Olisi hirveä himo päästä tekemään toisen kundin kanssa jotain mahtavaa yhdessä. Itsellä ei ole kokemuksia toisesta kundista, mutta sitäkin enemmän kiihottaa ajatus. Ehdottomana toiveena olisikin päsätä imemään toisen isoa kullia, alusta loppuun asti, jokaisella mahdollisella tavalla.
Olis upeata nuolla pusseja ihan rauhassa ja upottaa sellainen puolijäykkä, iso kyrpä kurkkuun aina välillä, niin kauan, että toisella olis ihan kivikova seisokki. Sellaista olis ihana imeä ja vatkata, kunnes saisin päälleni lämpöisen palkinnon runsaan spermanroiskutuksen merkeissä.
Olen itse 25-vuotias, muijan kanssa asusteleva, ihan tavallinen, sporttinen ja menevä kundi. Mitoiltani olen 190/90. Oon ruskea hiuksinen ja silmäinen, ihan ok, tavallinen kaveri. Jalkovälistä itsellä löytyy 20-senttinen ympärileikattu ja suonikas kulli. Mua on pitkän aikaa himottanut ihan mielettömästi päästä tekemään jonkun toisen kundin kanssa vaan kaikkea. Unelma olis jos saisin kaivaa kalusi housuistasi ulos ja voisin antautua vaikka suuhun pantavaksi. Haluaisin nuolla paljaaksi ajeltuja, iso pusseja, ja todella saada lopuksi nähdä kun toinen vetäisi edessäni käteensä ja antaisi mulkustaan roiskahtaa spermat suoraan naamalleni. Haluaisin koittaa ottaa kaikki suuhuni, suu ammollaan hymyillen, kieli ulkona, siinä kuitenkaan onnistumatta naamani sotkeentusi varmaan kokonaan..
Siis, jos vaikka olet samassa tilanteessa, kuin minä. Seurustelet ehkä naisen kanssa aj olet salaa halunnut vaika vaan kokeilla kerran jotain tälläistä, niin täällä löytyisi toinen luotettavaa ja innokas kundi joka haluisi päästä sun tyhjennysastiaksi. Olis upeeta jos olisit vaikka todella isokyrpäinen ja laukeisit reilusti kunnolla suihkuttaen. Haluisin yökkiä lastisi määrää suustani ulos ja purskauttaa sitä suupielistäni, kun imisin löystyvää mulkkuasi loppuun asti. Laita mulle mailia, niin saadaan vauhtia tähän syksyyn. Osoite olis: [email protected]
Mahtavaan spermasuihkuun..
5
4535
Vastaukset
- janina69
Ensinnäkin tämä ei ole varmaankaan mikään seuranhakupalsta, toiseksi on se kumma kun koet tarvetta liiotella ja paisutella asioita. Vai, että löytyy sinultakin 20 senttinen ja vielä oikeen suonikas kulli! Oikeen suonet vai!? Jos kaikki puhuisivat täällä totta, saisi helposti sellaisen käsityksen, että kaikilla suomalaisilla miehillä on 20-30 senttiset hepit. Olette miehet säälittäviä, eritoten sinä!
Mun mielestä se oli ihan asiallinen viesti, oli palsta seuranhakuun tai ei...Olisinpa mies...
- Mies15cm
Tää kuulostaa todella "potaskalta"
Reippaat kaverit, ei muuta kun yhteydenottoon!!!! - ?++
Jos pääkopassasi on tuollaisia ajatuksia, niin mene hyvä mies hoitoon, jos sinua mieheksi voi sanoa.Anna naisesi oikeille miehille.
- haloo
mikähän sä sit olet passittamaan muita hoitoon? pelkääks noin paljon homoja/ bi-seksuaaleja? Kun luit tekstin, niin mitä helvettiä sä rupesit pelkään?! Tää on hei vapaa maa, ja jos ei seksijutut kiinnosta, niin mee kuule kirjotteleen noita sun älyvapaita kommenttejas vaikka "lemmikit"-palstalle!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1205699- 292080
- 1771912
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.651080Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101063Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24977- 73957
Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24882Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12745