Ei...

sitä oikein voinnut aamu kuuden aikaan töihin päästyä että täällä pienessä kaupungissa voisi olla meneillää jotakin niin vaarallista. Aamun ensimmäinen tunti kului panikoidessa kun ei tiennyt tilaanteesta juurikaan mitään.
Onneksi kuulin uutiset myöhemmin ja hieman olo helpottu. Koko aamupäivä meni uutisia kuunnelle.
Hieman vihainen olen kun koira laitettiin asialle. Eikö poliiseilla ole mitään tunteita tuota eläintä kohtaan. Miksi se piti sinne lähettää. Onhan se ymmärrettävää että joissain tilainteissa koira on hyvä apu, mutta laittaa eläin menemään kun vastassa on joku kaheli haulikon kanssa. En ymmärrä.
Onneksi tilanne on jo ohi ja normaali elämä palaa tähänkin pikku kaupunkiin. Siltikään en koskaan tule hyväksymään sitä että koira joutui menettämään henkensä.
3215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mua ällöttää koirat, kiitos exvaimon. ei ymmärrä miksi pitää ottaa vaivoikseen jonkun tyhmän luontokappaleen. sivullisetkin kärsii koiraharrastajista kun puistot ja lasten leikkipaikat täynnä PASKAA

Äänestä

...eikä tuolla henkilöllä varmasti ole helppoa kovinkaan helppoa. Jotain lienee järjestelmässämme pielessä, kun yhteiskuntamme jäsenet joutuvat turvautumaan järkyttäviin tekoihin vain psykiatrista apua saadakseen. Muiden henki ei tunnu miltään päässä huutavien demonien rinnalla.

Järkytyksenne on varmasti suuri, mutta ihmismieli on kummallinen: tarvitsemme aina suurta kohua ja hälinää vain herätäksemme huomaamaan epäkohtia. Kunpa joskus näkisimme ennen kuin on liian myöhäistä.

Poliisivoimille taisi tulla laskelmointivirhe: he olettivat kahta koulutettua koiraa katkaistua haulikkoa nopeammaksi. Koira kuoli työtehtävissä. Jääkäämme muistelemaan, millainen häly nousi kun koulutettu ihminen kuoli työtehtävissä. Eläin on otettu koulutukseen tahtomattaan; ihminen on valinnut oman ammattinsa. Eläin nauttii työstään; joskus ihminenkin. Asiassa on toki monia puolia, mutta yleinen mielipide on, että eläin on uhrattavissa ihmishenkiä pelastettaessa. Koska ihminen on uhrautuva eläinten puolesta?

Äänestä

Poliisikoira kaatui suorittaessaan käskettyä tehtävää aseellista rikollista vastaan.
Koulutettu koira pystyy ihmistä suuremman pelotusvaikutuksen avulla toimimaan tehokkaasti.
Et tainnut tulla ajatelleeksi, että poliisikoira kaatui taistelussa rikollisia vastaan - ja uhrautui ehkä poliisin asemasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pienen kaupungin asukas kirjoitti:

sitä oikein voinnut aamu kuuden aikaan töihin päästyä että täällä pienessä kaupungissa voisi olla meneillää jotakin niin vaarallista. Aamun ensimmäinen tunti kului panikoidessa kun ei tiennyt tilaanteesta juurikaan mitään.
Onneksi kuulin uutiset myöhemmin ja hieman olo helpottu. Koko aamupäivä meni uutisia kuunnelle.
Hieman vihainen olen kun koira laitettiin asialle. Eikö poliiseilla ole mitään tunteita tuota eläintä kohtaan. Miksi se piti sinne lähettää. Onhan se ymmärrettävää että joissain tilainteissa koira on hyvä apu, mutta laittaa eläin menemään kun vastassa on joku kaheli haulikon kanssa. En ymmärrä.
Onneksi tilanne on jo ohi ja normaali elämä palaa tähänkin pikku kaupunkiin. Siltikään en koskaan tule hyväksymään sitä että koira joutui menettämään henkensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu