vain kuvaa Jeesuksen ruumista ja verta eikä ainoastaan julista Jeesuksen ruumista ja verta vaan käytännössä lahjoittaa Jeesuksen ruumiin ja veren niille jotka sen nauttivat?
En ryhdy kiistelemään sanoista tässä.
Ehtoollista voi nauttia sekä luterilaisessa että helluntailaisessa seurakunnassa eikä armo mene turhaksi kummassakaan. Olennaista kuitenkin on että on olemassa usko, uudestisyntymisen lahja, jossa tyhjin käsin otetaan vastaan se mitä Jumala antaa. Lahjan vastaanottaminen ei ole autuuttava teko vaan lahja itsessään autuuttaa, mutta koko Raamatun selkeä opetus on että vastaanottaminen tarvitaan:
" - - me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."
Luterilainen kristitty voi siis nauttia ehtoollisen sakramentin ajatellen että siinä on todellisesti Jeesuksen ruumis ja veri josta hän sakramentissa tulee osalliseksi, mutta jos hän on uudestisyntynyt uskova, ottaen tyhjin käsin vastaan taivaan lahjoja Toisen eli Kristuksen ansion perusteella, niin kyllä hän myöntää että usko on tässäkin välttämätön.
Ei uskosta osaton ihminen saa sakramentissa mitään.
Siinä juuri on kirkon harhaoppi että sakramentti itsessään sisältää lahjoitettavan uskon, näin eksytetään ja sidotaan ihmiset luulouskoon, josta on seurauksena merkillisiä sovellutuksia kun Raamattu täytyy mukauttaa oman luulouskon muottiin.
Jos on todella uskossa Jeesukseen ja väärän opin tähden elää uskoaan tällaisen muotin kautta monia käytännön vaikeuksia siitä on seurauksena, ellei Pyhä Henki kosketa ja avarra niin että asioiden sisältö alkaa hengen kautta oikein avautua.
3. OPPI ON VÄLTTÄMÄTÖN, MUTTA.
Sitä mikä luterilaisessa kirkossa ja kirkon opissa mielestäni on Raamatun vastaista ja kahlitsevaa en hyväksy, ja olen sitä mieltä ettei minun kuulukaan hyväksyä, mutta samalla ajattelen että 100% oikea oppi on vain Isällä taivaassa ja monessa kohtaa me täällä alhaalla erehdymme, josta on seurauksena että opillisesti harhautuneita on paitsi luterilaisessa kirkossa myös helluntaissa ja muuallakin.
Oppi on välttämätön mutta jos kiinnitymme opilliseen muotoon Jeesuksen Kristuksen sijasta ja ryhdymme elämään hengellistä elämää laatikon - luterilaisen, helluntailaisen tai minkä tahansa laatikon - eikä henkilökohtaisen rukouselämän ja Kristukseen kohdistuvan intohimon kautta, niin meillä on siinä vain opin muoto ilman kristillisen opin käytännöllistä ja elävää sisältöä.
Seurauksena on sanakiistoja ja taitamattomia riitoja jotka eivät rakenna Jumalan seurakuntaa.
Voi näet olla niinkin että jossakin asiassa olemme sinänsä oikeassa, mutta jos saarnaamme asiaa lihallisesti ja omaa oikeassaolemistamme korostaen olemme todellisuudessa vesittämässä asian oikean opillisen sisällön, koska jokaiseen kristilliseen asiaan jota tunnustamme kuuluu evankeliumin mukainen armo ja totuus. Kristuksen totuutta ei voi elää todeksi vain ulkonaisena opillisena asiana vaan hengessä, joka merkitsee ristiä vanhalle, omavoimaiselle ihmiselle: en enää elä MINUN totuuksieni kautta, kuten ennen elin - että uskovaksi tultuani olisin siis vain vaihtanut totuuteni uusiin ja mielestäni parempiin totuuksiin - vaan minä elän KRISTUKSESSA ja hänen kauttaan:
" - - että me eläisimme hänen kauttansa." 1.Joh.4:9.
4. SEURAUS.
Tältä pohjalta voimme eri tavoin ajattelevina ja uskovina kristittyinä löytää yhteyden. Korostan: se ei merkitse niiden asioiden hyväksymistä joita pidän väärinä. Mutta se merkitsee toisen uskovan hyväksymistä tiedostaen etten itsekään ehkä jokaisessa asiassa ole oikeassa.
Keskitytään rakastavin sydämin Häneen joka on kaiken kristillisen opin varsinainen ydin ja sisältö.
5. OPILLISUUDEN TARKOITUKSENMUKAISUUDESTA VIELÄ.
On tärkeää pitää huolta opin raamatullisuudesta ja tarkastella asioita Jumalan Sanan mukaan, jotta ei mentäisi kristillisyydessä haahuiluun ja alettaisi sanoa Kristukseksi kaikenlaisia ilmiöitä jotka eivät Kristus ole, eli en väheksy oppikysymyksiä vaan pidän niitä oleellisina, mutta korostan aina ja yhä uudelleen, rakkaat veljet ja siskot, ystävät yli kirkkokuntarajojen:
Opin tarkoitus on johtaa Kristukseen ja johtaa kristityt elämään todeksi Hänet.
Fariseusten ja kirjanoppineiden ongelma oli että he tehden Jumalan antamasta laista itselleen Jumalan alkoivat noudattamaan sitä ihmisvoimin. He jos ketkä tunsivat kirjoitukset tarkkaan ja kuitenkin Jeesus sanoi että juuri he eivät tunne kirjoituksia. Koska he eivät tunteneet kirjoitusten varsinaista sisältöä.
Lain on tarkoitus johtaa ihminen tuntemaan että minä olen syntinen ja itsessäni voimaton enkä kykene lakia noudattamaan, näin laki johtaa Kristuksen luo ja osoittaa armon. Sitä kautta ihminen ei lähde myöskään väheksymään lakia vaan kunnioittaa sitä. Laki osoittaa alati Kristuksen tarpeellisuuden meille.
Helposti teemme kuten fariseukset eli Jumalan antamista ja vaikuttamista asioista tulee meille lakeja tai ainakin pyhiä ja kaikenkattavia periaatteita joita lähdemme noudattamaan luterilaisina, helluntailaisina, vapaakirkollisina jne. muodostaen identiteettiämme kirkkokuntamme tai seurakuntamme mukaan, sen sijaan että kristillinen identiteettimme muodostuisi siitä mihin kristillinen oppi aina viittaa ja mitä se ytimeltään julistaa: Jeesukseen Kristukseen.
Kristillisessä opissa on siis kyse Jeesuksen teosta meitä varten eli meille, meissä ja sitten myös meidän kauttamme. Näitä ei voida erottaa Hänen persoonastaan.
Siis. Aina siellä missä opetan mitä Jeesus on tehnyt meitä varten ja meille (sovitus ja sen vastaanottaminen), mitä Hän tekee meissä (opetuslapseus ja pyhitys) tai mitä Hän tekee kauttamme (opetuslapseuteen liittyvä työtoveruus eli todistajana olo) minun tulisi kysyä itseltäni: millä tavalla olen kiinnostunut tätä juuri opettamaani asiaa elämään todeksi, onko minulla vain sanoja vai tunnenko julistamieni asioiden sisällön käytännössä? Onko kaikessa tässä sydämeni kaipaus tuntea Kristus yhä syvemmin, jotta nämä asiat Hänessä avautuisivat minulle laajuudessaan ja rikkaudessaan?
Ylistääkseni, kiittääkseni, kunnioittaakseni ja koroittaakseni Raamatun kolmiyhteistä Jumalaa?
Vai onko saivartelua että esimerkiksi rakkaus on mitä suuremmissa määrin opillinen asia? Maailma ei tietenkään voi sanella kristityille mitä rakkaus on koska silloin suvaittaisiin synti ja synnilliset teot, joissa "rakkauden" lähtökohtana on Jumalasta vieraantunut ihminen haluineen.
Kristillisyyden perusta, sen lähtökohta, keskipiste ja tietyssä mielessä myös päämäärä on Jeesus Kristus. Vain Hänen valossaan näemme.
Kun kiinnitymme valkeudessa vaeltamiseen ja annamme Pyhän Hengen johtaa elämään todeksi Kristuksen ylenpalttista hyvyyttä, siitä käsin saamme nöyryyttä toteuttaa oikeita oppejamme - silloinkin kun ne todellisesti ovat oikeita! - oikealla tavalla:
"Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa."
6. MIKE BREAK ELI MAMABEARD TÄSSÄ YRITTI SILTOJA RAKENNELLA...
Kuka on oikeassa ja kuka väärässä ei tietysti ole minusta kiinni ja hyvä niin, koska olen itsekin erehtyvänä ja vajavaisena vain Jeesuksen täytetyn työn varassa kelvollinen Jumalalle, mutta sanonpa oman näkemykseni tässä, että olen pääkohdissa samaa mieltä kuin RitariOlevainen.
Silti iloitsen että myös kirkossa julistetaan "sairaiden parantumisesta, Pyhällä Hengellä täyttymisen ihanuudesta, kielilläpuhumisineen" ja myös puhutaan kielillä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään pelastuksen ehtoja. Siellä missä Pyhä Henki ei toimi ihmisten asettamien rajoitusten tähden kaikilla valtuuksilla ja nämä ihanat Hengen ilmentymät jäävät tapahtumatta, on kuitenkin pelastussanoma löydettävissä kun julistetaan Jeesusta syntien anteeksiantajana ja sovittajana.
Uskovien keskuudessa toimii aina Jumalan Henki. KIITOS HERRALLE.
Olen itse puhunut luterilaisissa kirkoissa useita kertoja pienimuotoisissa ja joskus vähän isommissakin tilaisuuksissa kun ovat pyytäneet.
Tunnen useita pappeja ja vielä useampia kirkon jäseniä jotka puhuvat kielillä. Tunnen myös helluntaiseurakunnan jäseniä jotka keskittyvät armolahjoihin ja niiden korostamiseen enemmän kuin itse Kristukseen ja raamatulliseen elämään käytännössä.
Rodney Howard Brownin kerrotaan sanoneen että mieluummin hän on puhumassa siellä missä on ilmiöitä ja tapahtumista vaikka tapahtumat olisi sielullisia taikka peräti Paholaisen aikaansaannosta, kuin kuivissa seurakunnissa missä ei mitään tapahdu. Jos todella on näin sanonut niin kyllä on harhassa ihminen vaikka ilmenisi kaikki ihmeet ja merkit.
Omasta puolestani sanon että olen mieluummin siellä missä ei mitään "tapahdu" jos siellä vain uskotaan Jeesuksen pelastustekoon, kuin jossain missä "tapahtuu" mutta risti ei ole näkyvissä ja koettavissa.
Siellä missä Pyhä Henki ei voi ilmaista Kristuksen hyvyyttä täysin määrin yhdellä tavalla koska emme ole valmiit sitä vastaanottamaan ja näin on osittain varmaan kaikissa seurakunnissa, raadollisuutemme ja kaavamaisuuksiemme tähden, toimii Hän ehkä toisella tavalla. Armolahjat ovat moninaiset.
Jollain voi olla rohkaisijan armolahja tai lahja jakaa omaisuudestaan niin että siinä on Pyhän Hengen johdatus ja Hänen siunauksensa. Ei välttämättä itse tule ajatelleeksi että tämä nyt on Pyhän Hengen erityisesti minulle antama lahja, mutta on kokemuksen kautta havainnut että tällä tavalla minun on hyvä toimia ja tämä on se mitä Herra minulta odottaa, minkä tekemiseen Hän minua innoittaa jne.
Mikä on minun paikkani? Mikä on se tapa elää kristityn elämää että siinä parhaiten koen iloa ja läheisyyttä Jumalaan? Se henkilökohtainen kristillinen elämäntapani, jossa olen sopusoinnussa Kristuksen ja omien tarpeideni kanssa niin että en palvele enkä palvo omia tarpeitani vaan Kristusta, jolle kaikki on alistettu, kuitenkaan tukahduttamatta itseäni ja persoonallisuuttani? Mitkä ovat ne asiat joihin Pyhä Henki juuri minua johtaa? Millä tavalla Hän haluaa avata Kristuksen hyvyyttä minun arkielämäni tilanteisiin ja ihmissuhteisiini?
Etsitään sitä.
Lujasti Raamattuun perustautuen ja sitä tutkien, rukoillen:
"Herra, avaa minulle sanastasi ja sanasi kautta itsesi, sinun tuntemisesi rikkaus ja syvyys, opeta näkemään ja oivaltamaan myös käytännölliset elämänohjeet ja opetukset niin, että sydämeni voisi iloita totellessani sinua ja sinun hyvää tahtoasi, auta minua käsittämään ja noudattamaan sitä mikä raamatullisessa opissa on tärkeää ja tähdellistä, etten eksyisi, ja auta minua noudattamaan sitä rakastaen ja kunnioittaen myös niitä kristittyjä, jotka jossain kohdin ajattelevat toisin kuin minä.
Johda meitä kaikkeen Kristuksen totuuteen. Nimessäsi. Amen."
7. YHTEYDEN POHJALTA. SHALOM!
Kiitos rakkaalle Jumalan perheväelle, nimimerkeille ritariolevainen, hyvä tietää ja lannenhunttari, ilman teitä ei tämäkään kirjoitus olisi syntynyt.
Lopuksi:
"Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme."
1.Joh.4:7-11.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jaksoin jopa lukea koko stoorin,niin kuin sanotaan.
Suurin piirtein samoilla linjolla liikutaan,eroavaisuudet johtuu lähinnä ajattelutavastamme,ei opillisesti.
Olen ehkä liiankin "ärsyttävä" tuon lapsikasteen suhteen,mutta kun sitä ei yksinkertaisesti,jos oikein lukee ja ymmärtää lukemansa,niin sitä ei ole Raamatussa missään muodossa. Kallio ja muut teologit kirkon helmoissa on kyllä sepittäneet ihan oman kastekäytännön.siksi siitä paasaan täällä,jos vaikka joku sen harhassa oleva saisi kipinän tosissaan,alkaa alusta tutkimaan mitä Raamattu kasteesta oikeasti sanoo,eikä kuuntelisi ketään,ei minua eikä lapsikasteen edustaji,vaan tekisi ihan oman löydön,ja uskon,että jos vipitön on,niin meidän kaikkien väsymätön opettaja ja Puollustaja Pyhä henki antaa tarvittavaa opastusta ,etsijälle.
Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi !
Olipa ihanaa luettavaa! Kiitos sinulle mamabeard. Ennen kaikkea kiitos Herralle!
Aloin miettimään, että mitä me helluntailaiset oikein odotamme luterilaisten tekevän? Asettuvan kirkkoaan ja oppiaan vastaan? Uhmaamaan omaa kirkkoaan? Uhmaamaan omia paimeniaan ja opettajiaan? Ei kuulosta kovin kristilliseltä. Meidän pitää siunata heitä, ja toivon, että he siunaisivat meitä :) Meidän tulee rukoilla heidän ja heidän paimeniensa puolesta. Että opetus olisi yhtä rakkaudellista ja raamatullista kuin mamabeardin teksti. Ei tarvitse puuttua oppiin, vaan opin sisältöön, siihen että se on kyllästetty Kristuksen täyteydellä ja rakkaudella! Me emme saa luterilaista kirkkoa muuttumaan miksikään. Emme edes saa edes omia seurakuntalaisia liikkeelle omassa voimassamme. Vain kaikkivaltias Jumala voi sen tehdä. Rukoillaan siis Jumalan siunausta ja kosketusta. Etsitään Hänen kasvojaan ja läsnäoloaan. Silloin muutumme lähemmäksi Kristuksen kaltaisuutta. Se on päämäärämme, ei täydellisen oppirakennelman muodostus.
Kaikkivaltiaan Vapahtajamme siunausta kaikille.