tai syntiä jos on luottamatta Jumalaan ja Jumalan apuun. Siihen, että Hän Raamatussa lupaa antaa kaiken mitä tarvitsemme ja enemmänkin ? Onko kiittämättömyys rikos Jumalan silmissä ? Kun aika usein sitä ihmiset unohtaa kiittää ja olla oikeasti kiitollisia vaikkapa esimerkiksi lapsista, jos oikein väsyttää ja lapset kiukkuilevat...
MITÄ MIELTÄ TE OLETTE ?
MITÄ MIELTÄ TE OLETTE ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei ole syntistä, olla luottamatta. Kannattaa aina muistaa, että me olemme syntyneet tänne maailmaan tietämättöminä vailla mitään täysin paikkaansapitävää totuutta.
Se, että etsimme ja epäilemme kuuluu meidän luonteen piirteisiimme eikä sellaisesta pitäisi minusta rankaista. Kiitollisuutemme osoitamme varmasti sillä, että hymyilemme läheisillemme ja autamme toisiamme. Olemme ystävällisiä ja saamme positiivisen ilmapiirin aikaan. Niin me kiitämme Jumalaa.
Meillä on tunteet sitä varten, että käytämme niitä ja omatunto sitä varten että seuraamme sen avulla meidän maanpäällistä tarkoitusta. Ei tämä elämä sen kaikesta vaikeudesta huolimatta niin vaikeaa ole. Ja lopussa kiitos seisoo, niinkuin monesti sanotaan. :)
että luottamuspula tuntuu Jumalasta monin kerroin pahemmalta, kuin meistä ihmisistä. Mutta jos sinua yhtään lohduttaa, niin ei kukaan ihminen pysty olemaan jatkuvasti kiitollinen tai luottaa Jumalaan. Kyllä ihmisille tulee niitä epäuskon hetkiä ja voisi sanoa, että se kuuluukin uskovaisen elämään. Sillä uskon, että se usko myös vahvistuu näitten "romahduksien" jälkeen !
mutta jos ei voi luottaa Jumalaan ja hänen apuun niin mihin sitten? Jumalaan voi luottaa.
Oletko sä Kopuli väsynyt? Sulla on ihan hyviä `tavallisen ihmisen´ mielipiteitä ja kokemuksia, kun kirjoittelet tänne palstalle (tulee joskus ajatelleeksi, että sä olet välillä väsynyt perheen äiti).
Jumalaan saa luottaa. Täällä saa lukea niin monenmoista mielipidettä että meinaa mennä sekaisin kun muksut samalla pyörii ympärillä ja moni työ odottaa tekemistä ja tuntee olevansa ihan riittämätön.
Jumalaan voi luottaa.
>> tulee joskus ajatelleeksi, että sä olet välillä väsynyt perheen äiti >>
Mistäs arvasit ;-) Se oma aika kun on etsittävä lasten ajan ulkopuolelta niin tulee valvoneeksi näin yötä myöten, joten väsymys ihan itse aiheutettua. Ihan pelottaa mites sitten, kun "pitää" palata töihin keväällä hoitamaan sairaita ihmisiä ja sovittaa siihen monilapsisen perheen arki ja vielä mieheni työvuorot... Luulen, että sitten taitaa tämä netti jäädä vähän vähemmälle ;-)
>> Jumalaan saa luottaa. Täällä saa lukea niin monenmoista mielipidettä että meinaa mennä sekaisin kun muksut samalla pyörii ympärillä ja moni työ odottaa tekemistä ja tuntee olevansa ihan riittämätön. >> TODELLA ISO HALI YMMÄRRYKSESTÄ ! juuri näin se taitaa mennä..
Jumalaan totisesti voimme luottaa ! :-)
on niin korkea lentoisia, hyviä ja pyhiä uskovaisia, että on hyvä huomata kopuli, että täällä on meitä tavallisia tallaajia, jotka joutuvat monen asian ääressä raapimaan päätänsä ja kyselemään Jumalan tahtoa !
On helpottavaa huomata, että kaikki muut uskovaiset eivät olekaan täydellisiä, niin kuin sen kuvan täällä helposti saa ! Normaali perusjärkevä, "maalainen," yksinkertainen usko Jeesukseen pelastaa. ei monimutkaiset ja hienot puheet ja sen näyttäminen, miten hyviä me olemme kirjoittamaan uskosta Jeesukseen ja miten hyvin tunnemme Raamatun kirjoitukset ulkoa. Todellinen usko lähtee sydämmestä ja armosta niin kuin sinulla. Siunaan sinut Isän haltuun. Jää levolle ja kasva Jeesuksen mullassa. Koska kasvuprosessisi on liikkeellä herkällä tavalla !
kiitos ihanista sanoistasi. Nyt onkin ihana käydä nukkumaan :-)
joo. tulee kyllä vähän tyhmä olo välillä kun ei pysty Raamatun avulla "TODISTELEMAAN", eikä muista yleisimpiä kohtia Kirjasta ulkoa... ;/
Mutta uskon että Jumalaa näkee tälläisen tavallisenkin tallaajan, joka "VAIN" uskoo Jeesuksen armotyöhön. :)
Hei Kopuli!
Ei siinä mitään väärää ole, mielestäni on hyvä sanoa asia ääneen. Uskon, että Jumala sen ymmärtää, jos vaikka välillä nurisemme. Me olemme vain ihmisiä ja siksi epätäydellisiä, väsyneitäkin.
Kyllä sitä on minunkin välillä vaikea olla kiitollinen vakituisesta virasta (40 tuntia viikossa), esim. kun on 11 tai enemmän työpäiviä mittarissa. Mutta silti syvällä sisimmässäni olen onnellinen siitä, että "joudun" menemään töihin. Työpaikka kun nykymaailmassa (ainakaan hoitoalalla meilläpäin) ei ole itsestäänselvyys.
Terveisin Anne (jolla tänään työpäivä nr. 6)
Niinpä ja varsinkin vakituisen viran saaminen. Meillä koto Suomessa, täällä savossa saa kyllä sijaisuuksia tehdä aika paljonkin, mutta vakituisia työpaikkoja ei saa kirveelläkään ! Hyvää työpäivää :-)
Ps: Onneksi tosiaan olemme vain maan tomua ja Jumala muistaa alkuperämme !
Hei Kopuli!
Minullakin oli ensin vain vuoden sopimus, jota pidennettiin sitten toisella vuodella ja viime keväänä sain vakiviran. Eli nyt saan sitten vielä polkaista pellon yli fillarilla työpaikalle 39 vuoden ja 10 kuukauden ajan. :D
Mieheni jäi samoihin aikoihin työttömäksi kun minä aloitin, eikä työpaikkaa ole vieläkään löytynyt, vaikka on hakenut eri hoitolaitoksiin 100 km:n säteellä asuinpaikastamme. Tällä hetkellä hän käy tekemässä 40 tuntia kuussa 50 km:n päästä kotoamme. Mutta parempi sekin kuin ei mitään. Kiitän Jumalaa siitä. Olihan hän tietty pari kuukautta välissä myös eräässä työntekijöitä välittävässä firmassa, mutta kun heille ei tullut enää töitä, sai viimeisenä tullut lähteä ensimmäisenä. :-( Siltikin me uskomme ja luotamme.
Anne (joka taas tänään SAA pakata mummut petiin :D)