Naiset?

Mitä vastaatte työhaastattelussa jossa teiltä kysytään aiotteko hankkia lapsia lähitulevaisuudessa? Siis sellaisessa tapauksessa jossa lain mukaan vastaus ei saa vaikuttaa työpaikan saantiin.
11503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mielenkiinnolla minkälaisen uhriteeman gillian saa tästäKIN aiheestaan.

joko aiot seuraavana pääsiäisenä ripustaa ittesi johonkin koivuristiin marttyyriksi?

Äänestä

.. että:

" Tarkistapa papereistani syntymävuoteni: mahdankohan olla enää synnytysiässä? Tiedän toki olevani hyvin säilynyt mutten sentään NIIN hyvin säilynyt..."

Äänestä
  • sinä sen sanoit.

    Äänestä

  • Onnesi on olla virkamies. Yksityisellä sektorilla sinut olisi aikaa sitten vaihdettu nuorempaan ja kauniinpaan.

    Ps. etkö joskus kertonut olevasi kaunis? Kuinka noilla vuosilla voisi olla kaunis?

    Äänestä

Vastaan, että kohdallani lisääntyminen on jopa fysiologisesti mahdotonta, enkä ole koskaan ollut lapsista kiinostunut muutenkaan.

Suoraan kysymykseen suora vastaus.

Äänestä

Tietenkin voisi vastata, että on feministi. Tuolloin työnantaja tietää heti, että lapsia ei ole eikä tule.

Tuossa tosin voi olla vaarana, että työnantaja merkkaa paperiin "rettelöitsijä" ja siirtää hakijan tiedot mappi ö:hön. Eri perusteella tietenkin, koska filosofinen suuntautuminen ei ole asiallinen hylkäysperuste. Siten ihmisiä ei voi reputtaa pelkästään siksi, että he ovat saatananpalvojia tai feministejä.

Äänestä
  • On se Mikille raskasta kun oma äiti on ollut feministi...ei ole helppoa.

    Äänestä

Mitä itse vastaisit?
Mitä tarkoitat lähitulevaisuudessa?
Käydään nyt tämä asia läpi, sopiiko?

Äänestä
  • En tiedä (vielä) mitä itse vastaisin kun ei ole tullut tilanne vastaan. Aihe on vaan mietityttänyt lähiaikoina kun olen monelta työpaikkaa hakevalta tai vaihtavalta tuttavalta kuullut että varsin yleisesti tämä kysymys tulee jossain vaiheessa haastattelussa vastaan.
    Miten niin mitä tarkoitan? En minulla mitään tarkkaan harkittua aikahaarukkaa ollut mielessäni kun tuon sanan kirjoitin mutta se voisi olla esim. vuoden, kahden tai viiden sisällä.

    Äänestä

- mitä tarkoitat lähitulevaisuudella?

Äänestä

Vaikka aikoisinkin. Ei kuulu työpaikalle minun lapsen saantini. Kuitenkin varmuuden vuoksi toki vastaan ettei ole suunnitteilla lapsia lähitulevaisuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gillian kirjoitti:

Mitä vastaatte työhaastattelussa jossa teiltä kysytään aiotteko hankkia lapsia lähitulevaisuudessa? Siis sellaisessa tapauksessa jossa lain mukaan vastaus ei saa vaikuttaa työpaikan saantiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu